To 17.2. - la 19.2.11
Cuscosta poistuminen aiheutti hieman päänvaivaa, käymissämme kaupungeissa ei liiemilti ole ollut tienviittoja eikä opastuksia, ei siis täälläkään. GPS:n karttapohjasta oli jonkinlainen apu ja huoltoaseman pitäjä viittilöi meidät lopulta kutakuinkin oikeaan suuntaan. Ajauduimme liikenneympyrässä tai oikeastaan -neliössä väärälle kadulle, oli tosin pääväylän suuntainen, ja ajoimme pitkän tovin ”savitiilituotantolaitoksen” viertä pitkin. Miehet seisoivat polviaan myöten savipellossa ja lappoivat muotteihin märkää mutaa, väliin heiniä, uusi kerros mutaa, tiilet muoteista ulos ja kuivumaan pinoon kadun varrelle. Katukin oli lopulta kuin savipelto!
Cusco-Punon välinen vajaan 400 km:n matka sujui päällystettyä tietä pitkin nopeasti. Sää oli pivinen ja kolea, lämpötila +12 – 14 asteen välillä, muutama lievä sadekuuro osui kohdalle, korkein kohta oli yli 4300 m:ssä.
Matkan varrelle jäi useita pieniä kyliä, niistä vauhdilla ohi, Juliacan kaupungin - sekava, sotkuinen ja erittäin vilkasliikenteinen - läpi onnistuimme puikkelehtimaan eksymättä.
![]() ![]() Iltapäivällä saavuimme Punoon, Titicacan rannalla olevaan kaupunkiin ja päädyimme äkkiä hotellin suojiin kaaatosateen yllättäessä. Huoneessa oli sähköpatteri ja kylppärissä kuuma suihku - ylellistä pitkästä aikaa! Ja mukavuudet olivatkin tarpeen, varsinkin kun molemmille iski kohtalaisen kova päänsärky. Hieman ihmetytti, koska olimme jo parin viikon ajan olleet koko ajan 2500 – 4000 m:ssä ilman vuoristotaudinoireita, Punon 3855 m:n korkeus+ hotellin neljäs kerros olivat siis jostain syystä liikaa. Ei auttanut koka-tee, ei koka-karkit, ei burana!
Mutta eipä sitä sängyn pohjallekaan voinut jäädä, joten liikeelle ja hitaasti eteenpäin, ettei hengästynyt liikaa. Puno on Perun folklore-keskus ja helmikuun alussa kaupungissa oli pidetty perinteinen kynttiläpäivän, Virgen de la Candelaria-festivaali (yksi monista, muusikkia, tanssia, pukuja, jne.), mekin saimme aavistuksen tästä hurlumheistä käymällä kulttuuritalossa olevassa valokuva- ja pukunäyttelyssä, siellä unohtui vähitellen päänjomotuskin. Ja varmuuden vuoksi jatkoimme iltaa vielä rock-baarissa.
Perjantaina kävelimme kaatosateessa satamaan ja puksuttelimme pienellä laivalla Titicaca-järvellä oleville Uros-saarille. Titicacan rannat ja sen muutamat saaret ovat Aymara- ja Quechua-intiaanien (Perun vanhimpia kansoja) jälkeläisten asuttamia vielä tänäkin päivänä. Uros-saaret muodostuvat useista pienistä ja isommista, kelluvista ruokolautoista. Lauttojen pohjana on paksuja turvepaaleja, jotka on sidottu yhteen, paalien päälle on laitettu kymmeniä kerroksia tortoraruokoa, kaikki muukin mahdollinen on tehty näistä ruo'oista. Lautat on myös ankkuroitu, jotta ne eivät tuulten mukana lähtisi liikkeelle.
![]() ![]() ![]() ![]() Kävimme muutamalla saarella ja vastaanotto oli erittäin ystävällistä alkaen tervetulolauluista. Kävely saarella oli kuin olisi ollut hyllyvällä suolla, jalka upposi joka askeleella märkään kaislamattoon. Alkeellista elämää: naisilla kotiaskareet ja matkamuistojen valmistaminen, miehillä kalastus, kaislojen keräämiseen ja kuivattamiseen menee oma aikansa, loppuaika hyyssätään turisteja! Lapset käyvät alakoulua yhdellä saarista, kunnes siirtyvät Punoon. Viiden tunnin reissun jälkeen palasimme takasin kaupunkiin kuivattelemaan hotellille märkiä kenkiä ja sukkia.
Perun kierros alkoi osaltamme lähestyä loppua, ennätimme kiertää pienen osan tätä maata reilun kahden viikon aikana, edessä oli vielä n 150 km:m matka Punosta Bolivian rajalle. Ja la-aamuna satoi tietenkin kaatamalla, joten jouduimme odottamaan rauhassa sateen laantumista aamupäivän ajan.
![]() ![]() Rajanylityspaikkoja Perusta Boliviaan on kolme, joista kuulemiemme juttujen mukaan Yunguyon rajanylityspaikka olisi poliisien ja virkailijoiden toimesta helpoin. Matka Titicacan rantaa pitikin oli nopeasti ajettu, käytimme loput Perun solet tankkaukseen ja lounaaseen Yunguyossa ennen rajaa. Lisäksi vaihdoimme etukäteen boliviaanoja jo Perun puolella, koska tiedossa oli, että rajan takana ei löytyisi pankkiautomaatteja eikä viikonloppuna avoinna olevia pankkeja.
Perun rajalla kaikki sujui helposti, leimat passeihin, pyörän papereiden luovutus ja maasta pois. Seuraavaksi Bolivian rajalle vajaat 500 metriä, kunnon ukonilma tervehti heti rajapyykillä. Ensin maahantulopapereiden täyttö ja saapumisleimat passeihin, seuraavaksi pyörän tullaukseen. Rekisteriote, passi ja tullauspaperit piti käydä kopioituttamassa virkalijaa varten. Papereiden täytön jälkeen matkaan. Olimme jo starttamassa eteenpäin, kun poliisi tuli ja ilmoitti, että vielä on käytävä yhdessä kontrollissa näyttämässä, että kaikki paperit olisivat varmasti ok. Jäin itse odottelemaan pyörän viereen ja Heikki meni poliisitoimistoon, jossa viipyi ja viipyi... No viipymisen syy, oli että poliisi oli vaatinut ”lomakkeentäyttörahaa” ja vieläpä Perun soleissa, eikä luovuttanut papereita ja passia takasin ennen kuin oli saanut korvauksen. Kun soleja ei enää ollut, niin boliviaanot olivat lopulta kelvannet. Kontrolli oli siis hämäystä ja kiristys maksoi 10 boliviaanoa eli noin 1 euron verran.
Matkan aikana tapaamme motoristit ovat kohdanneet poliisin taholta yhtä sun toista, lähes jokaiselle on kertynyt joitain ikäviä kokemuksia: epämääräisiä sakkoja, ajopapereiden panttaamista, mielivaltaa, jne. Argentiinassa varoiteltiin poliisin jatkuvista kontrolleista ja niitähän oli lähes joka kylässä ja kaupungissa. Chilessä ja Perussa kontrolleja olisi myös usein: Chilessä meidät pysäytettiin kerran ja siinä riitti pelkkä ajokortin esittäminen, Perussa meitä ei pysäytetty kertaakaan, päinvastoin kävimme itse kysymässä muutaman kerran tietä poliiseilta, olivat hyvin avuliaita neuvomaan. Bolivian poliisit olisivat kuulema pahimmasta päästä – näköjään hallitsevat ainakin kiristämisen taidon!
Olimme siis rajan yli, jostain olisi pyörälle pitänyt vielä järjestää vakuutus, vaan eipä keksitty paikkaa eikä toimistoa. Joten …. jatkoimme rajalta 8 km:n matkan Copacabanaan. Kaupunkiin tultaessa poliisi pysäytti meidät, ketjusulku tiellä, ja kysyi jotain maksua, sisäänpääsymaksu kaupunkiin? tietulli? ei selvinnyt. Samaan aikaan takaa tuli joku paikallinen mopomies ja yhtäkkiä poliisi huitoi meidät jatkamaan eteenpäin. Copacabanan kaduilla oli lunta ja sohjoa ukonilman jälkeen.
|