Sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Hyvästelimme
Andrean ja lähdimme kohti etelää. GPS sekoili jälleen omiaan ja
yritti kuljettaa meidät moottoritielle, lähdimme siis alkumetreiltä
jo väärään suuntaan ja päädyimme kohti Napolia eri suunnasta
kuin mitä alunperin olimme suunnitelleet. Tai kaupunkihan piti
kiertää, mutta ei ihan onnistunut... Tienvarsien runsaat jäte- ja
roskamäärät kertoivat kuitenkin, että suunta oli oikea.
Ajoimme
Napolin esikaupungeissa ja itse kaupungissa lähes kaksi tuntia,
toistamiseen ei tuohon kaupunkirumbaan ole mitään mielenkiintoa.
Liikenne oli hektistä, liikennesäännöillä ei mitään
merkitystä, ajokaistoilla ei väliä, röyhkeys oli avainsana. Ja
kaikki skootterikuskit voisi heivata Napolinlahteen! Napolin
mukulakivikadut olivat sellaista ryökytystä, että hartioissa
tuntui vielä seuraavana aamunakin.
Pääsimme iltapäivällä
Torre del Grecoon, Vesuviuksen (1281 m) alapuolelle. Kyseinen
kaupunki on aikojaan ollut Napolin ylimistön kesänviettopaikka.
Majapaikkamme oli vaatimattomasti 1700-luvulta peräisin oleva huvila
- ränsistyneen ulkoasun takaa löytyi hienosti remontoitu
asuinhuoneisto, lisäbonuksena näkymät terassilta Välimerelle ja
Vesuviukselle.

Asunnoltamme
oli muutaman minuutin kävelymatka rautatieasemalle, josta pääsi
paikallisjunalla 10 minuutissa suoraan Pompei Scavi -asemalla ja
Pompejin kaivauksille. Sisäänpääsy oli 11€/hlö, aamupäivästä
ei ollut vielä edes jonoakaan aluelle.
Vuoden 79 jKr. elokuun
24. päivänä Pompejin elämä pysähtyi Vesuviuksen purkautuessa;
kaupunki ja myös naapurikaupunki Herculaneum sekä pienemmät kylät
Oplontis, Boscoreale ja Stabiae hautautuivat tuhkan, kivien ja laavan
alle. Osa asukkaista pääsi pakoon, osa ei. Tuhkakerros peitti
seudut ja kaupungit unohdettiin useiksi vuosisadoiksi. Eipä maajussi
v 1748 kyntäessään peltoaan ja auran osuessa pronssiruukkuun
tainnut ihan aavistaa, mitä maaperä kätki sisääänsä.
Kaivauksia on tehty alueella siitä lähtiem, kolmasosa 66 hehtaarin
alueesta on vieläkin maamassojen peitossa.





Pompejilaisten
elämä aikoinaan oli yltäkylläistä; varakkuus näkyi huviloiden
ja asuinrakennusten mosaiikein koristelluissa lattioissa,
seinäfreskoissa , solisevissa suihkulähteissä, hienoissa
puutarhoissa, ja jos oma asuinpiiri alkoi ahdistaa tai oli tekemisen
puute, niin äkkiä pääsi kylpylään, kirjastoon, ilotaloon,
kapakkaan, amfiteatteriin tai keskustorille, Forumille, tapamaan
muita kaupunkilaisia. Talsiessa kaduilla ja kierrellessä aluella saa
jonkinlaisen käsityksen asukkaiden elämästä, mielikuvitus
täydentää loput...





Mutta
mikään ei ole ikuista, entisöinneistä huolimatta useammalle
kadunpätkille oli pääsy kielletty, kohteita oli suljettu,
kaatumaisillaan olevia seiniä tuettu - sateet ja ilmansaasteet ovat
aiheuttaneet omia tuhojaan, ja korjaustöitä tehtiin useammassakin
paikassa EU:n tuella. Joitakin uusia kaivauksia oli myös käynnissä.
Apukuskille tämä oli toinen visiitti kyseiseen kohteeseen, avoinna
olevia kohteita oli selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Vartijat
tai oppaat seurasivat myös tarkasti kulkua, liekö mosaiikin- ja
freskonpalasia päätynyt liikaa turistien taskuihin?

