|
Ma 28.2.2011
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Bolivia
Ma-aamu hyvästelimme saksalaiset, heillä matka jatkui Peruun, me käänsimme etupyörän kohti pohjoista, Coroicoon. La Pazin laaksosta nousimme vuorenrinteitä ylös, ylitimme La Cumbren 4725 m huipun ja vajaan 60 km:n ajon jälkeen päätieltä haarautui Chusipan kautta Coroicoon vievä kapea soratie. Vuorenhuiput olivat sumupilvien peitossa, silloin tällöin pilviverhot repesivät ja viidakkomaiset maisemat rotkoineen ja vuoristopuroineen tulivat näkyviin.
Pari kilometriä tietä eteenpäin ja sen jälkeen olimme pienemmän tien alkupäässä: Death Road, maailman vaarallisin tie, 64 km kapeaa, mutkaista tietä subtrooppisissa maisemissa alas Coroicon kylään. Aikomuksenamme oli ajaa vanha tie alas ja palata uutta tietä takaisin La Paziin. Matkalla ohitimme kymmeniä ja kymmeniä polkupyöräilijöitä, joilla oli suunta samalle reitille, Yungasin tiestä on muodostunut suosittu turistireitti ja muu liikenne on pääosin siirtynyt uudelle tielle, pääsymaksu tielle oli 40 Bs/hlö.
Tie lähtee 3500 metristä ja laskeutuu 1200 metriin, lähdimme matkaan... tie oli erittäin kapea ja mutkainen, mutta vaikutti hyväkuntoiselta, sumun vuoksi onneksi alhaalla oleviin rotkoihin ei liiemilti ollut näkyväisyyttä! Pientä tihkusadetta. Rehevä kasvillisuus peitti kallionrinteitä ja ylhäältä rinteiltä tulevat kapeat vuoristopurot roiskivat välillä vettä päälle. Vajaan 5 km ajon jälkeen tien varella oli neljä lapiomiestä: ”no paso” ja kova selitys päälle. Vajaan 100 m päässä tiellä näytti olevan sortuma, ehkä se olisi kuitenkin ohitettavissa. Ajoimme lähemmäksi ja totuus paljastui ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia jatkaa, kivenjärkäleiden siirtämiseen ei riittänyt lapiot, tarvittaisiin maansiirtokone. Sateet olivat murtaneet ison palan rinnettä ja tie oli kokonaan poikki. Käänsimme pyörän - pieni pettymys - ja lähdimme takaisin: vastaan tuli iso bussi ja useita kymmeniä polkupyöräijöitä ja heidän perässään huoltoautot. Fillaristeilla olisi ehkä mahdollisuus kantaa pyörät sortuman yli, mutta autoilla ei paikasta läpi päässyt, seuraavaksi ne kaikki olivat siellä samassa sumpussa. Miten kääntyi bussi kapeaampaakin kapeammalla tiellä, jonka reunalta oli satojen metrien pudotus alas, ehkä peruuttamalla takaisin...
      Kuoleman tie jäi siis ajamatta, palasimme päätielle ja ajoimme uuden tien Coroicon kylään. Sumu hälveni, sade lakkasi ja maisemat alas laaksoihin olivat upeat, eikä tämä uusikaan pätkä ollut ongelmaton, sortumia oli tälläkin tiellä ja kiertotiet olivat saviliejuisia.
    Yungasin alue, vuorista huolimatta, on subtrooppista aluetta banaani- ja appelsiinipuineen sekä kahvi- ja kokaviljelmineen ja lähellä jo Bolivian varsinaista viidakkoa. Aamun lämpötila oli lähtiessä +6 astetta ja Coroicossa +29! Emme sitten lähteneet välittömästi samaa tietä takaisin, vaan päädyimme kukkuloille Esmeralda-hotelliin, josta avautui maisemat vuorille sekä vanhalle että uudelle tielle.
    Tästä tropiikkipaikassa oli tarjolla myös sauna (sauna-kylttejä on ollut muuaallakin Boliviassa useita) ja uima-allas ! Saunan kiuas oli kaasulla lämmitettävä ja ihan kohtalaiset löylyt sieltä irtosi. Ja näkymättömiä, viheliäisiä itikoita riitti kiusaksi asti.
  |
 |
|
|
|
