14.3 - 20.3.2012 Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen Guatemala Guatemalan virallisia kieliä ovat
espanja ja lisäksi 21 mayjojen alkuperäiskieltä sekä xinca ja
garifuna. Mayakansa on yhä olemassa ja Guatemalassa he ovat jopa
enemmistöasemassa. 40 % väestöstä puhuu pääasiassa näitä
alkuperäiskieliä ja lisäksi he ovat säilyttäneet paljon
kulttuurinsa ominaispiirteitä. Du yus piking glish? Guatemalasta
löytyi myös englannintaitajia, ainakin Antigua Guatemalasta jonne
ajelimme rajalta ensin vuoristomaisemia seuraillen ja loppumatkan
kolmen mahtavan tulivuoren, Agua (3766m), Fuego (3763m) ja
Acatenango (3976m) reunustamaa tietä pitkin. Näistä Fuego (Tuli)
on aktiivinen ja pölläytteli savua kraaterista ulos säännöllisin
välein. Pysähdyimme muutamaksi päiväksi
Antiguaan, joka oli Guatemalan pääkaupunki 1540-luvulta
1770-luvulle, 1700-luvulla useat maanjäristykset tuhosivat
siirtomaakauden kaupungin lähes kokonaan. Kaupunki entisöitiin
lähes kokonaan, mutta ei kaikkea, useita kirkonraunoita oli edelleen
muistuttamassa luonnon aiheuttamista tuhoista. Muutoin
kaupunkinäkymä oli matalia, värikkäitä taloja, kapeita
mukulakivikatuja, toreja, aukiota ja raunioita tulivuorten katveessa.
Markkina-alue oli valtava kojulabyrintti, kynityt kanat, hiuspinnit
ja farkut olivat sulassa sovussa rinnakkain. Esitteiden mukaan
kaupunki on Guatemalan must-see paikkoja ja myös Unescon maailman
perintökohde - ja piti kyllä paikkansa. Turisteja liikkui paljon
kaupungilla, mutta kumma kyllä, paikallisväestö, naiset,
värikkäine kansallisasuineen peittosi katukuvassa shortsi- ja
tennariporukat alleen. Antiguasta matka jatkui Atitlanin
järven maisemiin ja pieniin, maya-kulttuurin ja alkuperäisväestöjen
asuttamia kyliin. Atitlania, vulkaanista, kirkasvetistä ja syvää
(syvin kohta 340m) järveä ympäröi kolme tulivuorta ja muita
vuoria. Matkasimme Panajachelin kylään serpentiinimäistä, kapeaa
vuoristotietä pitkin, kiemuraa ja kurvia suuntaan ja toiseen, ylös
ja alas. Laakson pohjalle saavuttuamme oli vastassamme joki, silta ja
osa tiestä olivat kadonneet jonkun tulvan mukana. Onneksi joessa ei
ollut paljon vettä, joten ylitse päästiin vaivattomasti, ja
kipuamaan jälleen rinteitä ylöspäin, lopulta ylhäältä aukesi
mahtavat näköalat alas järvelle. (Tässä linkissä Janan kuvaama video joenylityksestä)       Järven ympärillä oleviin kyliin tuli
tehtyä pikavierailut, patikoimme Romanin ja Fredin kanssa lähimpään
Santa Catrina Palopo -kylään, jossa innostuime hyppäämään
vesitaksin kyytiin ja kävimme vielä kolmessa muussakin kylässä,
San Antonio Palopossa, Santiago Atitlanissa ja San Pedro la
Lagunassa. Kiersimme kirkot, kipusimme jyrkkiä rantakatuja ja
yritimme hätisellä innokkaita käsityömyyjiä kimpustamme,
nuorimmat myyjät taisivat olla nelivuotiaita. Taidokkaiden
käsitöiden tarjonta oli joka kylässä runsasta, koju kojun perään
oli täynnä kirjonta-. kudonta- ja puutöitä.   Santiago Atitlan -kylässä kävimme morjenstamassa tupakoivaa
Maximon-jumalhahmoa, kulttia, joka on sekoitus paikallisten palvomaa
maya-jumalaa, katolilaisia pyhimyksiä ja vähän kaikkea muutakin,
asusteista päätellen. Sikari- ja rahalahjat kelpasivat jumalalle,
vastineeksi saimme pölläytyksen tupakansavua! Pääsiäisen aikaan
Maximon kannetaan esiin, muun ajan vuodesta se on piilossa jossain
kylässä, paikassa, jonka vain paikalliset tietävät ja tietenkin
- maksua vastaan - myös turistit ohjataan hämyiseen majaan.
Vastaavia ”maximoneja” löytyy joka kylästä omansa.   Kauniit järvi- ja vuoristomaisemat oli
jätettävä taakse ja matkattava eteenpäin, meillä oli edessä yli
600 km:n matka kohti pohjois-Guatemalaa ja Tikalin maya-raunioita.