Alkuiltapäivästä
alkoi selfiekeppien väistely, tiiviinä ryhminä liikkuvia
turistilaumoja vyöryi jo vastaan joka nurkalta, oli viisasta
poistua. Vesuvius on muuten purkautunut viimeksi vuosina 1944 ja
1979, ja on aktiivinen edelleen...




Paluumatka
takaisin Grecoon veikin vähän kauemmin, sillä juna pyyhälsi
asemamme ohitse pysähtymättä.
Pelletti-takka lämmitti
mukavasti asuntoamme, mutta oli aika jälleen hypätä raikkaaseen
aamuilmaan. Lähdöstä ei tullut kuitenkaan mitään, sillä pyörä
ei startannut - akku tyhjä! Kuski puski pyörän 100 m päässä
olevalle huoltoasemalle, jossa pyörä saatiin apukäynnistysakulla
käyntiin. Ja suunta kohti Sorrentoa, Positanoa ja Amalfia.
Amalfin
rannikko on kieltämättä pala parhainta Italiaa, tie kiemurtelee
vuorenrinteillä ja serpentiiniä riittää. Maisemat ovat upeat!
Meillä keskinopeus oli n. 30-40 km/h, ja vastaantulijoiden vuoksi
mutkissa oli oltava tarkkana.






Pysähdyimme
päivän pakolliselle capuccinolle ja ihailemaan näkymiä,
kahvitauon jälkeen aamun ongelma toistui, pyörä ei inahtanutkaan.
Tällä kertaa pääsimme matkaan rullaamalla pyörän alamäkeen,
mäkistartti onnistui. Kolmas stoppi tuli Salernossa, eräässä
risteyksessä pyörä sammui jälleen!
Työnsimme pyörän
jalkakäytävälle, ja pienen neuvonpidon jälkeen Heikki jalkautui
kaupungille metsästämään uutta akkua, itse jäin vahtimaan
kulkupeliä. Onneksemme bemarin huoltoliike löytyi 1 km päästä,
mutta oli siesta-aika, ja liike aukesi klo 15.30. Tuli siis vajaan
kahden tunnin odottelu. Heikki odotteli liikkeen edessä, minä
pyörän vieressä. Ja tietenkin poliisipartio osui paikalle, pyörä
ei ollut kenekään tiellä, mutta väärin pysäköity. Joten pyörä
tulisi siirtää välittömästi, ja rikkeestä seuraisi sakot.
Pyysin rouva poliisia työntämään pyörää kanssani, omin voimin
se ei liikahtaisi mihinkään, onneksi selvittelyn jälkeen uskoivat,
että ei se pyörä nyt siinä huvikseen parkissa ollut ja
sakkolappukin jätettiin kirjoittamatta.


Uuden
akun kanssa pääsimme klo 16 jälkeen uudestaan tien päälle,
matkaa oli vielä yli 200 km. Akkuepisodi jäi mietityttämään,
miksi ennen lähtöä ostettu uusi akku (Yasa) kesti vain tänne
asti, olisiko lisää ongelmia vielä jatkossa vai oliko kyseessä
maanantaikappele?
Siirryimme Salernon jälkeen moottoritielle
nopeuttaaksemme matkaa, tie kulki laaksossa vuorijonojen välissä,
molemmin puolin oli lumen peittämiä vuorenrinteitä ja kartan
mukaan sivusimme muutamaa kansallispuistoa. Ilta alkoi hämärtyä,
viimeinen kunnon näkymä oli Monte Sirinan valkoiset rinteet, oma
ajoreittimme kulki n. 700 m korkeudessa. Siirryimme sisämaasta
takaisin Välimeren rannalle, onneksi lämpötila nousi muutamalla
asteella. Pimeys koitti, välillä loisti kuunsirppi ja tähdet,
välillä kaupunkien ja kylien valot sekä muun liikenteen valot, ja
lopulta Piccolo Mondo -hotellimme valokyltti Acquappessa.

Pyörän
kanssa ei ollut aamulla mitään ongelmaa. Sää muuttui vähitellen
pilviseksi, ajoimme osan matkaa seuraillen Välimeren rantaa ja
loppumatkan moottoritietä Reggio di Calabriaan. Synkät pilvet
peittivät Sisilian rannikkoa, mantereen ja saaren välinen meri
velloi vaahtopäitä. Saappaan kärki oli saavutettu.




< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >