Tein ystäväni Asko Reunasen kanssa toukokuussa 2007 viikon moottoripyöräreissun Kazakstanin Almatyn alueen Tien Saan vuoristoon ja läheisille aroille.

Almatyn alue on lähellä Kirgisian ja Kiinan rajaa. Vaikka suurin osa valtavasta lähes koko Länsi-Euroopan kokoisesta Kazakstanista on tasaista aroa, on tällä alueella myös 4 - 7 km korkeita vuoria.

Lensimme Finnairilla Moskovaan ja sieltä Air Astanan koneella Almatyyn, josta vuokrasimme maan ainoasta pyörävuokraamosta kaksi Yamaha 250 TT-R pyörää. Toisena vaihtoehtona olisi ollut sivuvaunu Uralit, mutta päädyimme onneksi näihin keveisiin enduroihin.

Moottoripyöräily harrasteena on hyvin vähäistä Kazakstanissa. 1,2 miljoonan asukkaan Almatyssä on Silkoffroad-vuokraamon mukaan vain n. 200 länsipyörää. Harvaan asutulla maaseudulla ajellessa ihmiset tulivatkin uteliaina ihmettelemään pyöriä ja kuskeja.

Kazakstanissa puhutaan kazakstania ja venäjää. Suurin osa ihmisistä on islam-uskoisia, mutta Neuvostoliiton vaikutuksen johdosta uskonnollisuus ei ole mitenkään erityisesti esillä ja esim. alkoholijuomia on vapaasti myynnissä.

Hintataso on Almatyssä länsimaista tasoa, mutta maaseudulla hyvin edullinen, jos jotakin ostettavaa tengeillä löytyy.

 

Ensimmäiset kurvailut arolla

La 19.5.2007

Istuimme aikaisin aamulla väsyneinä Almatyn laskeutuvassa lentokoneessa. Olimme lähteneet perjantaina aikaisin Helsingistä, odotelleet 11 tuntia jatkolentoa Moskovassa ja lentäneet huonosti nukkuen yön Air Astanan lähes uudessa Airbus A320 koneessa.

Kentällä etsimme eglanninkielisiä maahantulolappuja, mutta kun niitä ei löytynyt, täytimme lopulta saksankieliset ja pääsimme tullista läpi. Tuloaulassa meitä oli odottamassa sovitusti Silkoffroadin Ann ja Marat. Pian lähdimme autolla kohti keskustaa.

Liikenne oli vielä hiljaista ja pienen dollari/tenge rahanvaihtopysähdyksen jälkeen olimme aivan keskustassa olevan Samsung stadionin takana Silkoffroadin toimistolla.

Pihalla seisoi kaksi ajetun näköistä 1994 vuosimallin Yamaha 250 TT-R enduroa. Pyörissä oli uudet takarenkaat ja kaikki muutenkin näytti olevan päällisin puolin kunnossa.

 

Virittelin virtajohdon ja telineen navigaattorille ohjaustankoon. Pakkasimme toimistolta saamamme teltan ja todella muhkeat "armeija"-makuupussit omien laukkujemme kanssa pyörien tarakoille.
 
Maksoimme vielä seitsemän päivän (55 USD/päivä) pyörävuokrat+ 20 USD vakuutusmaksu vuokraajille. Sitten pääsimme pukemaan ajokamat päälle ja ajamaan Annin, Maratin ja Sergein auton perässä kaupungista ulos.

Lähtiessä huomasimme pyörien olevan jo valmiiksi varatankilla, joten bensan loppumisesta huolestuneina viittilöimme muutaman kilometrin jälkeen saattueen pysähtymään.

Tankatessamme Asko huomasi yllättäen pyöränsä kaasuttimen vuotavan. Pienen neuvonpidon jälkeen sovimme ajosta vähän matkan päähän tienvarsikahvilaan.  Hetken ihmeteltyämme bensan valumista Marat päätti lähteä hakemaan mekaanikkoa vikaa korjaamaan.

