Tunis-Mahdia-Gabes-Matmata-Douz, 2.-5.3.2015

Juutuimme tietenkin maanantaina Tunisin aamuruuhkaan, kesti puolisen tuntia päästä etelään vievälle moottoritielle, jossa liikenne rauhoittui nopeasti normaaliksi. Huoltoasemapysähdys toi mukavan yllätyksen, litrahinta oli 0,80€. Ajoimme moottoritietä n. 160 km, tiemaksujakin perittiin, yhteensä noin 2,50€. Moottoritie oli erinomaisessa kunnossa, siellä täällä oli poliisipartioita ja myös moottoripyöräpoliiseja, jotka olivat pysäyttäneet autoilijoita. 110 km matkanopeus ei näköjään kaikille ihan riittänyt tai kyseessä oli muita kontrolleja. Me nautimme upeasta ajokelistä, reilusti yli +20 astetta.

Käännyimme moottoritieltä kohti rannikkoa ja ajelimme rähjäisten ja epäsiistien pikkukylien läpi Mahdiaan. Mahdia vaikutti ensisilmäykseltä edellisten kylien kaltaiselta paikalta - "Tunisian kadonnut helmi" pitäisi löytyä Välimeren rannalta. Meidän "helmi" löytyi monttuisen hiekkatien perältä, eräänlaiselta omakotitaloalueelta, muurien takana oli moderni 3-kerroksinen talo ja hieno puutarha. Huoneistossa ei ollut valittamista, kämpän omistaja asui jossain muualla emmekä häntä tavanneet. Rantaan ja hienolle, useiden kilometrien mittaiselle rantabulevardille oli noin 5 min kävelymatka, rantaviivalla sijaitsi kymmenkunta isoa hotellia, ja Mahdiaa mainostetaankin erinomaisena vaihtoehtona Soussen lomakohteille.

Turisteja ei kaupungilla juurikaan näkynyt, osa hotelleistakin oli vielä suljettu, rantabulevardin vierestä löytyi paikallisten kuhiseva keskusta, josta pääsi sujuvasti kapealla niemellä sijaitsevan vanhan kaupungin kujille.

Välimeri välkehti niemen kummallakin puolella, Cap Afriquen niemenkärkeä hallitsi vanha linnoitus, moskeija ja hautausmaa, medinan kauppiaat eivät jaksaneet tai vaivautuneet huutelemaan peräämme.

Ja juuri kun oli keksinyt, miltä nurkalta löytyvät vihannekset ja hedelmät, miltä patongit ja miltä kananmunat, olikin jo aika jatkaa matkaa.

Ruokaostokset oli siis haalittava useammasta paikasta, ns. pienien markettien valikoimat ovat säilykepurkkeja, kuskusia, makarooneja ja keksejä sekä pullovettä ja virvoitusjuomia. Olutta ja viinejä ei kauppojen hyllyiltä löydy, erillinen myyntipiste löytyy jonkun tietyn marketin takapihalta (pitkät jonot paikan paljastaa). Katumyymälöiden edustalla näkyi usein pieni lammaslauma - jonkun kohtalo oli roikkua nyljettynä puukepin päässä ja seuraava ei vielä tiennyt tulevaa...

Keskiviikon ajopäivä vei meidät rannikkoa pitkin Gabesiin, tasaista jollotusta tasaisessa maastossa, oliivipuita oliviipuun perään. Ennen Gabesia maisema muuttui aromaiseksi aavikoksi, mereltä puhalsi kova sivutuuli. Kaupungin huoltoasemilta  ei yllättäen löytynyt bensaa, sitä oli kyllä tarjolla useammallakin nurkalla kanistereissa ja limpparipulloissa, litrahinta olikin nyt jo 1,10€.

Gabes, kuten kaikki muutkaan ohittamamme kaupungit ja kylät, eivät ole olleet mitään arkkitehtien luomuksia, rakennukset ovat tiilestä tehtyjä laatikoita, pienempiä tai suurempia, ainoat pyöreät muodot löytyvät moskeijoiden kattokupoleista. Keskeneräisyys näkyy kaikessa - joko dinaarit ovat loppuneet tai sitten into lopahtanut. Valtava epäsiisteys lyö oman leimansa katukuvaan ja maisemaan. Luulisi, että maan yli 3000 vuotta vanha kulttuuri, antiikin ajoista eteenpäin, olisi jättänyt jälkensä tällekin saralle tai ehkä nykytunisialaiset ovat kehittäneet tästä sekasotkusta oman taiteenlajinsa? Poikkeuksen tekevät talojen koristeelliset ja turkoosinsiniseksi maalatut ovet - näissä näkyy käsityön jälki.

Fatiman käsi

Mutta, kohti sisämaata ja Saharaa, maisema muuttui hiekka-aavikoksi, siellä täällä oli joitakin palmuja. Liikennettä ei ollut enää lainkaan. Nousimme pienelle vuoristotielle, hiekkaiset kukkulat kätkivät sisäänsä useita berbereiden asumuksia, vuoren seinämien sisään kaivettuja luolia.

Pysähdyimme Matmatassa, tämä kaupunki kuten Dahar-vuoren toisessa päässä sijaitseva Tataouine ja suolajärven rannalla sijaitseva Tozeur ovat olleet useammankin Tähtien sota -elokuvien filmauspaikkoina. Hotel Sidi Driss-luolahotelli, ja myös valtio, yrittävät houkutella turisteja tällä maineella (video) - kellastuneet lehtileikkeet hotellin seinillä kertoivat menneestä, kahvilassa pääsi leikkimään laser-miekoilla. (Ja tiedoksi fanittajille: uuden elokuvan, 7. sarjassaan, kuvaukset olivat juuri päättyneet, tällä kertaa Irlannissa ja studiolla Englannissa.) Meitä houkuteltiin yöpymään luolassa, mutta eipä löytynyt seikkailumieltä ja tiedossa olisi ollut kylmä yö...

Kallioilta löytyi myös entinen berberiasuinluolasto, josta oli tehty museo.

Häiritsevää oli yli-innokkaan mopo-oppaan härdelli ympärillämme, aina kun luulimme karistaneemme hänet kannoiltamme, niin eikös kaveri putkahtanut esiin jonkun kulman takaa!

Saapuessamme valtavien palmumetsien ympäröimään aavikkokaupunki Douziin, saimme jälleen peräämme mopomiehen useamman kilometrin ajaksi ja vasta päästyämme hotellin porttien suojaan pääsimme hänestä eroon. Turisteja ei ole, joten jokaiseen mahdollisuuteen olisi tartuttava kiinni.
Paikalliset kertoivatkin turismin vähentyneen huomattavasti viimeisen kolmen vuoden aikana, ensimmäisenä iltana ruokasalissa oli 12 ruokailijaa, upea buffet-pöytä notkui paikallisista herkuista, seuraavana iltana meitä oli jäljellä enää viisi...

Me löysimme hotellin kautta autokuskin 5 tunnin dyyniautoreissuun, ajelimme puskien peittämää hietikkoa ja pieniä dyynejä pitkin erääseen asuttuun berberileiriin, söimme nuotiotuoretta Saharan leipää (paistettiin hiekan ja hiilien seassa) vuohenjuustoa kera ja hörpimme suolaista vuohenmaitoa ja kahvia.

Seurasimme lampaiden rokottamista, ja pienen etsiskelyn jälkeen löysimme laiduntavat kamelit.

Reissulla näimme berbereiden jokapäiväistä elämää, kysessä ei ollut mikään turisteille järjestetty show. Tosin nämäkin berberit asuvat aavikolla enää vain osan aikaa vuodesta, Douzista löytyy toinen koti ja lasten koulu, useammalla oli telttansa edessä kamelin sijaan auto tai mopo...

Douz on portti Saharaan, täältä pääsisi muutaman päivän tai vaikka parin viikon mittaiselle kameliretkelle sinne varsinaiseen hiekkaerämaahan. Monelta taholta kuulimme, että parhaat dyynit löytyvät Ksar Ghilanesta (Matmatasta tai Douzista reilut 100 km etelään), kartan mukaan sinne oli hiekkatie, paikallisten mukaan kuitenkin pintatie. Meidän "kamelin" suunta oli kuitenkin takaisin maan pohjoisosiin.

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >