Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 12.10 - 21.10.2013 Namibia Ajoimme kaupungin läpi ja pienen haeskelun jälkeen majoituimme Villa Verdiin, omistaja oli kerännyt melkomoisen patsaskokoelman pihalleen matkailijoiden ihmeteltäväksi. Ja paikan sijaintikaan ei ollut hullumpi, terasseilta avautui hienot näkymät Auas-vuorille. 470 km ajomatka oli päivämatkaksi riittävä, joten kaupungille emme lähteneet enää pyörimään.   Aamulla jatkoimme etelää kohti ja ylitimme toistamiseen Kauriin kääntöpiirin (edellisen kerran Mosambikin Malvovassa, Inhambanen jälkeen).   Kalkrandissa tankkasimme ja suuntasimme oikotietä Maltahöheen kohti rannikkoa. Ylängön hiekkatie oli kovapohjaista savea ja 100 km pätkä sujui nopeasti, 10 km kaupunkiin oli jälleen asfalttia. Kaupungin ainoan hotellin kulahtanut mainos tien poskessa houkutteli asiakkaita lauseella "warm beer and lousy food", ja koska Heikki oli jo paikan testannut v 2008 reissullaan, päädyimme sinne. Slogan ei kuitenkaan ihan paikkaansa pitänyt, ja jo yli 100 v toiminnassa ollut hotelli-ravintola kaipasi vain lisää asiakkaita - olimme jälleen ainoat asukkaat. Muutenkin kaupunki oli kuin kuollut, ja meidänkin iltakävelynkohde oli vanha hautausmaa, muuta ei ollut tarjolla.       Maltahöheen päättyi myös asfalttitie, jatkoimme aamulla hiekkatietä Sesriemiin, josta oli pääsy Namib-Naukluft -luonnonsuojelualueella (50 000 km2) sijatsevalle maailman vanhimmalle aavikolle ja Sossuslvlein hiekkadyyneille.   Alkumatka ylängölla sujui vielä mukavasti, Tsaris Passin kautta laskeuduimme alas aavikko-olosuhteisiin ja tie ei ollutkaan enää mikään helposti ajettava. Meidän painolastilla. Hiekkaa oli tiellä välillä enemmän, välillä vähemmän, ja etenimme muljutellen autojen jättämiä ajouria pitkin. Välillä nimismiehen kiharaa oli satoja metrejä, välillä taas hiekkavalleja koko tien leveydeltä. Autoliikenne nostatti valtavat pölypilvet ja näkyvyys katosi meiltä välillä kokonaan. Ajolinjan vaihto ja pehmeä "dyyni" keikautti meidät sitten nurin ja poikittain tielle, makasimme tovin vierekkäin tiellä ihmetellen, että miten tässä nyt näin kävi... Ja ensimmäinen ajatus oli, että tätä samanlaista tietä oli vielä jatkossa yli pari sataa kilometriä, ja että pitikö tänne lähteä... prkl! Olihan se taivaan katseleminen lopetettava, kuski selvisi kolhuitta, takapenkkiläisen vasempaan jalkaan tuli jonkinasteinen lihasvenähdys (ja myöhemmin löytyi muut mustelmat).   Sossusvlei Lodgen respassa katselivat meidän pölyisiä olemuksia hieman kummaksuen, onneksi edellisiltana tehty huonevaraus oli tullut läpi, ja nilkuttelimme ilmastoituun safaritelttaan ja viileään suihkuun. Lodgen runsas illallispöytä riistaruokineen, mm. seepraa, strusia, impalaa, kudua, springbockia yms. hälvensi hieman päivän kolhuja. Dyynireissun varasimme hotellista, aamulla heti auringon noustua luonnonpuiston portit avattiin ja kymmenien autojen letka suuntasi 60 km matkalle Sossusvlein dyyneille. Auringon nousevat säteet värjäsivät aprikoosin värisille dyyneille hienoja muotoja, jeeppikuskimme pysähteli useampaan kertaan matkan varrella kertomaan dyynien tarinaa. Loppupäässä teimme parin kilometrin kävelylenkin Dead Vleille, dyynien ympäröimälle saviselle tasangolle. Big Daddylle ei kipeällä jalalla ollut kiipeämistä, joten dyynejä oli katseltava vain alavinkkelistä. Vettä aavikoilla oli satanut vuosina 2007 ja 2011, sateet kuulema saavat aavikon hetkessä kukkimaan... sitä oli kyllä vaikea uskoa sen hiekkamäärän keskellä.       