Keskikesällä Turkissa on helteistä. Lähdimme kuitenkin ystävien varoitteluista huolimatta moottoripyörällä kesälomamatkalle heinä-elokuun vaihteessa.

Lensimme Turkish Airwaysin koneella Istanbuliin, josta jatkoimme matkaa vuokrapyörällä ensin Mustan merenrantaa seuraten Ineboluun. Sieltä käännyimme sisamaahan ja ajoimme Kayserin kautta Välimeren rannalle Mersiniin, josta palasimme monta kokemusta rikkaampina takaisin Istanbuliin. 

 
Tulo Istanbuliin
Pe 18.7.2008

Hyvin sujuneen lennon jälkeen laskeudumme Istanbuliin. Kentän muodollisuudet ovat nopeasti ohi ja keltainen taksi löytyy jo ulko-ovelta eikä hotelllien shuttle-kyytiä tarjoavia ilmaannu häiritsemään vaikka pyörävuokraamon Kazimin on meitä etukäteen varoitellut. Taksi ajaa Marmaran meren rantatietä Sultanamethin kaupunginosassa olevaan Armada hotelliin.

Heti huoneeseen päästyämme menen katsomaan Kazoom-Moton tuomaa BMV 1150 GS vuokrapyöräämme. Se on siisti ja pienen ihmettelyn jälkeen ymmärrän vilkkujen toiminnan ja löydän starttinappulan. Pyörä käy siististi vaikka mittarissa on jo yli 98 000 kilometriä. Ruuvaan navigaattorin paikoilleen ja kytken sen liitosjohdon mittariston vieressä olevaan liitäntään.

Illalla istumme hotellin kattoterassin ravintolassa muutamalla drinkillä. Sieltä on upea näkymä Marmaran merelle ja kauniisti valaistuun Siniseen moskeijaan. Ennen nukkumaanmenoa lähdemme vielä iltakävelylle. Hotellin vieressä on ravintolassa hääjuhlat ja bändi soittaa turkkilaista musiikkia.

Läheisellä katuvalojen himmeästi valaisemilla merenrannan rantakivillä istuskelee täydenkuunvalossa pieniä miesryhmiä juttelemassa ja syömässä eväitään. Kiertelemme hetkisen vanhan kaupungin kujilla. Kaupungin tuoksut ja mukavan lämmin ilta on jotenkin kotoista ja tuo mieleemme Bagdadissa viettämämme vuodet -80 luvun alussa. Palatessamme hotelliin, ravintolan bändi soittaa jo discomusaa ja juhlaväki tanssii villisti.

 

Matka alkaa
La 19.7.2008

Kirkkaassa aamuauringossa eilen iltavalaistuksessa nähty moskeija ei olekaan enää niin mykistävän kaunis. Aamiaisella on loputtomasti turkkilaisia herkkuja. Nautimme itsemme kylläisiksi ja varaamme vielä ennen lähtöä huoneen tästä samasta hotellista kahdeksi kotimatkaa edeltäväksi yöksi.

Tarkan sovittelun jälkeen saamme tavaramme tungettua sivulaukkuihin ja vedenpitävään putkikassiin tarakalle. Navigaattorikin alkaa toimia kun huomaan laittaa paikoilleen katteen alta irronneen liittimen.

Olemme katsoneet reitin valmiiksi rantateitä pitkin Euroopan ja Aasian väliselle sillalle. Ajan kuitenkin varmuuden vuoksi navigattorin ohjaamana ensin vanhan kaupungin läpi. Navigointiohjelma on vielä epätäydellinen eikä katujen yksisuuntaisuutta tai ajokieltoja ole ohjelmassa.  Ajamme siis aikamoista zikzakkia vanhan kaupungin kujilla. Liikenteen kaaos pitää tarkkana. Turhaan ei kannata pitää kiinni ruuhkaiseessa liikenteessä omista oikeuksista vaan suunnata kohti suurinta rakoa, jotta pääsee eteenpäin. Lopulta tulemme sillalle ja pysähdyimme sen toisessa päässä. Haluan käydä kuvaamassa ”You are entering to Asia” kylttiä, mutta aikeen estää siltaa vartioimassa oleva poliisi.

Suunnistamme kohti Sileä ja tie muuttuu vähitellen kapeammaksi ja mutkikkaammaksi. Parin tunnin päästä olemme perillä ja pysähdymme kauniin kalasataman yläpuolelle ulkoilmaravintolaan. Tilaamme munakkaita, kun emme oikein muutakaan turkinkielisestä ruokalistasta ymmärrä.

Pienen kalasatamaan tehdyn kurvin jälkeen jatkamme matkaamme Mustamerenrantaa seuraten kohti Ackakocaa.

Kartalla tie 20 näyttää valtatieltä, mutta todellisuudessa se on hyvin mutkikas, kapea ja huonopintainen. Maaseudulla ajaminen on kuitenkin helpompaa kuin Istanbulin ruuhkassa, mutta tarkkana täytyy silti olla kun täällä autoiluun kuuluu riskiohitukset ja jopa pimeissä kurveissa oikaiseminen vastaatulijan kaistan kautta. Lisäksi tiellä vaeltelee omia reittejään lehmiä, lampaita, kanoja, koiria, traktoreita ja ihmisiä. Niimpä 270 km matka kestääkin pysähdyksineen 7 tuntia.

Perillä etsimme hotellia ja löydämme aivan viehättävän Tezec Camping hotellin, mutta se on valitettavasti täysi. Puolen kilometrin päästä löytyy kuitenkin vaatimaton vaaleanpunaiseksi maalattu hotelli.
 

Paikka on aivan kelvollinen, jos ei välitä umpihomeessa olevasta kylpyhuoneen tuuletusritilästä ja savua ja kipinöitä syöksevää hiustenkuivaajasta. Huone maksaa kuitenkin vain 60 liiraa ja hintaan kuuluu aamiainen.

Illallista ei ole hotellissa joten suunnistamme Tezel Campingin ravintolaan. Paistetut meriahvenet valkoviinin kanssa ovatkin maukkaita.

Hotelliin palatessa kuulemme musiikkia ja ihmisiä parveilee ison pensionaatin pihalla. Käymme vaivihkaa ihmettelemässä iloisten hääjuhlien menoa.

 

Ihania sardiineja
Su 20.7.2008

Edellisenä iltana meille kerrottiin aamiaisen alkavan klo 8:n. Olemme ajoissa paikalla, mutta vasta tuntia myöhemmin kaikki on valmista. Ihmettelemme leipäannosten määrää. Pariskunnat kantavat pöytiin niitä kymmenittäin muun aamutarjonnan lisäksi.
 

Suuntaamme kohti Eregliä. Merenrantaa seuraava tie on hyvässä kunnossa ja ajamme kauniissa maisemassa puolisen tuntia ennen ensimmäistä pysähdystä. Virittelen kypäräkamerani nippusiteillä peilin varteen kiinni. Näin voin laittaa kameraa päälle ja pois pysähtymättä. Ajaessa on kuitenkin vaikea nähdä meneekö kamera päälle ja pois ja parin tunnin ajon jälkeen huomaankin muistikortin olevan täynnä. Ulla yrittää kuvata takaa videokameralla, mutta kirkkaassa auringonvalossa sekin on hankalaa.

 

 

Ereglin jälkeen jatkamme Zonguldakin kautta pienemmälle rantaa seuraavalle tielle Bartiniin ja sieltä kohti Amaraa. Tie on aikamoista serpentiiniä vuorten rinteillä ja hankala ajettava lukuisine tietöineen.

Rannikon kylissä näkyy turkkilaisia matkailijoita Istanbulista tai muista suuremmista kaupungeista länsimaisissa vaatteissa. Eilen maaseudun kylien läpi ajaessa näytti välillä, että jokaisella naisella on huivi ja pitkä hame.

 Hieman ennen Amaraa pysähdymme jyrkänteen reunalle tievarsikuppilaan ja tilaamme herkulliset börekit.

 

 

Matkalla Citeen vuoret suurenevat. Kurucasilessa juutumme puoleksi tunniksi ruuhkaan. Jakeluauto on pysähtynyt purkamaan kuormaa ja tukkii kylän ulosmenotien toisen kaistan.

Muutama kilometri ennen Citeä uimarannat ovat aivan täynnä ja tutkailemme huolestuneina mistä löydämme yöpaikan. Kylän keskustasta löytyy kuitenkin Yali hotellista 50 liiralla huone aamiaisella. Hotellista on lyhyt matka rantaan ja kiiruhdamme uimaan vihreänsinisenä kimmeltelevaan mereen.

Hotellin illallisella oli kaksi vaihtoehtoa, lihapullia tai paistettuja sardiineja. Valitsemme tuoreet ja herkulliset sardiinit joita tuodaan meille kahdelle mahtava 30 kpl annos. Lopulta kaikki on syöty, vaikka aterian alussa emme moiseen uskoneetkaan.

Viereisessä pöydässä aterioivalla turkkilaisperheellä on juuri kävelemään oppinut pieni poika joka välillä itkee väsymystään. Vuorotellen poikaa työnnellään rattailla ja yritetään saada rauhoittumaaan.

 

  

Kohti sisämaata
Ma 21.7.2008

Aamulla heräämme minareetista kuuluvaan rukouskutsuun. Nukahdamme pian uudestaan, mutta olemme silti taas liian aikaisin aamiaisella. Turkkilainen aamiainen sisältää teen ja tuoreen leivän lisäksi palan fetajuustoa, kuorittuja kurkkusiipaleita, tomaattilohkoja, oliiveja, hunajaa ja marmeladia. Tänä aamuna on tarjolla myös tuoreita makeita chilejä.

 

Ajamme rantaa seuraten kohti itää. Alkupuolella matkaa on kilpikonna tiellä. Konnan kuori on säröillä. Olisikohan se jäänyt joskus aiemmin auton alle. Nostamme konnan pois tietä ja muutaman kymmenen kilometrin päässä Doganyurtissa pysähdyimme helteen uuvuttamina tauolle. Pienen rantaravintolan tarjoilijapoika palvelee meitä iloisesti vaikka yhteistä kieltä ei löydykkään. 

   

Innopolessa jätämme Mustanmeren ja käännyimme etelään kohti Anatoliaa. Pian saavumme kuusimetsien reunustamille vuorille. Tiellä kimmeltelee helteen irroittamaa öljyä. Varovasti pahimpia läikkiä kierrellen nousemme lähes 2 km korkeuteen. Vuoren ylityskohdassa on metsän siimeksessä pieni hotelli, mutta päätämme jatkaa vielä eteenpäin.

Ulla on hieman aiemmin huomannut lomakeskusta mainostavan kyltin ja päättelemme sen olevan muutaman kymmenen kilometrin päässä Ilgazissa. Paikkaa ei kuitenkaan löydy ja lopulta tajuamme kyltin tarkoittaneen vuoren huipulla näkemäämme hotellia.

Laskeutuessamme alas vuorilta lämpö nousee ja maasto muuttui puuttomaksi puolierämaaksi. Jaksamme vain Cankiriin asti, jonka keskustasta löytyy hotellihuone.

Cankir on teollisuuskaupunki, eikä löydy nähtävyyksiä esittelevästä opaskirjastamme. Päivätorkkujen jälkeen kävelemme lähikaduilla. Kahviloissa on paljon ihmisiä, jotka pelaavat lautapelejä ja juovat teetä. Lopulta melkein hotellin vierestä löytyy illallispaikaksi kebabteria.

Minareetin iltahuudon jälkeen seuraan vastapäisen pienen kadunvarsitalon touhuja. Kolmehenkinen perhe istuu ovensuussa jalkakäytävällä ja isäntä juo olutta. Aina kun pullo tulee tyhjäksi heittää hän sen kadulle ja vaimo tai tytär tuo uuden. Talon emäntä menee hetkiseksi sisään ja tuo roskapöntön ulos ja kippaa sen sisällön kadun varteen parkkeerattujen autojen väliin.

Heetiläisten maailmannapa
Ti 22.7.2008

Aamulla pyörää pakatessamme huomaan Suomenlippumme pudonneen eilen tavaroita hotellihuoneeseen kannettaessa. Harmittaa, koska lippu on ollut jonkinlainen turvavaruste meitä ohittavien autoilijoiden ihmettellessä sitä ja samalla huomioiden meidät. 

Helle on kova ja olemme hetkessä hiestä märkiä ajaessamme hyväpintaista tietä kohti Sungurlua. Liikennettä ei ole juuri lainkaan. Vain muutama traktori tulee vastaan suunnattomien villjapeltojen keskellä. Osa liikenteen vähyydestä johtuu polttoaineen  hinnasta. Ysivitonen maksaa yli 2 euroa litra ja ihmisten on pakko rajoittaa autoilua. Pienet kylät näyttävat köyhilta. Ränsistyneiden savitalojen asukkaat eivät selvästikkään omista ympäröiviä viljelyksiä.

Sungurlyssä pysähdymme tankkaamaan ja ystävällinen huoltoaseman mies yrittää jutella kanssamme ja tarjoaa kuumaa sokeroitua teetä meille helteestä kärsiville. Kumma miten kuuma tee voi virkistää yli +35 asteen helteessä. Osa vaikutuksesta johtuukin varmaan sokerista.
 
 

 

Matka jatkuu Bogazkalen Hattusaan, jossa yli 4000 vuotta sitten heetiläisillä oli iso kaupunki. Heetiläiset olivat silloisen maailman valtiaita ja heillä oli hyvin rikas kulttuuri. Nykyisin alue on maailman perintösäätiön suojelema. Turkin valtio on tehnyt alueella kaivauksia ja tehnyt raunioita kiertävän tien matkailijoille.
 

 

Alueen portilla tapaamme jalkavaivaisen paikallisesta kurdikombinaatissa asuvan Abdullahin. Hän tarjoaa opastettua kierrosta autossaan raunioille. 

Innostuimme retkestä ja hyppäämme yli parikymmentä vuotta vanhaan huonokuntoiseen autoon. Reitti on mäkinen ja pelkäämme jarrujen olevan epäkunnossa. Riittävää hidastuvuutta kuitenkin löytyy ja Abdullahin selostaessa historian tapahtumia kierrämme alueen ympäri.

Välillä kävelemme vallihaudoille ja muinaisten palatsien raunioilla klenkkaamalla kulkevan oppaamme perässä.

Palattuamme portille kysymme opastuksen hintaa ja Abdullahin vastaus on  "omantunnon mukaan". Mielestämme opastus oli aivan erinomainen, joten annamme hanelle 40 liiraa palkkioksi. Summan suuruus yllättää hänet ja saamme toistaa monta kertaa että koko summa on hänelle.

Osuuskunnan johtaja yrittää vielä hieroa kauppoja käsin somituista ja kudotuista matoista, mutta emme jaksa helteessä innostua asiasta.

Hattusasta on matkaa 170 km päämääräämme Kayseriin. Tie on silea pintatie ja ajamme koko matkan vain yhdellä juomapysähdyksellä perille.

Kaupungissa asuu yli 800 000 henkeä, mutta navigaattorin avulla onnistumme ajamaan suoraan tienvarsimainokseta bongattuun Bent Hotelliin. llmastoitu huone on edullinen, siisti ja mukava.

Pienen elpymisen jälkeen lähdemme etsimään vanhaa basaarialuetta, kunnes palaamme paikkaa löytämättä hotellin ylimmän kerroksen ravintolaan. Olemme paikan ainoat asiakkaat ja kahden tarjoilijan palvellessa ei aika ruokaa odottaessa käy pitkäksi.

Ulla käy nukkumaan jo 21:30. Minä kuuntelen vielä moskeijan iltahuudot ennen nukahtamista.

