|
Su 20.2.11 – ti 22.2.11
Lähdimme neljä kuukautta sitten reissuun ja Copacabanaan päädyttiin, toisin ei Rion rannoille, vaan Titicacan. Sesonki ei ole parhaimillaan, itsekin löysimme helposti pieneltä kukkulan rinteeltä Cupola-hotellista tilavan huoneen 20 eurolla. Kolea keli ei kuitenkaan houkutellut rannalle, vaan päädyimme sunnuntaimarkkinoiden humuun kaupungin kapeille kaduille, tarjolla oli tavaraa laidasta laitaan.
    Perinteisiin asusteisiin pukeutuneet ”cholitat” istuvat kadulla kukin oman myyntiskinsä (maassa iso muovi tai viltti) tai myyntikärryjensä äärellä. Näiden naisten ikää on vaikea edes arvuutella: kaikilla on musta tukka ja pitkät, paksut letit, pään päällä keikkuu pieni, knallihattu (jos hattu vinossa = naimaton, jos hattu suorassa = naimisissa), leveää lantiota korostetaan monikerroksisella hameella, hartoilla on paksu viltti hakaneulalle kiinni. Selässä iso kangasnyytti, johon näyttää uppoavan yhtä sun toista, esim. lapsi tai pieni laama tai lammas tai käsilaukku ja muu omaisuus. Entäpä miehet, jotkut umpihumalassa, joten työnjaosta lienee sovittu jollain tapaa - toisilla työ, toisilla hupi.
Oli tarjolla kyllä vakavampaakin tapahtumaa: kirkon edustalla oleva katu oli täynnä autoja, seassa muutama rekka ja pikkubussi. Kaikki autot oli koristeltu isoilla kukkalaitteilla, seppelellä ja nauhoilla. Mietimme, että liekö kirkossa isot häät vai hautajaiset... Vaan ei, kysessä oli kulkuneuvojen ja kuskien siunaaminen: autolle, kuljettajalle ja matkustajille toivottiin turvallisia kilometrejä ja pitkää ikää. Lippahattuinen pappi saapui paikalle iso ämpäri kädessään, konepelti ja auton ovet auki, vettä pirskotettiin autossa joka paikkaan, kuljettajan ja myös koko perheen päälle. Tämän jälkeen purskotettiin shampanjaa tai olutta auton päälle, heiteltiin kukan terälehtiä ja loppuhuipennus tuli papattien paukauttelun myötä. Jo mietimme, että olisimmeko pyörän hakeneet joukkoon mukaan:)
  Katolinen uskonto lisättynä paikallisten omilla uskomuksilla tuli Copacabanassa esiin monella muullakin tapaa. Kirkossa sijaitseva ”dark lady” eli myös nimellä Virgen de Candelaria, on Bolivian merkittävimpiä pyhimyksiä (ihmeitä tekevä), jolta haetaan siunausta joka asiaan. Dark lady -nimitys tulee pyhimyksen tummista kasvoista, joka on veistetty tummasta puulajista.
Cerro Calvario -kukkulalle taas kiivetään mukana pieniä esineitä, esim. auto, talo, esine poltetaan ja toivotaan, että poltettu esine muuttuisi todeksi...
    Maanantaina teimme laivaretken Titicacalle, Isla de Solille, tarujen mukaan inkat ovat luotu ja syntyneet tällä aurinkosaarella ja uskotulla syntymäpaikalla on uhrikivi sekä inkaraunioita. Vajaan parin tunnin patikkamatkan aikana unohtui, että UV-säteily on tosi voimakasta näin korkealla.
      Tapasimme saarella pari suomalaisnaista, joista toinen oli ryöstetty Limassa, joten matkakokemusten vaihto olikin äkkiä mielenkiintoisempaa kuin saaren historia.
Titicacan (titi = puuma, caca = harmaa eli harmaa puuma, sana johtaa inkojen mytologiaan) maisemia riitti ihailtavaksi vielä seuraavanakin päivänä, matkamme jatkui kohti Bolivian pääkaupunkia, La Pazia ja Copacabanasta lähtevä tie mutkitteli rantaviivaa pitkin vajaan 80 km matkan. Ensimmäiset 40 km olivat ehkä tämän matkan parhain maisemapätkä, liikennettä ei juuri nimeksikään, tie mutkitteli vuorenrinteitä ja järven selkä aukeni pitkälle joka suuntaan.
Vuorilta laskeuduimme Tiguinaan, jossa ylitimme Titicacan kapean salmen lautalla. Lautta lastattiin toisesta päästä ja lautan pohjalla oli vain muutama lankku, jolle pyörän pystyi ajamaan. Vastarannalla työnsimme pyörän takaperin ulos, kun kääntövaraa ei lankuilla ollut, tulihan jälleen tästäkin pikku-urakasta pieni happikato. Lautturi velkoi matkasta 2 euroa.
    El Alto ja ja La Paz muodostavat ison yhtenäisen kaupunkikokonaisuuden, El Alto sijaitsee yli 4000 m:ssä kylmällä ja tuulisella Altiplanolla ja La Paz jää Altiplanon ja Cordellera Realin väliin alhaalle, lämpimämpään ja tuulettomaan laaksoon, 3660 metrin korkeuteen. Eksyimme jo El Altossa katuhulinaan ja ajoimme ison katumarkettialueen läpi pari kertaa ennen kuin tie alas laaksoon lopultakin löytyi. Eikä La Pazin katuviidakko ja liikenne olleet yhtään helpompaa, kahden tunnin kaupunkiajojen jälkeen päädyimme viimeinkin Hostal Republican ovelle, työnsimme pyörän jyrkille portaille asetettua lankkua pitkin hostelin sisäpihalle. Tästä urakasta seurauksena olikin jo suurempi happikato. Olimme buukanneet majoituksen etukäteen ja hostelilta saadussa viestissä oli, että parkkipaikka löytyy. Mutta eipä ollut mainintaa, että se on portaiden takana! Pihalle kuitenkin päästiin ja olemme aivan La Pazin ytimessä.
|
 |
|
|
|
