Hyvästelimme Andrean ja lähdimme kohti etelää. GPS sekoili jälleen omiaan ja yritti kuljettaa meidät moottoritielle, lähdimme siis alkumetreiltä jo väärään suuntaan ja päädyimme kohti Napolia eri suunnasta kuin mitä alunperin olimme suunnitelleet. Tai kaupunkihan piti kiertää, mutta ei ihan onnistunut... Tienvarsien runsaat jäte- ja roskamäärät kertoivat kuitenkin, että suunta oli oikea.

Ajoimme Napolin esikaupungeissa ja itse kaupungissa lähes kaksi tuntia, toistamiseen ei tuohon kaupunkirumbaan ole mitään mielenkiintoa. Liikenne oli hektistä, liikennesäännöillä ei mitään merkitystä, ajokaistoilla ei väliä, röyhkeys oli avainsana. Ja kaikki skootterikuskit voisi heivata Napolinlahteen! Napolin mukulakivikadut olivat sellaista ryökytystä, että hartioissa tuntui vielä seuraavana aamunakin.

Pääsimme iltapäivällä Torre del Grecoon, Vesuviuksen (1281 m) alapuolelle. Kyseinen kaupunki on aikojaan ollut Napolin ylimistön kesänviettopaikka. Majapaikkamme oli vaatimattomasti 1700-luvulta peräisin oleva huvila  - ränsistyneen ulkoasun takaa löytyi hienosti remontoitu asuinhuoneisto, lisäbonuksena näkymät terassilta Välimerelle ja Vesuviukselle.

Asunnoltamme oli muutaman minuutin kävelymatka rautatieasemalle, josta pääsi paikallisjunalla 10 minuutissa suoraan Pompei Scavi -asemalla ja Pompejin kaivauksille. Sisäänpääsy oli 11€/hlö, aamupäivästä ei ollut vielä edes jonoakaan aluelle.

Vuoden 79 jKr. elokuun 24. päivänä Pompejin elämä pysähtyi Vesuviuksen purkautuessa; kaupunki ja myös naapurikaupunki Herculaneum sekä pienemmät kylät Oplontis, Boscoreale ja Stabiae hautautuivat tuhkan, kivien ja laavan alle. Osa asukkaista pääsi pakoon, osa ei. Tuhkakerros peitti seudut ja kaupungit unohdettiin useiksi vuosisadoiksi. Eipä maajussi v 1748 kyntäessään peltoaan ja auran osuessa pronssiruukkuun tainnut ihan aavistaa, mitä maaperä kätki sisääänsä. Kaivauksia on tehty alueella siitä lähtiem, kolmasosa 66 hehtaarin alueesta on vieläkin maamassojen peitossa.

Pompejilaisten elämä aikoinaan oli yltäkylläistä; varakkuus näkyi huviloiden ja asuinrakennusten mosaiikein koristelluissa lattioissa, seinäfreskoissa , solisevissa suihkulähteissä, hienoissa puutarhoissa, ja jos oma asuinpiiri alkoi ahdistaa tai oli tekemisen puute, niin äkkiä pääsi kylpylään, kirjastoon, ilotaloon, kapakkaan, amfiteatteriin tai keskustorille, Forumille, tapamaan muita kaupunkilaisia. Talsiessa kaduilla ja kierrellessä aluella saa jonkinlaisen käsityksen asukkaiden elämästä, mielikuvitus täydentää loput...

Mutta mikään ei ole ikuista, entisöinneistä huolimatta useammalle kadunpätkille oli pääsy kielletty, kohteita oli suljettu, kaatumaisillaan olevia seiniä tuettu - sateet ja ilmansaasteet ovat aiheuttaneet omia tuhojaan, ja korjaustöitä tehtiin useammassakin paikassa EU:n tuella. Joitakin uusia kaivauksia oli myös käynnissä. Apukuskille tämä oli toinen visiitti kyseiseen kohteeseen, avoinna olevia kohteita oli selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Vartijat tai oppaat seurasivat myös tarkasti kulkua, liekö mosaiikin- ja freskonpalasia päätynyt liikaa turistien taskuihin?

Alkuiltapäivästä alkoi selfiekeppien väistely, tiiviinä ryhminä liikkuvia turistilaumoja vyöryi jo vastaan joka nurkalta, oli viisasta poistua. Vesuvius on muuten purkautunut viimeksi vuosina 1944 ja 1979, ja on aktiivinen edelleen...

Paluumatka takaisin Grecoon veikin vähän kauemmin, sillä juna pyyhälsi asemamme ohitse pysähtymättä.

Pelletti-takka lämmitti mukavasti asuntoamme, mutta oli aika jälleen hypätä raikkaaseen aamuilmaan. Lähdöstä ei tullut kuitenkaan mitään, sillä pyörä ei startannut - akku tyhjä! Kuski puski pyörän 100 m päässä olevalle huoltoasemalle, jossa pyörä saatiin apukäynnistysakulla käyntiin. Ja suunta kohti Sorrentoa, Positanoa ja Amalfia.

Amalfin rannikko on kieltämättä pala parhainta Italiaa, tie kiemurtelee vuorenrinteillä ja serpentiiniä riittää. Maisemat ovat upeat! Meillä keskinopeus oli n. 30-40 km/h, ja vastaantulijoiden vuoksi mutkissa oli oltava tarkkana.

Pysähdyimme päivän pakolliselle capuccinolle ja ihailemaan näkymiä, kahvitauon jälkeen aamun ongelma toistui, pyörä ei inahtanutkaan. Tällä kertaa pääsimme matkaan rullaamalla pyörän alamäkeen, mäkistartti onnistui. Kolmas stoppi tuli Salernossa, eräässä risteyksessä pyörä sammui jälleen!

Työnsimme pyörän jalkakäytävälle, ja pienen neuvonpidon jälkeen Heikki jalkautui kaupungille metsästämään uutta akkua, itse jäin vahtimaan kulkupeliä. Onneksemme bemarin huoltoliike löytyi 1 km päästä, mutta oli siesta-aika, ja liike aukesi klo 15.30. Tuli siis vajaan kahden tunnin odottelu. Heikki odotteli liikkeen edessä, minä pyörän vieressä. Ja tietenkin poliisipartio osui paikalle, pyörä ei ollut kenekään tiellä, mutta väärin pysäköity. Joten pyörä tulisi siirtää välittömästi, ja rikkeestä seuraisi sakot. Pyysin rouva poliisia työntämään pyörää kanssani, omin voimin se ei liikahtaisi mihinkään, onneksi selvittelyn jälkeen uskoivat, että ei se pyörä nyt siinä huvikseen parkissa ollut ja sakkolappukin jätettiin kirjoittamatta.

Uuden akun kanssa pääsimme klo 16 jälkeen uudestaan tien päälle, matkaa oli vielä yli 200 km. Akkuepisodi jäi mietityttämään, miksi ennen lähtöä ostettu uusi akku (Yasa) kesti vain tänne asti, olisiko lisää ongelmia vielä jatkossa vai oliko kyseessä maanantaikappele?

Siirryimme Salernon jälkeen moottoritielle nopeuttaaksemme matkaa, tie kulki laaksossa vuorijonojen välissä, molemmin puolin oli lumen peittämiä vuorenrinteitä ja kartan mukaan sivusimme muutamaa kansallispuistoa. Ilta alkoi hämärtyä, viimeinen kunnon näkymä oli Monte Sirinan valkoiset rinteet, oma ajoreittimme kulki n. 700 m korkeudessa. Siirryimme sisämaasta takaisin Välimeren rannalle, onneksi lämpötila nousi muutamalla asteella. Pimeys koitti, välillä loisti kuunsirppi ja tähdet, välillä kaupunkien ja kylien valot sekä muun liikenteen valot, ja lopulta Piccolo Mondo -hotellimme valokyltti Acquappessa.

Pyörän kanssa ei ollut aamulla mitään ongelmaa. Sää muuttui vähitellen pilviseksi, ajoimme osan matkaa seuraillen Välimeren rantaa ja loppumatkan moottoritietä Reggio di Calabriaan. Synkät pilvet peittivät Sisilian rannikkoa, mantereen ja saaren välinen meri velloi vaahtopäitä. Saappaan kärki oli saavutettu.

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >