3. Kohti pohjoista

Ma 1.11. - to 4.11.2010
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Argentiina
 
Lähdimme klo 9:30 Sandran kanssa kohti lentokenttää, Sandran ystävä tullista oli jo aamulla kertonut pyörän tulleen kentälle. Sandran maksaessa 120 pesoa taksikyydin meille selvisi, että maksoimme tullessamme maahan taksikyydistä 160 pesoa tyhmän turistin ylihintaa. Pääsimme pian purkamaan pyörän laatikosta ja se näytti selvinneen matkasta vaurioitta. James Cargo ei ollut irrottanut sivu- ja takalaukkujen lisäksi mitään pyörästä. Jopa etupleksi oli paikoillaan, akku oli kytkettynä ja pyörässä oli edelleen neljännestankki bensaa. Vain peilit oli käännetty kapeammalle. Sandra varoitteli jo tullessa, että tänään on ”bad guy” paperihommissa tullissa. Tullausprosessi oli papereiden esittämistä, leimojen ja allekirjoitusten keräämistä eri tullauskopeista, koppeja oli kolme, järjestyksessä nrot 2, 3 ja 1. Sandra poukkoili kopista toiseen ja paperipino hänen kädessään lisääntyi. Lopulta ”bad guy” tuli tarkastamaan pyörän rungonnumeron ja sen jälkeen odotimme vielä viimeistä allekirjotusta tunnin verran sieltä viimeisestä kopista nro 1. Kaikki oli lopulta selvää klo 13.30, Sandra pahoitteli hidasta touhua, mutta meidän mielestä kaikki sujui yllättävän nopeasti. Ja sitten takaisin kohti keskustaa, pyörä työnnettiin ulos hallista ja käynnistys, joka jäi yritykseksi! Akku oli tiputtanut latinkiaan matkan aikana, joten jouduimme pyytämään tullivaraston miehiltä lisävirtaa kaapeleilla käynnistystä varten.
 
Naiset taksiin. Lähtö moottoritien liikenteeseen hieman hirvitti kuskia, mutta ajotyyli olikin yllättävän ystävällistä ja gps:n ohjaamana oli helppo päästä takaisin Dakar Motosiiin. Koska iltapäivä oli jo pitkällä, päätimme jättää lähdön huomiseen. Kävelimme Florida-lähiömme keskustaan ja rahanvaihdon jälkeen englantilaiskavereiden Mattin ja Julianin kanssa muutamille oluille. Tiistaina englantilaiskaverukset heräsivät jo ennen klo 7 ja kahvikupposten jälkeen ajoivat järjestämään pyörien laatikointia ja ulostullausta. Jos kaikki meni heillä hyvin, pääsivät he jo tiistai-iltana kotilennolle.
 

Me saimme pakattua pyörän klo 9 mennessä ja koska Janvieriä ei vielä näkynyt, jätimme aiemmin sovitusti ovet lukkoon ja sujautimme avaimet oviluukusta sisälle.
 
Monikaistainen moottoritie kohti Rosariota oli hiljainen ja Campanan ohi ajettuamme käännyimme Rio Uruguaita seuraavalle tielle. Maisemat olivat tasaisia ja tylsiä ja vain vähän väliä olevat poliisien tarkistuspisteet toivat vaihtelua matkaan. ”Fuera Botnia/UPM” (Botnia/UPM ulos) seinäkirjoitusten innoittamina teimme pienen edetakaislenkin Uruguayn rajalle ja yritimme päästä katsomaan suomalaisten rakentamaa ja argentiinalaisten ympärisöjärjestöjen protestoimaa Fray Bentosin sellutehdasta, mutta raja-asemalta ei nähnyt joelle, emmekä viitsineet alkaa tullaamaan pyörälle väliaikaisia vientilulupaa Uruguaihin muutaman tunnin tähden. Matkan varrella oli kuitenkin vartiointiasema ja vartija, poltettu bussi ja hidastetöyssyjä muistona riehakkaammasta protestivaiheesta. Mietimme, että Suomen lippu pyörän takaosassa saattaisi ehkä ärsyttää...
 
Loppumatka Coloniin meni tietyörajoituksessa. Rajoitus oli 40 km tunnissa, meillä oli vauhtia 85 km tunnissa ja olimme koko ajan tietukkona. Henkilöautot ohittivat meidät 20 - 50 km kovemmalla nopeudella ja jopa jotkut rekat ajoivat meitä kovempaa. Rekkaliikenne oli tosi kovaa, kumpaankin suuntaan.
 
Matkaa Coloniin kertyi vajaa 400 km, aurinkoinen päivä ja lämpötila oli koko päivän +35 astetta. Uruguay-joen varella sisjaitseva Colon on turistipaikka: hotelleja, ravintoloita, palmupuita, hiekkarantoja ja kuumia lähteitä. Lähteille oli sisäänpääsymaksu ja kun uikkarit eivät tulleet mukaan, jäi lähteissä käynti väliin.
 
 
 
 
Rannan tuntumassa oli mukava istuskellä ja katsella ihmisiä. Turistikausi ei ollut vielä alkanut, joten kaikialla oli rauhallista. Poliiseillakaan ei ollut kiirettä, kun he ajelivat tyhjiä katuja satapiikeillään.
 
 
 
Yöpaikkamme oli keskustan pienessä hosteriassa. Nora-emäntämme vilkkaasen puhetulvaan yritimme heitellä joitakin lauseita muutaman sanan espanjallamme.
 
Keskiviikon 550 km:n ajo oli välillä puuduttavaa, sama tietyörumba kesti 350 km aina Uruguainan kaupungin risteykseen asti. Pidimme risteyksen huoltoasemalla ruokatauon ja Heikki kehui syöneensä elämänsä parhaimman pihvin tässä Esson baarissa. Eikä Ullan raviolissakaan mitään vikaa ollut.
 
Vaikka iltapäivä oli jo pitkällä jaksoimme vielä 200 km eteenpäin Santo Tomen kaupunkiin. Matkalla oli pitkiä suoria, tuhansia nautoja ja mielettömän kokoisia istutusmetsiä. Puut olivat viivasuoriin riveihin istutettuja eukalyptuspuita tai mäntyjä.
 

 
Puolimatkassa tien vierellä muutama gaucho paimensi suurta karjalaumaan aitauksiin. Kaupunkiin saavuttuamme harhailimme hetken, kunnes löysimme Hotel Colonial San Josesta huoneen 160 pesolla.
 

 
Sisäänkirjautuessamme meille tuli juttelemaan brasilialainen motoristi. Sao Paololainen oli kierrellyt vaimonsa kanssa 30 päivää Argentiinassa ja Chilessä Suzukin tonnisella DL:llä. Torstaiaamuna brasiliaanot olivat jo lähteneet, vaikka ollimme jo klo 8 aamiaisella.
 
Ja sit taas mentiin. Pohjoista kohti mennessä tie muuttui pikkuhiljaaa mutkaisemmaksi ja mäkisemmäksi. Vähän ennen San Joseta peräämme ilmestyi kaksi matkapyörää. Pariskunnat ajelivat T-paidoissa ja me sinnittelimme sitkeästi yli +30:ssä asteessa ajotakeissa. San Josen liikenneympyrässä perässätulijat kääntyivät kartalla hyvin pieneltä näyttävälle Oberaan vievälle tielle, jonne mekin pienen neuvonpidon jälkeen lähdimme. Oberan jälkeen, päästyämme Missionesin kukkuloille (Sierra de Missiones), liikenne rauhoittui ja kasvillisuus lisääntyi.
 

 

 
Haukkoja taivaalla ja yksi isohko lisko. Eukalyptuksia, erilaisia palmuja, bambuja, havupuita, nahkealehtisiä lehtipuita, banaanipuita... Levähdystauolla melkein onnistuttiin kaatamaan pyörä: poiskavutessa pyörä oli kaatua sivuseisontatuen yli ja jollain ihmevoimilla vajaa 300 kg saatiin kuitenkin nostettua takaisin pystyyn. Onneksi selvittiin pienillä nirhamilla ja mustelmilla.
 
Pienen San Pedron kylän jälkeen, sakean subtrooppisen metsän keskellä, tien varrella, näkyi pieniä laudoista kyhättyjä mökkejä, joissa ihmiset asuivat. Tienvarsikojuissa myytiin käsintehtyjä koreja ja kasvien taimia ruukuissa.
 

 
Jännitimme bensan riittävyyttä, mutta pienestä kylästä löytyi huoltoasema ja saimme tankattua. 100 km ennen Iguazua siirryimme takaisin leveälle päätielle. Puerto Iguazun kaupunkiin saavuttuamme, kovasta helteestä väsyneenä, valitsimme summamutikassa Hotel Aleksandran majapaikaksemme seuraavaksi kolmeksi yöksi. Puerto Iguazy on 18 km päässä putouksista Paraguayn ja Brasilian rajojen risteyksessä.
 
 
Comments