Zacatecasissa vietettiin
kulttuurifestivaaleja, täkäläiset pippalot eivät ollet ihan
pienimuotoiset, kaksi viikkoa kulttuuritapahtumia laidasta laitaan,
meidän saapuessa oli jo toinen viikko menossa! Kaikilla kaupungin
toreilla oli iso esiintymislava ja mitä oli tarjolla: ainakin
meksikaanimusiikkia, popkonsertteja, perinteisiä tanssiesityksiä,
taidetta - ja paljon muuta, joka meiltä jäi huomaamatta.
Kulttuurin ohella kävimme
hopeakaupungin ympärillä olevilla vuorilla. Cerro del Grillo
-vuorella oli Mina el Eden, hopeakaivos, nykysin museo. Kaivos tomi
vuodesta 1586 aina 1960-luvulle saakka. Hopea, kulta, kupari, rauta
ja sinkki takasivat kaupungille vauraat oltavat, espanjalaisten
kaudella kuitenkin orja- ja lapsityövoiman avulla. Tällä kertaa ei
tarvinnut kontata kaivoksen kuiluissa, käytävät oli paremmat kuin
monet kaupungin kadut. Kävimme kaivoksen 3. ja 4. tasolla, helppoa,
hissillä alas, alemmat tasot olivat veden valtaamia.
Siirryimme Telefericolla kaupungin ja
laakson yli Cerro de la Bufa -vuorelle, jossa oli kaivostyöläisten
pyhimykselle omistettu kirkko. Ja patsaita, Francisco ”Pancho”
Villa (1878 – 1923), lainsuojaton, Robin Hood, Meksikon
vallankumouksen kuuluisimpia johtohahmoja oli saanut oman patsaan
vuoren huipulle taisteltuaan voitokkaasti rinteillä diktaattori
Huertan joukkoja vastaan.
Ja taiteesta vielä sen verran, että
kulttuuritapahtuma tarjosi zacatecasilaisen taitelijan Rafael
Coronelin upean näyttelyn osasta hänen töistään ja hänen
keräilyharrastuksensa kohteet oli koottu Rafael Coronel -museoon,
joka oli entinen luostari 1600-luvulta ja osittain rauniotunut.
Coronelin keräilyjen pääkohde oli naamiot , yli 3000 erilaista,
pääosin meksikolaisia (ja myös muualta) oli näytteillä ja
useampi tuhat vielä varastoituna.
Meksikolaisilla on pitkät perinteet käyttää maskeja karnevaaleissa, tanssiesityksissä, pyhimysten päivinä tai perinteisissä riiteissä. Maskin käyttäjä muuttuu hetkeksi kuvan esittämäksi hahmoksi, henkilöksi tai jumalolennoksi. Olteekeilla ja asteekeilla oli kuolinnaamioita, papit, hallitsijat ja ylimistö käyttivät maskeja vallan merkkeinä tai yhdistääkseen maallisen ja uskonnollisen elämän yhdeksi. Espanjalaisten tulo mullisti poliittisen ja uskonnollisen elämän, mutta ei poistanut paikallisten taipumuksia vanhoihin rituaaleihin, joten uskonsaarnaajien oli otettava tämä huomioon omissa tapahtumissaan. Kulttuurit sekoittuivat ja vaikutukset oli nähtävillä näissä maskeissa, ne kuvastivat uskonnollisia tapahtumia, taisteluja, valloituksia, niissä on viitteitä esihistoriallisiin ja muihin kristillisiin elementteihin, on erilaisia ihmisiä, eläimiä, klovneja, ilveilijöitä, paholaisia, ihmisen ja eläimen hahmot yhdistyvät toisiinsa... Aiheita on loputtomiin!
Ja perinteet jatkuvat, nykysin meksikolaisten showpainijoiden maskeissa.
Yrtimme valita ”näyttelyn paras naamio” - ei onnistuttu... Ja meidän joulupukin naamarikin puuttui!

Edessä oli suoraakin suorempi tie
kohti pohjoista, Zacatecasista oli vajaat 400 km Saltilloon,
Coahuilan osavaltioon. Ehkä tässä oli tämän reissun
pitkäpiimäisin ajopäivä, ajoimme matalahkolla aavikkomaisella
ylängöllä, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, kaktuksia,
matalaa puskaa, korkeampaa puskaa, matalia palmumaisia puita,
hiekkaa. Ylitimme Kravun kääntöpiirin. Loppumatkasta alkoi siintää
Sierra Madre Oriental -vuoristo. Kaupunki sijaitsi Chihuahuan
aavikolla.
Lorvailimme kaupungilla, Museo del
Desierto MUDEn (aavikkomuseo) kaktuspuutarhasta löytyi yli 400
erilaista kaktuslajia, lisäksi dinosauruksia ja fossiileja. Mutta tällä kaupunkiaavikolla ei ollut aivan
kuivaa, iltapäivän ukkoskuurot riehuivat tuntikausia, onneksi ei
oltu pyörän päällä. Viimeksi muuten saimme sadetta niskaan
Panaman–Costa Rican rajalla n. 1,5 kk sitten, joten ei
valittamista!

Saltillasta ajoimme vain 65 km
seuraavaan kaupunkiin, Nuevo Leonin osavaltiossa sijaitseva Monterrey
olikin jo isompi kaupunki, vain reilut 4 milj asukasta, maan
kolmanneksi suurin kaupunki ja teollisuuskaupunki. Matka maisemien
karuudesta huolimatta oli mukava, ajoimme laaksossa vuoristojonojen
keskellä lähes koko pätkän ja kaupunkikuvaa hallitsi
satulanmuotoinen vuori Cerro de la Silla. Itse kaupunki muistutti
osittain jo enemmän amerikkalaista kuin meksikolaista, modernit
rakennukset reunustivat Macroplaza-toria, Barrio Antiguosta taas
löytyi vielä vanhan kaupungin tunnelmaa, mutta helteisen kuumassa
kaupungissa ei juurikaan jaksanut liikkua. V 2005 kaupunki rankattiin
maan turvallisimmaksi, mutta v 2011 oli sen historian väkivaltaisin,
huume- ja muiden jengien väliset yhteenotot olivat lehtijuttujen
mukaan vaatineet satojen ihmisten hengen ja mm.
amerikkalaisten terveysturismi lopahti kokonaan. Onneksi nämä jutut
selvisi meille vasta jälkikäteen, melko huolettomasti pyörittiin
keskustassa muun porukan seassa...

Monterrey, Meksikon koillisnurkassa,
oli sitten viimeinen pysähdysetappi tässä maassa, edessä on enää
reilun kahdensadan kilometrin matka rajalle. On kaksi vaihtoehtoa,
Laredo tai Reynosa, kummastahan pääsisi vaivattomammin Rio Granden
ylitse?
Karttalinkki
< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >