30.3 - 3.4.2012 Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen Meksiko Arriagasta matka jatkui Oaxacaan,
ajoimme ensin reilut sata kilometriä rannikon tuntumassa,
maksullista tietä, jonka jälkeen käännyimme jälleen sisämaahan
ja Sierra Madre del Sur -vuoristoon. Ajopäivälle kertyi pituutta,
oli vaihtelevia maisemia, rannikolla tuhansittain tuulimyllyjä ja
vuoristossa tuhansittain kaktuksia. Kaktukset olivatkin lähes ainoat
vihreät kasvit ruskean kuivaksi paahtuneissa maisemissa.   Liikenne oli kuitenkin rauhallista,
sotilaspoliisit pysäyttivät meidät pari kertaa, pieni
juttelutuokio ja poliisien englannin kielen harjoittelua, kassien
koputtelua ja kysymyksiä mitä mukana. Poliisit olivat
käytökseltään kohteliaita ja ystävällisiä. Ja onhan näihin
rynnäkkökivääreihinkin jo silmä tottunut - matkan varrella
pyssyjä ja pamppuja on nähty jos minkalaisia – ajelimme siis
edelleen osavaltioissa (Chiapas, Oaxaca), joissa olosuhteet eivät
ole sataprosenttisen turvallisia ja jännitteitä lienee kytemässä
pinnan alla. Loppumatka Oaxacaan sujui vuorten
ympäröimässä Valles Centrales -laaksossa, pellot olivat täynnä
agavea ja mitä agavesta tehdään - tequilaa ja mezcalea. Tequilan
valmistamiseen kelpaa vain sininen agave ja mezcaliin kaikki muutkin.
Tien varsilla, ennen kaupunkia, oli vieri vieressä mezcal-tehtaita
ja myymälöissä pullorivistö toisensa jälkeen (ei pysähdytty!).
Suuntasimme kaupungin historialliseen
keskustaan, esikaupungin korttelit olivat tavan tylsiä, mutta vanha
keskusta värikkäine taloineen jälleen upea. Meillä kesti hetken
löytää majapaikka, lopulta pääsimme pienen hostelliin, mutta
vain yhdeksi yöksi, meksikolaiset lomanviettäjät olivat jo
varanneet paikat täyteen. Illan ennätimme kiertää kaupungin
keskustaa, keskusta oli täynnä suklaa-, mezcal- ja
käsityökauppoja, oli myös suuri Zocalo ja Alameda de Leon Plaza,
kaksi toria vierekkäin. Ja torin äärellä 1500-luvulta oleva
barokkityylinen katedraali. Molemmat torit olivat kuhinapaikkoja,
satoja kaikenlaisen tavaran ja pikkupurtavan myyjiä, perinneasuisia
naisia käsityötaitojaan esittelemässä, maribaorkesterin
iltakonsertti, kulkijaa ristiin rastiin, juoksevia lapsia
ilmapalloineen – perjantai-illan huumaa! Tätä kaikkea kuhinaa oli
kiva seurata yläilmoista, erään torin varrella olevalta
ravintolaparvekkeelta, ja tällä kertaa ruoka oli erinomaista –
kaupunki onkin kuuluisa meksikolaisesta tai paremminkin
oaxacan-tyylisestä (ne mausteet!) keittiöstä.     Mutta, tämäkin kaupunki oli vielä
muutama vuosi takaperin poliittisten kahinoiden ja protestien
keskipiste, yhteydenotot hallituksen ja paikallisten välillä olivat
väkivaltaisia. Ja jokunen vuosi sitten päättyi erään
suomalaisenkin rauhanaktivistin elämä läheisessä kylässä
linja-autoon kohdistuneessa aseellisessa hyökkäyksessä. Aikomus oli viipyä Oaxacassa pari
yötä, mutta meidän olisi pitänyt etsiä uusi majapaikka. Päätimme
siirtää yösijan etsimisen lauantai-iltaan ja jonnekin muualle,
joten pyörän päälle ja tielle. Ja reilut 500 km eteenpäin kohti
keski-Meksikoa. Vuoristosta johtuen reittivalinnoissa ei ole ollut
paljonkaan valinnanvaraa, isot päätiet määrittelivät linjat eikä
hiekka- tai pikkuteille ei ollut mitään syytä lähteä. Oaxacasta
poistuimme hulppeaa moottoritietä pitkin ja käännyimme
Cuarnavacaan johtavalle pienemmälle tielle. Muutaman ison kaupungin
läpiajot hidastivat ajoa sen verran, että päivä kääntyi jo
iltaa kohden ja kohteenamme ollut Taxcon kaupunki jäi matkan
päähän.
  Jäimme Cuarnavacaan, josta tulevasta
palmusunnuntaista huolimatta löytyi onneksi tilaa La
Roma-hotellista. Tämä kaupunki on ollut vuosikymmeniä suosittu
lomanviettopaikka ihanteellisen ilmaston vuoksi, ikuisen kevään
kaupunki, ja edelleen mm. pääkaupunkilaisten viikonloppulomien
kohde. Ja kaupunki, jolla on takanaan pitkä pätkä historiaa,
alkaen v 1200 jaa, myöhemmin oli osa asteekkien valtakuntaa
uskonnollisena ja astrologisena keskuksena ja vuodesta 1521 Cortesin
valloittamana, espanjalaisten hallussa seuraavat 300 vuotta. Cortes
tuhosi asteekkien aikaansaannokset, pyramidit ja rakennutti päälle
oman linnoituksensa, mahtava Palacio de Cortes hallitsi zocaloa eli
Plaza de Armas -toria. Kaupunki onkin ainoa Meksikon kaupungeista,
jossa katedraali tai kirkko ei sijaise torin reunalla! Palacio de
Cortes on nykysin museona ja sen pohjakeroksessa oli entisöity
joitakin pyramidin osia, museo kertoi erinomaisesti meksikolaisten
kulttuurista ja historiasta, alkaen esihistoriallisita aikakausista
ja päättyen asteekkien ja espanjalaisten valtakausien kautta
Meksikon vallankumoukseen.
Ja paljon muuta: zocalon vieressä oli
Jardin Juarez, jossa sijaitsi Gustave Eiffelin suunnittelma
(orkesteri)paviljonki. Ja kirkkojen vieressä Jardin Borda, valtava
puisto ja iso kolonialaistyylinen talo, jota mm. keisari Maximilian
(Itävallan Franz Josefin veli) ja keisarinna Charlotta pitivät
kesäresidenssinään (Napoleon III yritti laajentaa valtakuntaansa
Meksikoon ja nimesi arkkiherttua Maxmilianin Meksikon keisariksi
1860-luvulla, keisarikunnan taru oli lyhyt). Katedraali, Templo de la Asuncion de
Maria, muutaman korttelin päästä torista tai oikeastaan samojen
muurien sisällä oli vielä kaksi muutakin kirkkoa. Itse katedraali
muistutti enemmänkin linnoitusta kuin pyhättöä. Palmusunnuntaina
kirkkohin vievän kadun reunat olivat täynnä palmun lehväoksia
kaupittelevia paikallisia. ”Virpomavitsoissa” tuli jälleen
esille täkäläisten hienot käsityötaidot, palmunlehvästä
mudostui muutamassa minuutissa mitä taidokkaammin punottu koriste.
Tosin tuotteiden jatkuva tyrkkyttäminen alkoi jo olla rasittavaa.
Aioimme käydä katedraalissa, mutta ei puhettakaan, että sisälle
olisi mahtunut, kaupunkilaiset olivat liikenteessa palmulehviensä
kanssa ja palmusunnuntain messu oli vetänyt väkeä paikalle
sadottain.     Kun katedraalin ei mahtunut, meille
löytyi kohde löytyi kulman takaa, kävelimme amerikkalaisen
taitelija ja keräilijä Robert Brady (1928 – 86) -museoon tai
hänen entiseen kotiinsa Casa de la Torreen. Talon takaseinä ja
pihamuurit olivat katedraaliin kuuluvan luostarin takaseinää –
tarjolla oli hulppea paikka ja mielettömät kokoelmat taidetta,
tekstiilejä, antiikkia, yms.tavaraa kerättynä maailman eri
kolkilta – sisustus- ja taidelehtien sivujen täytettä... Oli siis
paljon mielenkiintoisempaa kuin katolilaisten messu muurin takana!         Ja vielä toisenlaisen taiteen pariin,
asteekkien Teothiuacan, Mexico Cityn itäpuolella oleva
rauniokaupunki ja sen valtavat pyramidit oli vielä nähtävä...
Cuarnavaca sijatsi Mexico Cityn
alapuolella, sieltä oli vain vajaat 100 km pääkaupunkiin ja hieman
mietitytti, että miten sujahdetaan maanantaina 20 miljoonan asukkaan
kaupungin läpi sen itäpuolelle, järkeviä kiertoteitäkään emme
keksineet. Lähtökin venähti, kun varmuuden vuoksi varasimme
Teothiuacanistä majoituksen ja samalla myös pääsiäisen ajaksi
Pazguaron kylään. Ja lisäksi vielä selvisi, että
olimme koko Meksikossa oloajan olleet väärässä kellonajassa, jäi
kellot Belizen jälkeen tarkastamatta ja oletimme, että samalla
aikavyöhykkeellä ollaan edelleen.. Tunti sinne tai tänne... Tunnissa olimme Mexico Cityn reunalla
ja seuraavan tunnin kuluttua olimme ajaneet kaupungin toisella
reunalle. Cuarnavacasta lähtenyt moottoritie, joka nousi yli 3000
metriin ja näytti myös savusumun peittämän suurkaupungin, jatkui
kaupungin läpi kolmikaistaisena ja oli erittäin helppo ajettava,
liikenne oli rauhallista, ei mitään ruuhkia. Sujui siis hyvin!
Citystä oli matkaa rauniokaupunkiin reilut 50 km, tähän
loppumatkaan menkin sitten pari tuntia. Missasimme Mexico Cityn
jälkeen erään risteyksen, emme päässeet kääntymään heti
takaisin ja kiertolenkistä tulikin vähän pidempi, GPS sekoili
jälleen omiaan ja yritti ajattaa meidät rautatietä pitkin
jonnekin... Mutkien kautta suoraan perille, mutta iltapäivä oli jo
sen verran pitkällä, että pyramidit oli jätettävä aamuun. Les Piramidesin museoalue avattiin jo
aamulla aikaisin, kohde on erittäin suosittu, joten jos halusi
vältellä valtavat turistimassat, niin kannatti olla ajoissa. Ja
välttää myös paahtava auringonpaiste. Olimme lippukassalla jo
kahdeksan kieppeillä heti auringon nousun jälkeen (kerrankin lyhyt
kävelymatka majapaikasta) ja parkkipaikat, pihat ja kulkuväylät
olivat autiot, vielä, siis tossua tossun eteen, tiedossa oli
useamman kilometrin lenkki ja pyramidien portaat.. Jo 100-luvulla alkunsa saanut
Teotihuacan oli 600-luvulla Mesoamerikan suurin kaupunki, jossa asui
lähes 200 000 ihmistä. Kaupunki rappeutui 800-luvulla ja oli sen
jälkeen vuosisatoja asteekki-ylhäimistön pyhiinvelluskohde.
Asteekit uskoivat kaikkien jumalien uhranneen itsensä täällä,
jotta aurinko ei pysähtyisi ”viidennen maailman” alkaessa. Kaupungin keskustassa aukioiden
reunoilla oli kolme pyramidia (Les Pyramides), maailman kolmanneksi
suurin pyramidi Pyramide del Sol, Pyramide de la Luna ja Templo de
Quetzalcoati. Aikoinaan kirkkaan punaiseksi värjätyn
aurinkopyramidin 70 m korkealle huipulle vei 248 rappusta (pieni
aamujumppa) ja sieltä vasta ymmärsi muinaisen kaupunkikaavan koko
laajuuden. Hallitsevana elementtinä oli kaupungin keskellä kulkeva
palatsirakennusten reunustama Calzada de los Muertos (kuoleman
valtatie), joka päättyi Kuupyramidin eteen. Tien nimitys oli
asteekkien aikakaudelta, he uskoivat tietä reunustavien rakennusten
olevan jättiläisen rakentamia hautoja. Poistuttaessa pyörähdimme
vielä museossa, joka oli ”ihan kiva” (kommenttimme museon
vieraskirjaan). Tämäkin rauniokaupunki jatkui vielä museoalueen
ulkopuolella ja uusine kaivauksineen. Mm. hotellimme pihalla oli
nähtävillä pieni pätkä vanhoja portaita ja muuria, hotelliväki
oli tehnyt siihen nuotiopaikan.       Näiden meksikaanien esi-isien kanssa
ovat varmaakin kaikki sekaisin, mistä juuret lähtivät alkuaan,
joten menee jotenkin näin: ennen ajanlaskua olivat esi-esi-esi-isät
joiden uskottiin tulleen Siperiasta jäisen Beringen salmen ja
mantereen pohjoisosan kautta Meksikoon, olmecit 1200 - 400 eaa,
teothiuacanit 250 - 600 jaa (Les Piramides keski-Meksikossa), mayat
1500 eaa – 1500 jaa, (Jukatan, myös Guatemala, Belize, Honduras),
toltecit 800 - 1200 jaa (keski-Meksikossa), asteekit 1300 - 1500 jaa
(keski-Meksikossa) ja lisäksi muita pienempiä kansanryhmiä.
Kristoffer Kolumbus purjehti Amerikkaan v
1492, ja sen jälkeen 1500-luvun alussa saapuivat muut espanjalaiset
Meksikon alueelle Hernan Cortesin johdolla ja siitä alkoikin aikamoinen hulina.
Mutta, jääkööt rauniot, pyramidit
ja vastaavat meidän osalta tähän, portaita on kiivetty sadottain
ylös ja alas, joku voisi sanoa, että onhan noita kiviä ihan
riittämiin... mutta mene ja tiedä, jos vielä jotain sattuisi
loppumatkasta tulemaan vastaan? Positiivistahan on, että nyt meillä
on ollut aikaa kiivetä portaita, ts. emme ole moneen viikkoon
istuskelleet pyörähuolloissa tai metsästäneet varaosia - ja heti perään kolme koputusta – kiveen! |
 |
|
|
|