Palasimme kierrokselta alkuiltapäivästä, sitten jälleen pyörän päälle ja aavikkotielle, 80 km matka Solitaireen vei meiltä lähes 4 tuntia, tie oli yhtä kehno kuin eilinenkin pätkä. Solitairen kylä oli myös omanlaisensa viritys: samassa "pihapiirissä" sijaitsivat hotelli, ravintola, huoltoasema, autokorjaamo, kauppa, posti, kirkko, matkamuistomyymälä ja leipomo - kyltin mukaan asukkaita oli 92. Varma pysähdyspaikka kaikille ohikulkijoille keskellä ei mitään, ja leipomon omenapiirakkaa voi kyllä suositella kaikille.       Aamulla edessämme oli vielä 220 km aavikolla, ylitimme jälleen Kauriin kääntöpiirin.   Gaub Passissa tie parani, tie oli lopultakin lanattu, tiekarhuja oli liikkellä useampiakin. Ylängön maisemissa olisi ollut hienoja kuvauskohteita, ja varsinkin Kuiseb Passin kiemuroissa pääsi jälleen ajamisen makuun. Mutta, kamera oli tehnyt stopin, ehkä oli saanut sisuksiinsa liikaa pölyä ja hienoa hiekkaa. Viimeiset sata kilometria rannikolle Walvis Bayhin oli ensin todella hyväkuntoista hiekkatietä, suolan kanssa kovetettua, ja loput 10 km jälleen asfalttia. Ajoimme Walvis Bayn (satamakaupunki ja kalastusteollisuutta) rantabulevardeille ja sataman Waterfrontille, jossa meillä oli treffit vanhan ystävämme Söderlundin Jannen kanssa. Atlantin valtameren viileät merituulet puhaltelivat koleasti ja t-paidassa tuli jo vilu. Afrikan manner oli nyt ylitetty itä-länsisuunnassa, tosin hieman mutkitellen. Walvis Baysta ajelimme Swakopmundiin Jannen ja Anjan vieraiksi muutamaksi päiväksi. Takapihan saunassa pääsimme irti pölykerroksesta. Edessä oli myös renkaiden ja öljyn vaihto Söderlundien Yamaha-huollossa (www.duneworx.com). Öljyjä vaihdettaessa huomattiin terävä ja syvä lommo öljynsuodattimessa, olisiko kolhu tullut Lesothossa Sani Passia ylitettäessä. Onneksi oli vain lommo eikä reikä.   Swazimaan jälkeen kilometrejä mittarissa oli 6558 km ja alkuvuoden Etelä-Afrikan ajelut kerryttivät 4663 km, yhteensä siis yli 11000 km. Renkaiden kunto oli vielä kohtalainen, mutta taakse vaihdettiin kuitenkin uusi Tourance ja eteen kokeeksi juuri markkinoille tullut Karoo 3. Toivottavasti Karoo 3 kestää raskaalla kuormalla seuraavat 10000 km. Teimme pientä sightseeingiä siirtomaa-ajan saksalaistyylisessä Swakopmundin kaupungissa, ja myös kuumaisissa maisemissa (Moon Valley), welwitschiat jäivät tällä kertaa näkemättä. Shoppailukierroksen tuloksena oli uusi kamera ja lisää malariapillereitä. Anjan kokkaustaidot veti vertoja paremmallekin ravintolalle, mutta eipä sitä nyt asumaan ollut tarkoitus jäädä...         2.3 milj asukkaan Namibiassa olisi ollut enemmäkin maisteltavaa, katseltavaa ja nähtävää, puhumattakaan alkuperäisväestöjen asuinsijoista (mm. 13 etnistä väestöryhmää omine kulttureineen ja tapoineen, 29 erilaista kieltä).   Pohjois-eteläsuunnassa matkamme ei juurikaan ollut edennyt, ja kohti itääkin olisi siirryttävä, joten perjantaina jälleen aavikolle, ajoimme Karibin kautta Otjiwarongoon (370 km), jossa yövyimme. Lauantaina etenimme Runduun (476km) Angolan rajan tuntumaan. Kyseiset pätkät olivat melko yksitoikkoisia, Otavi - Grootfonteinin välinen seutu oli vuoristomaisempaa ja puskatkin muuttuivat melkeinmpä metsiksi, pieniä kyliä oli runsaasti ja 120 km matkanopeutta piti säätää vähän väliä.   Poliisit eivät meitä pysäytelleet. Rundussa yövyimme Kavango-joen varelle olevassa Lodgessa, pihabaarissa oli illalla paikallisella nuorisolla kunnon vauhti päällä. Namibian koilliskulmaan jäävää kapeassa suikaleessa, Botswanan, Angolan ja Sambian väliin jäävässä Caprivi Stripssä riitti myös ajettavaa, Rundusta Katima Muliloon tuli matkaa yli 500 km. Tie kulki Bwabwatan kansallispuiston läpi, Okawango Deltan pohjoisosissa. Matkalla näimme yhden norsun, ei muuta. Vei kolme hikisenkuumaa ajopäivää tulla Atlantin rannikolta Sambian rajalle, Katima Muliloon. Ilta meni tähystäessä virtahepoja Zambezi Lodgen terassilla, hippot sukeltelivat keskellä leveää Zambezi-jokea, mutta eivät nousset rantamaisemiin.  |
 |
|
|
|