Edessämme on seuraavan 5 kk:n aikana uusia ajoreittejä, ehkä entuudestakin tuttuja, ainakin Bolivian ja Perun puolella. Varsinaista reittisuunnitelmaa ei ole tälläkään kertaan kovin tarkasti tehty, mennään sinne, mistä löydetään jotain mielenkiintoista. Tai muuten vain jotain rentoa meininkiä. Aloitamme Uruguaysta, Etelä-Amerikan toiseksi pienimmästä maasta ja lopetamme reissun keväämmällä Miamiin. Helmikuun puolessa välin siirrymme Kolumbiasta Panamaan Stahlratten von Bremen-laivalla, johon teimme paikkavaraukset etukäteen. Tämä onkin reissumme ainoa sovittu matkajärjestely. Paluulippujakaan ei ole varattu...

Reilun kolmen tunnin ajon jälkeen ylitimme leveän Uruguay-joen ja saavuimme Argentiina-Uruguayn rajalle Fray Bentosissa. Joki- ja rajamaisemaa kruunaa valtava, nykyisin UPM:n omistama sellutehdas. Rajamaiden kiistat tehtaasta ovat laantuneet ja rakenteilla on uusi ”planta” Punta Pereiraan.

 

Rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti, tosin tullimies ei tiennyt tarkalleen, mitä tehdä pyörän papereiden kanssa. Lopulta hänelle selvisi, että maasta poistuttaessa luovutetaan pyörän väliaikainen tuontilupa, seuraavalla luukulla, maahan tullessa, täytetään uusi, jota taas säilytetään seuraavaan rajanylitykseen saakka. Meille siis entuudestaan tuttua hommaa, mutta oli puutteellisella espanjalla vaikea selittää tätä tullimiehelle.

Iltapäivän kuumuus, parhaimmillaan +37, ja ihoon liimautuneet ajovarusteet ratkaisivat sen, että jäimme Fray Bentosin vieressä sijaitsevalla Las Canasin leirintäalueelle Uruguya-joen rannalle. Tarjolla oli ilmainen telttapaikka ja kohtalaisen hyvät palvelut, ainoa haittapointti oli aamuun saakka kestävät valtavat bileet ja metelöinti leirintäalueen nurkalla olevassa discossa. Jatkoimme nukkumista pitkälle sunnuntai-iltapäivään, muu leiriytyjät olivat poistuneet jo aamupäivän aikana....

 

 

Maanantaina poikkesimme vielä Fray Bentosin keskustassa - suomen kieli putkahti esiin pankin kyltissä - ylitimme Rio Negron ja Mercedeksen kautta jatkoimme Rio de la Platan rannikkoa pitkin eteenpäin. Rantamaisemat ovat Argentiinan verrattuna paljon rehevämmät, metsäisiä kukkuloita eukalyptys-, akaasia-, havu- ja palmupuineen, vehnäpeltoja, karjalaumoja niityillä ja tiellä paljon rekkaliikennettä kuormina eukalyptysta ja viljaa.

 

Colonia del Sacramenton ohitimme vähän turhankin nopeasti, kaupunki on ollut aikoinaan salakuljettajien keskus ja vanhassa kaupungissa on vielä jäljellä paljon siirtomaa-ajan rakennuksia. Tosin siirtomaa-aika putkahtaa esiin lähes joka nurkalla, Uruguayan väestö on pääosin italialaisten ja espanjalaisten siirtolaisten jälkeläisiä, täältä löytyy Nuevo Berliniä, Nuevo Helveciaa, yms.

ja joka kylässä on runsaasti nähtävillä vanhaa rakennustyyliä. Eikä väreissä olla säästelty. Santa Anan leirintäalue oli myös jäänyt palvelutasoltaan johonkin menneeseen maailmaan, hanoista tuli kuitenkin onneksi lämmintä vettä ja leirintäalueen emäntä esitteli meille paikallislehdessä ollutta isoa Suomi-juttua. Vietimme yön leirintäalueella eukalyptuspuiden katveessa.

 

Ja aamulla eteenpäin Montevideoon, maan pääkaupunkiin, jossa olikin rauhallisempaa meininkiä Buenosiin verrattuna. Kaupunkia hallitsee iso satama, on kilometreittäin upeaa hiekkarantaa, vanhaa ja uutta rakennusta vieri vieressä. Mutta majoituspaikat olivat kiven alla, viideskään yritys ei tärpännyt, joten siirryimme kaupungin laitamille hotelliin, n. 25 km:n päähän keskustasta. Lomakausi on alkamassa. Itsenäisyyspäivää vietimme täällä 4 tunnin viiveellä, nautimme pullollisen roseeta suolatikkujen kera ja katsoimme läppäriltä Yle Areenasta Tarjan kekkereitä.

 

 

 

Mopoja, skoottereita ja pieniä motskareita on liikenteessä paljon, äänistä päätellen viritettyjä versioita, sukkuloivat muun liikenteen seassa kovaa vauhtia ja osa kuskeista ilman kypärää. Outo piirre liikenteessä on, että kuskit eivät välitä ajokaistoista lainkaan, käytetään mielummin kahta kaistaa samanaikaisesti. Ja kaistanvaihto tehdään kylkiä hipoen. Ja tämä pätee sekä maantie- että kaupunkiajoon. Liikenneympyröissäkin on omat säännöt, joko etuajo-oikeus ympyrään tultaessa tai sitten etuajo-oikeus ympyrässä olevilla, otapa aina selvää! Moottoripyöräilijöitä ei peritä tietulleja, muut maksavat!

 

Silmiinpistävää on myös tienposkessa tai liikenteessä olevat hyvät entisöintikohteet. Autonraatoja 1900-luvun alusta, 40-, 50- ja 60-luvuilta riittää joka kylään. Osa näistä on myynnissä ja osa jokapäiväisessä käytössä.