Kuvittelimme hujauttavamme matkan päivässä, mutta emme päässeet
kuin puoleen väliin, mutkaiset tiet, vaikkakin hyvät, veivät
aikaa, pääkaupunki Guatemalan Cityn läpiajossa vierähti toista
tuntia. Erkanimme myös jälleen kerran saksalaisseurueesta, joka
suuntasi kohti Hondurasia. 7 h ajon jälkeen oli pysähdyttävä
yöksi Cobanin kaupunkiin, josta jatkoimme aamulla jälleen
eteenpäin. GPS reititti meidät jälleen tielle,
jonne emme varsinaisesti aikoneet, mutta kun oikeaa ei löytynyt,
niin päätimme jatkaa reitityksen mukaisesti ja oikaista
suunnitelulle tielle myöhemmin. Ajoimme vaihteeksi mäntymetsien
reunustamalla vuoristotiellä, kunnes tie päättyi kaivinkoneiden ja
puskutraktoreiden täyttämään soramontulta vaikuttavaan paikkaan.
Työmaan kaverit viittoivat eteenpäin, kyllä tie jatkuu! Epäilys
heräsi, miten pitkä pätkä röykytystä olisi tiedossa vai
kääntyäkö takaisin? Ei käännytty ja jatkuihan tie, osittain
tietyömaana ja ”dirt roadina”. Tältäkin vuoristopätkältä
kaatosaateet olivat vieneet tien pinnasta kaiken irtonaisen aineksen,
jäljellä kivinen kärrypolku, joka mutkiteli rinteillä ja
pienten kylien läpi, sitten seurasi eräällä kukkulalla yli
tunnin odottelu tietöiden vuoksi.       Huonoa pätkää riitti tällä
kertaa vain n. 40 km verran ja pääsimme viimein asfaltin päälle.
Vajaaseen 100 km:iin oli jälleen huvennut viitisen tuntia! Ja
viimeinkin tielle, jonne alunperin aioimmekin. GPS ei edelleenkään
hyväksynyt määränpäätämme ja siihenkin lopulta löytyi
selitys, Sayaxchen kaupungissa kadut päättyivät jokeen! Joen
ylitse liikenne sujui lautalla ja pääsimme muutaman minuutin
odottelun jälkeen ”förillä” ylitse.     Muutoin helteistä (+35 –
39 astetta) ajopäivää rasittivat sadat ”tumulot”, liikenteen
hidasteet, korkeat, kapeat tai leveät sementtimakkarat tien
poikki, suurin osa tosi huonosti merkittyjä ja yllättävissä
paikoissa. Päivän ajomatka reilut 400 km päättyi myöhään
iltapäivällä Santa Elenaan, viimeiset 20 km olivat jälleen
vaihteeksi monttuista hiekkatietä... Tikal ja viidakko odottivat, päädyimme
sinne maantainaamuna bussikyydillä, autollakin 65 km matkaan meni
lähes 1,5 tuntia. Tikal, maya-kulttuurin muinaisista kapungeista
suurin, nykyisin siis rauniokaupunki viidakon kätköissä, oli yksi
maya-kulttuurin keskeisimpiä paikkoja mayojen klassisella kaudella
200 -850. Vanhimmat ja suurimmat rakennelmat, suurin osa pyramideja,
ovat v 300 eaa. Kaupungissa oli parhaimillaan asukkaita 100 000 -200
000. Tämä alue, kuten monet muutkin, hylättiin ja ne autioituivat
900-luvulla. Eikä syitä luhistumiseen tiedetä, kuivuus, sodat,
kapinat? Tikalin sijainti ei kuitenkaan häipynyt unholaan,
1800-luvulla ja 1900-luvun alussa alue kartoitettiin ja 1950 -1970
-luvulla suoritettiin (amerikkalaiset) laajoja kaivauksia, joita
Guatemalan hallitus nykyisin jatkaa. Tikalin lisäksi Guatemalan
Petenin alueelta löytyy kymmeniä muita rauniokaupunkeja.         Lähes viiden tunnin kävelykierros
viidakon keskellä vei meidät pyramideilta, temppeleistä ja
rakennelmilta toinen toiselle, osaan pääsi jopa huipulle, tosin
aputikkaita pitkin. Pyramidien askelmat olivat muuten tosi korkeat ja
jyrkät, joten ihmetellä täytyi, mitä pitkäjalkoja muinaiset
mayat ovat olleet, nykyiset asukkaat kun ovat melko lyhytkasvuisia.
Mayat olivat sotaisaa kansaa, uskonto heille merkittävä ja johtajia
pidettiin jumalten jälkeläisinä. Uskonnolliset rituaalit
ihmisuhreineen ja jumalten palvonta kuuluivat mayojen elämään muun
normaalin touhun ohella. Mayat eivät tunteneet pyörää, eivät
metalleja eikä teknisiä työkaluja, mutta hallitsivat
kirjoitustaidon, matematiikan, tähtitieteen ja kalenterin. Ja
kalenterin pitkälaskun kierros päättyy 2012 – ja mitä sen
jälkeen tapahtuu? Ainakin maya-kohteet vetävät turisteja puoleensa
koko tämän vuoden ajan... |
 |
|
|
|
