Helteisen vähäväkisen maan kiehtovat maisemat
Teksti ja kuvat Heikki Mustonen
Ajelin joulukuussa 2008 vuokraprätkäreissun tässä ystävällisessä ja kauniissa, mutta etelä- ja länsiosaltaan hyvin harvaanasutussa maassa.
Lähdin Kapkaupungista ja ajoin Pohjois-Namibiaan Etoshan luonnonpuistoon ja palasin takaisin Kapkaupunkiin. Kilometrejä reissussa tuli 5000.
Kapkaupungista pohjoiseen
La 6.12.2009
Heatrow:n välilaskussa on kaksi tuntia aikaa ja silti toinen matkatavarasäkeistäni jää tulematta Kapkaupunkiin. Hävinneessä säkissä on mm. kaikki varavaatteeni, moskiittoverkko ja makuupussi.
Teen katoamisilmoituksen ja puhelias taksikuski vie meidät Waterfrontilla olevaan Breakwater Lodge Hotelliin. Hotelli on kunnostettu entisestä vankilasta. Huoneet ovat pieniä, siistejä ja edullisia.
Vaimo ja tytär poikaystävineen varaavat huoneet ja jäävät muutamaksi päiväksi tutustumaan Kapkaupunkiin ja sen ympäristön nähtävyyksiin.
Kavelen muutaman sadan metrin päähän autoliikkeeseen, jonka alakerrassa on Karoo Bikingin toimisto. Siellä odottaakin jo huollettuna ja uusi takarengas asennettuna netistä etukäteen varattu BMW GS650. Paperihommat on hetkessä hoidettu ja pääsen takaisin hotellille pakkaamaan pyörää.
.
Yön yli kestänyt lento väsyttää ja päätän ajaa tänään vain muutama sata kilometriä kohti pohjoista ja leiriytyä hyvissä ajoin. N7 valtaväylän alkupäässä on Canal Walk ostoskeskus ja muistan parin vuoden takaa, että siellä on retkeilytarvikeliike. Ostan halvan kesämakuupussin ja viereisen liikkeen alennusmyynnistä vähän vaatteita.
Pöytävuori häviää pikkuhiljaa taustapeilistä ja asutus harvenee kun tulen peltoviljelysten keskelle Citrusdaliin. Paikka on nimensä veroinen isoine sitruunaviljelyksineen. Pysähdyn tankkaamaan ja juttelen niitä näitä tankkausta tekevän kaverin kanssa.
Täällä ei ole huoltoasemilla itsepalvelua vaan tankatessa aina palvellaan. Lähtiessäni asemalta unohdan, että liikenne on vasemmanpuoleista, mutta vastaantulevien autojen valojen vilkuttelu saa minut nopeasti takaisin omalle kaistalle.
Asvalttitie kyllästyttää ja kurvaan N7:ää seurailevalle soratielle. Puolen tunnin päästä käännyn portista pienelle Lebanon Citrus Farmin leirintäalueelle. Olin katsonut paikan netistä, mutta ketään ei näy vaikka kuinka koputtelen päärakennuksen ovea.
Jatkan Clannwilliamsiin ja löydän pienen etsiskelyn jälkeen kunnallisen leirintäalueen ja mukavan telttapaikan pienen puun alta.
Auringonlasku patoaltaan rannalla on kaunis ja iltauinnin jälkeen saan kuunnella teltassa vielä muutaman tunnin naapurissa iloitsevaa nuorisoporukkaa, kunnes he siirtyvät muualle juhlimaan.
Fish River Canyon
Su 7.12.2008
Yö menee mukavasti ja aamuaurinko herättää jo ennen kuutta, mutta vasta kahdeksalta pääsen matkaan. Kuten melkein aina reissun ensimmäisinä aamuina tavaroille ei ole vielä vakiintunut paikkoja ja aikaa menee kuorman järjestystä sovitellessä. Kiireessä lähtiessä väsätty tankkilaukun kiinnityskin menee uusiksi ja päädyn lopulta pistämään laukun hihnat lujasti nippusiteillä runkoon kiinni. Mietin, että kauppa yms. pysähdysten ajaksi voin lukita laukun pienellä munalukolla.
400 km pohjoissa käännyn Sprinbokiin tankille ja syömään. Aurinko porottaa helteisest ja etsin varjoisan paikan pyörälle. Syödessäni seuraan paikan kiireetöntä menoa ja ihailen valkoiseksi maalattuja keskustan rakennuksia karussa maisemassa.
Vähän ennen Namibian rajaa jään tienposkeen kuvaamaan ja Etelä-Afrikan tullissa rekkakuski kertoo nähneensä minut tien poskessa.
Hölmöilen Namibian tulliin tullessa. Käsitän jotenkin väärin tullimiehen viittoilut ja olen ajaa kiertämällä koko tullin ohi. Vasta tullialueen ulosmenoportilla minut pysäytetään ja pienen ripityksen kanssa ohjataan täyttämään tarvittavia lappusia. Maksettuani 100 namibian dollarin tiemaksun olen vapaa ajamaan maahan.
Vaikka tulin Springbokista vain 100 km, tankkaan varmuuden vuoksi. Ostan myös litratolkulla vettä ja hieman syötävää ennenkuin lähden soratielle kohti Ai-Aisin luonnonsuojelualuetta.
Olen ajatellut yöpyä Fish Riverin kuumien lähteitten yhteydessä olevan lomakylän leirintäalueella, mutta kun 100 km helleajon jälkeen tulen alueen portille kertoo vartija alueen olevan suljettu remonttien vuoksi.
Koko matkalla en ole nähnyt yhtään autoa enkä ihmisasumuksia. Vartijakin kertoo olleensa koko päivän yksin, koska sunnuntaina ei työväkeä ole paikalla.
Jään juttelemaan hetkeksi ja kun kaveri kyselee minulta vettä keksin kysyä sisäänpääsyä alueelle valokuvaamaan vesipulloa vastaan.
Lomakylään on rakenteilla hienoja villoja ja niiden rakenteissa juoksentelee apinoita. Kaivelen kameraa laukusta, kun toinen vartija tulee kertomaan alueesta. Otan kuvia kauniista laaksosta ja lopuksi kävelemme 65 asteisille lähteille, johon juuri ja juuri voi sormin koskea.
Vedellä on kuulemma parantava vaikutus ja kävijät ottavatkin vettä mukaansa lääkkeeksi erilaisiin vaivoihin.
Takaisin tullessa kysyn ensin tapaamaltani vartijalta tietä eteenpäin ja reilun tunnin ajon päästä tulen Hobasin pienelle leirintäalueelle.
Taaskaa ketään ei tule vastaan ja ainoa ihmisistä kertova asia on keskellä puoliaavikkoa tien viereen kymmeniä vuosia sitten hylätty kuorma-auto, jota filmaan ja kuvaan edestä ja takaa. Liimaan vielä kojetauluun PMU MC:n tarran, jotta muille paikalle tuleville on ihmettelemistä.
Leirintäalueen maapohja on ohutta hiekkaa ja telttakepit eivät meinaa pysyä kiinni, mutta paikka on kaunis puiden varjossa. Alueella on pikkuruinen uima-allas jonne ryntään 700 km ajopäivän rasituksista elpymään.
Muistan, että kännykästä hävisi kenttä jo rajalla. DNA:lla ei ilmeisesti ole roaming sopimuksia Namibiaan ja sitä en tietenkään muistanut tarkistaa ennen reissuun lähtöä.
Vähän ennen nukahtamista mietin, että eivätpä työpuhelut ainakaan häiritse tätä reissumiestä.
Hiekkaan hautautunut kaupunki
Ma 8.12.2008
Yö oli kuuma ja luulen tulleeni kuumeeseen. Aamulla herätessäni tajuan, että illalla ilmaa viilentävä meren suunnasta puhaltanut tuuli oli lakannut ja lämpötila on noussut.
Kahdeksalta on aamiaiseksi varatut pähkinät ja mehut jo nautittu ja pyörä pakattu.
Ajan ensin 20 km päähän Fish River Canyonin reunalle näköalapaikalle valokuvaamaan.
Matkalla strutsi pyyhältää muutaman kymmenen metrin päässä tien yli ja yritän saada nopeasti videokameraa tankkilaukusta, mutta lintu ehtii ensin puskiin piiloon.
Kanjoni on kaunis ja muistuttaa Amerikan Grand Canyonia. Ehkä amerikkalaisversio on vieläkin syvempi. Näköalapaikka on täysin tyhjä ja tämä autius alkaa ihmetyttää.
Kanjonilta palatessani kyselen lähintä huoltoasemaa ja sellainen löytyykin 18 km päästä. Olin ollut huolissani, että joudun ajamaan aina karttaani merkittyyn tankkauspaikkaan asti ja silloin tankillisella olisi ajettu jo reilusti yli 300 km.
Tankkaupaikan risteyksessä on maamerkkinä vanha letukka ja ravintolarakennuksen ympäristössä on lisää ruostuneita 50-luvun ajoneuvoja. Bensamittari onn täynnä ohjattuja matkoja tekevien firmojen tarroja ja liimaan PMU MC:n tarran joukon jatkoksi.
Aamun pähkinät kaipaavat seurakseen jotain tukevampaa ja jään syömään aamiaista ravintolaan.
Jatkan matkaa ja välttelen pintatielle joutumista ajamalla rautatietä seuraavaa C370 tietä kohti pohjoista. Pysähdyn kuvaamaan isoa termiittikekoa kuivuneen joenuoman kohdalla. Paikalla on kaksi vuonna 2006 kuolleen nuoren hautaa. Mikähän tarina niihinkin sisältyy.
Taivaalle ilmestyy pilviä ja pahin hirmuhelle hellittää.
Musta möykky on puhelinpylvään päässä ja vasta kohdalla huomaan sen olevan paviaanin. Rimpuilen kameroitteni kanssa ja tolppa-apina ehtii radan kiskoille irvistelemään ennenkuin saan kuvattua.
Soratie päättyy ja käännyn Luderitziin menevälle asvalttitielle. Pinnoite on täydellinen ja suorat 20-30 km pitkiä. Tankkaan pienessä kylässä. Huoltoaseman yhteydessä on pieni kauppa ja ostan juotavaa paksujen kaltereiden takana olevalta vanhalta valkoiselta naiselta. Mummo näyttää yli 90 vuotiaalta ja kaupan sisustusta ei ole muutettu varmaan 50 vuoteen. Mietin, että onkohan kymmeniä vuosia sitten ollut niin turvatonta, että kalterit ovat olleet tarpeen.
Vähän ennen Ausia maisema muuttuu vuorten reunustamaksi hiekkatasangoksi, jota peittää hennot auringon polttamat kellertävät heinät. Tienvierellä on eläimistä varoittavia kylttejä. Ensin varoitetaan villihevosista, sitten antiloopeista ja lopulta koirista? Koiralta näyttävä kuva tarkoittaa kuitenkin shakaalia.
Rannikkoa lähestyttäessä on hiekkadyynejä jopa korkeitten vuorien päällä. Tuuli puhaltaa kovasti ja ilma viilenee jonnekin 10-15 asteen välille. Tuntuu typerältä ajaa märän T-paidan kanssa. Olen kastellut helteen viilennykseksi paitani aina tankatessa ja tauoilla.
Pysähdyn Kolmanskopin aavekaupungin portillla. Sisään ei pääse kuin erikoisluvalla tai ohjatuilla turistikierroksilla kaksi kertaa päivässä. Kaupunki on rakennettu vuonden 1908 timanttittilöytöjen aikoihin. Timanttien huvettua kaupunki hylättiin ja hiekka on vallannut sen peittäen taloja ikkunoita myöten. En jaksa odottaaa kolmea tuntia ja käynti jää seuraaavaan kertaan. Saan kuitenkin otettua kuvia kiipeämällä viereiselle kukkulalle.
Ajan karun kauniin Luderitzin kaupungin läpi Shark Islandin leirintäalueen portille, mutta muutan mieleni ja päätän etsiä sisämajoitusta seuraavaksi yöksi. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyykin hotellihuone 390 nairobin dollarin hintaan.
Ennen hotellin päivällistä jalkaudun kaupungille ihastelemaan kirkkaasti maalattuja saksalaisen siirtomaaavallan aikuisia taloja. Löydän myös prepaid -liittymiä myyvän liikkeen ja ostan kortin 20:llä dollarilla. Soittaessani vaimolle halpa hinta selviää. Puhelu kestää vain pari minuuttia ja kortti on käytetty.
-
Sadetta autiomaassa
Ti 9.12.2008
Aamiaisen jälkeen ostan lisää aikaa prepaid-liittymään ja lähden pienessä tihkusateessa takaisin kohti Ausia. Heti kaupungin ulkopuolella on tiesulku ja ainakin 20 poliisia. Kyseessä on poliisioppilaiden työhairjoitus ja passini ja pyörän paperit tarkistetaan iloisessa hälinässä kymmeneen kertaan.
Ausissa tankkaan ja ihailen paikan kauneutta. Taas yksi mukavan näköinen paikka, jossa voisi kuvitella asuvansa.
Käännyttyäni soratielle kohti Sossuvleita ohitan hetken päästä kolme hitaasti ajavaa lantikkaa. Khakin väriset autot ovat viimeisen päälle varustettuja seikkailukäyttöön. Katolla on avattavat telttasysteemit ja jerrykannuja ja vesipöniköitä on autojen perässä.
Keli on varsin mainio moottoripyöräilyyn. Taivas on pilvipoutainen ja lämpötila on 20-25 välillä. 100 km päästä huomaan pikkuruisen dik-dik antiloopin tien vieressä, mutta peijakas ehtii paeta ennenkuin ehdin pysähtyä.
Helmeringhousenissa tankkaan ja ajatuksissani ajan sen jälkeen ohi risteyksestä, josta piti kääntyä. Navigaattori alkaa suositella U-käännöstä, mutta päätän jatkaa parikymmentä kilometriä ja mennä pienempiä teitä pitkin takaisin reitille.
Viime yönä on satanut rankasti ja pikkutiellä isoissa rapakoissa pyörä kiemurtelee kuin käärme. Pian tajuan kierrellä pahimmat paikat tienpenkkojen kautta.
Tauolla pääsen pesemään pahimmat punaiset savet pois pyörästä ja housujen lahkeista.
Tulen kauniiseen laaksoon ja huomaan useita Sprinbok antilooppilaumoja tien molemmin puolin. Kuvatessani niitä taivas tummenee nopeasti ja alkaa hillitön ukkosmyrsky.
Tie muuttuu puroksi ja hissuttelen pariakymppiä eteenpäin.Kokeilen välillä ajaa kovempaa, mutta tien pohja on niin liukas, että menen tien laidasta laitaan.
Kastun läpimäräksi sillä kaikki sadevarusteet olivat siinä lennolla hävinneessä pakaasissa.
Sade loppuu puolen tunnin päästä ja Sossuvleissa päätän etsiä sisämajoitusta, jotta saan kamat kuivattua yön aikana.
Ajan Sossuvlei Lodgeen, josta saan ryöstöhintaan puoliksi telttakankaasta tehdyn mökin.
Majoituspapereista selviää, että hintaan sisältyy illallinen ja kaikki juomat illallisella.
Ruokavalikoima on mahtava. Valittavana on mm. kolmea erilaista antilooppipihviä.
Valitsen kudua ja se on etelä-afikkalaisen punkun kanssa nautittuna oikein hyvää.
Vuorten yli Windhoekiin
Ke 10.12.2008
Kännykkä herättää jo 5:30 ja heti kuudelta olen ensimmäisen joukossa aamiaisella.
Vaikka minulla on jo kiire Winhoekiin muuta perhettä vastaan en malta olla ajamatta kohti Sossuvlein kuuluisia hiekkadyynejä. Pysähdyn kuvaamaan heti kun dyynit näkyvät horisontissa. Auringon noustessa dyynien väri muuttu violetista okran ruskeaksi ja näky on komea.
 
Rehobothiin Remhoogte Passin kautta menevä tie on mutkainen, kapea, välillä kivinen ja välillä liukas. Se kiemurtelee vuorten rinteillä ja nautin haastavasta ajamisesta hankalien paikkojen läpi.Pieni sadekuuro kastelee minut lopulta kokonaan ja ylempänä vuorilla on sen verran viileämpää, että alkaa paleltaa.
Soratie loppuu ja siirryn pohjoiseen Windhoekiin menevälle B1 tielle. Liikennettä on pieniksi jonoiksi asti. Tuntuu mukavalta siirtyä vaihteeksi erämaista asutummille seuduille.
Roof of Africa hotelli löytyy helposti ja olen juuri näpyttelemässä tekstiviestiä, kun lennolla tullut porukka kurvaa vuokra-autolla pihaan. On vasta iltapäivä, mutta kun kaikki ovat aikaisista aamuherätyksistä väsyneitä menemme iltapäivätorkuille.
Ennen illallista autoilemme keskustaan, mutta kaupat ovat kansallisen juhlapäivän vuoksi kiinni.
Ilman pakaaseja pohjoiseen
To 11.12.2008
Pakaasini sopivat autoporukan kyytiin. Tuntuu mukavalta lähteä pelkän tankkilaukun kanssa ilman muita matkatavaroita.
Ajan edellä kohti pohjoista. Pysymme viivasuoralla matalien pusikoiden reunustamalla B1 tiellä aina Omatakoon asti, jossa siirrymme Etjoon menevälle pienelle soratielle. Autoporukalla riittää puuhaa rapakoiden kiertelyssä ja tienpoikkipurojen ylityksissä. Pyörällä pääsee helpommin ja odottelenkin muuta porukkaa silloin tällöin.
Etjon läheltä löytyy paikka, jossa on miljoona vuotta sitten dinosauruksen jättämät jalanjäljet kallioksi kivettyneessä hiekkakivessä. Alueelle tullessa maksamme pienen pääsymaksun ja pääsemme ihailemaan luonnonihmettä.
Lähellä Otjiwarongoa on krokotiilifarmi ja ajammekin melkein perille ennenkuin edessä näkyvä uhkaava sadekuuro saa meidät kääntymään pois ja lähtemään kohti Etoshaa.
C38 tie on kartassamme merkitty soratieksi, mutta onkin hyväkuntoinen pintatie, jossa voimme ajaa 120 km/h pusikkoisessa maisemassa.
Vähän ennen luonnosuojelualueen porttia on Etosha Safari Camp, jossa meitä odottaa kaksi pientä mökkiä. Mökit ovat vasta rakennettuja ja ilmastoinnit eivät vielä toimi. Tummaihoinen Hilja vastaanotossa toivottaa meidät iloisesti tervetulleeksi.
Suomalaiset etunimet ovat Pohjois-Namibiassa yleisiä, sillä meikäläiset lähetyssaarnaajat tulivat Ambomaalle jo satakunta vuotta sitten.
Vähän ennen auringonlaskua sataa hetken kovasti. llallisella on tarjolla Kudu-antiloopin pihvejä ja muita afrikan herkkuja. Pimeässä illassa trubaduuri laulaa namibialaisia lauluja. Muutaman kappaleen jälkeen huomaamme, että sama melodia toistuu ja vain sanat vaihtuvat.
Etoshan luonnonpuisto
Pe 12.12.2008
Joudun jättämään tänään pyörän parkkiin, sillä luonnonsuojelualueelle pääsee vain autolla.Portinvartijanainen innostuu juttelemaan hetkeksi, kun huomaa meidän olevan Suomesta.
Muuta kilometrin jälkeen näemme ensimmäiset antiloopit ja seeprat tien vieressä. Pian huomaamme kaksi kirahvia puiden oksia syömässä ja jokunen strutsi juoksentelee puskissa.
Okaukuejon leiri on 16 km päässä portista. Valtavassa 300 km pitkässä ja 100 km leveässä Etoshan luonnonpuistossa on kolme leiriä, jossa matkailijat voivat tehdä ostoksia, ruokailla ja yöpyä. Tästä leiristä ostamme muutaman postikortin, alueen kartan ja juotavaa ja jatkamme kohti seuraavana olevaa Halalin leiriä.
Maisemat ovat avarammat kuin alkumatkasta. Suurin osa alueen keskiosasta on miljoonia vuosia vanhaa merenpohjaa joka on sen suolaisuuden vuoksi aavikkona. Siellä täällä aavikon reuna-alueilla on eläinten juomapaikkoja, mutta monipäiväiset sateet ovat tuoneet juomavettä kaikkialle, eikä eläimet liiku samoin kuin kuivana kautena. Näemme kuitenkin lukuisia antlooppilajeja, maaoravia, liskoja ja lukemattomia ihmeellisen näköisiä lintulajeja.
Halalin leirillä päätämme ruokailla, mutta tarjoilijat sekoilevat ja muutaman voileivän pöytään saamiseen tärvääntyy tunti.
Koko alueen jo alustaavaankin tutustumiseen menisi 2-3 päivää, mutta meillä on vain tämä päivä aikaa ja joudumme kääntymään takaisin jo puolessaväliä iltapäivää, jotta ehdimme alueelta pois ennen pimeää. Vaikka kuinka olemme tähyilleet ympäriinsä emme ole koko päivänä nähneet norsuja, leijonia ja sarvikuonoja. Kaikki norsut ovat kuulemma siirtyneet sateiden alussa alueen pohjoisosiin.
Pysähdymme tankkaamaan viimeiselle leirille ennen porttia ja iloiset kaverukset tulevat kysymään saavatko he pestä kuraantuneen automme.
Vähän ennen porttia on päivän kohokohta, kun huomaamme gepardipariskunnan.
-
Kohti rannikkoa
La 13.12.2008
Pääsemme lähtemään jo heti aamiaiselta. Ajan autoporukan edessä kohti Outjoa. Sieltä käännymme Khorixakseen, josta jatkamme kohti Uisia. Soratien alun pitkät suorat muuttuvat mutkatieksi kauniissa vuoristossa.
Horisontissa häämöttää Namibian korkein vuori Brandber. Vähän ennen Uisia kansallispukuiset naiset kaupittelevat käsitöitä. Pysähdymme nuoren äidin kojulle ja ostamme pienen käsintehdyn nuken. Myyjällä on 5 kk vanha poika mukana ja ostoksemme jälkeen hän ujosti kysyy olisiko meillä antaa jotain ruokaa heille. Pienen etsiskelyn jälkeen autoporukan kätköistä löytyy ainoastaan muutama cokis ja sipsipussi, mutta niistäkin saamme kauniin kiitoksen.
Uisisssa tankkaamme ja kimppuumme hyökkää puolijalokivien kaupustelijoita. Tyrkytys tympii ja kaupat jäävät tekemättä.
Aavikko alkaa ja ajamme tuntikausia ennenkuin tulemme Henties Bayhin. Matkalla on pitkiä suoria, pisimmän ollessa lähes 50 km.
Rannikolle päästyämme käännymme osittain suolapintaiselle Swakopmundiin menevälle tielle.
Vaikka Skeleton Coast on pohjoisempana on täälläkin mutamia rantaan haaksirikkoontuneita laivoja.
Tulemme Swakopmundiin ja muutaman kyselyn jälkeen löydämme Dunedin hotellin, josta ystävämme Anja ja Janne ovat meille varanneet huoneet.
Saamme Jannen matkapuhelimella kiinni ja hän kurvaa muutamassa minuutissa paikalle.
Janne ja Anja pyörittävät Duneworx Motors Yamaha-liikettä ja Outback Orange firmaa, joka mm. tekee mönkijäsafareita läheisille hiekkadyyneille.
Siispä pienen neuvonpidon jälkeen vuorossa on hauskanpitoa nelipyöräisillä kauniissa hiekka-autiomaassa. Laitteita on kahta eri mallia. Kaksitahtiset 200 kuutioiset ovat jalkavaihteisia ja 125 kuutioset nelitahdit automaateja. Ajelemme oppaan perässä muiden turistien kanssa. Sattumalta mukana on myös muutama Swakopmundissa vierailulla oleva Pohjois-Namibiassa asuva suomalainen. Opas pitää porukan hyvin kasassa ja tekee nopeampiä kaksitahtikuskeja varten silloin tällöin pieniä pyrähdyksiä, jotta voimme revitellä kykyjemme mukaan. Hauskinta on tehdä rollercoastereita ajamalla dyynin kylkeä ylös niin kauan kuin puhti riitää ja kääntää nopeasti alas ja kiihdyttää seuraavalle dyynille.
Suomalaisena Janne on rakentanut pienen saunan omakotitalon puutarhaan ja löylynheiton jälkeen nautimme mahtavan illallisen Anjan ja Jannen kertoessa namibialaisesta elemänmenosta.
Kovaa ajoa Quiver puita katsomaan
Su 14.12.2008
Herään kuudelta ja pian olen jo matkalla pakaasit pyörään köytettynä. Muu porukka jää vielä Swakopmundiin ja tulee lennolla tiistaiaamuna Windhoekista Kapkaupunkiin yhteiselle kotimatkallle.
Halusin herätä aikaisin, jotta saan ajaa päivänvalossa mahdollisimman pitkään. Matkaa Kapkaupunkiin on 1800 km.
Ajan pintatietä Walvis Bayhin ja käännyn soratielle Solitaireen. Alkumatkasta pariskunta ohittaa 1200:lla GS bemarilla, mutta soratiellä ajan heistä taas ohi. Kuiseb Passissa on pakko pysähtyä kuvaamaan kaunista vuoristoa.
Jo tutulla Solitairen huoltoasemalla on moninkertainen vilske tulomatkan pysähdykseeni verrattuna. Etelä-afrikkalaisilla on alkanut lomakausi ja perheet ovat lähteneet retkeilemään maastoautoilla kauniiseen Namibiaan.
Jaksan ajaa satakunta kilometriä leveää soratietä helteessä Maltahöheen, kun huomaan hauskan "Lousy food and warm beer" tekstin hotellin mainoskyltissä ja pysähdyn juomaan.
Helmeringhousenin jälkeen käännyn pikkuteille kohti itää. Välillä on pitkiä suoria ja välillä mennään kukkuloitten yli. Seutu on täälläkin hyvin harvaan asuttua. Muutama pikkuruinen kylä ja jokunen maatila on kuitenkin matkalla.
50 km ennen Keetmanhoopia tulen Fish joen rantaan. Siltaa ei ole, mutta varoavasti osittain työntäen ja osittain ajaen pääsen kivisen joen yli.
Keetmanshoopin lähellä on Quiverpuu metsä ja metsän reunassa leirintäalue.
Leirin pystytyksen jälkeen on taas pyykinpesua. Illalla isäntä kurvaa 250:llä Yamahan endurolla teltalleni ja houkuttelee päärakennuksen ravintolaan illalliselle. Kudupaistia on taas tarjolla.
Takaisin Etelä-Afrikkaan
Ma 15.12.2009
Rajalle on vielä yli 200 km ja rajalta Kapkaupunkiin 1000 km, joten lähden ilman aamiaista heti kun on valoisaa. Tie tuntuu tasaisen tylsältä eilisen soratiekurvailun jälkeen.
Namibian tullista selviän tyrimättä ja Etelä-Afrikan tullissa on sattumalta sama kaveri hommissa, jonka kanssa hetken juttelin menomatkalla.
Paahdan koko päivän reilu satanen mittarissa ja pidän tauot lyhkäisinä ja tulen Clanwiliamsiin jo hyvissä ajoin ennen iltaa.
Olin ajatellut jatkaa vielä eteenpäin, mutta tankatessa huomaan huoltoaseman yhteydessä olevan halpoja huoneita joten jään yöksi.
Iltakaljaa ei voi Namibian tapaan ostaa huoltoasemalta tai kaupasta vaan joudun etsimään Bottle Storen keskustasta. Muut jonossa olevat ostavat parin litran viinipulloja noin eurolla, mutta minulle riittää pari kylmää olutta.
Iltani iloksi tutkailen likaista pyörää ja kun rättipesun ajaksi poistan tankkilaukun huomaan sen hanganneen alla olevan maalipinnan himmeäksi.
Viimeinen rutistus
16.12.2009
Koko aamupäivä on aikaa ja matkaa on vain muutama sata kilometriä. Tankatessa huomaan lähistöllä pienen supermarketin ja ostan mustaa kenkälankkia tankkilaukun hinkkausjälkien feikkaamiseksi.
Poytävuoren alkaessa näkyä liikenne lisääntyy ja kaupungin ruuhkassa ajan navigaattorilla ensin huoltoasemalle ja sitten Karoo Bikingin toimistolle Ajotakin taskut on täynnä kolikoita ja pelastan huoltoaseman kaverin päivän tunkemalla ne hänen haalarinsa taskuun. Virnistellen kaveri toivottaa "tervetuloa uudestaan".
Pyörän luovutuksen jälkeen taksia kentälle odotellessa mietin, että olipa mukava reissu ja voikun voisi jatkaa vielä muutaman viikon tällaista hauskanpitoa.
10 minuutin video löytyy tästä: www.youtube.com/watch
Pyörävuokraamon linkki on tässä: www.karoo-biking.de
Outback Orangen linkki on tässä: www.outback-orange.com
Kiitokset Anjalle ja Jannelle huolenpidosta ja järjestelyistä!
|
|
