7. Zululand - Swaziland

8.2 -18.2.2013

Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen

Etelä-Afrikka, Swazimaa

Yösija löytyi Himevillestä, jonne jäimme kuivattelemaan ajovarusteita, ukkoskuuro riehui koko illan ajan. Aamulla ajelimme jälleen kohti Intian valtamerta, pikkuteitä pitkin päädyimme rannikon moottoritielle, ohitimme Durbanin ja stoppasimme Ballitovilleen, pohjoisrannikolle, kahdeksi seuraavaksi päiväksi. Ajovarusteet tuntuivat aivan liian raskailta kuumassa ja kosteassa ilmastossa, meren rannalla tuuli vei välillä liiemmat hiet mennessään. Mutta lopulta oli taas pukeuduttava sotisopaan ja siirryimme sisämaahan KwaZulu-Natalin maisemiin.


 
 

Kyseinen KwaZulu-Natalin maakunta pitää sisällään maan verisintä historiaa; buurit, englantilaiset ja zulut ovat riehuneet alueelle muutamien vuosisatojen ajan. Zulujen kuningas Shaka on saanut lähes myyttisen aseman Etelä-Afrikan historiassa, 1800-luvulla valtaa pitänyt ”musta Napoleon” oli tunnettu lostavista poliittisista, diplomaattisista ja ennenkaikkea sotataidoistaan ja Zulujen kunigaskunta kattoi laajat alueet rannikolta sisamaahan. Mutta zulut eivät ole mitään puluja, niin kuin meillä lasten laulussa rallatellaan, zulujen keskenäiset valtataistelut koituivat myös Shakan kohtaloksi ja omat veljet tappoivat hänet. Poikkesimme matkalla Kwadukuzassa sijatsevassa Kunings Shakan museossa ja hänen haudallaan.


 
 

Mandenista, Thukela-joen varrelta pienen polun päästä löysimme Ultimatum Tree – puusta kertovan muistomerkin. Tämän puun juurella englantilaiset yrittivät saada ukaasilla zulujen kansoittamat alueet hallintoonsa. Tämä ei kuitenkaan zuluille kelvannut, vaan tapahtumasta alkoi Anglo-Zulu sota 1870 -luvulla ja ruumiita riitti Thukela-joen rannoille.



Shakalandiasta, alunpitäen tv-sarjan kulissinäyttömö, oli sarjan kuvausten jälkeen tehty zulujen perinnemuseo, opaskierros siellä avarsi zulujen perinteitä ja tapoja.


 
 

Zuluilla on muuten nykyisinkin kuningas, Goodwill Zwelithini kaBhekuzulu on ollut symbolinen zulujen johtaja vuodesta 1968 saakka.

Jatkoimme sisämaassa kohti seuraavaa kuningaskuntaa, Wryheidin ja Amsterdamin kautta tulimme Nerstron/Sandlane -raja-asemalle ja kun olimme jälleen ainoat rajanylittäjät, muodollisuudet olivat nopeasti ohitse. Swazimaan rajalla perittiin 50 emalangenin tietulli. 


 

Ajoimme rajalta Mbabanen kautta Ezulwini Valley -laaksossa sijatsevaan hotelliin Mantega Lodgeen. Seutu on meille ennestään tuttua, vierailimme maassa v 2006 ja Heikillehän nämä tienoot ovat olleet kotimaisemia muutaman vuoden ajan 70-luvulla, jolloin Saloralla oli televisiotehdas Matsaphassa, lähellä Manzinia. Ezulwini- laakso on kuningaskunnan hallinnollinen keskus ja sinne on on keskittynyt lukuisia turistikohteita.


 
 

TV-tehtaan tarina olisi oma kertomuksensa, mutta se juttu sikseen. Tapasimme täällä Namibiasta lomailemaan tulleet ystävämme Jannen ja Anjan, joiden kanssa kruisailimme pyörillä muutaman päivän vuoristoteillä ja vähän alavammissa maisemissa. Swazeissa asuvan Jorman ”kotipizzeriassa” vietimme iltaa menneitä muistellen ja maan nykymenoa ihmetellen.


 

Piggs Peakin vihreä vuoristoseutu, maan länsiosan istutusmetsät ja Sitekin ympäristön sokeriruokopellot saatiin parissa päivässä katsottua, joten aikaa jäi myös Ezulwini Valleyhin tutustumiseen. Cultural Village tarjosi swaziperinteitä ja Mantega Falls- putouksissa riitti vettä.


 
 
 
 

Maisemallisesti tässä maassa kaikki on erinomaisen hienoa, mutta kuningaskunta on yksi maailman köyhimpiä valtioita, kuningas Mswati III:lla ja hänen 35000 virkamiehellään (kuninkaan valitsemia ja paljolti hänen sukuaan) kaikki on tietenkin loistavasti. Liikenteessä näkyy lukuisia luxusluokan autoja, isoja rakennusprojekteja on sekä pääkaupungissa Mbabanessa että Ezulwini Valleyssa, viimeisen päälle olevat shopping centerit ovat täällä myös nykypäivää. Entinen kuningas Sobhuza II, maailman pisimpään hallinut monarkki, oli ensimmäinen kunnon koulutuksen saanut kuningas, ja huolimatta englantilaisten pitkästä siirtomaakaudesta (maa itsenäistyi v. 1963 ) Sobhuza II piti vanhoja kansanperinteitä kunniassa, jotka ovat edelleen elossa Umhlanga Reed Dance- ja Incwala-tapahtumien muodossa.

HIV/AIDS -tilastoissa maa on kärkisijalla, 280 000 orpolasta elää perheiden vanhusten varassa, työttömia maan 1.4 milj väestöstä on 40%. Kaikesta huolimatta ihmisten ystävällisyys ja iloisuus on todella konkreettista.


 

Takana oli viikon loma mukavassa seurassa ja hyvään ruoan ääressä. Valitettavasti matkasuunnitelmiimme tuli yllättäen muutos ja siirryimme kotimaisemiin Suomen kamaralle. Pyörän ja varusteet säilöimme Heikin vanhan kaverin Jorman varastoon odottamaan paluutamme syyskuussa. Joten toistaiseksi Hamba Kahle kaikille!


 

Karttalinkki

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >


Comments