Odottelua kestikin sitten toista tuntia ennen kuin mekaanikko tuli, sai kaasarin purettua ja vian korjattua. Odottelun aikana Sergei tilasi lounaaksi koko porukalle saslikit ja salaatteja. Lihaa tulikin tien poskessa olevasta grillistä niin runsaasti, että keksimme pakata ylimääräiset leivänpalojen kanssa muovipussiin mukaan.

Sergei antoi vielä varmuuden vuoksi mukaan yhden ylimääräisen kaasarin ja viime hetken ohjeiden jälkeen saattoporukka palasi takaisin kaupunkiin.

 

Vaikka olimme vielä lentomatkasta väsyneitä, yritimme skarpata ja lähdimme vilkkaaseen liikenteeseen. Alkoi satamaan. Yriiämme ajaa valppaana liikennevirrassa ja ohiiamme muutaman tunnin päästä Shilikin kaupungin.

Pian edessä oli eksoottisen näköinen hevosmuseo-kyltti, mutta pihalla selvisi, että museo oli tänään kiinni. Ihmettelimme hetken museon aihepiiriä, mutta muistimme nähneemme jo useita hevoslaumoja ja iloisesti morjestelevia paimenia.

Tulimme pieneen Köpekiin kylään ja suuntasimme haparoiden arolla kulkeville poluille ja yritimme löytää Sergein hyväksi leiripaikaksi neuvoman pienen järven. Harhailimme jonkin aikaa, mutta bensa alkoi käydä vähiin ja päätimme suunnata takaisin asutuksen suuntaan.

Jossain vaiheessa tajusimme, että aavalla arolla oli paljon helpompi ajaa kuin kuoppaisella ja mutkaisella polulla ja pian painelimme hymy huulissa kahdeksaakymppiä kovapintaisella ja tasaisella arolla.

Asvaltille päästyämme jatkoimme kovassa sateessa ohi Sharyn-kanjonin kohti Kegenia.

Kanjonin ohi ajaessa muistin lukeneeni, että Sharyn-kanjoni on yksi maailman suurimmista kanjoneista.

Bensa oli yli 300 km ajon jälkeen huolestuttavan vähissä, kun lopulta tulimme kaatosateessa vaatimattomaan kylään. Tankkauspaikan lisäksi kylässä oli pieni puoti auki.

Nautiskelimme virvokkeita kaupan edessä, kun joukko lapsia ja muutama aikuinen yritti kommunikoida kanssamme. Viiden sanan venäjällämme ei kovinkaan kummasta keskustelua saatu aikaiseksi, mutta iloisia naamoja oli puolin ja toisin, kun Asko opetti suomalaisia numeroita.

 

Pimeys tuli pian, joten jatkoimme pieneen Keganin kaupunkiin ja yritimme etsiä sisämajoitusta. Märissä ajokamoissa telttayöpyminen arolla ei olisi jaksanut enää kiehtoa.

 

 

Kylän raitti oli pimeä, märkä ja mutainen ja "gastinitsaa" kyselemällä löytyi muutamien harhailujen jälkeen vaatimaton ja paikan ainoa majoitustila.
 
Huone oli kylmä ja karu ilman peseytymismahdollisuutta ja WC:kin oli rähjäinen "jalkapaikka" PuuCee nurkan takana. No, väsyneet reissumiehet eivät paljoa tarvinneet ja kun paikan emäntä vielä toi kuumaa kahvia juotavaksi olimme saslik + suklaa + olut iltapalan jälkeen kypsiä makuupussiin ja unten maille.

Kohti Köl Say-järviä

Su 20.5.2007

Aamu valkeni sateisena ja harmaana. Märät kamat eivät olleet kuivuneet kylmässä huoneessa, mutta tavarat viriteltiin kuitenkin kyytiin ja rapakot loiskuen lähdimme väärään suuntaan.

Teimme U-käännnöksen 10 km jälkeen ja lopulta löytiy oikea ulosmenotie Köl Say -järvien suuntaan.

Päivän teemaksi tulikin sateen lisäksi harhaanajot. Meillä oli suunnistamista varten käytössä Garminin GPS maailman karttapohjalla ja enlanninkielisillä paikannimillä, jenkeistä postimyynnistä tilattu kazakstanin kielestä englantisoitu Kazakstanin kartta 1:80 000 mittakaavalla ja pyörien vuokraajilta saatu Almatyn alueen viitteellinen venäjänkielinen turistikartta.

Käytännössä meillä oli siis kolme vaihtoehtoa paikkojen nimiksi. Lisäksi GPS:n karttapohjassa ei ollut kuin muutama päätie ja suurimmat paikkakunnat, joten navigaattoria joutui käyttämään lähes pelkästään kompassina.

Tieviittoja ei pienempien teiden risteyksissä ole ja monta kertaa päivän mittaan ajomme edestakaisin, kun emme uskoneet, että tuo pieni kivinen ja mutainen lähes ajokelvoton polku oli kartassa näkyvä tie.

Valitsemamme polku kierteli mielenkiintoisesti serpentiininä vuorten rinteillä pikkuruisten kylien läpi ja vaikka harmaa sade kätkee korkeimmat huiput oli maisema uskomattoman kaunis ja vehreä.
 
Vähän ennen Zhalangashia ajomme maastoauton perässä pieneen kylään ja kysyimme autonkuljettajalta tietä lähimmällä tankkauspaikalle ("benzin kalonka"). Tankkauspaikka selvisi ja autonkuljettaja ja hänen isänsä pyysivät yllätykseksemme meidät teelle pieneen yksihuoneiseen mökkiin.

 

Teehetkestä muodostuikin juhlahetki. Talon emäntä taikoi vaatimattomissa oloissa monenlaisia herkkuja maisteltavaksi. Vanha isäntä oli ollut armeijassa Itä-Saksassa ja toisteleli muutamia saksalaisia sanoja keskustelun avaukseksi.
 
Huono venäjänkielentaito hävetti ja harmitti, mutta saimme kuitenkin kommunikoitua mm. toistemme iät ja ammatit.

Lähtiessä nolotti, kun emme olleet muistaneet ottaa mukaan jotain pientä annettavaa Suomesta.
 
Otimme kuitenkin muutamia poseerauskuvia ja lupasimme lähettää kuvia reissun jälkeen. Lisäksi taskusta löytyi 20 euron seteli matkamuistoksi ja Pystymettän Uimarit MC:n jäsenkortti vanhalle isännälle.
 
Mietimme, että ilmestyykö ukko joku kerta Pystymettässä leiriimme? Täysvaltainen kerhon jäsen hän kuitenkin on Askon ja minun päätöksellä.

Pienen kauppa- ja tankkauspysähdyksen jälkeen jatkoimme eteenpäin. Sade muuttui tihkusateeksi ja lopulta olimme Köl Say-järvien luonnonpuistoalueen portilla.

Sisäänpääsyksi riitti 1000 tengeä/pyörä ja muutama kymmenen kilometriä myöhemmin ajomme kauniiden jurttiasumusten ohitse ja tulimme ensimmäiselle järvelle.

Tien päässä järven rannassa oli joukko lomakäyttöön rakennettuja puurakennuksia. Luulimme aluksi, että paikka on autio, mutta yhdestä piipusta tuli savua, joten ajomme talolle kyselemään majoitusta.

 

Meille löytyikin kohtuullista korvausta vastaan pikkuruinen huone, jonne poikansa kanssa asuva talon emäntä järjesti nopeasti petipaikat.

Illalla tutkailimme videoon kertynyttä päivän saalista ja kovasti harmitti, kun huomasimme suurimman osan kuvauksista epäonnistuneen kameran päivällä kastuttua.

Mennessäni iltatarpeille kuljin läheltä piharakennusta ja yllättäen koira hyökkäsi sen alta ja puri koipeeni. Ilmeisesti piski säikähti muukalaista ja puri puolustautuessaan.

No, rokotteet oli kunnossa ja haaverista selvittiin pelkällä laastarilla.

Jaksoi sataa

Ma 21.5.2007

Pahin sade näytti kaikonneen yöllä ja aamu-uinnilla ihastelimme kylmää vuoristojärveä ympäröiviä lumihuippuisia vuoria.

Rannassa oli uimakopin tapainen ja Asko keksi kirjailla puukolla PMU MC-merkin sen seinään.

Pyöriä vuokrattaessa olimme sopineet tarkkailevamme öljyn kulutusta ja saaneet mukaamme muutaman litran oljyä. Askon pyörään muutaman desin lisäys onnistuikin helposti, mutta pyörästäni oli täyttöpropusta edellinen ajaja murjonut kulmat kiintoavaimella avaamattomaan kuntoon.

Keksimme kuitenkin laittaa pyörän kallelleen, avata öljynsuodattimen kannen ja lirutella pikkuhiljaa öljyä sisään.

 

Sitten oli jo kiitoksien vuoro talon emännälle ja yhteisten posaeerauskuvien jälkeen palasimme takaisin eilistä tietä.

 

Matkasimme sateessa, mutta välillä kuurot kuitenkin hellittivät ja maisemat vuorten huippujen näkyessä näyttivät aivan toisilta kuin eilen.

 

Zhalagiin tullessa raekuuro yllätti meidät ja jouduimme pelastautumaan jo eilisestä tuttuun kauppaan.

Sään taas kirkastuessa suuntasimme uudelle reitille läpi ison ja uskomattoman kauniin aron kohti Sharyn-kanjonia.

 

Sateinen kanjoni ei toisellakaan kerralla kiehtonut suurempaan tutkimusretkeen vaan suuntasimme päätieltä löytyvään ravintolaan seljankasoppaa syömään.

Ravintolan pihalla törmäsimme kahteen kanadalaiseen, jotka olivat ensin lennättäneet BMW GS1200 Adventuret Pekingiin ja olivat nyt matkalla kohti Hollantia.

Mielessä oli paljon kysymyksiä. Ukot olivat kuitenkin kylmissään, joten jutut jäivät vähiin ja me päätimme jatkaa pintatietä kohti Shonzhyä.

 

Ilta oli jo pitkällä, kun saavuimme puuduttavalta pikatieltä kaupunkiin. Ajomme tänäkin iltana edestakaisin pääkatua ennen kuin kyselemällä löydsimme sisämajoituspaikan.

"Gastinitsassa" olikin sitten sen karusta ulkonäöstä huolimatta yllätykseksi sisävessa ja jopa lämmin suihku!

Seikkailuja vuoristopoluilla

Ti 22.5.2007

Aamu valkeni aurinkoisena ja hyvin nukutun yön jälkeen olimme reippaina lähdössä. Asko joutui jättämään hyvästit hotellin pihalla tapaamalleen yksikorvaiselle ystävälle. Piski hinkui mukaamme, mutta reissumies ei turhia tunteillut, vaan jätti ystävänsä ja jatkoi eteenpäin.

 

Ajelimme hyvää tietä aina lähelle Ile-joen ylitystä. Hotellilla aamiainen oli jäänyt muutamaan suklaapalaseen, joten päätimme pysähtyä tyylikkään näköiseen tienvarsiravintolaan.

Ravintolan pihassa makasi taka-akseli maanpintaan asti uponneena kiinalainen bussi, josta matkustajat purkivat pois tavaraa irrotusyrityksen helpottamiseksi. Homma oli toivottoman näköistä, eikä meistä olisi apua, joten kiirehdimme sisälle ravintolaan.

Sisällä yritimme innokkaasti tilata tarjoilijoilta ja lopulta onnistuimme saamaan aamiaiseksi tomaatti-sipulisalaatin, leipää ja teetä. Naapuripöydissä syötiin paljon maukkaampia annoksia, mutta harmiksemme venäjämme ei riittänyt herkkujen tilaamiseen.

Ile-joki oli vuolas ruskeavetinen virta ja aroilta puhaltava tuuli teki kuvauspysähdyksestä lyhyen. Siirryimme pikkuteille ja ajoimme joen vartta pitkin kohti länttä.

