Meillä oli varatut paikat, lepotuolit, yläkannelle, mutta eihän sinne ollut mitään asiaa. Autoilla saapuneet matkalaiset olivat ilmeisesti viettäneet edeltävän yön autoissaan ja väsyneet matkustajat varasivat vauhdilla kaikki mahdolliset vapaat sohvat ja istuimet nukkumatiloiksi, samoin kuin käytävien lattiat ja porrastasanteet. Heillä oli mukanaan patjat ja viltit sekä tietenkin omat eväät. Eipä sukkamehujen sekaan ollut mitään hinkua, tasainen kuorsaus kuului laivan eri nurkista pitkälle iltapäivään. Laivan toisesta kahvilasta - ne huonot penkit - löytyi vapaata tilaa 10h kestävälle matkalle.

Kuulutukset laivalla olivat italiaksi, ranskaksi ja arabiaksi, joten emme niistä mitään tolkkua saaneet. Onneksi jossain vaiheessa huomasimme, että erään pöydän takaa jaettiin maahantulokortteja ja jonotimme omat lappumme jakelupisteestä. Kulkuneuvoa varten saimme oman kaavakkeen. Päivän kirjalliset työt oli nopeasti tehty.

Merimatka sujui hyvässä säässä ja saavuimme illalla aikataulussa Tunisin satamaan. Pääsimme laivasta nopeasti ulos, ensin passintarkastukseen, jossa maahantulokortin toinen osa otettiin pois ja pyörän lappuun lyötiin leima sekä saapumisleima passeihin. Kaksi nahkatakkista viranomaista kyseli, mihin olemme menossa ja miten kauan aiomme olla maassa. Epämääräistä muminaa... Toinen heistä osasi muutaman sanan englantia.

Sitten meidät viittilöitiin tulliin, ja pienen odottelun jälkeen lyötiin käteen uusi pyörään liittyvä lappu täytettäväksi, sarakkeet nyt vain enää ranskaksi/arabiaksi.Vähän ihmeteltiin, mitä siihen runoillaan, ja lopuksi tullivirkailija tuli ja täytti sen meidän puolestamme. Esitimme kaverille myös vihreän vakuutuskortin ja jotain hän raapusti kaavakkeen takapuolelle. Autoilijat availivat takaluukkuja ja virkailijat penkoivat kasseja ja nyssäköitä, meiltä ei kukaan kysynyt mitään, viittilöitiin vain menemään seuraavalle luukulle. Tältä luukulta oli ostettava tarra, tarran kanssa piti mennä seuraavalle luukulle, jossa pyörän tiedot kirjattiin rekisteriotteesta tietokoneelle, ja tulostettuun kaavakkeseen, pyörän väliaikaiseen tuontilupaan, liimattiin kyseinen 30 dinaarin (15€) arvoinen maksutarra.

Tarran ostoon tarvittiin tietenkin dinaareja, joten oli vaihdettava valuuttaa, rahanvaihtopiste löytyi tullialueelta. Tarraluukulla kuskin passiin lyötiin lisää leimoja. Ja eteenpäin, tarkastettiin passit sekä kaikki laput, osa lapuista siirtyi virkailjoiden haltuun. Pääsimme viimeinkin pyörän päälle, jolloin oletimme, että show on ohitse, mutta vielä tuli yksi virkailija, joka vielä kerran tarkasti passit. Tämän rulijanssin oli siis melkein vuoden aikana jo unohtanut, mutta oli vain jälleen todettava: this is Africa ...

Ajallisesti tähän kului 0,5h ja siirryimme satama-alueen portista pimeään yöhön. Kaupungin keskustaan, jossa meillä oli hotelli buukattuna, oli matkaa 13 km. Tie kulki Tunisinjärven keskellä. Liikennettä ei yöaikaan ollut juuri lainkaan. Kaupunkialuelle saavuttaessa vastassa oli poliisit ja aseellisia sotilaita, meitä ei pysäytetty.

Eräs kaveri opasti meidät loppumetreillä hotellille ja ajoimme pyörän sisäpihalle porttien taakse. Ravintolassa oli täysi hulina päällä. Painuimme pehkuihin.

