|
11.12. - 13.12.2011
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Uruguay
Piriapoliksen rannan helteet oli takana, ukkonen riehui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja sen myötä tietenkin kova vesisade, onneksemme olimme sisätiloissa. Aamu valkeni puolipilvisenä ja sateen jäljet olivat jo kuivuneet, kun yhdeksän maissa jatkoimme matkaa Punta del Esten kautta La Barraan. Punta del Este on yksi Etelä-Amerikan kuuluisimpia lomanviettokohteita ja nähtyämme rannan ja rannan tuntumassa sijaitsevat loma-asunnot ja apartementokset, eipä voinut muuta todeta, kuin, että ihan kiva...
    Punta del Estestä oli vain lyhyt matka La Barraan, jossa meillä oli tapaaminen berliiniläisten Janan ja Patrickin sekä Romanin kanssa heidän tuttavaperheensä luona. Janan ja Patrickin tapasimme jo edellisenä vuonna muutamaan otteeseen Argentiinan ja Bolivian puolella, Romanin ”Lila” Honda Transalp tuli samassa kontissa Hampurista meidän pyörämme kanssa. Eikä hänenkään pyörän tullaus BA:ssa ollut ihan putkeen mennyt! Jana ja Patrick jättivät viime vuonna Transalpinsa talviteloille Uruguayhin ja odottamaan jatkoreissua Alaskaan, Roman puolestaan oli uunituore motoristi ja ensimmäisellä matkallaan. Vaihdoimme pikaiset kuuulumiset ja päivitimme reittisuunnitelmiamme: Roman starttasi Iguazun putouksille, Jana ja Patrcik jäivät vielä huoltamaan pyöriään muutamaksi päiväksi La Barraan, sen jälkeen Argentiinaan, me lähdimme kohti Brasiliaa. Seuraava tapaamisemme lienee alkuvuodesta jossain Perussa.
    Ajelimme mutkitellen Atlantin rantaviivaa ylöspäin kohti Brasiliaan rajaa, meren rannassa olevan sisäjärven Laguna de Roschan yli pääsi vain pienellä lautalla, mutta siestan vuoksi lautta ei liikennöinyt klo 12-14 välisenä aikana, odotimme 1,5h rannalla ja katselimme lahdella olevia liitovarjosurffailijoita ja heidän taidokkaita ilmahyppyjään. Förille mahtui juuri ja juuri neljä autoa ja pyörä – lahden ylitys kesti muutamia minuutteja!
    Lämpötila oli parhaimillaan jälleen lähes +30C, mutta kovan sivu-, vasta- tai myötätuulen vuoksi ei kuitenkaan kovin lämpimältä tuntunut.
    Poikkesimme muutamassa rantakylässä ja majoituimme illan tullen Punta del Diablon kalastaja- ja lomakylään, Hostel del Diabloon yöksi. Rakennustyyli näissä kylissä on rennon villiä ja vapaata, eivät ole kaava- tai rakennusmääräykset olleet rajoitteena, hiekkarantaa dyyneineen on riittämiin, Atlantin valtameri pauhaa taustalla.
    Diablossa huoneemme vessan rikkoontunut ikkuna oli korjattu kelmulla ja kelmun raoista tulvi sisään sadoittain itikoita – eikä meillä Raidia. Onneksi respasta löytyi hyttyskiekura savuttamaan huoneen nurkkaan. Toisaalta koko kylän yllä leijui paksu savuverho, kolmatta päivää jatkuva metsäpalo riehui n. 5 km:n päässä kylästä ja itsekin ajoimme kylään tullessamme paksun savuseinämän läpi, poliisit olivat tiellä pysäyttämässä ja ohjaamassa liikennettä.
  Seuraavana aamuna hostelin isäntä kertoi, että päätie oli palon vuoksi jouduttu sulkemaan kokonaan liikenteeltä ja ilmeisesti onnistuimme viime hetkellä pääsemään läpi – olisi ehkä saattanut tullut pitkä odottelu tienposkessa.
Aamulla oli tarjolla tuhti aamiainen eli sämpylöitä marmeladin ja dulce con lechen (kinuskimaista tahnaa) kanssa sekä mustaakin mustempaa kahvia, juttutuokio vielä Hampurista kotoisin olevan isännän kanssa ja sitten puikkelehdimme sisäpihalta kapean portin kautta kylän raitille ja edelleen päätielle. Punta del Diablosta oli vain 40 km:n ajomatka rajalle. Päätimme ennen rajaa käydä läheisessä kylässä tankkaamassa päästäksemme eroon Uruguayn pesoista, mutta eipä siellä ollut huoltoasemaa, ajoimme pikkutietä eteenpäin seuraavaan kylään, ei huoltoasemaa ja jälleen seuraavaan... Ja sitten huomasimmekin, että olimme Uruguayn ja Brasilian välisessä Chuin rajakaupungissa eli olimme ylittäneet huomamatta rajan jossakin näissä pikkukylistä, meiltä siis puuttui passista poistumisleimat eikä näin ollen olisi Brasilian rajalle asiaa. Siis takaisin. Tällä välin kylän raja-asemalle oli saapunut tullimieskin paikalle, hän pysäytti meidät ja ihmetteli, ymmärtämättä selityksistämme mitään, miksi putkahdimme raja-asemalle ns. väärästä suunnasta. Hän neuvoi meidät eteenpäin viralliselle rajanylityspaikalle ja tulliin, rajamuodollisuudet sujuivat siellä tosi nopeasti. Olimme sitten toistamiseen Chuin kaupungissa. Kaupunki sijaitsee näiden kahden maan välissä verovapaana alueena ja tax-free- ja satoine muine kauppoineen on paikallisten ostosparatiisi. Rajojen väliin jäi lähes kolmen kilometrin matka.. Tankkauksen ja rahanvaihdon jälkeen siirryimme Brasilian raja-asemalle ja tulliin, jossa jälleen palvelu oli tehokasta ja ystävällistä. 90 päivän oleskelulupa + pyörän lupa järjestyivät muutamassa minuutissa ja virkalija toisti monta kertaa, että tarvittaessa saatte sitten pidennykset lupiinne nopeasti, mutta eiköhän 3 kuukautta ole ihan riittävästi...
Ja ensikosketus Brasiliaan: menimme syömään tienvarsiravintolaan ja sitten meiltä loppuikin kielitaito, portugalin kieli ei oikein taipunut...
|
 |
|
|
|