 

Mattokauppiaiden houkutukset
Ke 23.7.2008

Kysymme basaarialueen suunnistusohjeet respasta. Alue on Turkin kolmanneksi suurin ja sen vanhimmat osat ovat yli 1000 vuotta vanhoja. Suurin osa basaarista on kuitenkin korjattu 100 vuotta sitten. Kävelemme tuhansia kenkiä ja T-paitoja pursuavilla hämärillä käytävillä, kun seuraamme liittyy erinomaista englantia puhuva nuori mies.

 

Kaveri kertoo opiskelevansa Java-ohjelmointia Amsterdamissa ja olevansa nyt kesälomalla kotikaupungissaan. Hän on loistava opas ja kierrämme kiinnostuneina ympäri basaaria ja näemme mm. vanhan osan sisäaukion, jossa Silkkitien kamelikaravaanit aikoinaan yöpyivät.

Kamelit sidottiin yöksi aukion reunoille ja kuskit yöpyivät yläpuolisella parvekkeella. Aukion vieressä olivat peseytymishuoneet erikseen miehille ja naisille. Nykyisin paikalla on puuvilla- ja lampaanvillamattojen raaka-ainekauppoja.

Lopulta "aivan sattumalta" nuorukainen ajautuu setänsä mattokaupan eteen. Vaikka omenateetä on tarjolla ja mitään ostopakkoa ei kuulemma "ystäville" ole, kiitämme kohteliaasti ja lähdemme pois. Ulosmennessä eräs mies kysyy Ullalta onko hän ukrainalainen täällä työskentelevä professori. Siinä niitä näitä jutellessa paljastuu, että mattoja olisi taaskin tarjolla.

Iltapäivällä ajamme valkohuippuista Erciyes -vuorta kiertävällä tielle kohti Yahyalia. Tie mutkittelee mukavasti ja käymme korkeimmillaan 2500 metrissä, jossa onkin mukavan vilpoista. Alempana laaksossa hellettä on lähes 40 astetta ja hitaasti ajaminen on yhtä kidutusta. Yahyalista emme löydä oikein mitään katsottavaa ja läheiset vesiputoukset päätämme jättää sovinnolla katsomatta, joten seuraava kohteemme on Göreme.

Tankkaamme ja huoltoasemalla pyörän vieressä istuessa huomaan tankin ylivuotoputken vuotavan bensaa. Mietin tankin tulleen liian täyteen ja bensan helteessä laajetessaan tulevan yli. Ajamme eteenpäin ja joku varoitusvalo alkaa palaa. Ihmettelen hetken ja muistan vanhan säännön, että vian sattuessa katso ensin mitä viimeksi olet pyörälle tehnyt. Bensatankin korkki ei ole kunnolla kiinni ja kun saan sen paikoilleen häviää valo ja ylivuotoputken valuminen.

 

Göremen tullessa maisemat ovat satumaiset. Ihmeellisen muotoisia kivipaaseja on joka puolella ja osaan niistä oli kaiverrettu asumuksia. Kiviaines on vanhaa laavakerrostumaa, josta pehmeämmät osat on erroosio kuluttanut pois ja kovemmat osat jääneet pylväiksi. Navigaattori ei tunne alueen pienempiä teitä, joten kyselemme tien jo ennen matkaa netistä varattuun Legend hotelliin. Vuoren seinämään louhitut hotellin huoneet ovat viileät ilman ilmastointiakin.

Göreme on yksi Turkin sisämaan suosituimmista matkakohteista ja kylässä on paljon pieniä myymälöitä ja ravintoloita. Ulkomaalaisia turisteja on ollut täällä jo 60- ja 70-luvulta lähtien, kun hipit Intiaan matkatessaan viipuivät kylässä muutaman päivän. Illalla syömme pienessä turistikuppilassa ison mattokaupan vieressä ja katselemme ranskalaisten ja japanilaisten turistien käyskentelyä.

 

    

Palloilua satumaan taivaalla
To 24.7.2008

Heräämme heti minareetista kuuluvan aamurukoukseen alkaessa. Kello on 4:15. Pian nousemme Landroveriin ja viereisestä hotellista lähtee slovenialainen nuoripari samaan kyytiin.

