Kolme lihavaa poikaa Amerikassa Teksti ja kuvat Heikki Mustonen
Elokuussa 2007 ajoimme kuuden Nurmeksen Moottorikerhon jäsenen porukalla kolmella vuokraharrikalla Route 66:n: Chicagosta Los Angelesiin. Matkalla poikkesimme reitiltä Santa Fehen ja Grand Canyonille.
 Lentämällä Chicagoon to 2.8.2007
Taivas oli pilvetön lentäessämme yli Grönlannin jäätiköiden.Maisema oli karu ja autio kauniilla tavalla ja siellä täällä merellä näkyi joitakin jäävuoria.   Jouni, Hannele, Jyrki ja Leena olivat vastassa Chigagon kentällä. Heidän matkansa alkoi jo viikkoa aikaisemmin. Lensivät New Yorkiin ja ajoivat vuokra-autolla Niagara Fallsin kautta meitä vastaan. Netistä varattu hotelli löytyi aivan kentän tuntumassa. Aikaerosta johtuen olo oli hieman turta, mutta väsymystä vastaan sinnitellen jaksoimme olla muiden mukana illan palaverissa suunnittelemassa lähipäivien reittiä. Hörli Börlit alle ja menoksi
pe 3.8. 2007 Illinois/Chigago-Illinois/Springfield
Hotellin respa tilasi meille tilataksin, jotta saimme koko porukan ja kamat yhdellä kyydillä Eagle Riders -pyörävuokraamoon. Tulimme kaupan eteen puoli tuntia ennen avaamista, mutta auringonpaisteessa odottelu ei haitannut ketään. Olimme varanneet jo puoli vuotta aiemmin netin kautta pyöriksi Dyna Wide Glidet, mutta siitä huolimatta saimme kolme Fat Boyta. Pienen ihmettelyn jälkeen vuokraamon kaverit asensivat sivulaukut ja pääsimme pakkaamaan kamppeitamme. Putkikassien ja nyssäköiden sitominen pyörien pienille tarakoille oli hankalaa, mutta lopulta kaikki oli tukevasti kiinni.
  Pääsimme matkaan ja jo ensimmäisessä liikennevalossa jalkalautoihin tottumattomana en osannut nostaa takajarrua varten jalkaa ylös vaan poljin pelkkää lautaa. Samoin vilkkujen toiminta hämmästytti. Ajoin ensimmäisenä ja yritin seurata katujen varsilla olevia Route 66 -merkkejä ja pääsimmekin muutaman harhamutkan jälkeen kaupungin ulosmenotielle. Liikenne oli ruuhkaista ja rekkojen välissä pujotellessa ajoin epähuomiossa Belinbrookin jälkeisestä liittymästä 269 ohi. Kurvasimme vähän myöhemmin huoltoasemalle ja pienen palaverin jälkeen päätimme kierrellä pikkuteitä pitkin takaisin Route 66:lle. Reittimerkki näkyi pian ja ajelimme rauhassa eteenpäin. Hetken kuluttua pääsimme Odellin vanhan bensa-aseman eteen. Rakennus oli kuin suoraan 30 -luvulta, hienosti museoitu ja myynnissä oli Route 66 -matkamuistoja. Muutaman poseerauskuvan jälkeen matka taas jatkuu.
    Ohitimme kuuluisan Old Log Cabin Inn -ravintolan, mutta stoppasimme vasta Dixie Trucker'sissa syömään. Pöytään kannettiin jokaiselle annokset, joista yksikin olisi riittänyt koko porukalle. Ei ole ihme, että jenkit ovat pulskaa porukkaa.
Kurvailimme eteenpäin ja tulimme Springfieldiin. Springfieldejä on USA:ssa melkoinen määrä, mutta emme saaneet selville olisiko tämä Homer Simpsonin kotikaupunki.
Motel Super 8 valikoitui yöpaikaksi ja naisten jäätyä purkamaan kamoja ja neuvottelemaan hieman siivottomien huoneiden lisäsiivouksesta, kurvasimme äijäporukalla ilman kypäriä lähikauppaan. En ollut ajanut ilman kypärää 70-luvun jälkeen, mutta nyt jotain naksahti päässä ja uskaltauduin muutaman sadan metrin matkalle.  Illalla, pienen kävelymatkan päästä löytyi ravintola ja piipahdimme muutamalle oluelle/viinille. Ravintolan vieressä oli motelli ja pihassa oli kymmenkunta Harrikkaa parkissa. Taisivat nekin olla Route 66 -matkalla.
Sprinfieldistä Springfieldiin
la 4.8.2007 Illinois/Springfield-Missouri/Springfield Ryntäsin heti aamiaisen jälkeen purkamaan harrikkaa, jotta sain navigaattorin piuhan kiinni akkuun. Ihmettelin peltien paksuutta ja osien purkujärjestystä ja Jyrki tuli entisenä Sportser-miehenä kertomaan Harleyn ominaispiirteistä. Parikymmenentä minuuttia myöhemmin akku näkyi ja piuhat oli kiinni. Vehkeen hurja painokin sai selityksen, kaikki on rautaa. Ajoimme kaupungin läpi ja ajauduimme navigaattorista huolimatta moottorittielle. Olimme aamulla miettineet käyvämme St. Luisissa katsomassa Saarisen suunnittelemaa kaarta, mutta ajauduimme kaupungin toiselle laidalle, emmekä jaksaneet helteessä enää palata takasin.
Jatkoimm Cubaan ja pysähdyimme Missouri Hick'-ory Barbecue -ravintolaan syömään. Paikka oli viehättävä ja kuvia kertyi kameraan.     Hiljainen sunnuntai
su 5.8.22007 Missouri/Sprinfield – Kansas-Oklahoma/Oklahoma Taas tuli eteemme entisöity huoltoasema. Koska oli sunnuntai, oli paikka kiinni. Kurkottelimme aikamme aidan yli kunnes muistin taas luvanneeni videoida matkaa ja pyysin muita tekemään ohiajon, jotta sain reissun tämänkin tapahtuman taltioitua. Harleyt kiitivätkin tyylikkästi murahdellen ohi. Ohiajon jälkiseurauksena tuli tämän reissun ainoa kaato, kun Jyrki pyörää nurmikolla kääntäessään sai sen nollavauhdista kyljelleen.
Ylitimme Kansasin rajan. Jo kolmas osavaltio. Etsiskelimme reittiä, kunnes mies pick-upissa kysyi tarvitsemmeko apua ja lähti opastamaan edellä ajaen läpi Baxter Springsin niin lujaa ettemme perässä meinanneet pysyä. Kaupungin tunnelma oli kuin 40-luvulta ränsistyneine rakennuksineen ja ihmeteltävää olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Suunnistus oli vaihteeksi helppoa, sillä silloin tällöin tiessä näkyi Route 66 -logo. Reitti oli vain muutamia maileja Kansasin puolella ja pysähdyimme lähellä Oklahoman rajaa autotarvikeliikkeeseen ja ostimme mukaan moottoriöljyä.
Cotrellissa liehui huoltoasemalla Route 66 -lippu ja tankkausten jälkeen saimme hyvän ryhmäkuvan koko porukasta.
Kiertelimme sunnuntain vuoksi hiljaisessa Tulsassa edestakaisin, mutta päätimme ajaa Oklahomaan asti yöksi.
Yöpymispaikkaa etsiessä tuhraantui taas aikaa, mutta Motel 6 löytyi lopulta. Nämä halpismotellit olivat kaukana keskustasta, mutta ajopäivä rasitti sen verran ettemme muuta kaivanneet, kuin rauhallisen paikan, jossa yöpyä. Sisäänkirjaantuessa respan neito tivasi mistä päin Kanadaa olemme. Selitimme jotain Euroopasta ja Suomesta, mutta taitsi juttu mennä häneltä yli ymmärryksen. Illalla hiippailimme hotellin ympäristössä ja gourmee illallinen löytyi Kentucky Fried Chickenistä. ma 6.8 Oklahoma/Oklahoma - Texas/Amarillo Aamiaiseksi oli vain maissihiutaleita maidon kanssa ja murukahvia juomaksi, mutta huoltoasemilta löytyi onneksi lisää apetta.
Clintonin Route 66 -museossa oli multimediaesityksiä ja paljon mielenkiintoista historiallista esineistöä ihmeteltäväksi.
    Tulimme Texasin preeriamaisemiin, helle oli hirvittävä ja pelkäsimme pyörien poksahtavan kuumuuteen. Yhden tankkauksen yhteydessä Jounin ja Hannelen pyörästä valui bensat noronaan ulos ja meidänkin pyörässä oli hiljaa ajaessa käyntivaikeuksia.
  Huotoaseman yhteydessä oli iso matkamuistomyymälä ja ravintola. Maamerkkinä oli suuri cherokee-intiaanipäällikön kuva sisäänkäynnin yläpuolella. Päivän tarjouksena oli sipulista papusoppaa, joka maistuikin kaikille muille paitsi Leenalle. Kuulemma molemmat keiton aineet oli hänellä inhokkilistalla.
Vähän ennen Amarilloa pysähdyimme tankkaamaan ja viereiselle mittarille kurvasi saksan kilvissä oleva bemari. Jo vähän vanhempi mies kertoi tuoneensa pyörän rahtina ja kiertelevänsä muutaman kuukauden ympäri jenkkilää.
Amarillossa etsiskelimme edullista majoitusta ja jo pelkästään nimen vuoksi emme voineet olla menemättä La Kiva Hotelliin. Majoitus oli hieno, halpa ja motellissa oli jopa sisäuima-allas.   Illalla pääsimme ilmaisella limosiinilla stetsonhattuisen kuskin kyydissä kuuluisaan Big Texan Steak Ranch -pihviravintolaan. Paikassa soi kantri ja pöydät notkuivat paistettua lihaa.
  Adrian pikkukaupunki oli Route 66 puolimatkassa. Turisteja varten paikalla oli viehättävä Midpoint Cafe, josta löytyi herkullisia kakkuja kahvin kanssa.
 Asutus oli harvaa ja maisema karua. Tulimme New Mexicon rajalle aavekaupunki Glenrioon ja ajoimme hylätyn motellin pihaan. Hotelli oli tulosuunnasta riippuen First/Last Motel in Texas ja lopettanut toimintansa parikymmentä vuotta sitten. Paikka oli edelleen täynnä kaikenlaista roinaa. Tutkimme romuläjiä ja löysin vanhan Dolly Partonin C-kasetin muistoksi. Kasetin löytyessä muistin nuorena miehenä fanittaneeni Dollyä kahdesta syystä... Pyöriä pihalla käynnistellessä jänis hyppi melkein vieressä.  Tucumcarissa pelastauduimme helteestä dinosaurus-museoon. Mammuttimaisia luurankoja oli näytillä riittävästi ja reilun tunnin päästä olo oli viilentynyt ja jatkoimme matkaa.
Käännyimme Santa Rosassa sivutielle ja etsimme kuuluisaa Blue Holea. Paikkaa ei kuitenkaan löytynyt, joten jatkoimme matkaa ja hetken päästä poistuimme Route 66:lta ja suuntasimme vuoristoista reittiä Santa Fe:hen yöksi.   Neljässä osavaltiossa samaan aikaan
ke 8.8 Santa Fe/New Mexico - Arizona/Cameron Ajoimme heti aamulla Santa Fe:n keskustaan. Kiertelimme katsomassa intiaaninaisten käsitöitä ja jotain pientä ostettavaa naiset löysivätkin. Jyrki ja Jouni jäivät ihailemaan kadun varteen pysäköityä vanhaa Bugattia. Bugatin omistajanainen ihastui Jounin rotsiin ja yritti ostaa sitä päältä. Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt.
 Pysähdyimme vuoristossa ja ihmettelimme tien vieressä olevaa öljypumppua. En ollut koskaan kuullutkaan, että öljyä voi löytyä vuorilta. Pysähdyspaikan vieressä lehmänkallo roikkui seipäässä.
 Tulimme kuumalle hiekka-aavikolle ja näimme muutamia hiekkapyörteitä horisontissa.Keskellä aavikkoa oli matkamuistomyymälälöitä Utahin, Coloradon, Arizonan ja New Mexicon yhteisen rajapyykin ympärillä. Heittäytymällä kontalleen sai raajat jaettua Four Corners -rajapyykillä ja oli neljässä osavaltiossa samaan aikaan.
  Ilta oli pitkällä ja pimeys yllätti. Tarkoitus oli yöpyä jo valoisan aikaan, mutta aavikolla ei ollut asutusta ennenkuin saimme sinniteltyä itsemme Cameroniin asti. Vähän enen kaupunkia säikähdimme, kun joku eläin juoksi pyörien välitse. Saimme kylän ainoasta hotellista viimeisen twin bed -huoneen ja ahtauduimme kaikki siihen yöksi.
Grand Canyon to 9.8 Arizona/Cameron- Grand Canyon - Arizona/Flagstaff Cameron Trading Post Hotellin yhteydessä oli matkamuistomyymälä, jossa oli paljon intiaanikamaa. Old Guys Rule T-paidat oli tarjouksessa ja yksi tarttui mukaan matkamuistoksi.
Ajoimme Gran Canyonin luonnonpuistoon ja näkymät olivat sanoinkuvaamattomia. Pelkästään nähdäkseen Gran Canyonin kannatti tulla USA:han!
      Paluumatkalla helle oli kova mutta jatkoimme sinnikkäästi kohti Flagstaffia. Pysähdyimme Double Eagle Trading Company -matkamuistomyymälään ja näimme edessä olevan asvalttitietöitä. Tässä helteessä pyörät olisivat likaantuneet tuoreessa asvaltissa, joten ajoimme kiertotietä perille.
  Naimapuuhat Vegasissa
pe 10.8 Arizona/Flagstaff- Nevada/Las Vegas (Venetian Casino) Päivän ensimmäinen pysähdys oli Bellemontin Harley Davidson -liikkeessä. Liike oli täynnä Harley- ja Buel-varusteita ja Suomessa Buellilla pyöräilevät Leena ja Jyrki ostivatkin jotain mukaan.
  Jatkoimme kohti Las Vegasia. Pysähdyimme lakkautetun huoltoaseman katoksen alle juomaan. Lämpöä oli yli 40 astetta ja vettä kului tälläkin pysähdyksellä vähintään puoli litraa per naama. Kuumuuden lisäksi tuuli. Mieleen tuli kohtaus jostain länkkärielokuvasta kun Jouni heitti risupallon tuulen vietäväksi.  Hetkeä aikaisemmin olimme ohittaneet Santa Claus Cottagen keskellä autiomaata. Paikka näytti hylätyltä, olisikohan pukki kyllästynyt kesämökkiinsä ja mennyt jonnekin viilempään.
Tie kiemurteli ilman kasvillisuutta olevilla kukkuloilla. Välillä pilkahteli Colorado-joen sininen uoma, mutta senkään ympärillä ei ollut kasvillisuutta.
Jouduimme hidastamaan Hooverin padolla kun liikenne mateli patovallin päällä olevalla tiellä. Pysähdyimme ja osa porukasta haki juotavaa tienvarsiravintolasta. Takaisin tullessa kertoivat Australiasta kotoisin olevan myyjän asuneen joskus Suomessa, tiesi jopa Joensuun! Yksi Yhdysvaltain kuumimmista kaupungeista, pelikaupunki Las Vegas alkoi näkyä ja navigaattori ohjasi kaupunkiin kiertotietä. Jouduimme pysähtymään muutaman kerran, ennenkuin pääsimme Venetian Casinon eteen. Ovimiehet hätyyttelivät meitä kauemmaksi pääoven edestä, mutta antoivat kuitenkin parkkeerata siksi aikaan kun kävimme varaamassa huoneet. Pyörät saimme parkkiin korttelin päähän pysäköintitaloon ja pölyiset matkanyssäkät toimme suoraan huoneeseen. Paikka oli hillittömän kokoinen, alakerroksessa oli tuhansia peliautomatteja ja huoneitakin oli yli kaksituhatta.  Huone oli upea, kävimme suihkussa ja sovimme tapaavamme käytävällä hetken päästä.
Odottelimme Jyrkiä ja Leenaa, kun Jouni aulassa polvistui Hannelen eteen ja kosi häntä. Morsiuspari halusi samantien kirkkoon, mutta pakotimme heidät sitä ennen polttareihin. Laitoimme kummallekin muovikassin reunasta leikatut "kruunut" ja tilasimme Casinon baarista drinkit. Vaikka tarjoilijat yrittivät hauskuttaa tilaamaan vielä toiset, lähdimme kadulle kirkkoa etsimään.
  Kävelimme vajaan tunnin ja vastaan tuli ensimmäinen pikavihkikirkko Chapel of the Bells. Hääpari kävi ensin taksilla selvittämässä paperihommat kuntoon kaupungilla ja vihkitoimitus alkoi heti sen jälkeen vanhan pastorinaisen saavuttua paikalle. Häämarssi soitettiin hienosti kasettinauhurilta. Puolessa tunnissa toimitus oli ohi ja hääparin jännityskin laukesi pastorin nipistettyä sulhasta poskesta. Vihkitoimituksen jälkeen palasimme hääparin huoneeseen Venetian-hotelliin. Drinksujen lomassa tekstarit lentelivät Suomeen ja onnitteluja tuli paluuviesteissä.  Hengailua Las Vegasissa la 11.8 Nevada/Las Vegas Kävelimme kaupungilla ja välillä piipahdimme kasinoilla yksikätisiä kiusaamassa. Varovaisista pelaajista ainoastaan tuore ukkomies Jouni onnistui voittamaan muutaman dollarin. Kadun kaikenlaisten kulkijoiden joukosta erottui yksi melkein aito Elvis. Päädyimme iltapäivällä lounaalle rekvisiittaa täynnä olevaan Harrikka-ravintolaan. Illan pimentyessä upeat valomainokset häikäisivät silmiä ja finaalina oli uskomaton valaistu suihkulähdeshow.
  Takaisin aavikolle
su 12.8 Nevada/Las Vegas - California / Barstow Mohave-aavikkolla oli kuuma. Olimme aikoneet ajaa Death Valleyn kautta, mutta jo tämä 40 asteen lämpö oli meille tarpeeksi. Sinnittelimme päivän läpi juomataukoja pitäen ja illaksi pääsimme Barstowniin.
Route 66 päättyy ma 13.8 California/Barstow - California / Los Angeles
Olin aina luullut, että California on vehreä paikka, joissa palmupuut huojuvat. Kuitenkin osavaltiosta suurin osa oli aavikkoa. Vain pieni rantakaistale oli palmupuitten peitossa.
 Lähestyimme Los Angelesia ja moottoritien kaistojen määrä ja liikenne niillä kasvoi koko ajan. Suunnistimme navigaattorin avulla Santa Monican laitureille, viralliselle Route 66 -päätepisteelle.
  Laitureiden vieressä oli isoja hiekkarantoja ja tuhansia ihmisiä oli aurinkoa palvomassa. Kävelimme haikeina laitureilla. Ajoreissu oli nyt lopussa. Majoittauduimme Travel Lodgen motelliin lähelle lentokenttää ja palautimme pyörät Eagle Ridersin toimistolle. Jostain syystä hotellin henkilökunta leimasi meidät ”jostain Venäjän läheltä olevasta maasta oleviksi raggareiksi” ja vietimmekin reissun loppuajan mahdollisimman paljon kaupungilla tutustuen Hollywoodiin ja muihin nähtävyyksiin.
  |
 |
|
|
|
