24. Mistä näitä pyramideja oikein riittää?

30.3 - 3.4.2012
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Meksiko
 
Arriagasta matka jatkui Oaxacaan, ajoimme ensin reilut sata kilometriä rannikon tuntumassa, maksullista tietä, jonka jälkeen käännyimme jälleen sisämaahan ja Sierra Madre del Sur -vuoristoon. Ajopäivälle kertyi pituutta, oli vaihtelevia maisemia, rannikolla tuhansittain tuulimyllyjä ja vuoristossa tuhansittain kaktuksia. Kaktukset olivatkin lähes ainoat vihreät kasvit ruskean kuivaksi paahtuneissa maisemissa.
 
 
Liikenne oli kuitenkin rauhallista, sotilaspoliisit pysäyttivät meidät pari kertaa, pieni juttelutuokio ja poliisien englannin kielen harjoittelua, kassien koputtelua ja kysymyksiä mitä mukana. Poliisit olivat käytökseltään kohteliaita ja ystävällisiä. Ja onhan näihin rynnäkkökivääreihinkin jo silmä tottunut - matkan varrella pyssyjä ja pamppuja on nähty jos minkalaisia – ajelimme siis edelleen osavaltioissa (Chiapas, Oaxaca), joissa olosuhteet eivät ole sataprosenttisen turvallisia ja jännitteitä lienee kytemässä pinnan alla.
 
Loppumatka Oaxacaan sujui vuorten ympäröimässä Valles Centrales -laaksossa, pellot olivat täynnä agavea ja mitä agavesta tehdään - tequilaa ja mezcalea. Tequilan valmistamiseen kelpaa vain sininen agave ja mezcaliin kaikki muutkin. Tien varsilla, ennen kaupunkia, oli vieri vieressä mezcal-tehtaita ja myymälöissä pullorivistö toisensa jälkeen (ei pysähdytty!).

 
Suuntasimme kaupungin historialliseen keskustaan, esikaupungin korttelit olivat tavan tylsiä, mutta vanha keskusta värikkäine taloineen jälleen upea. Meillä kesti hetken löytää majapaikka, lopulta pääsimme pienen hostelliin, mutta vain yhdeksi yöksi, meksikolaiset lomanviettäjät olivat jo varanneet paikat täyteen. Illan ennätimme kiertää kaupungin keskustaa, keskusta oli täynnä suklaa-, mezcal- ja käsityökauppoja, oli myös suuri Zocalo ja Alameda de Leon Plaza, kaksi toria vierekkäin. Ja torin äärellä 1500-luvulta oleva barokkityylinen katedraali. Molemmat torit olivat kuhinapaikkoja, satoja kaikenlaisen tavaran ja pikkupurtavan myyjiä, perinneasuisia naisia käsityötaitojaan esittelemässä, maribaorkesterin iltakonsertti, kulkijaa ristiin rastiin, juoksevia lapsia ilmapalloineen – perjantai-illan huumaa! Tätä kaikkea kuhinaa oli kiva seurata yläilmoista, erään torin varrella olevalta ravintolaparvekkeelta, ja tällä kertaa ruoka oli erinomaista – kaupunki onkin kuuluisa meksikolaisesta tai paremminkin oaxacan-tyylisestä (ne mausteet!) keittiöstä.
 
 
 
Mutta, tämäkin kaupunki oli vielä muutama vuosi takaperin poliittisten kahinoiden ja protestien keskipiste, yhteydenotot hallituksen ja paikallisten välillä olivat väkivaltaisia. Ja jokunen vuosi sitten päättyi erään suomalaisenkin rauhanaktivistin elämä läheisessä kylässä linja-autoon kohdistuneessa aseellisessa hyökkäyksessä.
 
Aikomus oli viipyä Oaxacassa pari yötä, mutta meidän olisi pitänyt etsiä uusi majapaikka. Päätimme siirtää yösijan etsimisen lauantai-iltaan ja jonnekin muualle, joten pyörän päälle ja tielle. Ja reilut 500 km eteenpäin kohti keski-Meksikoa. Vuoristosta johtuen reittivalinnoissa ei ole ollut paljonkaan valinnanvaraa, isot päätiet määrittelivät linjat eikä hiekka- tai pikkuteille ei ollut mitään syytä lähteä. Oaxacasta poistuimme hulppeaa moottoritietä pitkin ja käännyimme Cuarnavacaan johtavalle pienemmälle tielle. Muutaman ison kaupungin läpiajot hidastivat ajoa sen verran, että päivä kääntyi jo iltaa kohden ja kohteenamme ollut Taxcon kaupunki jäi matkan päähän.

 
Jäimme Cuarnavacaan, josta tulevasta palmusunnuntaista huolimatta löytyi onneksi tilaa La Roma-hotellista. Tämä kaupunki on ollut vuosikymmeniä suosittu lomanviettopaikka ihanteellisen ilmaston vuoksi, ikuisen kevään kaupunki, ja edelleen mm. pääkaupunkilaisten viikonloppulomien kohde. Ja kaupunki, jolla on takanaan pitkä pätkä historiaa, alkaen v 1200 jaa, myöhemmin oli osa asteekkien valtakuntaa uskonnollisena ja astrologisena keskuksena ja vuodesta 1521 Cortesin valloittamana, espanjalaisten hallussa seuraavat 300 vuotta. Cortes tuhosi asteekkien aikaansaannokset, pyramidit ja rakennutti päälle oman linnoituksensa, mahtava Palacio de Cortes hallitsi zocaloa eli Plaza de Armas -toria. Kaupunki onkin ainoa Meksikon kaupungeista, jossa katedraali tai kirkko ei sijaise torin reunalla! Palacio de Cortes on nykysin museona ja sen pohjakeroksessa oli entisöity joitakin pyramidin osia, museo kertoi erinomaisesti meksikolaisten kulttuurista ja historiasta, alkaen esihistoriallisita aikakausista ja päättyen asteekkien ja espanjalaisten valtakausien kautta Meksikon vallankumoukseen.

 
Ja paljon muuta: zocalon vieressä oli Jardin Juarez, jossa sijaitsi Gustave Eiffelin suunnittelma (orkesteri)paviljonki. Ja kirkkojen vieressä Jardin Borda, valtava puisto ja iso kolonialaistyylinen talo, jota mm. keisari Maximilian (Itävallan Franz Josefin veli) ja keisarinna Charlotta pitivät kesäresidenssinään (Napoleon III yritti laajentaa valtakuntaansa Meksikoon ja nimesi arkkiherttua Maxmilianin Meksikon keisariksi 1860-luvulla, keisarikunnan taru oli lyhyt).
 
Katedraali, Templo de la Asuncion de Maria, muutaman korttelin päästä torista tai oikeastaan samojen muurien sisällä oli vielä kaksi muutakin kirkkoa. Itse katedraali muistutti enemmänkin linnoitusta kuin pyhättöä. Palmusunnuntaina kirkkohin vievän kadun reunat olivat täynnä palmun lehväoksia kaupittelevia paikallisia. ”Virpomavitsoissa” tuli jälleen esille täkäläisten hienot käsityötaidot, palmunlehvästä mudostui muutamassa minuutissa mitä taidokkaammin punottu koriste. Tosin tuotteiden jatkuva tyrkkyttäminen alkoi jo olla rasittavaa. Aioimme käydä katedraalissa, mutta ei puhettakaan, että sisälle olisi mahtunut, kaupunkilaiset olivat liikenteessa palmulehviensä kanssa ja palmusunnuntain messu oli vetänyt väkeä paikalle sadottain.
 
 
Kun katedraalin ei mahtunut, meille löytyi kohde löytyi kulman takaa, kävelimme amerikkalaisen taitelija ja keräilijä Robert Brady (1928 – 86) -museoon tai hänen entiseen kotiinsa Casa de la Torreen. Talon takaseinä ja pihamuurit olivat katedraaliin kuuluvan luostarin takaseinää – tarjolla oli hulppea paikka ja mielettömät kokoelmat taidetta, tekstiilejä, antiikkia, yms.tavaraa kerättynä maailman eri kolkilta – sisustus-  ja taidelehtien sivujen täytettä... Oli siis paljon mielenkiintoisempaa kuin katolilaisten messu muurin takana!
 
 
 
 
Ja vielä toisenlaisen taiteen pariin, asteekkien Teothiuacan, Mexico Cityn itäpuolella oleva rauniokaupunki ja sen valtavat pyramidit oli vielä nähtävä...
 
Cuarnavaca sijatsi Mexico Cityn alapuolella, sieltä oli vain vajaat 100 km pääkaupunkiin ja hieman mietitytti, että miten sujahdetaan maanantaina 20 miljoonan asukkaan kaupungin läpi sen itäpuolelle, järkeviä kiertoteitäkään emme keksineet. Lähtökin venähti, kun varmuuden vuoksi varasimme Teothiuacanistä majoituksen ja samalla myös pääsiäisen ajaksi Pazguaron kylään.
 
Ja lisäksi vielä selvisi, että olimme koko Meksikossa oloajan olleet väärässä kellonajassa, jäi kellot Belizen jälkeen tarkastamatta ja oletimme, että samalla aikavyöhykkeellä ollaan edelleen.. Tunti sinne tai tänne...
 
Tunnissa olimme Mexico Cityn reunalla ja seuraavan tunnin kuluttua olimme ajaneet kaupungin toisella reunalle. Cuarnavacasta lähtenyt moottoritie, joka nousi yli 3000 metriin ja näytti myös savusumun peittämän suurkaupungin, jatkui kaupungin läpi kolmikaistaisena ja oli erittäin helppo ajettava, liikenne oli rauhallista, ei mitään ruuhkia. Sujui siis hyvin! Citystä oli matkaa rauniokaupunkiin reilut 50 km, tähän loppumatkaan menkin sitten pari tuntia. Missasimme Mexico Cityn jälkeen erään risteyksen, emme päässeet kääntymään heti takaisin ja kiertolenkistä tulikin vähän pidempi, GPS sekoili jälleen omiaan ja yritti ajattaa meidät rautatietä pitkin jonnekin... Mutkien kautta suoraan perille, mutta iltapäivä oli jo sen verran pitkällä, että pyramidit oli jätettävä aamuun.
 
Les Piramidesin museoalue avattiin jo aamulla aikaisin, kohde on erittäin suosittu, joten jos halusi vältellä valtavat turistimassat, niin kannatti olla ajoissa. Ja välttää myös paahtava auringonpaiste. Olimme lippukassalla jo kahdeksan kieppeillä heti auringon nousun jälkeen (kerrankin lyhyt kävelymatka majapaikasta) ja parkkipaikat, pihat ja kulkuväylät olivat autiot, vielä, siis tossua tossun eteen, tiedossa oli useamman kilometrin lenkki ja pyramidien portaat..
 
Jo 100-luvulla alkunsa saanut Teotihuacan oli 600-luvulla Mesoamerikan suurin kaupunki, jossa asui lähes 200 000 ihmistä. Kaupunki rappeutui 800-luvulla ja oli sen jälkeen vuosisatoja asteekki-ylhäimistön pyhiinvelluskohde. Asteekit uskoivat kaikkien jumalien uhranneen itsensä täällä, jotta aurinko ei pysähtyisi ”viidennen maailman” alkaessa.
 
Kaupungin keskustassa aukioiden reunoilla oli kolme pyramidia (Les Pyramides), maailman kolmanneksi suurin pyramidi Pyramide del Sol, Pyramide de la Luna ja Templo de Quetzalcoati. Aikoinaan kirkkaan punaiseksi värjätyn aurinkopyramidin 70 m korkealle huipulle vei 248 rappusta (pieni aamujumppa) ja sieltä vasta ymmärsi muinaisen kaupunkikaavan koko laajuuden. Hallitsevana elementtinä oli kaupungin keskellä kulkeva palatsirakennusten reunustama Calzada de los Muertos (kuoleman valtatie), joka päättyi Kuupyramidin eteen. Tien nimitys oli asteekkien aikakaudelta, he uskoivat tietä reunustavien rakennusten olevan jättiläisen rakentamia hautoja. Poistuttaessa pyörähdimme vielä museossa, joka oli ”ihan kiva” (kommenttimme museon vieraskirjaan). Tämäkin rauniokaupunki jatkui vielä museoalueen ulkopuolella ja uusine kaivauksineen. Mm. hotellimme pihalla oli nähtävillä pieni pätkä vanhoja portaita ja muuria, hotelliväki oli tehnyt siihen nuotiopaikan.
 
 
 
Näiden meksikaanien esi-isien kanssa ovat varmaakin kaikki sekaisin, mistä juuret lähtivät alkuaan, joten menee jotenkin näin: ennen ajanlaskua olivat esi-esi-esi-isät joiden uskottiin tulleen Siperiasta jäisen Beringen salmen ja mantereen pohjoisosan kautta Meksikoon, olmecit 1200 - 400 eaa, teothiuacanit 250 - 600 jaa (Les Piramides keski-Meksikossa), mayat 1500 eaa – 1500 jaa, (Jukatan, myös Guatemala, Belize, Honduras), toltecit 800 - 1200 jaa (keski-Meksikossa), asteekit 1300 - 1500 jaa (keski-Meksikossa) ja lisäksi muita pienempiä kansanryhmiä.
 
Kristoffer Kolumbus purjehti Amerikkaan  v 1492, ja sen jälkeen 1500-luvun alussa saapuivat muut espanjalaiset Meksikon alueelle Hernan Cortesin johdolla ja siitä alkoikin aikamoinen hulina.

 
Mutta, jääkööt rauniot, pyramidit ja vastaavat meidän osalta tähän, portaita on kiivetty sadottain ylös ja alas, joku voisi sanoa, että onhan noita kiviä ihan riittämiin... mutta mene ja tiedä, jos vielä jotain sattuisi loppumatkasta tulemaan vastaan? Positiivistahan on, että nyt meillä on ollut aikaa kiivetä portaita, ts. emme ole moneen viikkoon istuskelleet pyörähuolloissa tai metsästäneet varaosia - ja heti perään kolme koputusta – kiveen!

Karttalinkki

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >

Comments