1.1. - 5.1.2012

Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen

Bolivia, Peru

 

Vuosi vaihtui meillä rauhallisesti, Plaza 24 de Septiembrelle oli kokoontunut runsaasti porukkaa, enimmäkseen lapsiperheitä, uutta vuotta vastaanottamaan. Useat poliisipartiot pitivät huolen siitä, että pulloja ei torilla liiemilti kallisteltu, mm. kymmenen hengen backpackers-porukka kaljakasseineen sai käskyn poistua muihin maisemiin. Samppakaljan nauttijoillakin oli pullot visusti kasseissaan piilossa. Ennen puoltayötä katedraalissa oli messu, johon oli kerääntynyt väkeä niin, etteivät kaikki edes kirkkoon mahtuneet. Ilotulitus oli aika vaatimaton.

 

 

Santa Cruz de la Sierra jäi aamulla taakse, ja jos keskustan torilla oli ollut rauhallista, niin kaupungin laitamilla oli pidetty kovat juhlat ja monilla oli jo hyvät jatkot menossa. Jatkoimme Cochabambaan vuoristotietä pitkin. Muutama rapsakka sadekuuro iski välillä niskaan, joten jätimme väliin La Higuerean kylän, jossa Che Guevara pääsi hengestään. Asfalttitie päättyi Mataralin kylään ja vuorten yli menimme soratietä pitkin. Kurvikasta kiemurtelua kovalla, kivisellä tiellä vajaat 200 km. Korkeimmillaan olimme La Siberian 3480 metrissä. Lämpötila laski välillä 8 asteeseen. Matkalle osui pari rekkamiesten haaveria, yksi rekka roikkui vuorenrinteeltä ja pari muuta olivat uponneet mutaan. Vuoristokylissä uuden vuoden juhlinta jatkui, miesporukat hoipertelivat tien reunamia pitkin, naisväki ja lapset tukijoukkoina.

 

 

 

 

Bensan saatavuuden kanssa koettiin ensimmäiset ongelmat, vuorilla ”keskellä ei mitään olevassa kylässä ”huoltoaseman myyjä katsoi rekisterikilven pyörästä, kieltäytyi myymästä bensaa, käänsi selkänsä ja käveli tiehensä. Selvisimme tästä erään autoilijan avulla, joka näki tilanteen ja kävi puhumassa myyjän ympäri, ostos kirjattiin autoilijan rekisterinumeron taakse. Seuravaassa tankkauksessa jälleen sama juttu, pieni asema, jonka isäntä käveli tiehensä, mutta nuorempi kaveri kuitenkin lopulta täytti tankin. Meille uuden vuoden päivä oli 500 km:n mittainen, saavuimme Cochabambaan illalla puoli yhdeksän aikaan, viimeiset 1,5h tuntia ajoimme pimeässä.

 

Illalla tuumattiin, että Bolivian visiitti taitaa jäädä lyhyeksi: suorinta tietä La Paziin ja rajan yli Peruun. Pienemmillä paikoilla ulkomaalaisille ei suosiolla myydä bensaa eikä mitkään ”por favorit” auta. Yön vietimme Americano-hotellissa, pyörä oli kätevästi parkissa aamiashuoneessa. Aamulla meitä oli aamiaisella kolme!

 

Jälleen vuoristoreitille kohti La Pazia, edessä oli 370 km:n matka viileähkössä säässä, korkeimillaan kävimme 4496 metrissä. Huoltoasemia oli matkalla tiheässä, näistä kolme kieltäytyi tankkaamasta. Lopulta jälleen onnisti erään bolivialaisen avulla, mies puhui englantia kanssamme ja toimi tulkkina huoltoaseman hoitajalle: ne ei todellakaan pääse enää eteenpäin, ellet täytä tankkia. Korkeasta ilmanalasta johtuva päänsärky alkoi vaivata. Ja liikenteenlaskijat = räksyttävät kulkukoirat olivat tietenkin kyttäyspuuhissaan, onneksi meihin kohdistui vain muutama ärhäkämpi hyökkäys. Mutta upeissa maisemissa riitti ihailtavaa!

 

 

 

 

El Altossa emme heti löytäneet oikeaa väylää alas La Paziin. Kesti toista tuntia sukkuloida jyrkkiä katuja majapaikkaan, vietimme yön mukavassa ”Oberdorfissa” Valle de Lunan maisemissa ja saunoimme illalla Bolivian pölyt pois niskastamme. Yöllä ja aamulla oli jälleen rankat sadekuurot ja joduimme odottelemaan sateen laantumista.

