30.1 -2.2.2013

Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen

Etelä-Afrikka

Oli mukava viettää yö sisätiloissa, illan valtava ukonilma vei mennessään myös tuulet ja aamulla pääsimme mukavissa ajokeleissä liikenteeseen. Port Alfredin huvisataman ja loma-asuntojen sijainnissa ei pitäsi olevan kyllä kenelläkään mitään valittamisen aihetta – upeaa seutua - eikä myöskään valittamista ollut meidän seuraavallakaan ajopätkällä, puikkelehdimme rannikon pikkuteitä eteenpäin. Hamburg, Berlin, East London.. paikannimistä huolimatta olimme kuitenkin siis Etelä-Afrikassa.

 

Maisemat olivat ehkäpä paremmat kuin Garden Routella, Sunshine Coast muuttui Wild Coastiksi, vihreitä kukkuloita, pieniä kyliä kukkuloiden rinteillä, lampaita, vuohia, lehmiä – alkaisikohan täältä löytyä jo enemmän sitä aidompaa Afrikkaa? 

Stoppasimme Chintsaan, Buccaneers Lodgeen, kukkulan rinteillä sijatsevaan reppumatkailijoiden lomakylään. Porukka pyöri rinteeseen ripoteltujen lomamökkien, uima-altaan ja oleskelutilojen välillä, osa grillasi itseään mahtavalla hiekkarannalla, osa harjoitteli surffaustaitoja, illalla oli nälkäisille tarjolla yhteinen illallinen. Tähän laiskan letkeään velttoiluun upposimme itsekin nopeasti, vietimme rantakohteessa pari yötä ja riuhtaisimme itsemme liikkeelle pe-aamuna respan tytön saatesanoilla ”ette kai jo nyt aio jättää meitä....”

 

 

 

Päätimme hylätä rannikon upeat hiekkarannat - ja niitähän riittäsi vielä satoja kilometrjeä eteenpäin – ja lähdimme kohti pohjoista. Vajaan 400 km:n ajomatka N6:lla sujui nopeasti, muuta liikennettä ei ollut juuri ollenkaan, kukkuloiden ja ylänköjen keskellä oli mukava ajella ja näköpiirissä siintivät jo korkeammat vuoret. 

Alkuiltapäivästä olimme Aliwal Northissa. Kyseistä kaupungista pääsisimme sujuvasti rajalle ja Lesothoon. Pääkadun varrelta huomasimme matkailutoimiston ja suuntasimme sinne kyselemään kaupungin majoitusvaihtoehdoista, palveluintoinen tyttö buukkasi meille yösijan The Little Ranch -maatilalta.

Maatilalla törmäsimme välittömästi ankka- ja sorsalaumaan, kilipukit ja vuohet kirmasivat pihalla koirien kanssa, lannanhaju pelmahti tuulen mukana pellon reunasta. Päärakennuksen päädystä löytyi huone meille ja talon toisesta päädystä, yllätykseksemme, pikkiriikkinen ravintola, jonka baaritiskiltä maatilan isäntä löysi meille välittömästi kylmät oluet. Vaikka ”Little”-ravintola oli perjantai-illaksi varattu täyteen, lupasi emäntä paistaa meille kunnon pihvit. Mikäpä siinä, Aliwal Northin Ranchista jäi mukavat muistot.

 

Aamulla tuli isäntäväen kanssa vielä puhe matkareitistämme ja kuultuaan suunnitelmamme, isäntä ehdotti meille välittömästi Maserua Lesothon rajanylityspaikaksi. Tele Bridgen kautta ei missään nimessä kannattaisi mennä, liian vaarallista, ennen rajaa olevissa pikkukylissä oli kuulema runsaasti levottomuuksia ja kivittävät valkoihoisia. Soitti vielä varmuuden vuoksi poliisituttavalleen, joka myös vahvisti samaa, poliisin mukaan kylissä oli kuitenkin runsaasti poliisvartioita. Jos siis menisimme Maserun kautta, jäisi meilta Lesothon eteläisen osa ehkä käymättä? Pieni tuumailu, että jos siellä on niin ongelmia, niin kyllä poliisi meidät pois käännyttää ja ajamme sitten Maseruun.

Rajalle oli matkaa 131 km. Muutamassa pikkukylissä oli tien reunoilla poltettuja renkaita ja isoja kivikasoja, Sterkspruitin keskusta oli hektinen ja jokunen poliisivartio pääkadun varrella. Mutta muuten ei mitään ihmeellistä. Olimme rajalla jo ennen puoltapäivää.

 

Etelä-Afrikasta poistuminen sujui nopeasti, leima passiin, tullia ei ollut ja carnet oli outo paperi virkailijoille, saimme kuitenkin poliisin leiman pyörän maastaviennistä. Lesothon rajalla kaikki sujui myös muutamassa minuutissa, ei ollut ruuhkaa. Maksoimme rajalla myös R30 tiemaksun.

Asfaltti päättyi rajapuomiin, olimme Lesothon kuningaskunnassa. Jos sitä alkukantaista Afrikkaa olimme vaille, niin nyt sitä oli tarjolla heti rajanylityksen jälkeen, edessä oli 10 km:n pätkä kuoppaista soratietä.