Aamiaisella tarjottiin kitkerää kahvia ja vielä kitkerämpää teetä sekä munia ja muffinseja. Hieman vaihtelua Italian suklaakroisanttien jälkeen. Jalkauduimme aamiaisen jälkeen kaupungille, vuodesta 1159 Tunisian pääkaupunkina ollut Tunis jakautuu vanhaan kaupunkiin, Medinaan sekä uuteen kaupunkiin, Ville Nouvelleen. Vanhasta löytyy enemmän muslimimeinikiä ja historiaa berbereistä foinikialaisiin, uusi on ranskalaista siirtomaa-arkkitehtuuria euroopplaisvaikuitteineen. Bab el Bahr -portti (Porte de France) toimii kaupunginosien rajapaaluna.

Sukelsimme Medinan kapeille kujille, harvinaista oli, että basaarikauppiaista kukaan ei yrittänyt myydä meille mitään, muutenkin kujilla oli rauhallista ja hiljaista sunnuntaimeininkiä - viikkorytmi on täällä sama kuin Suomessakin.

Päädyimme Medinaa hallitsevaan Jemaa ex Zitouna - moskeijan portaille, ei-muslimit pääsivät sisäpihan pienelle aidatulle alueelle 5 dinaarin pääsymaksua vastaan. Moskeija on perustettu 700-luvulla islamin saapuessa aluelle ja nykyinen Tunis on rakentunut myöhemmin moskeijan ympärille.

Poistuessamme moskeijasta hieman englantia puhuva vanha ukko halusi näyttää meille vielä jotain - jaha, turistikierros korvausta vastaan... Hän ohjasi meidät  sokkeloisille kujille, lopulta päädyimme erääseen mattokauppaan selityksellä: hieer blaa, blaa, blaa but yuu nou baaing nou - ja ohjasi meidät rappuja ylös talon kattoterassille. Kyseessä oli moskeijan, joku osa siitä, kattoterassi upeine kaakelikoristeineen tai mitä niistä seinistä nyt vielä jäljellä olikaan. Katolta avautui hieno näköala Medinan ylle. Tämän jälkeen hän kuljetti meitä muilla kujilla ja esitteli meille pieniä moskejoita ja niiden koristeellisia sisäpihoja (joihin meillä ei olisi ollut ehkä lainkaan upa mennä) sekä muita katunäkymiä. Näimme paikkoja, joista ei tavan tallajaalla ollut aavistustakaan, joten pieni korvaus kierroksesta oli ihan paikallaan.

Palasimme Bab el Bahrille ja takaisin nykymaailmaan: torilla oli menossa jonkun mainosfilmin kuvaukset; autohurjastelua, mäiskintää, sekoitus mennyttä maailmaa ja nykyaikaa - lopputuotoksesta ei saatu selvyyttä.

Bahrin portilta aukeava Avenue Habib Bourguiba kahviloineen ja ravintoloineen vaikuttikin jo hyvin ranskalaistyyliseltä bulevardilta, kadun keskiosan vaiheilla sijaitsi upea teatteri, kadun kummassakin päässä oli piikkilanka-aitojen, panssarivaunujen ja sotilaiden eristämät katualueet sekä joitain valtion hallintorakennuksia. Tunisian ensimmäiset vapaat presidentinvaalit voittaneen 88-vuotiaan Beji Caid Essebesin virkakausi alkoi tammikuussa. Vaalit olivat sujuneeet rauhallisesti, mutta jotain jännitystä oli kuitenkin vielä ilmassa, sillä alkoivathan 2011 arabikevään tapahtumat ja mellakat Tunisiasta, ja vallankumouksen jälkeen turvattomuus ja epävakaus ovat yleisesti lisääntyneet.

Lampsimme illan suussa pääkaduilta takaisin hotellille, sivukaduilta ei löytynyt mitään mieleenpainuvaa; katujen reunat ovat täynnä roskia ja jätteitä, rakennusten seinillä on sekavia sähköjohtovyyhtejä, yhden saranan varassa roikkuvia ikkunaluukkuja ja muuta niin tyypillistä tähän kulttuuriin kuuluvaa.

Karthagoon toivomme ennättävämme paluumatkalla.

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >