Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 22.5 - 31.5.2014 Saksa, Luxemburg, Belgia, Hollanti, Tanska, Ruotsi Nin, selvyyden vuoksi, se oli Heikki, joka oli romanttisen tien perään.... Itse olisin voinut kurvata viinitielle! Frankfurtissa arvoimme suuntaa, itään vai länteen. Idässä oli helteet, lännessä viileämpää. Eurooppa on täynnä paikkoja, joissa ei ole koskaan käynyt. Eikä varmaan tulla koskaan käymään! Mutta jostain juolahti mieleen Amsterdam, joten Suomeen voisi kiertää sitäkin kautta. Schwanheimin talon väki suuntautui aamulla töihinsä ja me tien päälle. Lähdimme kohti Koblenzia ja sieltä länteen pikkuteille, jossa liikenne oli rauhallisempaa. Aurinko paistoi edelleen lämpimästi. Kävimme katsastamassa Nürburg-Ringin, paikalla pörräsi muitakin motoristeja, infopisteessä kerrottiin, että radalle ei päässyt tänään.   Meille riitti omatkin kurvailut, sillä Siirryimme Luxembourgin Ardennien maisemiin. Sää viileni iltapäivällä nopeasti, ja päättyi ukonilmaan ja rankkaan sadekuuroon. Onneksi olimme jo majoittautuneet Pommerlochin kylään. Aamulla jatkoimme Ardenneilla kiertelyä, mutta nyt Belgian puolella. Metsäiseltä vuoristoalueelta löytyi mukavan rauhallisia teitä sekä jokilaaksojen varsilta pieniä kyliä ja viehättäviä kaupunkeja.   Idylliä kerrakseen! Ensimmäisen ja toisen maailmansotien muistomerkit ja -kohteet muistuttivat kuitenkin, että idylli on välillä ollut tosi kaukana, seudut ovat olleet sotien taistelukenttinä useampaankin otteeseen. Välillä maasta toiseen siirymistä ei edes huomannut, pienikin tietyömaa ja kiertotie voi heittää äkkiä toiseen maahaan: Belgia, Hollanti, Saksa, Luxemburg. Tienvarsikylteissä kieli vaihtui ja huoltoasemilla maan vaihtumisen huomasi bensan hinnassa - Luxemburgissa tankki täyttyi noin 1,31€/l! Italiassa saimme pulittaa 1,82€/l, muissa maissa, Ranskassa, Belgiassa ja Saksassa litrahinta vaihteli 1,55€ - 1,65€/l välillä, Hollanti oli vastaavasti jälleen lähes Italian tasoa. Luxemburgin Pommerlochin pienen kylän pääraitilla olikin valtava liikenne, kuusi huoltoasemaa peräkanaa ja tankkaajia riitti jonoiksi asti. Vuoristoteiltä ajelimme jälleen pikkukaupunkien läpi. Hollantilaisten omakotitalojen täydelliset puutarhat ja pihamaat näyttivät niin huolettoman helppohoitoisilta, mutta trimmeri ja kynsisakset lienevät jokapäiväisessä käytössä puutarhatyökaluina. Ja mitähän naapurit tuumisivat villinä rehottavista etu- tai takapihoista? Rikkaruohoja ei siis näkynyt missään, melkein alkoi jo ahdistaa... Yösijan löysimme pienestä Beeselin kylästä, Maas-joen varrelta, ja pienestä kotihotellista (4 huonetta). Kylään päästäksemme ylitimme joen lautalla.   Majapaikkamme isäntä loihti meille 3-ruokalajin illallisen, eikä aamiaspöydän tarjonnassakaan ollut valittamista. Ja ekopaikasta kun oli kyse, niin talon katto oli tietenkin peitetty aurinkopaneeleilla.     Aurinkoenergiaan ja tuulivoimaan on satsattu paljon, valtavia aurinkopaneelipeltoja ja kymmeniä tuulivoimaloita (eikä meluhaitoista puhu kukaan) löytyy EU-maissa lähes joka kylästä - tämän kylän liepeillä seisoi vielä myös vanha tuulimylly, olisiko jauhettu viljaa vai nostettu vettä joesta? Amsterdamissa yöpaikkamme sijaitsi entiseltä teollisuusalueelta, joka oli kokenut jo osittain täydellisen muodonmuutoksen moderniksi matkailu- ja asuinalueeksi. Hotellimme oli entinen laivanrakennustehdas, ja mm. naapurikiinteistössä sijaitsi kuljetuskonteista rakennettu asuinkompleksi. Ja mikä parasta, 12 min lauttayhteys vei suoraan kaupungin ydinkeskustaan. Eipä siis ollut ongelmia pyörän parkkeerauksen kanssa!   Amstel-joen ja kaanalien varsilla olevilla kapeilla kaduilla liikkuu satoja ja tuhansia polkupyöräilijöitä, vesiliikenne on myös tosi vilkasta, pieniä ja suuria jokiveneitä liikkuu suuntaan jos toiseen; kanaalikierroksella sai hyvän kokonaiskuvan ydinkeskustasta, sen vanhoista ja uudemmista rakennuksista, 1600-luvun vinoista taloista, asuntolaivoista yms.     Päivässähän ei paljon ennätä, joten valitsimme muutaman käyntikohteen. Pari tuntia kului taiteen parissa Vincent Van Gogh -taidemuseossa ja pari tuntia oluen äärellä Heinekenin olutmuseossa.     Eikä kaupungista voinut postua ilman vierailua ns. Punaisten lyhtyjen alueella - kylläkin päiväsaikaan. Turisteja oli joka paikassa, sivustaseuraajakin kuuli oppaiden tarinoita aiheesta kuin aiheesta: kulttuuria, historiaa, tulppaaneja, tuulimyllyjä ja erotiikkaa, kannabiskahvilakierroksille riitti myös porukkaa.     Jatkoimme Amsterdamista Afsluitdijkin patorakennelmaa (32 km) pitkin kohti Saksaa, ensin Bremeniin, jossa yövyimme, ja edelleen kohti Tanskan rajaa Neubülliin. Tylsiä moottoritieosuuksia, varsinkin Hampurin liepeillä oleva tietyö blokkasi liikenteen lähes kokonaan ja etenimme useita kilometrejä lähes etanan vauhtia. Neubûlliin saapuessamme sää viileni jälleen nopeasti ja lisäksi kova sivutuuli oli rasitteena.     Myrskyn oloisesta kelistä huolimatta päätimme käydä Syltin saarella, Neubüllista pääsi junalla saarelle. Asemalla ajoimme SyltShuttlen kyytiin, pääsimme ensimmäisenä junaan, ja moottoirpyörällä umpivaunuun - rekat, autot, ja matkailuvaunut matkasivat avovaunuissa ja matkustajat istuivat kulkuneuvoissaan. Matka kesti vain reilut puoli tuntia, ja me pääsimme ihailemaan merimaisemaa istumapaikoilta. Syltin saari on Saksan Pohjanmeren saarista suurin (alle 100 neliökilometriä) ja kapeimmilta kohdaltaan vain alle 400 m. Tarjolla 40 km hiekkarantaa, tosin melko tuulisissa olosuhteissa, mutta kesäkeleillä ei varmaan mikään huono lomanviettopaikka.     Kävimme saaren eteläpäässä (Hörnum) ja pohjoispäästä (List) lähti lautta Tanskaan. Saimme siis erittäin tuulista kyytiä, joten emme lähteneet rantahietikoille tai dyyneille kuljeskelemaan, vaan nautimme Lister Fischhaus -kalaravintolan antimista ennen lautalle siirtymistä. Lauttamatka kesti puoli tuntia ja Römön saaren kautta ajelimme takaisin manterelle, Tanskan puolelle, jäimme yöksi Bredebron-kylään. Kolea sää (alle + 10) jatkui edelleen, suuntasimme kohti Ruotsia Vähä-Beltin, Iso-Beltin ja Juutinrauman kautta. Siltamaksut eivät ole halvimmasta päästä, ja liikennettäkin oli helatorstain kunniaksi aivan liiaksi asti. Useampia kymmenien moottoripyörien porukoita oli myös tien päällä. Malmössä lähdimme pikkuteille ja kauniin vehreisiin maisemiin, jäimme Bommerydin-kylään, majoitusta tarjosi Bommeryd Bed and Breakfast, eksoottinen paikka, pianisti Michael Smithin koti, pyökkien ja tammien varjostamassa puistossa!   Loppurutistusta oli jäljellä reilut 500 km Tukholmaan, Grännasta löytyi jälleen polkagrisit mukaan, ja jälleen kerran tuli mietittyä, että pitäsi vielä joskus käydä Visingsölla. Ehkä seuraavalla reissulla? Ja pilvet peittivät vähitellen sinisen taivaan, joten loput 200 km ajoimme kaatosateessa Värtanin satamaan. Aamulla pääsimme ensimmäisinä laivasta ulos. Turun satamasta kotiin oli viiden minuutin ajomatka, kätevää: ajokamat yövaatteiden päälle ja kotiin suihkuun! Ajokilometrejä Milanosta Turkuun kertyi vajaat 4900 km. Reissumme alkoi tammikuussa 2012 Kapkaupungista ja päättyi toukokuussa 2014 Turkuun, ajallisesti käytimme reissuun vajaat 8 kk (olimme siis välillä kahteen otteeseen Suomessa). Kilometrejä yhteensä 28163 km. Matkalla oli jälleen joitakin ongelmia bemarin kanssa, Addsis Abebassa (Wims Holland House) tehdyn korjausten jälkeen pääsimme etenemään ongelmitta, Euroopassa alkanut takarenkaan vuoto jatkui loppumatkan, joten pieni pumppaussessio oli jokaisen ajopäivän alussa. Lievä kaatuminen lokakuussa 2013 Namibiassa aiheutti takapenkkiläisen vasempaan nilkkaan hienoisen murtuman, joka selvisi vasta helmikuussa Suomessa, ja jota siis ennätin parannella keväällä, kuukausi keppien kanssa, ennen Italiaan siirtymistä. Ja jossain vaiheessa, jossain Afrikassa, tuli tehtyä tuttavuutta kärpästen kanssa, tämä ilmeni loppukeväästä jonkinasteisena, mutta ikävänä, ihomyiaasina. Joten lääkärikäyntejä riitti. Kuski selvisi paremmin, vain nirhamia ja joitakin mustelmia huolimatta neljästä nurinmenosta. Reissussa rähjääntyy, edessä on ajovarusteiden ja itsensä huoltoa. Bemarista puhumattakaan, pyörässä taitaa olla edessä isompikin remppa. Mutta ehkä myöhemmin kesällä voisi ajella Nordkappiin... |
 |
|
|
|
