|
Ma 31.1. - to 3.2.2111
Ajoimme San Pedrosta takaisin Calamaan ja Chiquicamataan samaa reittiä kuin tullessa. Kaupungista aamulla lähtiessä lämpötila hipoi jo lähes +25 astetta, mutta tasangolle päästyämme oli välillä vain +16 astetta ja tuntuipa viileältä! 200 km jälkeen olimme jälleen keskiosassa maata Ruta 5:llä ja matka jatkui jälleen hellelukemissa. Atacama ei ole niin yksitoikkoinen kuin äkkiä kuvitella saattaisi: on pienikivistä tasankoa, isompikivistä tasankoa, pölyävää hiekkaa ja pieniä trombeja, kivikovaa savilohkaretta, kyntöpeltoa muistuttavaa aavikkoa ja välillä jopa pieniä tamaragu-metsiä (puun juuret ylettyvät syvälle pohjavesiin). 007-Quantum of Solacen joitakin pätkiä on filmattu Atacaman autiomaassa ja Antofagastan maisemissa, elokuvassa ollaan Boliviassa... Asfalttitie halkoo maisemaa tasaisen suorana, yritimme jo välillä siirtyä takaisin rannikolle, mutta missasimme tienhaaran, joten eipä auttanut muuta kuin jatkaa helteistä aavikkoajoa eteenpäin.
  Poikkesimme jälleen eräässä hylätyssä kaivosyhdyskunnassa ja sen vieressä olevalla unohdetulla hautausmaalla. Muutama kivipaasinen hauta oli käännetty auki, arkun kansi avattu – ja oli sitten tietenkin pakko kurkkia montun pohjalle...
  Ja onneksemme emme löytäneet tietä rannikolle, aavikon kukkuloiden rinteillä alkoi esiintyä geoglyfejä, maahan tehtyjä kaiverruksia, figuureja, jotka ovat geometrisiä kuvioita, eläin- tai ihmishahmoja. Atacaman autiomaasta näitä on löydetty tuhansia, Perun Nazcan geoglyfit lienevät tunnetuimmat ja tutkituimmat. Kuvioiden tarkoitusta ei ole keksitty, ehkä ovat muinaisten kansojen kulttimenoihin liittyviä tai viestittävät vesi- tai kulkureiteistä.
  Onhan näissä ollut tekemistä, kuviot ovat isoja ja näkyvät kauas. Mustien kivien peittämään hiekkamaastoon kuviot on saatu tehty siirtelemällä kivet pois tai putsatulle heikka-alueelle on siirretty kivet takaisin. Useimmat näistä kuvioista on löydetty vasta 1920-luvulta eteenpäin ja erikoista on, että kuviot ovat säilyneet ehjinä ja koskemattomina. Ei ole täällä mopopojat kurvailleet rinteitä pitkin! Kaikki nämä löydöt ovat nykyisin suojeltuja ja osana luonnonsuojelualueita. Ja tehdään näitä geoglyfejä nykyisinkin, mitä olisimme ilman Coca-Colaa!
Iquiguen tien risteyksessä oli museoitu Humberstonen autiokaivoskaupunki, jonne teimme pikavisiitin. Salpietaria, Chilen valkoista kultaa, oli tässä kaivoksessa valmistettu 1870-luvulta aina 1960-luvulle saakka 3000 työläisen voimin. Kaivostoiminnan loppuessa 60-luvulla kokonainen pieni kaupunki oli tyhjentynyt, jäljellä oli enää autiot toimistot, asuintalot, kaupat, räätälit, teatteri, hotelli, koulu, satoja rakennuksia, joihin kymmeniin pääsi nyt katsastamaan, millaista elämä tässä pienessä yhdyskunnassa oli. Mielenkiintoinen kuvaus kyseisestä kultakaudesta.
    Illalla rannikolle, Iquigueen yöksi ja aamulla välittömästi takaisin sisämaahan, viimeinen 500 km pätkä autiomaassa ennen Perua.
  Matkalla poikesimme vielä katsomassa Cerro Unitassa Atacaman jättiläisen, 115 m korkea figuuri on suurin ihmishahmoa esittävät geoglyfi. Paikka sijaitsi sivussa päätieltä ja alueelle vievä tie oli muutamasta kohdasta dyynihiekan peittämä -
  Atacaman gigantti kampitti sitten meidät: hiljaisessa vauhdissa hillitty kaatuminen. Ei vahinkoja, laukkuja irti ja pyörä pystyyn. Seuraava dyyni olikin jo sen verran iso, että oli käännyttävä takaisin päätielle ja matka jatkui kohti Aricaa.
Viimeiset 150 km ajoimme hiekkavuorten rinteillä, tie kiemurteli rinnettä alas kanjonin pohjalle, edelleen rinnettä ylös ja jälleen alas seuraavaan kanjoniin. Tilvich-, Camarone- ja Vitor-joet kulkivat näiden kanjoneiden pohjalla ja vehreissä laaksoissa oli muutama pieni kylä.
  Bensa-asemia ei tullut vastaan aikoihin, Cuyanin kanjonikylässä uskoimme viimeinkin pääsevämme tankkamaan. Mutta ei, poliisipartiolta kyselimme, mistä löytyisi seuraava huoltoasema, Aricasta 102 km:n päästä... Sinne ei enää bensat riittäisi. Kierros kylässä, jos jonkun nurkista löytyisi jokunen litra, mutta nada, ei mitään tarjolla. Lopulta saimme vinkin, että ½ tunnin ajomatkan päässä olisi majatalo, josta saattaisi jotain löytyä. Ajelimme sinne köröttelyvauhtia varmuuden vuoksi, jotta kulutus olisi minimissään. Ja lopulta posadaan (majataloon), jonka takavarastossa oli bensaa useita kanistereita. Saimme täydennystä 1,80 € litrahintaan ja pääsimme Aricaan.
Aricassa vietimme jälleen pari päivää turistielämää, oli aivan liian kuumaa lähteä rannalle makoilemaan, joten kiertelimme kaupungilla, kävimme Hra Eiffelin suunnittelemassa San Marcosen kirkossa (ja rautaa rahdattu 1890-luvulla Ranskasta), Morro-kukkulan Jeesus-patsaan juurella maisemia ihailemassa ja arkeologisessa museossa perhehtymässä muinaisiin muumiointitaitoihin. Nähtävilla oli ”kuollutta porukkaa”, hyvin säilyneitä - tai säilöttyjä - muumioita, vanhimmat 7000 eaa.
        Pyörällä oli majapaikkamme Hostal Jardin del Solin ala-aulassa luxustasoinen säilytys, paikkasimme täällä takarenkaan, 5 cm:n naula oli puhkonut renkaan jossain matkan varrella ennen Aricaa.
  Chilen pohjoisnurkka on saavutettu lähes 20 000 ajokilometrin jälkeen ja paljon tästäkin pitkästä ja kapeasta maasta jäi näkemättä ja kokematta. Jatkamme arkeologisia ja historiallisia tutkimuksia seuraavaksi Perun puolella, rajanylitys odottaa perjantaina. Ja Perusta löytyy ainkin 400 erilaista perunalajiketta – montakohan ennätetään maistella?
|
 |
|
|
|
