Route 66, USA 2007

Kolme lihavaa poikaa Amerikassa

Teksti ja kuvat Heikki Mustonen
 
Elokuussa 2007 ajoimme kuuden Nurmeksen Moottorikerhon jäsenen porukalla kolmella vuokraharrikalla Route 66:n: Chicagosta Los Angelesiin. Poikkesimme reitiltä Santa Fehen ja Grand Canyonille.


Lentämällä Chicagoon
to 2.8.2007

Lennämme pilvettömällä taivaalla kohti Chicagoa ja ylitämme Grönlannin jäätiköitä. Olemme lumoutuneita maiseman karusta autiudesta. Jossakin merellä näkyy jokunen jäävuori.
 
 

Jouni, Hannele, Jyrki ja Leena ovat vastassa kentällä. Heidän matkansa alkoi jo viikkoa aikaisemmin. Lensivät New Yorkiin ja tulivat vuokra-autolla Niagara Fallsin kautta meitä vastaan.

Netistä varattu hotelli on aivan kentän tuntumassa. Aikaerosta johtuen olo on hieman turta, mutta jaksamme vielä olla muiden mukana illanistujaispalaverissa ja suunnitella lähipäivien reittiä.
 
 
Hörli Börlit alle ja menoksi
pe 3.8. 2007 Illinois/Chigago-Illinois/Springfield
 
Pyydämme respaa tilaamaan tilataksin, jotta saamme koko porukan ja kamat yhdellä kyydillä Eagle Riders -pyörävuokraamoon. Olemme puoli tuntia aikaisessa, mutta auringonpaisteessa odottelu ei harmita. Varasimme puoli vuotta sitten netin kautta pyöriksi Dyna Wide Glidet, mutta siitä huolimatta saamme kolme Fat Boyta. Vuokraamon kaverit asentavat sivulaukut ja pääsemme laittamaan kamppeitamme pyöriin. Pyörien tarakat ovat sen verran pieniä, ettei putkikassien ja nyssäköiden sitominen ei oiken tahdo onnistua.
 
 

 
Pääsemme matkaan ja jo ensimmäisessä liikennevalossa jalkalautoihin tottumattomana en osaa nostaa takajarrua varten jalkaa ylös vaan poljen lautaa. Samoin vilkkujen toiminta hämmästyttää. Ajan ensimmäisenä ja yritän seurata katujen varsilla olevia Route 66 -merkkejä ja pääsemmekin muutaman harhamutkan jälkeen kaupungin ulosmenotielle. Liikenne on ruuhkaista ja rekkojen välissä pujotellessa ajan epähuomiossa Belinbrookin jälkeisestä liittymästä 269 ohi. Kurvaamme vähän myöhemmin huoltoasemalle ja pienen palaverin jälkeen päätämme kierrellä pikkuteitä pitkin takaisin Route 66:lle.
 
Näemme pian reittimerkin ja ajelemme rauhassa eteenpäin. Hetken kuluttua kurvaamme Odellin vanhan bensa-asema pihaan. Rakennus on kuin suoraan 30 -luvulta, paikka on museoitu ja hypistelemme innokkaasti myynnissä olevia Route 66 -matkamuistoja. Otamme kamerat esiin ja poseeramme toisillemme, kunnes matka taas jatkuu.
 
 
 
 
 
 
Ohitamme kuuluisan Old Log Cabin Inn -ravintolan, mutta pysähdymme vasta Dixie Trucker'sissa syömään. Pöytään kannetaan jokaiselle annokset, joista yksikin riittäisi koko porukalle. Ei ole ihme, että jenkit ovat pulskaa porukkaa.
 
Kurvailemme eteenpäin ja tulemme Springfieldiin. Springfieldejä on USA:ssa melkoinen määrä, mutta emme saa selville onko tämä Homer Simpsonin kotikaupunki.

Motel Super 8 valikoituu yöpaikaksi ja naisten jäädessä purkamaan kamoja ja neuvottelemaan hieman siivottomien huoneiden lisäsiivouksesta, kurvaamme äijäporukalla ilman kypäriä lähikauppaan. En ole ajanut ilman kypärää 70-luvun jälkeen, mutta nyt joku naksahtaa ja ajan muutamia satoja metrejä.

 
 
Kävelemme illalla läheiseen ravintolaan muutamalle oluelle/viinille ja viereisen motellin pihassa on kymmenkunta Harrikkaa parkissa. Taitavat nekin olla Route 66 -matkalla.
 
 
Sprinfieldistä Springfieldiin
la 4.8.2007 Illinois/Springfield-Missouri/Springfield

Ryntään heti aamiaisen jälkeen purkamaan Harrikkaa, jotta saan navigaattorin piuhan kiinni akkuun. Ihmettelen purkujärjestystä ja Jyrki tulee entisenä Sportser-miehenä kertomaan Harleyn ominaispiirteistä. Parikymmenentä minuuttia myöhemmkin akku näkyy ja piuhat on kiinni. Vehkeen hurja painokin saa selityksen, kaikki on rautaa.
 
Ajamme kaupungin läpi ja ajaudumme moottorittielle. Olemme aamulla miettineet käyvämme St. Luisissa katsomassa Saarisen suunnittelemaa kaarta, mutta ajaudumme kaupungin toiselle laidalle, emmekä jaksa helteessä enää palata takasin.

Route 66 ylittää ja alittaa vieressä kulkevaa 44-tietä. Eurekassa pysähdymme Route 66 State Parkiin, jossa on museo ja matkamuistomyymälä. Kassan vanha rouva ei kiirehdi vaan kertoilee rauhassa tien historiaa ja kyselee mistä kaukaa olemme. Juoksee vielä peräämme ja antaa muutaman kynän muistoksi.

Jatkamme Cubaan ja pysähdymme Missouri Hick'-ory Barbecue -ravintolaan syömään. Paikka on viehättävä ja kuvia kertyy kameraan.

 
 
 
 
 
Ohitettuamme Mark Twainin kansallispuiston jäämme Springfieldiin motelliin yöksi. Tällä kertaa osavaltio on kuitenkin toinen vaikka paikan nimi on sama kuin aamulla lähtiessä.
 
 
Hiljainen sunnuntai
su 5.8.22007
Missouri/Sprinfield – Kansas-Oklahoma/Oklahoma
 
Taas tulee eteemme entisöity huoltoasema. Koska on sunnuntai, on paikka kiinni. Kurkottelemme aikamme aidan yli kunnes muistan taas videoinnin ja pyydän muita tekemään ohiajon, jotta saan reissun tämänkin tapahtuman taltioitua. Harleyt kiitävätkin tyylikkästi murahdellen ohi. Ohiajon jälkiseurauksena tulee tämän reissun ainoa kaato, kun Jyrki pyörää nurmikolla kääntäessään saa pyörän kyljelleen.

Ylitämme Kansasin rajan. Jo kolmas osavaltio. Etsiskelemme reittiä, kun mies pick-upissa kysyy tarvitsemmeko apua ja lähtee opastamaan edellä ajaen läpi Baxter Springsin niin lujaa ettemme perässä meinaa pysyä. Kaupungin tunnelma kuin 40-luvulta ränsistyneine rakennuksineen ja ihmeteltävää olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Osalla matkaa on silloin tällöin kadussa Route 66 -logo. Reitti on vain muutamia maileja Kansasin puolella ja pysähdymme lähellä Oklahoman rajaa autotarvikeliikkeeseen ja ostamme mukaan moottoriöljyä.
 
Cotrellissa liehuu huoltoasemalla Route 66 -lippu ja tankkausten jälkeen saamme hyvän ryhmäkuvan koko porukasta.

Kiertelemme sunnuntain vuoksi hiljaisessa Tulsassa edestakaisin, mutta päätämme ajaa Oklahomaan asti yöksi.

Yöpymispaikkaa etsiessä tuhraantuu taas aikaa, mutta Motel 6 löytyy lopulta. Nämä halpismotellit ovat kaukana keskustasta, mutta ajopäivät rasittavat sen verran ettemme muuta kaipaa, kuin rauhallisen paikan, jossa yöpyä. Respan neito tivaa mistä päin Kanadaa olemme. Selitämme jotain Euroopasta ja Suomesta, mutta taitaa juttu mennä häneltä yli ymmärryksen. Illalla hiippailemme hotellin ympäristössä ja gourmee illallinen löytyy Kentucky Fried Chickenistä.
 
Texasin preerioille
ma 6.8
Oklahoma/Oklahoma - Texas/Amarillo
 
Aamiaiseksi on vain maissihiutaleita maidon kanssa ja murukahvia juomaksi, mutta huoltoasemilta löytyy sen verran apetta, että jaksamme matkustaa.
 
Clintonin Route 66 -museossa on multimediaesityksiä ja paljon mielenkiintoista historiallista esineistöä ihmeteltäväksi.
 
 
 
 
 
Tulemme Texasin preeriamaisemiin, helle on hirvittävä ja pelkäämme pyörien poksahtavan kuumuuteen. Yhden tankkauksen yhteydessä Jounin ja Hannelen pyörästä valuu bensat noronaan ulos ja meidänkin pyörässä on hiljaa ajaessa käyntivaikeuksia.
 
 
 
Huotoaseman yhteydessä on iso matkamuistomyymälä ja ravintola. Maamerkkinä on suuri cherokee-intiaanipäällikön kuva sisäänkäynnin yläpuolella. Päivän tarjouksena on sipulista papusoppaa, joka maistuukin kaikille muille paitsi Leenalle. Kuulemma molemmat keiton aineet on hänellä inhokkilistalla.

Vähän ennen Amarilloa pysähdymme tankkaamaan ja viereiselle mittarille kurvaa saksan kilvissä oleva bemari. Jo vähän vanhempi mies kertoo tuoneensa pyörän rahtina ja kiertelevänsä muutaman kuukauden ympäri jenkkilää.

Amarillossa etsiskelemme edullista majoitusta ja jo pelkästään nimen vuoksi emme voi olla menemättä La Kiva Hotelliin. Majoitus on hieno, halpa ja motellissa on jopa sisäuima-allas.
 
  

Illalla pääsemme ilmaisella limosiinilla stetsonhattuisen kuskin kyydissä kuuluisaan Big Texan Steak Ranch -pihviravintolaan. Paikassa soi kantri ja pöydät notkuvat paistettua lihaa.
 

 
Cadillackeja pellossa
ti 7.8
Texas/Amarillo - New Mexico/Santa Fe
Lähdemme matkaan aikaisin ja pian olemme kuuluisalla Cadillac Ranch -taideteoksella. Pienen matkan päähän tiestä on pellolle pystyyn upotettu Cadillaceja, joita katsojat voivat käydä maalaamassa paikalle jätetyillä spray-purkeilla. Maalia on autoissa paikoitellen 5-10 sentin paksuisena kerroksena. Teemme NMK:n tekstin ja jatkamme eteenpäin.
 
 
 
 
Adrian pikkukaupunki on Route 66 puolimatkassa. Turisteja varten paikalla on viehättävä Midpoint Cafe, josta löytyy herkullisia kakkuja kahvin kanssa.
 

 
Asutus on harvaa ja maisema karua. Tulemme New Mexicon rajalle aavekaupunki Glenrioon ja ajamme hylätyn motellin pihaan. Hotelli on tulosuunnasta riippuen First/Last Motel in Texas ja lopettanut toimintansa parikymmentä vuotta sitten. Paikka on edelleen täynnä kaikenlaista roinaa. Tutkimme romuläjiä ja löydän vanhan Dolly Partonin C-kasetin muistoksi. Kasetin löytyessä muistan nuorena miehenä fanittaneeni Dollyä kahdesta syystä... Pyöriä pihalla käynnistellessä jänis hyppii melkein vieressä.

 

Tucumcarissa pelastaudumme helteestä dinosaurus-museoon. Mammuttimaisia luurankoja on näytillä riittävästi ja reilun tunnin päästä olo on viilentynyt ja jatkamme matkaa.

Käännymme Santa Rosassa sivutielle ja etsimme kuuluisaa Blue Holea. Paikkaa ei kuitenkaan löydy, joten jatkamme matkaa ja hetken päästä poistumme Route 66:lta ja suuntaamme vuoristoista reittiä Santa Fe:hen yöksi.
 
 

 
Neljässä osavaltiossa samaan aikaan
ke 8.8 Santa Fe/New Mexico - Arizona/Cameron
 
Ajamme heti aamulla Santa Fe:n keskustaan. Kiertelemme katsomassa intiaaninaisten käsitöitä ja jotain pientä ostettavaa naiset löytävätkin. Jyrki ja Jouni jäävät ihailemaan kadun varteen pysäköityä vanhaa Bugattia. Bugatin omistajanainen ihastuu Jounin rotsiin ja yrittää ostaa sitä päältä. Kauppoja ei kuitenkaan synny.
 
 
 
Pysähdymme vuoristossa ja ihmettelemme tien vieressä olevaa öljypumppua. En ole koskaan kuullutkaan, että öljyä voi löytyä vuorilta. Pysähdyspaikan vieressä lehmänkallo roikkuu seipäässä.
 
 
 
Tulemme kuumalle hiekka-aavikolle ja näemme muutamia hiekkapyörteitä horisontissa.Keskellä aavikkoa on matkamuistomyymälälöitä Utahin, Coloradon, Arizonan ja New Mexicon yhteisen rajapyykin ympärillä. Heittäytymällä kontalleen saa raajat jaettua Four Corners -rajapyykillä ja on neljässä osavaltiossa samaan aikaan.
 
 
Ilta on pitkällä ja pimeys yllättää. Tarkoitus oli yöpyä jo valoisan aikaan, mutta aavikolla ei ole asutusta ennenkuin saamme sinniteltyä itsemme Cameroniin asti. Vähän enen kaupunkia säikähdämme, kun joku eläin juoksee pyörien välitse. Saamme kylän ainoasta hotellista viimeisen twin bed -huoneen ja ahtaudumme kaikki siihen yöksi.


Grand Canyon
to 9.8
Arizona/Cameron- Grand Canyon - Arizona/Flagstaff
 
Cameron Trading Post Hotellin yhteydessä on matkamuistomyymälä, jossa on paljon intiaanikamaa. Old Guys Rule T-paidat on tarjouksessa ja yksi tarttuu mukaan matkamuistoksi.
 
Ajamme Gran Canyonin luonnonpuistoon ja näkymät ovat sanoinkuvaamattomia. Pelkästään nähdäkseen Gran Canyonin kannattaa tulla USA:han!
 
 
 
 

 
Paluumatkalla helle on kova mutta jatkamme sinnikkäästi kohti Flagstaffia. Pysähtyessämme Double Eagle Trading Company -matkamuistomyymälään huomaamme edessä olevan asvalttitietöitä ja tässä helteessä pyörät likaantuisivat, jos jatkamme suoraan eteenpäin. No kiertotietä päästään perille.
 
 
 
 
 
Naimapuuhat Vegasissa
pe 10.8
Arizona/Flagstaff- Nevada/Las Vegas (Venetian Casino)
 
Pysähdymme ensimmäisen kerran Bellemontin Harley Davidson -liikkeessä. Kaikenlaista on tarjolla ja Suomessa Buellilla pyöräilevät Leena ja Jyrki ostavatkin jotain mukaan.
 
 
 
 
Jatkamme kohti Las Vegasia. Pysähdyimme lakkautetun huoltoaseman katoksen alle juomaan. Lämpöä on yli 40 astetta ja vettä kuluu tälläkin pysähdyksellä vähintään puoli litraa per naama. Kuumuuden lisäksi tuulee. Mieleen tulee kohtaus jostain länkkärielokuvasta kun Jouni heittää risupallon tuulen vietäväksi.


 
Hetki aikaisemmin ohitimme Santa Claus Cottagen keskellä autiomaata. Paikka näytti hylätyltä, olisikohan pukki kyllästynyt kesämökkiinsä ja mennyt jonnekin viilempään.
 
Tie kiemurtelee ilman kasvillisuutta olevilla kukkuloilla. Välillä pilkahtelee Colorado-joen sininen uoma, mutta senkään ympärillä ei ole kasvillisuutta.

Joudumme hidastamaan Hooverin padolla kun liikenne matelee patovallin päällä olevalla tiellä. Pysähdymme ja osa porukasta hakee juotavaa tienvarsiravintolasta. Takaisin tullessa kertovat Australiasta kotoisin olevan myyjän asuneen joskus Suomessa, tietää jopa Joensuun!
 
Yksi Yhdysvaltain kuumimmista kaupungeista, pelikaupunki Las Vegas alkaa näkyä ja navigaattori ohjaa kaupunkiin kiertotietä. Joudumme pysähtymään muutaman kerran, ennenkuin pääsemme Venetian Casinon eteen. Ovimiehet hätyyttävät meitä kauemmaksi pääoven edestä, mutta antavat kuitenkin parkkeerata siksi aikaan kun käymme varaamassa huoneet. Pyörät saamme parkkiin korttelin päähän pysäköintitaloon ja pölyiset matkanyssäkät tuodaan suoraan huoneeseen. Paikka on hillittömän kokoinen, alakerroksessa on tuhansia peliautomatteja ja huoneitakin on yli kaksituhatta.


Huone on upea, sovimme käyvämme suihkussa ja tapaavamme käytävällä sen jälkeen.
 
Odottelemme Jyrkiä ja Leenaa kun Jouni aulassa polvistuu Hannelen eteen ja kosii häntä. Morsiuspari haluaisi samantien kirkkoon, mutta pakotamme heidät sitä ennen polttareihin. Laitamme kummallekin muovikassin reunasta leikatut "kruunut" ja tilaamme Casinon baarista drinkit. Vaikka tarjoilijat yrittävät hauskuttaa tilaamaan vielä toiset, lähdemme kadulle kirkkoa etsimään.
 
 
 
 
Kävelemme vajaan tunnin ja vastaan tulee ensimmäinen pikavihkikirkko Chapel of the Bells. Hääpari käy ensin taksilla selvittämässä paperihommat kuntoon kaupungin virastolla ja vihkitoimitus alkaa heti sen jälkeen kun vanha pastorinainen saapuu paikalle. Häämarssi soitetaan kasettinauhurilta. Puolessa tunnissa toimitus on ohi ja hääparin jännitys laukeaa, kun pastori nipistää sulhasta poskesta. Vihkitoimituksen jälkeen palaamme hääparin huoneeseen Venetian-hotelliin. Drinksujen lomassa tekstarit lähtevät Suomeen ja onnitteluja tulee paluuviesteissä.


 
engailua Las Vegasissa                                                                              la 11.8 Nevada/Las Vegas
Kävelemme kaupungilla. Aina välillä piipahdamme kasinoilla yksikätisiä kiusaamassa, mutta varovaisista pelaajista ainoastaan tuore ukkomies Jouni onnistuu voittamaan muutaman dollarin. Kaduilla on kaikenlaista kulkijaa ja ainakin yksi Elviskin näyttäytyy. Päädymme iltapäivällä Harrikka-ravintolaan lounaalle. Ravintola on täynnä HD-rekvisiittaa. Illan pimentyessä upeat valomainokset häikäisevät silmiä ja illan päättää uskomaton valaistu suihkulähdeshow.

 

Takaisin aavikolle
su 12.8
Nevada/Las Vegas - California / Barstow
 
Mohave-aavikkolla on kuuma. Olimme aikoneet ajaa Death Valleyn kautta, mutta jo tämä 40 asteen lämpö on meille tarpeeksi. Sinnittelemme päivän läpi juomataukoja pitäen ja illaksi pääsemme Barstowniin.
 
 
Route 66 päättyy                                                                                         ma 13.8 California/Barstow - California / Los Angeles
 
Olen aina luullut, että California on vehreä paikka, joissa palmupuut huojuvat. Kuitenkin osavaltiosta suurin osa on aavikkoa. Vain pieni rantakaistale on palmupuitten peitossa.
 

 
Lähestymme Los Angelesia ja moottoritien kaistojen määrä ja liikenne niillä kasvaa koko ajan. Suunnistamme GPS:n avulla Santa Monican laitureille, viralliselle Route 66 -päätepisteelle.
 
 
 
 
Laitureiden vieressä on isoja hiekkarantoja ja tuhansia ihmisiä on aurinkoa palvomassa. Kävelemme haikeina laitureilla. Ajoreissu on lopussa, majoittaudemme Travel Lodgen motelliin lähelle lentokenttää ja palautamme pyörät Eagle Ridersin toimistolle. Jostain syystä hotellin henkilökunta leimaa meidät ”jostain Venäjän läheltä olevasta maasta oleviksi raggareiksi” ja vietämmekin reissun loppuajan mahdollisimman paljon kaupungilla tutustuen Hollywoodiin ja muihin nähtävyyksiin.
 
 
 
 
 
 
 
 
Comments