|
Ke 10.11. - pe 12.11.2010 Aamulla jälleen auringonpaisteessa liikenteeseen! Pitkän ajopäivän kuluessa maisemat vaihtelivat soisista kosteikoista pampaan, palmupuumetsiköihin ja tehomaatalouden peltoihin. Isojen Parana- ja Santa Fe -kaupunkien lähistöllä oli seudut jo vauraamman näköisiä. Parana-joki virtasi levänä kaupunkien välissä - vihdoinkin siis joesta eroon - ja odotimmekin pääsevämme kuvaamaan sillalta maisemia, mutta joki alitettiinkin tunnelia pitkin. Santa Fen jälkeen suuntasimme länttä kohti, kartalta olimme löytäneet ison järven Laguna Mar Chiquitan ja sen rannalta Miramar-nimisen kylän. Suunta siis sinne! Tullessammme kylään aurinko alkoi jo laskea, mutta löysimme helposti tästä tyhjästä turistikylästä mukavan ja edullisen majapaikan kahdeksi yöksi. Kilometrejä ajopäivälle tuli noin 650.   Miramarissa on ollut asutusta jo 30 000 vuotta sitten. Kylä elää turismista ja täällä on ollut aikoinaan satoja turistihotelleja. 70-luvun puolivälissä suurin osa kylän rannoista jäi tulvan alle ja turismi hiipui. 90-luvun alussa armeija raivasi vanhan veden alle jääneen kylän räjäytyksillä ja turismia alettiin kehittää jälleen. Järven vesi on suolaista ja sen savikylvyillä kerrotaan olevan parantavia vaikutuksia.   Torstaina kävelimme raunioista rantaa pitkin kylästä vasemmalle, muutaman kilometrin päähän luonnonsuojelualueelle. Alueella on runsas linnusto ja näimmekin paljon meille tuntemattomia lintuja. Isot flamingot mekin tunnistimme. Linnuissa oli enemmän oranssia kuin vaaleanpunaista ja niitä oli satoja samassa järven lahdessa. Rannalla seuraamme liittyi koira joka uskollisesti seurasi meitä koko päivän. Kun muuta emme keksineet, nimesimme koiran Perroksi.
      Palasimme kylään ja jatkoimme rantaa pitkin katsomaan nyt oikealla näkyvää Gran Hotel Viennan rauniorakennusta. Kerrotaan, että Hotel Vienna on ollut natsien rahoilla rakennettu maailmanluokan hienostohotelli, jossa jopa Adolf Hitler olisi vieraillut salaisesti. Hotellin kukostuskausi oli kestänyt 40-luvun alkupuolella nelisen vuotta,sitten omistajat olivat kadonneet Buenos Airesiin II maailmansodan päättymisen jälkeen. Hotelli oli kuitenkin jatkanut toimintaansa 70-luvun alkupuolelle ja tulvan tuhojen myötä tämänkin hotellin toiminta lakkasi kokonaan.  Päivän kävelyreissun tuloksena oli myös runsaasti kärventynyttä nahkaa ja yritimme uintireissua järveen, jos vaikka suolasta ja savesta olisi apua! Useita kuolleita sardiineja ui rannassa vastaan, joten uima-allas vaikuttikin äkkiä mukavammalta vaihtoehdolta. Hotellin rouva katkoi pihalta aloen lehtiä ja vetelimme lehden öljyä pahimpiin punotuksiin, tuntui tepsivän!
 Perjantaina matka jatkui kohti Gordobaa, horisontissa alkoivat siintää vuoristomaisemat ja tuuliset pampat jäivät viimeinkin selän taakse. Ohitimme Gordoban - Argentiinan toiseksi suurin kaupunki - totesimme, että miljoonakaupunkiin ei ollut oikein mitään mielenkiintoa. Siirryimme pienille Sierras de Gordoban vuoristoteille ja kävimme n. 1500 m:n korkeudessa. Metsäiset tienvarret muuttuivat nopeasti karuksi maisemaksi. Tie oli leveää ja mutkaista asvalttitietä, kunnes yhtäkkiä olimmekin kapealla soratiellä. GPS:n navigointi meni jälleen ”nappiin” ja olimme ihan jossain muualla, mitä kuvittelimme. Kiemurtelimme soratietä vuoren rinnettä alas 20 km:n tuntivauhtia noin parikymmen kilometrin matkan La Faldan kaupunkiin, josta ajoimme vielä Capilla Del Monteen etsimään yösijaa.
|
 |
|
|
|
