Rakas huoltopäiväkirja, nyt jälleen kirjoitan:

Maanantai meni pyörän takaosan vikojen kartoitukseen, jälleen todettiin jotain uutta, joten pyörän huolto siirtyi tiistaille:

• perälaakeri (oma varaosa) ja tiiviste (löytyi lopulta jostain kaupungilta) vaihdettiin

• takavalon polttimo vaihdettiin

• ennen perälaakerin vaihtoa huomattiin, että kolmesta takavanteen kiinnityspultin reiästä lähti hiushalkeamat. Irtoaisikohan takapyörä seuraavaassa rytkähdyksessä...? Ei varaosaa ja uuden osan tilaaminen olisi kestänyt 21 päivää. Halkeamat hitsattiin. Hitsaus tehtiin jossain kaupungilla.

Ei tämä kestä kauan: kello tuli kaksi, kello tuli kolme, kello tuli neljä. Pyörä jälleen ajokunnossa, huoltomies teki koeajelun kaupungilla. Kello tuli viisi ja pyörä luovutettiin. Huolto sulki ovensa.

Vietimme kaksi päivää Asuncionissa, ”kaikkien kaupunkien äidissä” - ei ollut ”äiti” komentanut ketään siivoaamaan katujen varsia. Pyörähdimme maanantaina keskustan puistoissa ihmettelemässä asunnottomien telttaleirejä, keskusta oli likainen ja pölyinen paikka. Tosin tarjolla oli myös upeita vanhoja rakennuksia.

 

 

 

 

Toinen päivä vierähti bemarin huollossa, jossa pyörämme oli ainoa huollettava, täällä kaikki oli viimeisen päälle ja palvelu erinomaista! Tästä kaupungista löytyy kaksi aivan eri maailmaa.

Illan suussa ajoimme kaupungista ulos, Ruta 9:ää pitkin kohti Chacoa. Kylät ja asutus alkoivat harveta, yöpymispaikkojen välit pidentyä, joten päätimme stopata jo 50 km:n ajon jälkeen Escuela Agricola San Fransicoon, maatalousoppilaitoksen hotelliin yöksi – koulu oli kesälomilla eikä majapaikassakaan ollut ketään muita vieraita.

 

Aamulla jatkoimme aikaisin matkaa, ilma oli kuin tropiikissa, kuumuuden lisäksi iski myös jo kosteus vastaan. Reilun 400 km matkalla oli palmumetsiä, kulotettuja tienpientareita, pieniä kyliä puumajoineen, huoltoasemia kyllä riittävästi, mutta kaikissa ei bensaa. Ja kova kuumuus. Transchaco oli puolet matkasta hyväkuntoista asfalttia ja loput erittäin reikäistä asfalttia. Saavuimme Chacon Filadelfiaan alkuiltapäivästä höyryävän hikisinä ja janoisina, Hotel Floridan puutarha tarjosi varjoisan paikan ja virkistävän uima-altaan.

 

Yöllä oli kova ukonilma ja aamu valkeni harmaana, sataa tihuutteli hieman, onneksi lämpötila oli ukkosen myötä laskenut reiluun 20 asteeseen. Suuntasimme kohti Bolivian rajaa, tietojemme mukaan tien piti olla asfalttia rajalle saakka. No oli ja ei ollut: alkumatka 120 km Mariscaliin oli hyvää asfalttia. Mariscal oli viimeinen paikka, josta sai bensaa, seuraava huoltoasema löytyisi Bolivian Villamontesta n. 400 km päästä. Tankki täyteen ja varakanisteriin lisää. Huoltoaseman rouva varoitteli tulevasta tieosuudesta, tiellä olisi paljon reikiä... Hän vaihtoi meille boliviaanoja ja toivotti hyvää matkaa, ja oli huolissaan, riittääkö meillä varmasti bensat. Mariscalissa oli myös Paraquayn tulli, josta piti ottaa poistumisleimat passeihin, rajalle tästä oli vielä matkaa yli 200 km. Tullin pihalla oli jo tulla ensimmäiset kuprut, sade oli vetänyt pihan iljettävän liejuiseen kuntoon. Mutta tiedossa oli siis asfalttitie... välillä oli ihan hyväkuntoisia pätkiä, mutta välillä asfalttia oli vain siellä täällä, reiät olivat kuin kraattereita, kiertelyä, väistelyä, rapakoita, mutaa, kuraa. Tätä slalomia kesti reilut 120 km, keskinopeus 30-40km/h, ltapäivällä pääsimme La Patriaan, josta jälleen loppumatka 100 km rajalle oli hyvää asfalttia. Ennen rajaa poliisit pysäyttivät ja kovin virkaintoisina pyöriteltiin passeja ja reisteriotetta edestakaisin.

 

 

 

Ja seuraavaksi Bolvian tulliin, Infante Rivarolassa, tullirakennukset olivat sateiden vuoksi veden saartamia, herättelimme päiväunilta tullimiehen kirjoittamaan uudet pyörän paperit. Rajapuomin jälkeen näky oli ankea: oli kaksi tietä: virallinen, sateiden johdosta  mutaa tai vesilammikoita ja epävirallinen, rakenteilla ja jonkinlaisella päällysteellä oleva. Valitsimme sen epävirallisen, mutta ensin olisi ylitettävä este... Selvitimme ensimmäisen ja vielä 5-6 seuraavaa, mutta sitten tiesulut olivat sitä luokkaa, että jouduimme siirtymään oikealle tielle mudan, lammikoiden ja ravan sekaan. Ja sitähän riitti.

 

 

Passintarkastus oli vasta 50 km rajasta ja vastassa kaksi tosi tiukkaa virkalijaa. Passini, josta puuttui viime vuodelta Bolivian-exit leima (karnevaalien vuoksi passintarkastus oli suljettu ja leimoille annoimme silloin piu-paut), ei kelvannut, koska olin poistunut laittomasti maasta. Ei auttanut mikään, joko piti palata takaisin sinne mistä tulimme tai piti maksaa sakko. 300 boliviaanoa tai 50 USD. Heikillä oli uusi passi, joten hänellä ei ollut mitään ongelmia. Maksoimme lopulta kinastelujen jälkeen sakon ja jatkoimme liukastelua eteenpäin illan pimetessä. Ja tulipa mieleen, että pyörääkään ei tullattu maasta ulos viime keväänä, oletuksemme on, että ATK:lle ei ole tässä maassa tietoja tallennettu, mutta jossain on mustakantinen kirja – toisaalta pyörälle on saatu uudet paperit eikä Heikin passista näy aikaisempi reissumme.

 

Tie oli lähes kokonaan kuralammikoiden peitossa ja ajourat löytyivät rekkojen tekemistä urista, seurana meillä oli sikoja, lehmiä ja vuohia, joita piti myös väistellä. Kaatuminen oli pariin otteseen tosi hilkulla. Eikä mutakylpy kiinnostanut yhtään, sillä alustava harjoitus tuli jo tehtyä edellisiltana liukkaalla suihkun lattialla, seurauksena siitä kuhmu päässä ja olkapäässä ruhjeita sekä mustelmia.

Viimeiset 20 km Bolivian Villamonteen ajoimme jälleen asfaltilla, olimme umpiravassa korvia myöten, kaupunkiin tultaessa alkoi sataa kaatamalla. Pimeää ja märkää. Niin, ja takalokari oli jälleen siirtynyt koristeeksi!

Yöllä putsasimme ja kuivattelimme varusteita, majapaikkamme huoneeseen jäi jälkeemme melkoinen kurakasa. Ja yksi varma päätös: Boliviassa pysyttelemme jatkossa ainoastaan päällystetyillä teillä.

Aamulla ajoimme ensimäiseksi huoltoasemalle, jossa oli kymmenien metrien jono ja tämä oli kaupungin ainoa bensaa jakava asema. Puolen tunnin jonotus sujui kuitenkin nopeasti, tapasimme englantilaisen motoristin, joka oli jonossa jalkapatikassa ja kanisteri kainalossa. Hänen pyöränsä oli nurkan takana ja kertoi meille syyn siihen: kuun alussa maahan oli tullut uusi laki, jonka mukaan ulkolaisilta veloitetaan yli kaksinkertainen hinta bensasta, asia tarkastetaan kulkuneuvon rekisterikilvestä. Tällä järjestelyllä on haluttu poistaa halvan bensan hamstraus naapurimaista. Ja jos bensaa on saatavilla niukasti, asemat kieltäytyvät myymästä sitä ulkomaalaisille. Engelsmanni oli keksinyt, että kanisterin kanssa jonottaessa tausta ei selviä! Meidän tankkaus ja samalla myös englantilaisen kanisterin täyttö sujuivat tällä kertaa halvalla hinnalla (0,40 €/ltr), koska pyörämme rekisterikilpi oli niin ravan peitossa, ettei tankkaaja saanut siitä mitään selkoa!

Mutta pyörä oli pakko pesettää ennen tien päälle lähtöä, joten etu siis menetettiin. Seuraava tankkaus maksoi meille jo yli 1 €/ltr. Ajoimme Villamontesista 430 km:n matkan pohjoiseen Santa Cruziin, joka sijaitsee Andien juurella olevalla tasangolla. Kaupunki on Bolivian modernein, dynaamisin ja yksi suurimmista – täällä ei juurikaan ole historian havinaa

 

 

 

Matkaa on meillä takana nyt 5700 km. Uusi Vuosi vaihtuu meille Santa Cruzissa, joten kaikille Feliz Ano Nuevo 2012!

Karttalinkki

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >