|
Ke 24.11. - la 27.11.2010
Zapalan kämpässä odoteltiin pilvinen keskiviikkopäivä pyykkejä kuivaksi ja pienen kaupunkikierroksen jälkeen olimme jouten. Lähdettäessä isäntä halusi vielä kysellä matkastamme ja näytti kuvia Zapalan talvesta. Lunta saattaa olla 20-30 senttiä ja lämpötilat pakkasella.
Torstaina siirryttiin parisataa kilometriä itään, ohi 300 000 asukkaan Neuquen, General Rocaan. Pikkukaupungin läpi virtaa Rio Negrosta vetensä saava kanaali. Kolme pikkusälliä ui kovavirtaisessa kanaalissa ja seurasimme huolestuneenä pääsevätkö pojat pois kanaalista tarraamalla betonisaumoihin kasvaneisiin ruohotupsuihin. Illalla söimme paikalliseen päivällisaikaan yöpaikan ravintolassa. Ruokatarjoilu alkoi puoli kymmeneltä ja tilasimme päivän erikoisen, jotta saisimme sen mahdollisimman nopeasti. Aikaa ruokailuun kului kuitenkin 1,5 tuntia ja tuntui älyttömältä mennä nukkumaan maha piukassa lasagnea.
Jo ennen Neuguenia ja General Rocasta 100 km itään oli isoja hedelmäpuutarhoja, omenaa, päärynää, kirsikkaa. Lisäksi tien varrella näkyi hedelmäsäilyketehtaita ja useita siideritehtaita. Syystä tätä tietä kutsutaankin Ruta de Frutaksi. Erään tilan nimi oli Adam y Eva, joten hedelmätarha lienee sitten heillä kuin Edenin puutarha... Pysähdyimme Villa Reginassa ihmettelemään kaupungin laidalla olevan jyrkänteen päällä olevaa Indio Comahue patsasta. Patsaan nimen kerrotaan tarkoittavan, jollakin paikallisella intiaanikielellä hyvinvointia.
    Villa Reginan jälkeen maisema muuttui tylsäksi autioksi kukkulaiseksi pampaksi.
Majoittauduimme jo alkuiltapäivästä Choele Choel -nimiseen pikkukaupunkiin. Lähdimme kävelylle kaupungille ja iltapäiväsiestan hiljentämän kaupungin laidalta löytyi pienen kävelymatkan päästä, Negro-joen varrelta, mukava rantapaikka, jossa oli porukkaa viettämässä perjantai- iltapäivää. Lauantai alkoi kovassa sivutuulessa ja puuduttavalla pätkällä tasaista matalaa pusikkopampaa. Tie oli viivasuora puolentoistatunnin ajon ajan (n. 150 km) eikä maisema muuttunut lainkaan. Rio Coloradon kylän rekkamiesten kuppiloiden jälkeen pampa muuttui vilja- ja heinäpelloiksi. Kymmeniätuhansia hehtaareja laitumia ja siellä täällä horisontissa jokunen lehmälauma.
  Sivutuuli otti voimille ja niskat olivat kipeät kun pääsimme 450 km ajon jälkeen Altantin rannalle Monte Hermoson turistikaupunkiin. Yritmme etsiä majoitusta keskustan ulkopuolella olevasta lomakylästä, mutta tie sinne oli kovan tuulen vuoksi pienten ja isompien hiekkadyynien peitossa eikä ajamisesta pehemeässä hiekassa tullut mitään. Oli käännyttävä takaisin kaupunkiin ja kun turistisesonki ei ole vielä alkanut, pääsimme majoittumaan keskustaan parin korttelin päähän rannasta.
Hiekkarantaa täällä riittää yli 30 km. Rannalla voi ja saa ajaa nelivetoisilla autoilla ja mönkijöitä sekä omatekoisia ranta-autojakin näkee. Muutaman kilometrin päässä kaupungista on Recalada-majakka, joka tehtiin puolivalmiiksi Ranskassa saman rakennusfirman toimesta kuin Eiffel-torni. Majakka muistuttaa Eiffel-tornia ja 72 m korkeana on Etelä-Amerikan korkein teräsrakenteinen majakka. Yritimme samalla käydä Navy-museossa, mutta jälleen kerran - ovet lukossa. (Tällä reissulla on yritetty aikaisemminkin muutamaan museoon ja taidegalleriaan eikä yhteenkään vielä olla onnistuttu pääsemaan sisään – ehkä niitä ei ole tarkoitettu meille...). Vuorovesi tuo rannoille runsaasti simpukankuoria ja lisäksi sadottain tennispallon kokoisia kuplamunia, joista ei keksitty, mitä ne olivat. Merituuli viilentää ilmaa ja vaikka lämpötila on 25 – 28 astetta ihmisillä on pusakat päällä.
        Koska meillä ei ole kiire, päätimme jäädä ”lomailemaan ” Monte Hermosoon ensi perjantaihin asti.
|
 |
|
|
|
