Torstaina olimme jo klo 7.00 aikaan tien päällä, aamupäivä sujuikin mukavissa ajokeleissä, lähdettäessä oli +19. Mutta puoliltapäivin jo +32 ja iltapäivällä parhaimmillaan +42. Core-texit olivat jo näissä keleissä jo aivan liikaa: kun kotosuomessa monet suunnittelivat parhainta kinkun paistolämpötilaa, niin meillä paistui kinkun sijaan kyllä kankut - eikä voitu lämpötilaa säädellä. Ajelimme Curitibasta reilun 600 km:n matkan Foz de Iquazuun ja suoraan kaupungin läpi lähellä Iquazun putoksia sijaitsevalle Paudimar-hostel/leirintäalueelle.

Matka BR-277 -tietä oli maisemaltaan kaunis, sub-trooppinen ilmasto näkyi upean rehevänä kasvillisuutena. Kyseinen tie oli välillä moottoritietä ja Curitiba-Iquazun välillä ajoimme yhdeksän tietullin läpi. Tähän mennessä olimme päässeet maksutta tai aivan minimaalisella parikymmen sentin maksuilla tietulleista, mutta tällä välillä rokotettiin jo kunnolla, hinnat vaihtelivat 3,70 – 5,10 realin väillä ja kaiken kaikkiaan tienkäytöstä maksoimme lähes 20 €.

 

Perjantaina Heikki keksi, että pyörän takapäästä tihkuu öljyä??.. .Metsästimme kaupungilta tiivisterenkaita ja Heikki vaihtoi ABS-anturiin uuden O-rengastiivisteen ja tsekkasi öljyt. No, ehkä tämä oli jo varmuuden maksimointia, mutta olihan jotain pientä ”joulupuuhaa”. Paikalliset ihmettelivät hieman Heikin ”mate-juominkia” pyörän äärellä...

.

 

Muutoin joulun odotus sujui riippumatossa loikoillen ja välillä pulahdimme uima-altaaseen. Lisäksi vierailimme lintupuistossa ihailemassa paikallisten ”varisten” uhkeita värisävyjä.

 

Aattoaamuna teimme retken Iquazun putouksille, tällä kertaa siis Brasilian puolelta. Ja eipä putousten mahti ollut mihinkään kadonnut, näkymät toiselta laidalta olivat kuitenkin hieman erilaiset kuin Argentiinan puolelta.

 

Joulu ei täällä ole korostunut mitenkään, siellä täällä näkyy koristeita ja joulukuusia, TV:ssäkään eivät soineet joululaulut, vaan Shakiran show. Joulupäivä on virallinen juhlapäivä. Hostel järjesti kuitenkin iltabuffetin: kanaa, riisiä, spagettia, ranskan perunoita, mustaa papusoppaa ja salaattipöytä. Joten muutkin ulkomaalaiset ilmeisesti olivat kyselleet jouluaterian perään.

 

Joulyön kuuluisi kai olla ”Stille Nacht, heilige Nacht”, mutta tämä yö oli kaukana siitä, bussilastillinen englantilaisia ryyppäsi ja riehui alueella aamuyön tunneille saakka. Joulun vietto riitti meille, pakkasimme tavarat ja nokka kohti Paraguayta.

Brasilian tulli ja raja-asema olivat aamulla vielä joulutunnelmissa, pyörän tullaukseen pyysivät tulemaan vasta maanantaina, kun tullissa ei ollut joulupäivänä oikeat virkailijat paikalla ja eivät osanneet täyttää papereita (osasivat kyllä tietsikalla pelata pasianssia ja lukea lehtiä). Emme suostuneet tähän ja muutamien puhelinsoittojen sekä tunnin odotuksen jälkeen oikea virkalija saapui paikalle ja kirjoitti paperit. Puente de la Amistad -silta (Ystävyyden silta) yhdistää Brasilian Foz do Iquacun ja Paraguayn Ciudad del Esten ja siltaa pitkin ylitimme rajajoen. Paraguayn tullissa muodollisuuksia ei ollut, leima passiin ja saapumisleima brasilialaisen virkailijan laatimaan pyörän poistumiskaavakkeeseen. Tämä oli jo nopeaa byrokratiaa. Rajalla meitä tervehti pääkadun ylitse ulottuva jättiscreen, jossa pyöri tietenkin – jalkapallo. Vaihdomme Brasilian realit katujobbarilta paikallisiin guaraneihin. Seteleissä nollia riittää, joissakin seteleissä oli jo enemmän teippiä kuin paperia!

Ciudad del Este oli joulupäivän aamuna rauhallinen, siellä täällä muutama parkkiruutuun sammahtanut nukkuja. Kaupunki lienee normaalisti todellinen kuhinapaikka, taxfree-alueena kaupunki on täynnä kauppoja ja ostoskeskuksia ja paikalliset asukkaat, rajan molemmin puolin, pääsevät kulkemaan maiden välillä ilman tullimuodollisuuksia. Ja yleisilme oli täällä: rähjäistä ja epäsiistiä.

Kaupunki jäi nopeasti taakse ja jatkoimme reilut 300 km maan pääkaupunkiin, Asuncioon. Tienvarsia koristivat lehmien ja kanojen ohella termiittikeot, roskat, muovikassit yms. jätekasat. Joulupäivän vuoksi liikenne oli rauhallista ja kaikki pikkukylät olivat kiinni eikä Asuncionissakaan näkynyt illemmalla mitään elämää.

 

 

 

Paraguayta sanotaan Etelä-Amerikan unohdetuimmaksi nurkkakunnaksi, maatalous- ja energiatuotanto (Itaipun vesivoimalaitos on maailman suurimpia) ovat pääelinkeinot, n. 6 miljoonan asukkaan väestö on kaksikielistä, espanja ja quarani. Turismi täällä on vielä aluillaan perustuen luontomatkailuun. Mutta ei niin nurkkakunta kuitenkaan, kaupungista löytyi bemarin huolto – tosin isoja pyöriä ei tähän mennessä olla nähty ainuttakaan - pyörä vietiin ma-aamuna varmuuden vuoksi telakalle perän laakerin vaihtoon. Edessämme viikolla on pitkähkö pätkä ”ei mitään missään”...

Karttalinkki

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava>