23. Nos vamos en Mexico

25.3 - 29.3.2012
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Meksiko
 
Belize kuittasi meidät ulos veloittamalla käsittelymaksun ja PACT-veron, yhteensä 37,50 BZD/hlö, käytäntöhän on, että passiin ei lyödä leimaa, ennen kuin maksut on suoritettu ja leiman jälkeen, vielä ennen maasta poistumista, virkailija tarkasti maksukuitin. Monta tsekkausta ja luulisi, että vähemmälläkin selviäisi!
 
Meksikon passijonossa oli pientä ruuhkaa ison koululaisryhmän vuoksi, mutta vajaassa puolessa tunnissa siitäkin jonosta päästiin läpi, seuraavaksi pyörää tullaamaan, toimiston ulkoseinille oli lyöty isot kyltit, miten menetellään, joten prosessissa eikä maksuissa ollut epäselvyyksiä. Meksikoon tultaessa jouduimme suorittamaan pyörästä talletusmaksun, maksu riippui pyörän iästä ja meidän kohdalla se tarkoitti 300 USD. Rahat palautetaan maasta poistuttaessa ja jos ajoneuvoa ei vie maasta ulos lupaan merkityn ajan sisällä, rahat kilahtavat valtion kirstuun. Lisäksi tuli 48,40 USD käsittelymaksu ja vielä 294 peson pyörän kuljettajakohtainen maksu. Ja kopiotavaa! Parilta tullissa tapaamaltamme motoristilta saimme hyvän vinkin, pitäkää kaikki kuitit tallessa, heiltä oli maahan tultessa jäänyt joku kuitti saamatta ja selvittelivät pitkän tovin maksusuorituksiaan ennen kuin pääsivät maasta ulos.
 

Tullin jälkeen olikin vastassa puoli armeijaa, poliisikontrolli, kaikki ajoneuvot pysäytettiin ja tarkastettiin, jouduimme purkamaan puolet matkakassien sisällöstä jalkakäytävälle. Ilmeisesti etsivät huumeita tai jotain muuta? Pakkasimme tavarat uudestaan ja poistuimme raja-alueelta, tämän jälkeen olisi ollut kulkuneuvojen desinfiontipaikka, mutta hurautimme siitä vähän kuin vahingossa ohitse, joku kaveri tien vieressä huitoi, että takaisin, takaisin. Ei menty.
 
Meksikossa onkin sulattelemista, valtava maa, 112 miljonaa asukasta, Väli-Amerikkaa on vain eteläosat ja suurin osa maasta kuuluu Pohjois-Amerikkaan - mihin mennä, mitä kolmessa viikossa ennättää, vältelläkö isot kaupungit, isoimmat turistilaumat ja jättää muutamat ”highlightit” väliin? Ja pääsiäinen lähestyy, joka tarkoittaa, että meksikolaisilla on parin viikon loma ja tuskin he lomia kotinurkissa viettävät. Jo paikannimissä oli kieli solmussa, x-, z- ja c- kirjaimia riittää. Ja mikä käsitys meikäläisillä oli tästä maasta entuudesta: värikästä kulttuuria, sombreroita, tequilaa, mariachi-musiikkia, asteekkien ja mayjojen raunioita sekä rantakohteita. Lehtienpalstoilta on jäänyt mieleen huumet, Yhdysvaltoihin suuntautuva (laillinen tai laiton) siirtolaisuus ja sikainfluenssa lähti liikkeelle täältä. Todellisuus lienee siis paljon muutakin.
 

 
 
Jostain oli aloitettava, Jukatanin niemimaalle vei erinomainen valtatie ja parissa tunnissa olimme rajalta Tulumissa. Matka oli tasaista jollotusta suoraa tietä eteenpäin, maisemat matalaa tai vähän korkeampaa puskaa, kuumaa ja kuivaa. Jukatanin rannat ovat täynnä lomanviettopaikkoja sukellus- ja surffausmahdollisuuksineen, sisämaassa sijaitsee useita kymmeniä mayjojen rauniokaupunkeja.
 
Kiersimme Tulumin mayakaupungin, joka sijaintinsa vuoksi on erilainen muihin verrattuna, Karibian rannalla sijaitseva ja muurien ympäröimä kaupunki oli tärkeä kauppapaikka ja yksi viimeisimmistä mayojen rakentamista kaupungeista. Suurimmillaan kaupunki oli 1300 – 1500- luvuilla. Kaupunki pystyi vastustamaan espanjalaisten valloittajia lähes 100 vuotta.
 
 
 
 
 
Rauniot sijaitsivat kivisellä niemekkeellä, josta oli upeat näkymät Karibian merelle. Espanjalaisten valloittajien saapuessa v 1518 se oli yksi viimeisistä mayojen asuttamista kaupungeista. Kaupunki oli tärkeä satama meritielle, joka yhdisti Meksikon Keski-Amerikkaan. Toisin kuin muissa maya-kaupungeissa Tulumin pyramidit olivat pieniä, vain seremoniaalisiin tarkoituksiin käytettyjä. Kaupunkia ympäröi 380 x 170 -metrinen, 3 – 5 metriä korkea muuri ja alueella on ollut 60 rakennusta. Korkeimmalla seisoo El Castillo, jonka harjalla palanut tuli toimi majakkana merenkulkijoille. Templo de las Pinturasissa oli vielä jäänteitä alkuperäistä punaisesta väristä, koristeinaan sinistä ja keltaista sekä rakennusta peittäneistä kalkkikivilaastiin tehdyistä seinämaalauksista. Kaupunkialueella asui vain noin 500 maya-ylhäisön jäsentä. Jos muiden maya-kaupunkien kanssa käydyistä sodista ei saatu sopivia vankeja alttarille uhrattavaksi, saatettiin uhrattava valita myös muurien takana asuvasta kymmenentuhannen asukkaan yhteisöstä. Verta ja sydämiä tarjottiin auringonjumalille tasaiseen tahtiin.
 
Muutoin paikka oli varsinainen turistirysä. Mutta rauniolta pääsi nopeasti rannalle ja mereen vilvoittelemaan, valkoista hiekkaa ja turkoosinsinistä vettä...
 
 
 
 
Myöhemmin majapaikkamme parkkipaikalta löysimme pyörään jätetyn viestin: kiitokset vaan Scubamafian porukalle Leijona-karkeista!

Jatkoimme Jukatanin kierrosta, vietimme yhden yön Meridassa ja teimme pikaisen kävelykierroksen kulttuurikaupungissa, Plaza Granden torilla oli meneillään maya-perinneviikot ja onnistuimme näkemään pätkän perinnehäistä sekä paikallisia tansseja. Tätäkin kaupunkia hallitsivat siirtomaa-ajan rakennukset ja torilla sijaitseva San Idlefonson katedraali. Ja sattumalta löysimme tiemme Palacio de Gobierno hallintopalatsiin, jonka seinät olivat täynnä mayojen ja espanjalaisten historiallisia tapahtumia ja yhteenottoja kuvaavia valtavia maalauksia, taitelija Pacheco oli maalannut kyseisiä vaikuttavia teoksia 25 vuoden ajan.
 
 
 
 
 
Jatkoimme Meridasta eteenpäin maya-raunioiden viitottamaa tietä, muutamat paikoista sijaitsivat tien vieressä, mm. Kabah, mutta suurin osa kauempana päätiestä puskien kätköissä.
 
 
 
 
Iltapäivän kuumus ei inspiroinut kävelykierroksille ja pyyhkäsimme Campechen kautta Meksikon lahden rannalle. Rantatien varrella olevat kylät olivat pieniä kalastajakyliä, mereltä puhalteleva tuuli toi vähän viilennystä, mutta samalla myös kalan -ja levänhajua.
 
 
 
Meksikon tiet ovat olleet erinomaiset, tämän reissun parhaimmasta päästä, ei reikiä, ei monttuja, ei paikkoja, ajonopeudet 90 km/h tai 110 km/h, mutta runsaasti poliisipartioita.
 
Yövyimme pienessä tienvarsimotellissa, jossa luvattiin kaikki palvelut, mutta todellisuus oli toista; sementtikoppi, sementistä valetut sängynrungot ja yöpöydät oli tehty varmaankin samalla, kun seinät valettiin. Kuumuuden vuoksi ymmärtää, että suuria ikkunoita ei kannata tehdä, mutta että ei kunnon valojakaan - pieni yksittäinen energialamppu ei juurikaan valaissut illalla, joten olo oli kuin sellissä. Eikä korjattu vessanpönttöä, koska muutkin paikat olivat rempallaan!
 
 
 
Aamulla ajoimme vielä hetken rannikkoa pitkin ja käännyimme sisämaata kohti, vuorille ja viileämpään ilmanalaan. Jo toista viikkoa ajopäivät olivat olleet enemmän kuin kärsimystä, aamulla lämpötila vielä siedettävä, mutta ennen puolta päivää jo + 35 – 39 astetta. Hiestämärät vaatteet liimautuivat ihoon kiinni, takkiaukiajo sai kyllä ajoviiman kiertämään takin sisällä, mutta tuloksena oli kipeät niskalihakset. Päätimme pitää lepoiltapäivän Palenquessa, ennen seuraavaa rauniokierrosta.
 
Palenquen rauniokaupunki sijaitsi kukkuloilla, viidakon keskellä käsittäen satoja raunioituneita rakennuksia. Rauniot ja aluetta ympäröivä viidakko muodostavat kansallispuiston, joten maksoimme ensin pääsymaksun (27M$ ) puistoon ja vielä pääsymaksun (57M$) raunioille.
 
Palenquessa on ollut asutusta jo 3000 vuotta sitten, mutta suurin osa mayakaupungin pystyssä olevista rakennuksista olivat 600-luvulta. Tämä oli jälleen arkkitehtuuriltaan erilainen paikka, korkeiden, pyramidimaisten kivijalkojen päällä oli talo tai useampiakin rakennuksia huoneineen. Kaupungin läpi virtasi joki putouksineen ja vesialtaineen. Rakennuksista vaikuttavimmalta näytti palatsiraunio, El Palacio, jossa mayojen ylhäimistö lienee asunut. Muut suuret rakennukset ovat olleet uskonnollisiin rituaaleihin tarkoitettuja kuten Templo del Sol ja Templo de la Cruz tai kuuluisia hallitsijoiden hautapaikkoja, kuten Templode las Inscripciones, josta löydettin Janahb' Pakal I -hallitsijan kivinen sarkofagi aarteineen ja Templo XIII, jossa sijatsi Tumba de la Reina Roja, punaisen kuningatteren (Pakalin vaimo? ja sinooperilla värjätyt punaiset jäännökset) hauta.
 
 
 
 

Vuoden 800 jälkeen alueelle ei enää rakennettu uutta ja uskotaankin, että kaupungin väestön kasvaessa alueen kuormitusky ylittyi ja useaiden huonojen satokausien jälkeen kaupunki hylättiin ja viidakko peitti sen alleen. Espanjalaisten tullessa 1500-luvulla kaupungista oli jäljellä vain rauniot.

 
Näillä raunioilla riitti jälleen kävelemistä ja kiipeämistä, viidakon hämysillä poluilla oli onneksi viileä liikkua. Lopuksi kävimme vielä Ruz Lhuiller -museossa, joka oli nimetty Pakalin hautakammion löytäneen (v 1952) meksikolaisen arkeologin mukaan. Museossa oli kopio Pakalin sarkofagista ja runsaasti muitakin alueen esineistöä. Vaikuttavaa historiaa!
 
 
 
 
Itse Palenquen kaupungissa ei ollut mitään erikoista ja erään ravintolan sapuskat olivat tämän reissun surkeimmasta päästä.  Torilla oli kuitenkin väkirikas huutokauppa ja sähkömiehet osasivat kiivetä betoniseen pylvääseen ilman pylväskenkiä.
 
 
 
Joten matkasimme eteenpäin, Palenquen viidakkomaisemat muuttuivat vähitellen havumetsiksi ja lopulta vielä astetta karummiksi maisemiksi, nousimme vuoristoon, korkeus vaihteli 1000 – 2000 m välillä ja oli viileää, ajoimme pienten kylien läpi, ihmiset näyttivät olevan arkiaskareissaan ja jossain kylässä oli isot katumarkkinat. Joitakin Chiapas ja Oaxaca alueella toimivan Zapatisti-sissiliikkeen kylttejä näkyi myös tienvarressa. Intiaaniväestön oikeuksia puolustavan liikeen ja hallituksen välisissä kahakoissa kuoli 90-luvulla yli 200 ihmistä.
 

San Cristobal de las Casas -kaupungissa kävimme iltapäivän alussa lounaalla, paikka olisi ollut pysähtymisen arvoinen pidemmäksikin aikaa, jälleen yksi siirtomaa-ajan kaupunki värikkäine taloineen ja kapeine kujineen.
 
 
 
Liikuimme Chiapasin osavaltiossa, kaupunki ympäröivine lukuisine pikkukylineen on sisintä Meksikoa, Tzotzil- ja Tzeltal-alkuperäisväestöjen kotiseutuja.

San Cristobalin jälken pudottauduimme jälleen Tyynen valtameren rannikon puolelle ja kunnon tiestä kunnon korvaus, reilun sadan kilometrin matkalla maksoimme neljä kertaa moottoritiemaksuja, 27 -64 M$ (n. 2 – 5€), kelit lämpenivät jälleen nopeasti, parissa minuutissa lämpötila nousi viitisentoista astetta... Jäimme yöksi Arriagaan.

Karttalinkki

< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >

Comments