Muutaman kilometrin päässä Göremen ulkopuolella on kuumailmapallojen lähtöpaikka. Kymmeniä palloja laitetaan kiireellä lähtökuntoon. Pallokankaan levityksen jälkeen pallojen sisään puhalletaan ilmaa suurilla puhaltimilla ennenkuin polttimet sytytetään ja lieskat painavat kuumaa ilmaa palloihin.

  

Pallo suuri ja jaksaa helposti nostaa kanssamme korissa olevat 20 henkeä. Pilotti on englannista ja nimeltään Jerry. Nousemme ensin 600 metriin  ja laskeuduimme sitten pikkuhiljaa alemmaksi. Auringonnousun kultaama maisema kymmenine palloineen ja pitkine kivipaasien varjoineen on mykistävä. Noin tunnin lennon aikana laskeudumme välillä aivan alas ja sitten taas ylös kun Jerry yrittää etsiä suotuisia tuuulia. Pilotti pelottelee laskun tömssyistä ja jopa korin kaatumisesta, mutta laskeudumme pehmeästi alas pellolle. Lennon kunniaksi kilistelemme vielä lasilliset shampanjaa ennenkuin palaamme hotellille.

 

Hieman elvyttyämme lähdemme bemarilla Göremen "luontomuseolle", jossa on toisatakymmmentä kivipaasien kylkeen tehtyä luolakirkkoa muinaiskristittyjen ajoilta. Emme jaksa helteessä kilpailla ranskalaisten ja japanilaisten turistiryhmien kanssa kirkkoihin sisääpääsystä vaan päätämme lähteä päiväajelulle läheisiin kyliin. 

Pyörä on museon parkkipaikalla ylämäessä ja kun yritän liuttaa sitä alaspäin, takajarru takeltelee. Nousen pois ja huomaan takavanteen ja takajarrusatula olevan jarrunesteen kastelemat.

Ilman takajarruja ABS-varotusvalon vilkkuessa menemme läheisen kylän huoltoasemalle, josta nuori poika opastaa meidät mopon perässä moottoripyöräkorjaamolle. Siellä huomaamme toisen jarrusatulan pultin pudonneen. Miljoonalaatikosta löytyy sopiva pultti ja jarrusatula saadaan taas kiinni. Tiukennamme vielä jarruletkun liitosta, lisäämme jarrunestettä säiliöön ja yritämme ilmata jarruja. Vaikka kaikki näyttääkin olevan päälisin puolin kunnossa ei jarru kuitenkaan pidä.

Päätän ottaa yhteyttä pyöravuokraajien yhteyshenkilöön, jotta saamme selville lähimmän BMW-huollon. Irem vastaakin muutaman soiton jälkeen ja kertoo huollon olevan Tarsuksessa Mersinin lähellä satojen kilometrien päässä. Hän soittaa vielä huoltoon ja ilmoittaa meille luvatun apua heti kun saavumme paikalle.

Ajamme vielä muutaman pienen lenkin Göremen ympäristössä kunnes on aika mennä Ullan aiemmin päivällä varaamaan Dervissi esitykseen. Tanssissa viisi miestä pyöri kiihtyvällä vauhdilla silmät kiinni pitkissä valkoisissa hulmuavissa kellohameissa. Esityksen loppuessa ihmettelemme miksi tanssijoilla ei ole minkäänlaista vaikeutta kävellä suoraan eteenpäin. Opaskirjasta luemme, että tanssi vaatii useamman vuoden täysipäiväisen koulutuksen.

Illan hämärtyessä ihailemme luolamme yläpuolisilta kallioilta auringonlaskua ennenkuin lakeudumme kylään illalliselle.

BMW:n huoltopalvelua
Pe 25.7.2008

Kummalliset kivipaadet häviävät näkyvistä muutama kilometri Göremen jälkeen ja maisema muuttuu kumpuilevaksi viljelysmaaksi. Tullessamme lähemmäksi Välimeren rannikkoa alkaa vuoristo ja vaikka tie on leveä on se myös mutkainen ja jyrkkämäkinen.

Tulemme lopulta Tarsukseen, jossa kysymme reittiä BMW:n huoltoon. Meitä neuvotaan ensin 1 km eteenpäin, sitten 2 km taaksepäin ja sitten 4-5 km taas vastakkaiseen suuntaan. Ajamme siis samaa tietä edestakaisin. Viidennellä huoltosemalla kysyttäessä paikka selviää, se ei ole Tarsuksessa vaan lähempänä Adanaa n. 40 km päässä. Suuntaamme siis sinne, mutta toheloin ja valitsen ajoreitiksemme moottoritien ja ohitamme paikan ilman liittymää. Moottoritien maksutullilla osataan meitä  taas neuvoa ja kun vielä kerran tankatessamme kysymme tietä olemme lopulta täysin uupuneena 40 asteen helteessä lopultakin perillä.

BMW huollon pihalla menen sisään Mekanik -tekstillä merkitystä ovesta ja saan mukaani huoltomiehen pyörää katsomaan.

Paikalle tulee pian hänen esimiehensä ja kertoo ettei tänään perjantaina voida tehdä enää mitään ja meidän on tultava  ensi maanantaina uudestaan jolloin heillä on ehkä aikaa tutkia asiaa.

Soitan Iremille Istanbuliin ja selostan tilannetta ja annan hänen neuvotella asiasta. Neuvottelussa kuluukin toista tuntia, kun Irem yrittää painostaa huoltoa tutkimaan vikaa.

Eräs konttorin naisista puhuu englantia ja kysyy missä aiomme olla seuraavan yön. Vastaamme että Tasucu:ssa Silifken lähellä 120 km päässä, missä serkkuni miehen suvulla on iso talo.

Lopulta puhelinneuvottelu päättyy ja meille ehdotetaan pyörän jättämistä huoltoon ja kyytiä erään työnjohtajan mukana Mersiniin. Sieltä meidän tulisi mennä omin avuin bussilla Tasucu:uun. 

Luultavasti pyörä olisi kunnossa vasta tiistaina, kun huollolla ei ole paikan päällä moottoripyörien varaosia ja maanantaina niitä voidaan vasta vian löydyttyä tilata.

Meidän ei tarvitse edes harkita, kun sanomme huollon ehdotukselle kiitos ei ja ilmoitamme ajaneemme jo monta sataa kilometriä ylimääräistä heidän katteetomien lupaustensa takia. Jatkamme siis eteenpäin ilman takajarruja.

Ajaessamme Tasucua päin oloni alkaa heiketä. Luulen aluksi, että mielipaha huollon epäonnistumisesta ja hillitön helle ovat vieneet voimani.

Vatsan oireet ovat kuitenkin selvät ja joudumme kitkuttelemaan pienten pysäytysten avulla huoltoasemien vessoilla pysähtyen eteenpäin.

Perillä odottavat serkkuni miehen veli Gynyet ja hänen äitinsä.

Gynyetin isoisoisä on ollut paikkakunnan merkkihenkilöitä ja lahjoittanut Tasucun kaupungille mm. talon vieressä olevan moskeijan. Rahansa vaari oli tehnyt ulkomaankaupassa ja ollut mukana mm. Bagdadin rautatien rakennusta rahoittamassa.  Talo on upea ja muutama vuosi sitten täydellisesti restauroitu takaisin 1800 -luvun asuunsa.

Illalla muut menevät läheiseen merenrantakylään kalaillalliselle, mutta vointini on niin huono, että jään sängynpohjalle makaamaan.

Paikan omistaja alkaa asentajiensa kanssa selvittämään vikaa. Jarrusatula otetaan irti, letkut tutkitaan ja uudelleen kasauksen jälkeen lisätään nestettä ja jarrut ilmataan. Jarru ei kuitenkaan pidä. 

Kerron pyörässä olevan ABS-jarrut, jolloin hän päättelee jossain olevan toisen jarrusäiliön. Se löytyykin tankin alta ja on aivan tyhjä. Täytämme säiliön, mutta rikoimme tankkia asentaessa toisen bensaletkun pikaliittimen. Muutamassa minuutissa liitos korjaantuu ohuella metalliputkella ja kahdella letkuklemmarilla.

Koeajossa kaikki pelaa loistavasti ja on maksun aika. Hommaan meni kaksi tuntia ja maksu on vain 50 liiraa. Noin 50-vuotias mekaanikko kertoo korjannensa moottoripyöriä koko ikänsä, mutta ei koskaan näin isoa ja monimutkaista. Toteaa vielä, että yleensä rauhassa pähkäilemällä hommasta kuin hommasta selvitään.

Olen vatsataudista edelleen aivan uuvuksissa ja istunkin lähes koko remontin ajan varjossa kylmää vettä siemaillen. Palatueamme Tasucuun menen lepäämään.
Alkuillasta käymme Gynetin autolla läheisillä linnaraunioilla ja Ulla on jo kunnossa. Illalla pääsisimme talonväen tutun hääjuhliin. Emme kuitenkaan uskalla lähteä mukaan vatsatautisina.

Alanyaan 
Su 27.7.2008

Heräämme ihmeen virkeänä ja yökin on mennyt ilman ylimääräisiä operaatioita. Hyvästellessämme lupaamme tulla uudestaan ja paremmassa kunnossa.  
Päätämme ottaa tämän päivän vielä heikkokuntoisina rauhallisesti ja lähdemme kohti Antalyaa meille vaaralliseksi mainostettua tietä.

Koska on sunnuntai, on liikenne hyvin vähäistä. Tie on hyväkuntoinen ja vaikka se on mutkikas ja mäkinen, sujuu matka paljon ripeämmin kuin Mustanmeren rantatiellä.



Bemarin nelosvaihde on juuri sopiva  hommaan. Tiukasta mutkasta se jaksaa vielä vetää väännöllä ulos ja vauhti riittää aina seuraavaan kurvin saakka, jossa moottorijarrutuksen jälkeen homma alkaa uudestaan.

Maisemat ovat upeita. Hyvissä ajoin ennen Alanyaa alamme etsiä hotellia. Pysäköin pyörän, kun niitä on vierivieressä kadun varrella. Jalkaudun ja kyselen huonetta hotelli kerrallaan. Vasta neljännestä Sun Fire -hotellista yöpaikka löytyy hieman kalliiseen 180 liiran hintaan. Hintaan luvataan kuitenkin täysi ylöspito ruokineen ja juomineen. 

Tavaroita sisään kantaessamme huomaamme hotellin aulan kaikkien tiedotteiden olevan venäjäksi. Olemme varanneet huoneen venäläismatkailijoiden pakettihotelliin. Pienen päivittelyn jälkeen uimme jo Välimeressä. Ranta on kivikkoinen ja tyrskyjen heitellessä saan terävästä kivenreunasta pienen haavan jalkaani.


Motoristin unelmatie
Ma 28.7.2008

Aamiainen pakettimatkailijoiden kanssa saa meidät nopeasti tielle. Keskustan tuntumassa isot hotellit ja loma-asumusalueet ovat kuin Espanjan Costa de Solissa. Mersuja ja bemareita on liikenteessä ja jokunen harrikka ja kyykkypyöräkin tulee vastaan.

Rantatie pohjoiseen on leveä ja hieno. Pysähdymme kiltisti poliisipartion halutessa tutkia paperimme. Aluksi luulen saaneeni bemarimme luvattomaan nopeuteen, mutta kyseessä on kuulemma vain rutiinitarkistus vaikka ajokorttini tiedot tarkistetaan kännykällä jostain kauempaa. Toinen poliiseista on yrmy, mutta toinen on kovasti kiinnostunut navigaattoristamme.

Antalyaan tullessa liikenne ruuhkaantuu ja olemme huojentuneita, ettei meillä ole syytä ajaa keskustan helteiseen liikenteeseen. Huomaamme ison Outlet -myymälän ja kun olemme tauon tarpeessa kurvaamme pihaan. Muotivaatteet ovat alennuksessa, mutta ostokset jäävät muutamaan paristoon ja reissun kalleimpiin limppareihin Starbucks -kahvilassa.