 

Sitten katuhulinan sekaan, mutta samantien kaasu hirtti kiinni tyhjäkäynnille. Pysähdyimme tutkimaan asiaa ja syy selvisi: etujousituksen nivelen suojatulppa oli tipahtanut tärinästä ja esti kaasuvaijerin liikkeen. Heikillä jäi pyörän sähköt päälle ja jossain vaiheessa kaasukahvaa pyöritellessä meni vielä kahvalämppärit täysille, joten tästähän seurasi, että akusta hävisi hönkä. Apua löytyi pian, auttajamme irrotti akun autostaan ja lyhkäisillä piuhoilla saatiin apustartti tehdyksi.

 

 

Tämän huollon jälkeen jatkoimme kiipeämistä La Pazin kuopasta takaisi El Altoon, ylös selvisimme nyt nopeasti, mutta El Altossa markkinahumu oli täydessä vauhdissa ja ruuhkissa jonottelimme tovin jos toisenkin. Käsittämätön määrä ihmisiä ja autoja voikin pakkautua näille kapeille kujille!

El Altossa vielä tankkaus, ongelmitta, mutta lähes kolmikertaiseen hintaan. Viralliseen kuittiin kirjoitettiin oikea summa 35 BOL, maksoimme kuitenkin 95 BOL. Emme ruikuttaneet asiasta. Ajoimme Tiwanacun kautta ja Titicaca-järven rantaviivaa pitkin Bolivia-Peru -rajalle Desguaderoon. Rajamuodollisuudet sujuivat helposti ja nopeasti, Bolivian tullimies tosin tahtoi ”vapaaehtoisen” kirjaamismaksun (sai kaikki kolikot taskunpohjiltamme) ja Perun rajapuomin aukaisusta piti maksaa 5 solen maksu.

Loppumatka Punoon sujui entuudestaan tuttua reittiä Titicacan rantamaisemissa, kaupunkiin tultaessa ajoimme epähuomiossa yksisuuntaista väärään suuntaan korttelin verran ja niin oli poliisit välittömästi perässämme. Pyörän paperit ja Heikin passi päätyivät poliisien talteen ja ne luovutettaisiin takaisin maksettuamme 432 solen (112 €) sakon! Olimme sitten täysin kielitaidottomia seuraavan puolituntisen, avuksemme tuli vielä joku paikallinen ja lopputulos oli, että eihän juuri maahan saapuneet turistit voi kaikkia Punon liikennesääntöjä hallita. Eipä niin. Pahoittelimme liikennerikkomustamme ja selvisimme lopulta ilman sakkoa (multa).Lyhyen oleskelumme aikana Punossa jouduimme vielä kolmesti liikennepoliisien tarkastukseen, ratsioita tuntui olevan joka kadunkulmassa ja vielä yksi kaupungista poistuttaessa. Ja ainoa ratsattava asia oli se, että löytyykö pyörälle liikennevakuutus – onneksi lähes koko maanosan kattava vakuutus tuli hommattua Buenos Airesissa.

Matkalla Cuscoon tuli jo useampia moottoripyöräilijöitä vastaan: Bolivian puolella olimme tavanneet ainoastaan yhden pietarilaisen pariskunnan, nyt pysähdyimme juttelemaan viiden brasilialaisen motoristin kanssa, he olivat seikkailleet Amazonilla ja Kuoleman tiellä kommenteilla ”terrible”.

  

 

Pysähdyksen aikana huomasimme, että perästä oli jälleen alkanut tulla öljyä ulos – juuri siis remontti takana! Brasilialaiset olivat henkisenä tukena, kun Heikki lisäsi varmuuden vuoksi öljyä, brassit lähtivät kohti Punoa ja meillä oli edessä vielä 160 km ajomatka Cuscoon. Aurinkoinen päivä meni pilveen ja vuorten yllä olevat pilvet synkkenivät, loppumatka ajettiin jälleen vesisateessa, mutta erittäin upeissa maisemissa. Yhdestä koirasta teimme ilmeisesti raajarikon, kun se ryntäsi puskasta suoraan pyörän eteen. Öljyvuotokin lakkasi.

 

 

Aamulla soitto korjamolle ja mekaanikko Richard tuli hakemaan Heikin pajalle. Öljyä valutettiin perästä ulos 2,5 desiä ja siitä päättelimme, että perää kunnostettaessa Asuncionissa oli laitettu turhan paljon öljyä. Tiiviste laski liiat öljyt ulos, koska ilmanpaine melkein viidessä kilometrissa on paljon pienempi. Eli ei ongelmia, oikea määrä 2,2 desiä perään öljyä ja kaikki pyörässä OK, toistaiseksi...

 

Vietimme loppupäivän kiertelemällä kaupungilla ja matkamuistomyymälöissä kuten sadat ja tuhannet muutkin gringot täällä, tärkeimmät nähtävyydet katseltiin jo edellisellä kerralla, joten nyt oli kohteena vain yksi museo; alkumatkan nähtävyydet olivat tainneet painottua enemmänkin huoltamokategoriaan, mutta vielähän tässä ennättää... Lisäksi jäi aikaa pesettää rapaiset varusteet.