|
La 13.11. - ti 16.11.2010
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Argentiina
Sierras de Cordoban vuoristokylät ovat kaikki turistikyliä: patikointia, riippuliitoa, ratsastusta, melontaa jne.
  Majoituspaikaksemme, sattumalta valitusta, Capilla del Montesta löytyi yksi mielenkiintoinen lisä: Cerro Uritorcon kukkuloilla on tehty useita ufohavaintoja vuosien varrella. Niinpä mekin ajoimme matkailutoimistosta saadun kartan mukaan kaupungin reunalla olevalle havaintopaikalle. Mitään kummallista ei taivaalla näkynyt, mutta jälkeenpäin yhdestä valokuvasta löytyi kummallinen valoilmiö:)
  Hakusanalla ufos and Capilla del Monte löytyy netistä erinäisiä videonpätkiä – uskokoon ken, mitä lystää! Tuloksettomien ufohavaintojen jälkeen - jos kaikki horisontissa liitelevät haukat ja kotkat voitaisiin hyväksyä ufoiksi, havaintojahan olisi meilläkin useita - jatkoimme matkaa Sierras de Cordoban vuoriston ympäri: vuoristomaisemaa , mutkaista tietä ja mahtavia kaktuksia.
  Pysähdyimme Salsacaraan lounaalle ja comedorin seinällä oli 2009 Dakar -rallin kuvia. Paikalle tuli myös muutaman kaverin pölyinen enduroryhmä. Lounas oli edullinen. Kaksi Lomo simpleä = sämpyläpullan välissä pihvi ja salattia, ruokajuoma ja kahvit, yhteensä 37 pesoa, eli n. 7 euroa.
Olimme suunnitelleet yöpyvämme perunoistaan kuuluisassa Villa Doloresissa, mutta kun Miss Peruna -neitoa ei kylällä näkynyt ja hotellin hinta/laatusuhde ei ollut kohdallaan, ajoimme vielä 50 km Santa Rosa de Contaraan joenvarsihotelliin yöksi.
Sunnuntaina lähdimme länttä kohden. Kartalta päättelimme, että jos ajamme soratietä pienen Talitan kylän kautta, oikaisemme lähes 100 km pintatiereittiin verrattuna. Yllättäen tie olikin hyväpintainen asfalttitie.Tie mutkitteli pienten vuorten välissä ja oli todella upea maisematie. Iloa kesti kuitenkin vain parikymmentä kilometriä. Päällystetty osuus päättyi kääntöympyrään ja tie jatkui kapeana kärrytienä pusikkoon. Gps näytti sitkeästi, että reitti jatkuu pusikoiden kautta vuoristoon. Taiteilimme muutaman kilometrin eteenpäin.
Päädyimme portille ja sen jälkeen taloryhmän keskelle, josta eteenpäin olisi päässyt vain ylittämällä jyrkkäreunainen joki.
Luovutimme ja lähdimme takaisin. 20 km ajettuamme huomasimme tienhaaran, jonne meidän olisi pitänyt alunperin lähteä. Soratie oli alkumatkan kelvollisessa kunnossa, mutta kapeni kapenemistaan, kun jälleen puikkelehdimme vuorten välissä.
  Tien vieressä oleva vuoristopuro kulki tien poikki useamman kerran - onneksi joessa ei ollut juurikaan vettä - ylitimme puron puolenkymmentä kertaa ja painavalla pyörällä kaksipäällä ajo oli jo aikamoista taiteilua louhikkoisilla pätkillä. Tämä oikotiemme oli vain noin 100 km, mutta meillä kului harhailujen ja tien kunnon vuoksi matkaan 3 tuntia. Oikotieltä päädyimme jälleen päätielle, tie jatkui viivasuorana pintatienä ja maisema aavikoitui.
Liikenne loppui lähes kokonaan, autiomaa oli tuulinen ja asumaton. Tienvarrella näkyi muutama kuollut lehmä ja vuohi Jännitimme bensan riittävyyttä. Tankkasimme aamulla lähtiessämme ja bemarin mittari näytti bensan riittävän enää vain 20 km matkalle, kun tulimme lopulta huoltoasemalle. Tankkausväliksi tuli 320 km. San Juanin maakunnan rajalla meidät pysäytettiin ”hedelmätulliin”, mukana ei saanut olla mitään hedelmiä ja lisäksi meidät ajatettiin jonkinlaisen desinfiomislaitteen läpi. Ei siinä kyllä pölyinen pyörä eivätkä matkustajat puhdistuneet.
Jatkoimme vielä toistasataa kilometriä San Juaniin, loppumatkasta tienvarret olivat jo täynnä oliviipuita ja viiniköynnöksiä, San Juanin ja Mendozan alueet ovat maan parasta viinialuetta. Jäimme San Juaniin muutamaksi päiväksi. Olimme nähneet jo aikaisemmin tien varrella pyhimysalttareita, joiden vieressä on isoja läjiä vedellä täytettyjä limpparipulloja.
Alttarilla oleva pyhimys on Difunta Correa, joka on argentiinlaisten rakastetuin pyhimys ja myös matkaijoiden suojelija. Koska Difunda Correan kuolinpaikka ja pyhiinvaelluskohde on San Juanin lähellä pienessä Valleciton aavikkokylässä, lähdimme katsomaan paikkaa. Legendan mukaan Difundan aviomies Bustos joutui 1830-luvulla huonokuntoisena määrätyksi La Riojaan armeijaan. Difunda lähti vastasyntyneen lapsensa kanssa pelastamaan häntä, mutta kuoli kuumalla auringon porottomalla aavikolla janoon. Muutama päivä myöhemmin hänet löydettiin ja löytäjät olivat ihmeissään, koska hänen lapsensa oli säilynyt hengissä äidin rintamaidon avulla. Kuolinpaikalla käy pyhiinvaelluksella yli 200 000 henkeä vuodessa.
    Pienellä kukkulalla on tuhansittain rekisterikilpiä, pieniä taloja ja kaiverrettuja metallikylttejä, joissa on kiitoksia Difundan johdatuksesta. Tienvarsialttareiden vesipullot ovat vettä ikuisen janon sammuttamiseksi.
San Juanin itäpuolella on Andien vuoristoa. Ajoimme tiistaina 200 km päähän Calingastaan ja Barrealiin katsomaan lumihuippuisia vuoria.
    Matkalla nousimme 2223 metriin ja korkeimmilla kohdilla lämpötila laski lähelle +10 astetta. Laaksoissa ja solissa lämpötila oli kuitenkin yli +30 asteessa, jälleen! Tie kiemurteli osan matkaa San Juan -joen vartta pitkin, vuoristopätkillä oli paikoitellen tosi kapea, ei kaiteita... Ja tuuli riepotteli, kuten tavallista. Alueella on Etelä-Amerikan toiseksi korkein vuori 6770 metrin korkuinen Mercedario. Keskiviikkona matkamme jatkuu kohti Mendozan viinialuetta.
|
 |
|
|
|
