26. Ei mämmiä, ei pashaa

4.4- 9.4.2012
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Meksiko
 
Meksikolaisten lomaviikko laittoi vipinää meidänkin reissuun: aamu oli raikkaan viileä – yölämpötila alle 10 asteen luokkaa ja aurinkokin nousi vasta vähän ennen klo 8.00 – joten laitoimme vaihteeksi enemmän vaatetusta päälle, olimme pyramideilla 2300 m:n korkeudessa. Lähdimme kohti länttä ja takaisin Mexico Cityyn (kaupungin silhuetti taas lähes näkymätön savusumun vuoksi), tällä kertaa kiersimme kaupungin, teimme muutaman harhavedon ja ajelimme esikaupungeissa, kunnes pääsimme kaupungin ulkoreunalla olevalle moottoritielle. Ajomatkaa Moreliaan oli yli 400 km, liikuimme koko päivän pääasiassa moottoriteitä tai vastaavia pitkin, ainoa haittapuoli oli, että tietulleja kertyi matkalla 11 kpl ja maksut olivat 14 – 110 peson välillä, yhteensä n. 550 pesoa (33 €) - suhteellisen paljon! Voi siis valita ”libre”- tai ”cuota”-tien välillä, maksuttomat tiet ovat hyväkuntoisia teitä, mutta kiertelevät kylien ja pikkukaupunkien läpi, paljon hidasteita, ajonopeus näillä teillä jää väistämättä 50 – 80 km/h. Maksulliset tiet ovat taas monikaistaisia ja erinomaisia, ajonopeus mitä kulkuneuvosta irti lähtee, tosin ylinopeudesta voi kortti päätyä poliisien haltuun (sallittu maksimi 110 km/h).

Pääsiäiseksi Patzcuaroon, Michoacanin osavaltioon, ja vietimme matkalla myös yhden yön Moreliassa, espanjalaisten rakennuttamassa Nueva Espanan kaupungissa (v 1541), joka oli jälleen upea arkkitehtuurinen ”paketti”. Kaupungin keskusta, Unescon maailmanperintökohde, käsitti n. 200 punertavasta kivestä rakennettua barokkityylistä, linnamaista rakennusta. Kaupungin omien laskujen mukaan heiltä löytyi 1133 suojeltavaa kohdetta! Sadan vuoden rakennustyön tulos, valtava katedraali (1640 – 1744) kaksoistorneineen oli upea iltavalaistuksessa, illalla täysikuu nousi tornien takaa! Pääsiäisen kunniaksi vanhan keskustan kadunvarret ja rakennukset oli koristeltu violetein ristilipuin. Itse vietimme yön Hotel Coloniassa ja pyörällä oli paraatipaikka sisäpihan pilareiden juurella.
 
 
 
  
 
Aamulla meillä oli reilun 60 km ajomatka Patzcuaroon, Patzcuaro-järven tuntumassa olevaan kaupunkiin. Tätä ja järven muita rantakyliä kutsutaan nimellä Pueblos Magico, kyliä, joissa alkuperäisten asukkaiden perinteet ovat vielä arvossaan. Semana Santa (pyhä viikko) ja marraskuinen Dia de Muertos (kuolleiden päivä) ovat merkittävimpiä tapahtumia ja keräävät runsaasti matkailijoita paikan päälle. Meitäkin kiinnosti nähdä perinteiset katolilaiset pääsiäismenot, lähes 80% maan väestöstä kun on katolilaisia ja kirkoista ei tässä maassa todellakaan ole pulaa!
 
Kaupungilla oli oma ilmeensä, kaikki rakennukset olivat tiilikattoisia, valkoiseksi kalkittuja ja alaosastaan punaruskeiksi maalattuja, kadut kapeita mukulakivikatuja tai hiekkateitä. Pienen kiertelyn jälkeen ei enää tiennyt mistä oli tulossa ja mihin menossa, talot olivat niin samannäköisiä, onneksi toreista sai hyvät kiintopisteet.

 
Kiirastorstaina kiertelimme torit ja muutamat kirkot, keskustan torit, Plaza Grande ja Plaza Chica, olivat paikallisten ja ympäröivien kylien asukkaiden valtaamat, sadottain markkinakojuja; kuparitöitä (astioita, koruja), savitöitä, punoskoreja, lakattuja ja koristeltuja puuesineitä, muita puutöitä, kirjontatöitä, katuruokaa, jne, jne. Kirjasto sijaitsi entisessä kirkossa. Kirkot olivat täynnä messuväkeä ja muu väki kierteli toreja ja katuja.

 

 
Pitkäperjantaina seurasimme Ristin tie (Via Crucis) -vaellusta, joka kulki keskustan katuja pitkin. Lisäksi poikkesimme basilikassa katsomassa Nuestra Senora de la Salud -pyhimystä (Our Lady of Health), joka oli tehty maissintähkä-hunajatahnasta ja varmaan vähän muustakin sekä museossa, jossa muutamien kivilattioiden kivien raot oli täytetty lehmän jalkanivelten luilla – kummallisia erikoisuuksia!
 

 

 
Muuten kaupungilla oli normaali härdellipäivä, kaupat auki ja markkinakojut avoinna. Violetti-valkoisia koristeita oli ilmestynyt talojen ikkunoihin ja oviin.
 

Isla Janitzio -saaren huipulla oleva 40-metrinen patsas näkyi manterelle ja kruunasi saarikukkulan, joten pitihän siellä käydä veneretkellä. Patzcuaron järvi oli savisenruskea ja järvellä kellui runsaasti jotain kasvilauttoja. Satamalaiturilta kukkulalle vei kapea kuja, satoja portaita ylös, kuja ja kaikki muutkin sivukujat oli yksi jatkumo matkamuistomyymälää ja ravintolaa, turistien päiväretkikohde. Ravintoloiden kalaruokien tarjonta oli kyllä erinomainen, mutta alkoi jo ihmetyttää, mikä on näiden (krääsä)kauppiaiden idea, kaikista kojuista löytyi prikulleen samat tavarat, myyjät (yleensä naisväki koristeellisissa kansanpuvuissaan) istuivat hieman apaattisen ja odottavan näköisenä jakkaroillaan, ostaisiko joku jotain...
 
 
 
 
Perinteisessä vanhojen miesten tanssissa löytyi kyllä vauhtia ja puukenkien kopsetta, esitykset keräsivät nopeasti isot väkijoukot ympärilleen.
 
 
 
Illalla kaupungilla oli satojen ihmisten kulkue, jossa kannettiin Inri-patsaita sekä muita pyhimysten patsaita ja kuvia pääkatuja pitkin. Kaksijakoiselta pääsiäisen touhut kyllä vaikuttivat ja ehkä hämmentäviltä – toisaalla on uskonto ja harras tunnelma, jotka korostuivat hyvin voimakkaasti näihin seremonioihin osallistuvien keskuudessa ja toisaalla on kaupallinen ja viihteellinen puoli sekä lomat ja hauskanpito.  Mutta kuulunee täkäläisten elämäntyyliin.
 

Pääsiäslauantaina nautimme myöhäisen aamiaisen hotellimme pihalla, oli jälleen kylmä yö, mutta aurinko alkoi onneksi nopeasti lämmittää. Runsas brunssi-aamiainen ja isännän ystävällinen palvelu olivat erinomaiset. Kävimme päivällä parin tunnin (hikisellä) kävelylenkillä ja illalla suuntasimme takasin keskustaan katsomaan Procesion de Silencio -kulkuetta. Huppupäiset, kaapuihin pukeutuneet veljeskuntien jäsenet vaelsivat pitkin kaupungin katuja kantaen ristejä ja patsaita, tämän jälkeen väki suuntasi kirkkoihin. Oli hetken hiljaisuus. Ja sitten markkinatouhut jatkuivat täysillä, me päätimme omalta osaltamme pääsiäisen vieton tähän.

Sunnuntaina jatkoimme pikkuteitä pitkin Chapala-järven maisemiin, Chapalan kaupungin rantabulevardi oli tupaten täynnä väkeä, kaikki kadunvarret useiden kortteleiden päähän täynnä autoja ja parkkipaikkaa etsiviä. Ja täältä olisi pitänyt lennosta löytää yösija – totesimme pian, että mahdoton homma – ja suuntasimme ulos kaupungista kohti lähimpää isoa ”kylää”, 4.5 milj asukkaan kaupunki Guadalajara olisi seuraava järkevä paikka. Chapalan kaupungin ulosmenotiellä huomasimme onneksi pienen hotellin, pääsiäishinnat olivat edelleen voimassa, mutta oli tilaa ja uima-allas takapihalla.
 
 
Aamulla Guadalajaran läpiajo ja pyörän selästä vilkaisu keskustan historiallisiin rakennuksiin – näyttivät upeilta – mutta pysähdyksittä ohitse. Päivän ajomatka suuntautui Zacetecasiin, ajelimme pienempää tietä matalien vuorien reunustamalla ylängöllä, kuivan karua aromaista maisemaa, ohitimme muutaman laatikkokylän ja kaupungin, joissa arkkitehtuurilla ei ole ollut paljon sanansijaa. Zacatecasin kaupungissa taas oli ”palikat” kohdallaan, saavuimme jälleen yhteen Unescon maailmanperintökohteeseen. 

Karttalinkki

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >

Comments