4.4- 9.4.2012 Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen Meksiko Meksikolaisten lomaviikko laittoi
vipinää meidänkin reissuun: aamu oli raikkaan viileä –
yölämpötila alle 10 asteen luokkaa ja aurinkokin nousi vasta
vähän ennen klo 8.00 – joten laitoimme vaihteeksi enemmän
vaatetusta päälle, olimme pyramideilla 2300 m:n korkeudessa.
Lähdimme kohti länttä ja takaisin Mexico Cityyn (kaupungin
silhuetti taas lähes näkymätön savusumun vuoksi), tällä kertaa
kiersimme kaupungin, teimme muutaman harhavedon ja ajelimme
esikaupungeissa, kunnes pääsimme kaupungin ulkoreunalla olevalle
moottoritielle. Ajomatkaa Moreliaan oli yli 400 km, liikuimme koko
päivän pääasiassa moottoriteitä tai vastaavia pitkin, ainoa
haittapuoli oli, että tietulleja kertyi matkalla 11 kpl ja maksut
olivat 14 – 110 peson välillä, yhteensä n. 550 pesoa (33 €) -
suhteellisen paljon! Voi siis valita ”libre”- tai ”cuota”-tien
välillä, maksuttomat tiet ovat hyväkuntoisia teitä, mutta
kiertelevät kylien ja pikkukaupunkien läpi, paljon hidasteita,
ajonopeus näillä teillä jää väistämättä 50 – 80 km/h.
Maksulliset tiet ovat taas monikaistaisia ja erinomaisia, ajonopeus
mitä kulkuneuvosta irti lähtee, tosin ylinopeudesta voi kortti
päätyä poliisien haltuun (sallittu maksimi 110 km/h).
Pääsiäiseksi Patzcuaroon,
Michoacanin osavaltioon, ja vietimme matkalla myös yhden yön
Moreliassa, espanjalaisten rakennuttamassa Nueva Espanan kaupungissa
(v 1541), joka oli jälleen upea arkkitehtuurinen ”paketti”.
Kaupungin keskusta, Unescon maailmanperintökohde, käsitti n. 200
punertavasta kivestä rakennettua barokkityylistä, linnamaista
rakennusta. Kaupungin omien laskujen mukaan heiltä löytyi 1133
suojeltavaa kohdetta! Sadan vuoden rakennustyön tulos, valtava
katedraali (1640 – 1744) kaksoistorneineen oli upea
iltavalaistuksessa, illalla täysikuu nousi tornien takaa!
Pääsiäisen kunniaksi vanhan keskustan kadunvarret ja rakennukset
oli koristeltu violetein ristilipuin. Itse vietimme yön Hotel
Coloniassa ja pyörällä oli paraatipaikka sisäpihan pilareiden
juurella.     Aamulla meillä oli reilun 60 km
ajomatka Patzcuaroon, Patzcuaro-järven tuntumassa olevaan
kaupunkiin. Tätä ja järven muita rantakyliä kutsutaan nimellä
Pueblos Magico, kyliä, joissa alkuperäisten asukkaiden perinteet
ovat vielä arvossaan. Semana Santa (pyhä viikko) ja marraskuinen
Dia de Muertos (kuolleiden päivä) ovat merkittävimpiä tapahtumia
ja keräävät runsaasti matkailijoita paikan päälle. Meitäkin
kiinnosti nähdä perinteiset katolilaiset pääsiäismenot, lähes
80% maan väestöstä kun on katolilaisia ja kirkoista ei tässä
maassa todellakaan ole pulaa! Kaupungilla oli oma ilmeensä, kaikki
rakennukset olivat tiilikattoisia, valkoiseksi kalkittuja ja
alaosastaan punaruskeiksi maalattuja, kadut kapeita mukulakivikatuja
tai hiekkateitä. Pienen kiertelyn jälkeen ei enää tiennyt mistä
oli tulossa ja mihin menossa, talot olivat niin samannäköisiä,
onneksi toreista sai hyvät kiintopisteet.
Kiirastorstaina kiertelimme torit ja
muutamat kirkot, keskustan torit, Plaza Grande ja Plaza Chica, olivat
paikallisten ja ympäröivien kylien asukkaiden valtaamat, sadottain
markkinakojuja; kuparitöitä (astioita, koruja), savitöitä,
punoskoreja, lakattuja ja koristeltuja puuesineitä, muita puutöitä,
kirjontatöitä, katuruokaa, jne, jne. Kirjasto sijaitsi entisessä
kirkossa. Kirkot olivat täynnä messuväkeä ja muu väki kierteli
toreja ja katuja.
 
Pitkäperjantaina seurasimme Ristin tie
(Via Crucis) -vaellusta, joka kulki keskustan katuja pitkin.
Lisäksi poikkesimme
basilikassa katsomassa Nuestra Senora de la Salud -pyhimystä (Our
Lady of Health), joka oli tehty maissintähkä-hunajatahnasta ja
varmaan vähän muustakin sekä museossa, jossa muutamien
kivilattioiden kivien raot oli täytetty lehmän jalkanivelten luilla
– kummallisia erikoisuuksia!
  Muuten kaupungilla oli normaali
härdellipäivä, kaupat auki ja markkinakojut avoinna.
Violetti-valkoisia koristeita oli ilmestynyt talojen ikkunoihin ja
oviin.
Isla Janitzio -saaren huipulla oleva
40-metrinen patsas näkyi manterelle ja kruunasi saarikukkulan,
joten pitihän siellä käydä veneretkellä. Patzcuaron järvi oli
savisenruskea ja järvellä kellui runsaasti jotain kasvilauttoja.
Satamalaiturilta kukkulalle vei kapea kuja, satoja portaita ylös,
kuja ja kaikki muutkin sivukujat oli yksi jatkumo matkamuistomyymälää
ja ravintolaa, turistien päiväretkikohde. Ravintoloiden kalaruokien
tarjonta oli kyllä erinomainen, mutta alkoi jo ihmetyttää, mikä
on näiden (krääsä)kauppiaiden idea, kaikista kojuista löytyi
prikulleen samat tavarat, myyjät (yleensä naisväki
koristeellisissa kansanpuvuissaan) istuivat hieman apaattisen ja
odottavan näköisenä jakkaroillaan, ostaisiko joku jotain...     Perinteisessä vanhojen miesten
tanssissa löytyi kyllä vauhtia ja puukenkien kopsetta, esitykset
keräsivät nopeasti isot väkijoukot ympärilleen.   Illalla kaupungilla
oli satojen ihmisten kulkue, jossa kannettiin Inri-patsaita sekä muita
pyhimysten patsaita ja kuvia pääkatuja pitkin. Kaksijakoiselta pääsiäisen touhut kyllä vaikuttivat ja ehkä hämmentäviltä –
toisaalla on uskonto ja harras tunnelma, jotka korostuivat hyvin voimakkaasti
näihin seremonioihin osallistuvien keskuudessa ja toisaalla on kaupallinen ja viihteellinen puoli sekä lomat ja hauskanpito. Mutta kuulunee täkäläisten elämäntyyliin.
Pääsiäslauantaina nautimme myöhäisen
aamiaisen hotellimme pihalla, oli jälleen kylmä yö, mutta aurinko
alkoi onneksi nopeasti lämmittää. Runsas brunssi-aamiainen ja
isännän ystävällinen palvelu olivat erinomaiset. Kävimme
päivällä parin tunnin (hikisellä) kävelylenkillä ja illalla
suuntasimme takasin keskustaan katsomaan Procesion de Silencio
-kulkuetta. Huppupäiset, kaapuihin pukeutuneet veljeskuntien jäsenet
vaelsivat pitkin kaupungin katuja kantaen ristejä ja patsaita,
tämän jälkeen väki suuntasi kirkkoihin. Oli hetken hiljaisuus. Ja
sitten markkinatouhut jatkuivat täysillä, me päätimme omalta
osaltamme pääsiäisen vieton tähän.
Sunnuntaina jatkoimme pikkuteitä
pitkin Chapala-järven maisemiin, Chapalan kaupungin rantabulevardi
oli tupaten täynnä väkeä, kaikki kadunvarret useiden kortteleiden
päähän täynnä autoja ja parkkipaikkaa etsiviä. Ja täältä
olisi pitänyt lennosta löytää yösija – totesimme pian, että
mahdoton homma – ja suuntasimme ulos kaupungista kohti lähimpää
isoa ”kylää”, 4.5 milj asukkaan kaupunki Guadalajara olisi
seuraava järkevä paikka. Chapalan kaupungin ulosmenotiellä
huomasimme onneksi pienen hotellin, pääsiäishinnat olivat edelleen
voimassa, mutta oli tilaa ja uima-allas takapihalla.   Aamulla Guadalajaran läpiajo ja pyörän
selästä vilkaisu keskustan historiallisiin rakennuksiin –
näyttivät upeilta – mutta pysähdyksittä ohitse. Päivän
ajomatka suuntautui Zacetecasiin, ajelimme pienempää tietä
matalien vuorien reunustamalla ylängöllä, kuivan karua aromaista
maisemaa, ohitimme muutaman laatikkokylän ja kaupungin, joissa
arkkitehtuurilla ei ole ollut paljon sanansijaa. Zacatecasin
kaupungissa taas oli ”palikat” kohdallaan, saavuimme jälleen
yhteen Unescon maailmanperintökohteeseen. |
 |
|
|
|
