|
Pe 21.1. - su 23.1.2011
Perjantai-iltapäivällä pyörä oli sovitusti valmiina: uudet renkaat, öljyn- ja öljynsuodattimen vaihto, ilmansuodattimen vaihto, uudet jarrupalat eteen ja taakse, perän tarkastus (kumitiivisteestä oli päässyt soraa ja hiekkaa rattaisiin), venttiilien säätö sekä lisäksi vielä matkalla tippuneen takalokasuojan uudelleenkiinnitys. Ilmaiselle parkille kertyi siis mukavasti hintaa, ja oli muuten bemarin tähänastisista huolloista kaikista kallein. Tosin tiedossa oli, että Santiagon hintataso ole halvimmasta päästä.
Poistuimme helteisestä kaupungista rannikolle, vajaan 100 km matka sujui nopeasti viiniköynnösten ja vuoristokukkuloiden reunustamaa moottoritietä pitikin. Laaksoista löytyi useita Pisco-brandyn (viinirypäleistä tislattua) valmistajia – pisco on chileläisten kansallisjuoma ja suosituin drinkki on Pisco Sour (pisco-brandya + limea). Aikaisemmasta viisastuneena olimme varanneet majapaikan etukäteen Valparaisosta, koska oletettavaa oli, että muutkin suuntaavat viikonlopun viettoon samaan suuntaan.
Valparaisosta sanotaan, että kaupunki on Chilen omaleimaisin kaupunki, ja sitähän se oli! Kaupunki jakautuu kahteen osaan: tasainen ranta-alue, jota halkoo muutama vilkas kauppa- ja pankkikatu sekä satama-alue; tämän jälkeen kaupunki levittäytyy ylös 42:lle kukkulalle. Ranta-alueen vanhat rakennukset ovat osittain raunioina vuosisadan alun maanjäristyksen jälkeen, muutamaa niistä restauroitiin, kukkoilla olevat talot ja hökkelit ovat meikäläisen näkövinkkelistä suurimmaksi osaksi asumiskelvottomia... ”Cerroille” nousevat kadut ovat jyrkkiä, mutkaisia ja kapeita, slummien välissä kulkee tuhansia portaita, kapeita kujia, kulkukissoja, -koria, roskia, jätteitä, hajuja... Ja taidetta! Kaupungin rakennusten seinät ovat täynnä maalauksia ja graffiteja, suurin osa tunnettujen chileläisten taitelijoiden tekemiä. Valparaiso oli Chilen kulttuuripääkaupunki v. 2003 ja nykyisin myös Unescon maailman perintökohde.
      Tultuamme kaupunkiin eksyimme väärälle kukkulalle ja totesimme pian, että pyörällä ei tässä kaupungissa kannata katuja pitkin liiemilti kurvailla. Kyselyjen jälkeen löytyi ”Yellow House”, katu perille oli niin huonokuntoinen ja kapea, että juuri ja juuri sitä pystyi ajamaan. Hostelin pihalla totesimme, että pyörä vuoti öljyä ja runsaasti... ja juuri pestyt ajofarkut olivat tält puolt polveen saakka täysin öljyn peitossa!
Veimme pyörän parkkiin naapuritalon lukittujen porttien taakse viikonlopuksi ja öljyvuodon tutkimisen jätimme lähtöpäivään. Viikonlopun kiertelimme kaupunkia ristiin rastiin, kiipesimme satoja portaita ylös ja alas, ajoimme ala-kaupungissa vanhoilla johdinbusseilla kaupungin toisella reunalla oleville antiikki -ja vihannesmarkkinoille, ja nousimme kiskoilla kulkevilla rinnehisseillä (funicular) kukkuloille.
        Vierailimme myös Pablo Nerudan museossa ”La Sebastianassa”. Neruda , oikelta nimeltään Neftali Ricardo Reyes Basoalto, oli säätiöinyt kolme asuintaloaan valtiolle, Santiagon, Isla Negran ja Valparaison. Upea oli tämä Valparaison kukkulalla oleva kämppä näköaloineen, joten runosuoni lienee pulpunnut jo pelkästä maisemien ihailusta! Yellow Housen käyntikortissa oli nobelistin runo, siteerataan kyseinen pätkä tähän muidenkin iloksi:
”Valparaiso, how absurd you are,
what a madman,
crazy port,
what a head lumped with hills,
tousled hair,
you haven't combed your hair,
you've never had time to get dressed,
life has always suprised you,
death has caught you...”
Extract Ode to Valparaiso Pablo Neruda
  |
 |
|
|
|
