Käytimme matkaan ja nähtävyyksiin riittävästi aikaa, ajosuorituspaineita ei ollut
(vajaa 6 kk, ja n. 26000 km).
Huollot ja renkaiden vaihdot kannattaa miettiä etukäteen (tai tehdä itse), varaosia esim. BMW R1200GS:ään ei ole näissä maissa muualla kuin Buenos Airesissa, Cordobassa, Santiagossa, La Pazissa ja Limassa. Osien tilaamiseen voi mennä viikkoja.
Sorateilla nappularenkaita olisi tarvittu, mutta kaksipäälläajossa vararenkaat eivät mahtuneet mukaan.
Lisäbensakanisteri olisi ollut joitakin kertoja hyödyksi, huoltoasemilla oli välillä jakeluongelmia syistä tai toisista, yleensä kylistä löytyy kuitenkin aina joku, jolla on myydä bensaa. Pitkät tankkausvälimatkat kannattaa pitää mielessä.
Poliisien kanssa emme kohdanneet ongelmia, meillä ei ollut kiire ja ajonopeutemme pysyivät kohtuullisina
Suurimman osa matkaa ajoimme asfaltilla, n. 5000 km oli soraa, mutaa, jne... rauhallisella ajolla ja hätäilemättä näistäkin selvisimme
Bensan hinnat: Argentiina alle 0,70 e, Chile ja Peru alle 1 e, Boliviassa alle 0,50 e. Argentiinassa ja Chilessä sai suhteellisen helposti 95-oktaanista, Perussa 84-oktaanista ja Boliviassa vain 80-oktaanista.
Lähes poikkeuksetta ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita, meiltä ei pöllitty mitään muuta kuin Heikin kahdet kalsarit pyykkinarulta.
Pyörä oli öisin aina lukittujen ovien/porttien takana ja varmistettuna ketjulukolla.
Muutaman sanan kapulaespanjalla selvisimme suhteellisen hyvin, mutta paremmalla espanjan kielitaidolla olisi päässyt enemmänkin ihmisten arkeen mukaan.
Majapaikkoja oli helppo löytää: Argentiinassa ja Chilessä leirintäalueet ovat yleisiä, Perussa ja Boliviassa taas ei. Hostelien/hotellien hinta/laatutaso vaihtelee, sähkön ja veden (ja lämpimän) kanssa voi olla ongelmia.
Ilmainen WiFi-yhteys löytyy lähes kaikkialla.
Käteistä sai Visalla ja Mastercardilla automaateista, joskus setelit olivat kuitenkin loppu, Boliviassa automaatteja on vain suuremmissa kaupungeissa. Dollareita kannattaa pitää varavaluuttana.
Hintataso Suomeen verrattuna on edullinen. Chile on kallein, esim. Santiago lähes Suomen hintatasoa, Boliviassa taas kaikki on lähes ”ilmaista”
Ruoka on yleensä hyvää ja edullista (tosin välillä erittäin ”italialaisvaikutteista” pastaa, pizzaa jne), söimme rohkeasti ”kaikkea”, vältyimme kuitenkin pahimmilta vatsataudeilta.
Matkamme aikana tapasimme useita motoristeja (muutamia heistä muutamankin kerran eri paikoissa), mm. saksalaiset Fredin, Frankin, Janan & Patrickin, Mikan, itävaltalaisen Phillipen, brasilialaiset Luizin & Anan, ranskalaisen Loicin, kanadalaiset Markin & Michaelin, Gusin, uusiseelantilaisen Kimin, amerikkalaisen Garyn, Joen, australialaiset Benin, Russin... ja useita muita. Osa heistä jatkaa matkaansa ja elämäänsä maailman maanteillä vielä vuosikausia.
"Four wheels move the body, two wheels move the soul"
Tämä reissu on paketissa, seuraavan reissun suunnittelu voi alkaa!
|