9. Ruta 40

La 20.11. - ti 23.11.2010
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Argentiina
 
San Rafelia hallitsee nelikaistainen, pitkä pääkatu. Kuljimme lauantaina pääkatua edestakaisin, löytyi kirjakauppa, josta antikvariaattipuolelta muutama englanninkielinen dekkari! Lisäksi pieni puisto aurinkokelloineen.

 
 
 
Siesta-aika sulki kaikki liikkeet ja aamupäivästä niin vilkas keskusta autioitui lähes täysin, vain muutama kioski ja jokunen kahvila oli auki. Siesta-aika on klo 13 – 17 ja silloin ravintoloista saa lounasta noin klo 15 asti. Illallista varten ravintolat avautuvat harvoin ennen klo 21. Meille yösyöminen on ollut liian myöhäistä ja olemmekin syöneet päivän lämpimän aterian yleensä lounasaikaan jossakin tienvarsikuppilassa.. Välillä on ollut päiviä ilman lämmintä ateriaa. Silloin olemme syöneet juusto/kinkku sandwichejä tai ohutkuorisia lihapiirakoita (empanada) nälän pidikkeeksi.
 
Sunnuntaina ajoimme San Rafaelin eteläpuolella olevalle Canon de Atuelille El Nihulin kylän kautta. Kanjonin pohjalla virtaa Rio Atuel, jota seuraa kapeaa mutkikas soratie.
 
  
 
 
 
Argentiinalaiset kutsuvat joen muodostamaa kanjonia Argentiina Grand Canyoniksi, mutta vaikka alue on kaunis ja vaikuttavan näköinen ei se sentään vedä vertoja USA:n Grand Canyonille. Rio Atuel on padottu neljästä kohtaa (vesivoimaloita) ja patojärvet ovat vaikuttavan kokoisia. Vaikka ajoimme vain 140 km kului siihen koko päivä. Tie on kapea ja huonopintainen ja pieniä turistibusseja oli vaikea ohittaa.
 
Päätimme päivän Valle Grandeen, jossa olisi ollut tarjolla koskenlaskua kumiveneillä.
 

 

 
Päivä oli kuitenkin jo niin pitkällä, että jätimme jokihommat väliin ja varsinkin kun ukkonen jyristeli kallioseinämien välissä siihen malliin, että yöpaikan etsimiseen tuli kiire. Yöpaikan hinta ja laatu eivät kohdanneet, mutta ukkosmyrskyä ja sadetta katto kuitenkin piti.
 
Maanantaiaamuna jouduimme palaamaan ensin San Rafaelin laitamille, ennen kuin pääsimme ensin 144-tielle ja siitä legendaariselle Ruta 40:lle. Ruta 40 on n. 5000 km pitkä tie (Bolivian rajalta Rio Gallegosiin,
 
Patagonian eteläosiin), viime vuosina päällystetty jo lähes kokonaan ja erityisesti moottoripyöräilijoiden suosima. Alkumatkasta sää ylängöllä n. 1000 m:ssä oli pilvistä ja koleaa, vain +14 astetta ja ensimmäisen kerran reissun aikana piti lisätä vaatekertaa. Malarguen jälkeen sää selkiintyi ja lämpeni jälleen lähes +30 asteeseen, upea asfalttitie muuttui sorapintaiseksi pyykkilautatieksi ja ajamiseen tuli lisäjännitystä yllätten eteen tulevista pehmeistä paikoista.
 
Päivästä muodostui tähänastisen reissun vaikuttavin pätkä, Ruta 40 seurailee Chilen rajaseutuja , ajoimme 570 km ja koko ajan maisemat vaihtelivat, tasankoa, vuoristoa, jokilaaksoa, aavikkoa, kukkulaa, kallioseinämiä, jne. Ei edes reilun 100 km:n hiekkapätkä – pölystä huolimatta – haitannut matkantekoa.
 
 
 
 
 
 
Kotkat ja haukat liitelivät taivaalla ja luonto oli lähes koskematonta sillä ihmisasumuksia näkyi vain harvakseltaan. Yhtä ylätasankoa rumentamassa oli kyllä sadottain öljypumppuja. Pysähdysten aikana on tullut kerättyä erinäinen määrä matkamuistoja = pieniä kiviä ja ajotakin taskut alkoivat pullottaa kuin NN:lla eräässä vanhassa valokuvassa...
 
Ylittäessämme pientä Rio Grande -joen muovaamaa kanjonia tuli vastaan umpipölyinen hollantilainen kaveri Transalpilla, kertoi kaatuneensä vähän aiemmmin tien pehmeässä kohdassa. Hän oli tuonut pyöränsä laivalla Buenos Airesiin kuukausi sitten jä ajanut ensin etelään, josta oli nyt palailemassa pohjoisen suuntaan.
 
 

 

Vähän myöhemmin tapasimme kolme argentiinalaismotoristia, joiden kanssa kielivaikeuksien vuoksi juttu jäi paljon lyhkäisemmäksi. Yritimme löytää yöpaikkaa Buta Tranguilista 3978 m korkean Trome-tulivuoren juurelta, mutta kylän ainoa hotelli oli täysi, joten ajoimme vielä 90 km Chos Malaliin, jonne saavuimme iltaauringon laskiessa. Ja jälleen tämä loppupätkä erinomaisen mutkaista asfalttitietä.
 

 

 
 
Chos Malalista jatkoimme ti-aamuna edelleen Ruta 40:tä Zapalan kaupunkiin, maisemat eiliseen verrattuna muuttuivat tylsemmäksi, mutta edelleen hienoa ja asumatonta kukkula/pampamaisemaa. Majottauduimme pieneen apart-huoneistoon, jonka henkilökunta kohtalaisesti englantia puhuvia – kolme viimeistä viikkoa yritetty siis selvitä tankeroespanjalla... Ja mikä parasta, saatiin viimeinkin kaikki likaiset ja pölyiset vaatteet pyykkäykseen, korillinen likapyykkiä 40 pesoa (8 euroa).
 

 
Vietämme Zapalassa muutaman päivän suunnitellen jatkoreittiä. Reissussa olemme olleet nyt reilun kuukauden ja kilometrejä on kertynyt 7500 km.
 
 
Comments