  

Audarlyn jälkeen kartalla näkyvä tie muuttui rantapusikossa tiukasti kiemurtelevaksi poluksi, jossa oli viime päivien sateiden jäljiltä pienten hiekkadyynien välissä pehmytpohjaista upottavaa hiekkaa.

Ajoimme mahdollisimman lujaa jottemme juutuisi kiinni ja vaarallisia tilanteita tuli turhan äkkiä, kun pusikon läpi ei nähnyt riittävästi eteenpäin.

Jaksoimme taiteilla hiki päässä vajaat kymmenen kilometriä yli 100 km reitistä ennen kuin totesimme, että nyt riittää taiteilu ja puuskutus.

Palasimme Audarlyniin ja pohdimme tilannetta. Päätimme lähteä kartalla tieksi merkittyä reittiä kohti pohjoisempana olevaa Qongyrölengin kylää.

Kuten arvata saattoi tie osoittautui pelkäksi jatkuvasti ilman viittoja haarautuvaksi aropoluksi, mutta maasto oli kuitenkin ajettavammassa kunnossa kuin rantapuskien reitillä.

Ajoimme lopulta summittain kompassin mukaan pitkin epätasaisia aropolkuja. Kun löysimme autiosta maisemasta vielä kauan aikaa sitten hylätyn asumuksen rauniot, tunsimme päässeemme jo riittävän kauaksi leiriintymistä varten.

Raunion vieressä oli jopa pieni puro, mutta kun repuissa ei ollut mitään ruokaa ja juomatkin oli vähissä päätimme jatkaa eteenpäin ja mahdollisesti palata paikalle myöhemmin.

Maasto muuttui kumpuilevaksi ja edessäpäin näkyi jo nopeasti kohoava vuoren rinne kun valitsemamme polku päättyi pienen maatilamökin pihaan.

Koirat haukkuivat meitä raivokkaasti ennenkuin pellolla työskentelevät miehet tulivat juoksujalkaa ihmettelemään.

Kartan ja mestarillisen käsilläpuhumisen ansiosta saimme selvitettyä reittitoiveemme ja yksi miehistä opasti meidät puskien läpi läheisen joen rantaan.
 
Ymmärsimme tien jatkuvan jossain vuoren rinteillä ja joen yli oli päästävä.

Jyrkkätörmäisessä joessa oli vettä yli polvien ja pohjassa näkyi suuria lohkareita, mutta saimme onnekkaasti Yamahat ajamalla yli.

Haahuilimme vielä hetken rinteen maastossa ennen kuin kapea polku löytyi.

Polku oli hankalasti ajettava, siinä oli hyvin teräviä kiviä ja pelkäsimme jatkuvasti rengasrikkoa, mutta pikkuhiljaa pääsimme kuitenkin yli 1700 metrin huipulle asti.

Kauniissa maisemassa tauolla huomasimme Askon pyörän toisen etuteleskoopin vuotavan. Mietimme hetken eri mahdollisuuksia, mutta kun mitään tosi nerokasta ei tullut kummankaan mieleen jatkomme entistäkin varovaisemmin alas kohti kylää.

Kylästä löytyi bensan lisäksi pieni kuppila virvokkeiden nauttimista varten ja sekatavarakauppa illan tarpeisiin. Tällä kertaa mukaamme tarttui keksejä, kaljaa, juustoa ja suklaata. Halvat olivat nyt reissumiesten eväät!

Jatkoimme eteenpäin ja pian törmäsimme tien vierellä märehtivään kameliin.
 
Kuvat oli äkkiä otettu ja hetken päästä kurvasimme arolle ja ajoimme muutaman kilometrin päähän puron rantaan.

   

Paikka näytti mainiolta, muita asumuksia ei ollut näköpiirissä ja purossa pystyi peseytymään.
 
Koko päivän oli helteen lisäksi seuranamme ollut kova etelätuuli ja puhallus oli niin kovaa ettemme saaneet edes kahdestaan isokokoista telttaa pystyyn. Aina kun saimme joitakin telttakeppejä pystyyn, repi tuuli teltan pois paikoiltaan ja oli viedä sen arolle.

  

Lopulta siirsimme pyörät muutaman metrin päähän toisistaan, virittelimme muutaman hihnan mahdollisimman korkealle niiden väliin ja levitimme teltan laavukankaaksi päälle.

Iltapalastelun ja muutaman rentouttavan juoman jälkeen uni tuli nopeasti kirkkaan tahtitaivaan alla.

Paimen tarkisti leirin

Ke 23.5.2007

Asko oli tapansa mukaan herännyt aikaisin ja kehui jo peseytyneensä purossa. Minäkin uskaltauduin kylmään veteen ja aamupalan jälkeen aloimme virkeinä pyörien huoltotyöt.
 
Asko purki ja ihmetteli vuotavaa etuteleskooppia, mutta ilman uutta stefaa siitä ei saisi parempaa. Ketjujen kiristyksen ja öljyjen tarkistuksen jälkeen purimme leiriä kun huomasimme kellertävän hahmon tulevan 3-4 km päässä olevalta vuorelta.
 
Vajaan tunnin päästä saapui aasilla ratsastava keltapaitainen paimen koiran kanssa. Mukana seurasi toinen aasi hankalan näköisesti etujalat sidottuna hyppelemällä. Lopulta paimen hyppäsi ratsailta, tervehti meitä kaksin käsin, hyppäsi viivyttelemättä takaisin ratsunsa selkään ja palasi takaisin vuorelle.

 

Jatkoimme pintatietä aina lähelle Köksaytä, josta käännyimme Qoghalyn suuntaan. Risteyksessä räksytti koira ja vieressä oli suuri pelto punaisena kukkivia unikkoja. Varmaankin koristekukiksi kasvamassa...

 

 

Pidimme helteestä taukoa, kun seuraamme liimautui nuori mies, joka yritti houkutella meitä kotiinsa vierailulle.
 
Kazakstanit ovat erittäin ystävällisiä ja heidän perinteensä mukaan vieras tulee kutsua kylään, jotta tultaisiin tutuiksi. No, tällä kertaa kieltäydyimme mahdollisimman ystävällisesti.

Maisemassa näkyi peltoja ja taloja ja pikkuhiljaa tie alkoi kiemurrella kohti vuorten rinteitä.
 

 

Pysähdyimme kauppaan ennen Taldyqorghanin kaupunkia ja seuraamme liittyi noin kymmenvuotiaita lapsia kamerakännyköitten kanssa.

Tähän asti Almatystä lähdön jälkeen kylät ja asumukset olivat olleet hyvin vaatimattomia, mutta nyt kun olimme lähellä suurempaa kaupunkia oli vauraamman näköistä ja ihmisillä oli varaa mukavuuksiin.

  

Päivä oli jo pitkällä kun käännyimme etelään menevälle A350-valtaväylälle.

Kovan liikenteen seassa ei viitsitty ajaa vaan siirryimme pienemmille teille ja lopulta polkua pitkin ajamalla löysimme Köksun läheltä aron laidalta leiripaikan kastelukanavan vierestä.
 

 

Kävimme uimassa illan kunniaksi kanavassa ennen kuin oli iltakorppujen aika. Jossain vaiheessa iltaa Askolla myös välähti ja hän viilasi Leathermannilla pyöräni öljypropun kiintoavaimella avattavaan kuntoon.

Lemmenlauluja järven rannalla

To 24.5.2007

Heti aamulla leiristä lähdettyämme olimme ajaa tietä ylittävän kilpikonnan päälle.

 

Nostimme konnan turvallisempaan paikkaan ja ajoimme A350:stä pitkin aina Shenggeldiin asti, josta käännyimme Almatyn pohjoispuolella olevan suuren järven rantaa seuraavalle tielle.
 
Ikivanha pinnoitettu tie oli täynnä reikiä ja oli helpompaa ajaa ojan pientareita pitkin.
 
Yritimme löytää järven rannasta leiripaikkaa, mutta teiden päässä oli asumuksia emmekä tohtineet jäädä ihmisten ihmeteltäväksi.

Tulimme kylään ja pikkuruisesta puodista löytyi reppuihimme lisää evästä ja juomia helteeseen ja illaksi.

Tie kapeni kapenemistaan ja lopulta ajauduimme lähellä rantaa olevan kalastuskolhoosin tietämille. Halusimme leirin autiompaan paikkaan, joten ajoimme kuoppasta aroa eteenpäin, kunnes muutaman kilometrin päästä löytyy mukava rantapaikka.

  
 

Olimme vain noin 100 km päässä Almatystä ja tämän kauniin valkohuippuisen vuoriston reunustaman järven rannat näyttivät lähes autioilta.

Minkähänlainen härdelli paikalla onkaan jo 10 vuoden päästä, jos tämä maa jatkaa öljyvarojen turvin vaurastumistaan?

Ranta oli kaunis ja juhlistimme viimeistä erämaailtaa uinnin lisäksi illastamalla kalasäilykkeitä, kurkkuja ja herkullisia rinkilöitä oluen ja pienen voimajuomapullon kanssa.

Vasta nukkumaan mennessä aloimme ihmetellä maisemasta kuuluvaa kurnutusta. Pian asia selvisi. Olihan kevät ja sammakoilla oli rantaruohikon lammikoissa lemmenluritukset meneillään.

Konsertti jatkui läpi yön keskeytyen ainoastaan hetkiseksi kun jompikumpi kävi kiroillen ääntä kohti kivittämässä.

Almatyn sekoilut

Pe 25.5.2007

Varhain aamulla ajoimme takaisin A350:lle ja sitä pitkin aina Almatyyn asti. Jo reissuun lähtiessä olimme hermoilleet, miten löytäisimme suurkaupungissa takaisin Silkoffroadin toimistolle. No emme kyllä löytäneetkään!

  

Ajoimme helteessä ruuhkaisessa liikenteessä lähes 3 tuntia tätä n. 1,2 miljoonan asukkaan kaupungin keskustaa.

Välillä saimme oppaaksi edessä ajavan auton, mutta emme siltikään löytäneet perille. Minua harmitti suunnattomasti, kun en muistanut merkität lähtiessä navigaattorilla lähtöpaikkaa. Paikkatiedon avulla olisi nähnyt missä suunnassa toimisto on.

Lopulta nöyrryimme ja soitimme Maratille. Tultuaan hän vei perässään pyörämme erään asuintalon pihaan. Marat kertoi, että Samsung Stadiumin ympäristö on ollut tänään suljettuna jonkun juhlallisuuden takia ja siksi pyöriä ei voitu viedä toimistolle ja me emme ole päässeet toimiston lähelle.

Hänen kyydissään pääsimme jo etukäteen varattuun hotelliin ja myöhemmin kiertoajelulle kaupungille ja Medeun luisteluareenalle.

Illalla ihmetteliemme suurkaupungin keskustan sykettä, kunnes palasimme hotellille ja varauduimme aikaisin aamulla olevaan kotiinlähtöön.

 

 

Loppukaneetti

Totesimme jossain vaiheessa reissua, että omilla 650-pyörillä emme varmaankaan olisi tulleet ajaneeksi kaikkia tämän reissun polkuja.

Jos olisimme ensin matkanneet viikkoja Almatyyn, olisimme tuskin uskaltaneet ottaa riskejä pyörien rikkoontumiseen.

Kevyet 250 kuutioiset vuokraendurot olivat juuri sopivia vuoristopoluille ja arolle ja jaksoivat kuitenkin kuljettaa meidät ja vähäiset varusteemme.

Reissussa tapaamamme ihmiset olivat käsittämättömän ystävällisiä ja tästä lyhyestä viikon reissusta saimme paljon muisteltavaa ja oppia pitempiä reissuja varten.

Linkki pyörävuokraamon sivuille on tässä:

www.silkoffroad.kz 

Ja 5 minuutin Youtube -video löytyy tästä:
 
www.youtube.com/watch

Kiitokset Askolle reissusta! On helppo matkata hyvähermoisen kokeneen matkamiehen kanssa.