Jälleen edessä uusi maa ja tällä
kertaa hieman erilainen verrattuna muihin Väli-Amerikan maihin,
entinen Englannin siirtomaa Brittiläinen Honduras itsenäistyi v
1981 ja tunnetaan nykyisin Belizenä. Virallinen kieli on englanti.
Rajan ylityksiin meni vain 15 minuuuttia (varmaankin ennätys),
Guatemalasta poistuttaessa maksoimme 10 GTQ/hlö (quetzal)
turistiveron ja Belizeen pääsimme maksutta sisään. Pakollinen
pyörän vakuutus viikoksi maksoi 29 BZD (Belizen dollari),
lunastimme sen, mutta ei sitä kukaan kontrolloinut, niin kuin
monessa muussa maassa aikaisemmin.

Rajalla huomasimme, että putkikassimme
oli kadonnut, ensiepäilys oli, että se pöllittiin, mutta lopulta
päädyimme tulokseen, että putkilo jäi sitomatta kunnolla
takaboxin päälle. Joten jätimme sitten oman matkamuiston
Guatemalaan, toivottavasti joku teki hyvän löydön jostain
tienposkesta, kassin mukana katosivat teltta, retkipatjat,
retkityynyt, retkituoli ja vessapaperia. No, hieman harmitti, mutta
olihan nyt loppumatkalle vähemmän kuljetettavaa (eikä leirielämää
meillä ole ollut sitten alkureissun jälkeen enää lainkaan ja eipä
kyllä leirintäalueitakaan ole ollut näissä maissa missään).
Belize Cityyn oli rajalta reilut 100
km, tulimme jälleen Karibian rannikolle ja vaikkakin olimme edelleen
mayojen mailla, nyt kuitenkin täysin eri ilmapiirissä, katukuvassa
ei näkynyt enää paikallisten perinteisiä asusteita vaan
varvassandaaleja ja rastalettejä. Reggae-musiikki soi joka
nurkalta. Eri puolilta katua kuului ”hi guys...how can we help
you?” Ja sitten neuvoja sateli pitkän kaavan mukaan. Belizen
asukkaistakin suurin osa on mayjojen jälkeläisiä, mutta osa myös
eurooppalaisten, afrikkalaisten ja monien muiden kansallisuuksien
peruja, siis melkoinen kulttuurien sekamelska.
Yksi päivä riitti meille kiertelyyn
kaupungilla, entinen pääkaupunki, jonka Hattie-hurrikaani v 1961
pyyhkäsi lähes kokonaan maailmankartalta. Kaupungista jäi hieman
ränsistyneen oloinen vaikutelma, tolppien päälle rakennettuja
taloja ja umpeenkasvaneita, roskaisia puutarhoja, kaupunkiinkin
saavuimme hautausmaan läpi halkovaa valtatietä pitkin!
Kävelykierroksella tapasimme Frankin,
entinen poliisi, nykyinen kävelevä ”opas”, joka päätti
liittyä seuraamme. Olimme kuulema hyvässä suojeluksessa hänen
kanssaan! Frank oli hauska tarinankertoja, juttua riitti hänen
omasta elämästään, maan polittisista tapahtumista,
hirmumyrskyistä, tapaamistaan ulkomaalaisista ja lisäksi hän
esitteli meille paikkoja. Lopuksi hän tietenkin pyysi pientä
avustusta 18-lapsisen katraansa ruokakuluihin.

Saatuaan muutaman
dollarin hän katosi salamannopeasti muihin maisemiin, ehkä etsimään
uusia ”suojelusta” tarvitsevia turisteja. Mutta hän kehotti
meitä ehdottomasti piipahtamaan Belizen museossa (entinen vankila),
joten kävimme siellä tutustumassa Belizen mayojen historiaan ja
arkeologisissa kaivauksissa löydettyihin esineisiin. Täkäläiset
mayat käyttivät koristeinaan paljon jadea ja muutamista
pyramidihaudoista oli löydetty jadesta tehtyjä kuolinmaskeja ja
isokokoinen jadepääveistos (600 -650 eaa). Eikä muuten
hammaskorutkaan ole tämän päivän juttuja.
Mutta mitä oikeastaan Belizessä
kuuluisi tehdä? Mennä saarille ja riutoille, jotka ovat läntisen
pallonpuoliskon suurimpia, snorklaamaan ja sukeltamaan, sininen
aukko (Great Blue Hole) lienee monen haaveissa, mutta ilman
sukellustaitoja ei meillä ollut mitään asiaa vedenalaiseen
maailmaan. Joten maantie vei meitä eteenpäin, Orange Walkiin, kohti
Meksikon rajaa.
Orange Walkissa kuitenkin päädyimme
vesille, mutta veneellä, ajoimme moottoriveneellä mutkaista,
kapeaa, rämemäistä New River -jokea takaisinpäin sisämaahan ja
teimme retken Lamanain maya-rauniokaupunkiin. Uintireissut oli syytä
unohtaa, sillä näimme rantamaisemissa useita krokotiileja, myös
yhden iguaanin, lepakoita, lintuja, apinoita, kaikki eläimet mitä
oppaamme oli luvannutkin, että hyvällä tuurilla ehkä... Lisäksi
ohitimme rommitehtaan, sokeritehtaan ja mennoniittien (ei tekniikkaa,
ei radiota, ei televisiota, jne) maatalousyhteisön.


Vastassamme viidakossa, pyramidien
keskellä oli valtava mölyapinoiden kuoro, konsertti ei ollut korvia
hiveleviä sulosointuja, vaan karjunta kuului pitkän matkan päähän.
Lamanai, (tarkoittaa veden alla oleva krokotiilia) yksi vanhimmista
löydetyistä Maya-kaupungeista oli asuttuna n 3000 vuoden ajan
1650-luvulle saakka. Vaikka vasta 5% rakennelmista on kaivettu
viidakon kätköistä ovat suurimmat pyramidit Jaguar Temple, Mask
Temple, High Temple jo turistiretkien kohteena. Yhden pyramidin
sisältä argeologit olivat löytäneet hautakammion (harvinaista
kuulema), muutoin pyramidit ovat olleet seremonia- tai astrologisia
paikkoja. Ja selvisi syy myös korkeisiin portaisiin: korkeat ja
syvät portaat veivät vähemmän tilaa kuin matalat ja leveät,
mayat olivat lyhytkasvuisia, tosin ylimistö ja valtaapitävät
pitempikasvuisia ja huipulle kiivettiin vain silloin tällöin. Ja
jos konttaamaan joutui, niin pääsi hitaasti ja paremmin kohti
jumalallisia päämääriä ja kohti aurinkoa.

Miedän päämäärä oli nähdä
maisemat, hiki kiivetessä tuli, mutta näkymät olivat huipulta
(High Temple) mahtavat, jos ylös pääsi helposti, niin alastulo oli
hankalampaa.
Meillä on nyt neljä kuukautta reissua
takana, ja tuntuu, että aika on mennyt liiankin nopeasti, jäljellä
enää Meksiko ja pieni pätkä USAssa, aikaa vajaa kuukausi. Joten
paluumatkan valmistelut piti jo laitettaa vähitelleen käyntiin.
Buukkasimme siis lentoliput.
Pyörä palaa takaisin laivarahtina
Houstonista, suomalaisomisteinen firma Finn-US Logistics
kuljettaa konteittain tavaraa USAsta Suomeen, joten pyörä pakataan
huhtikuun viimeisellä viikolla konttiin ja sillä on
edessään viiden viikon merimatka Helsinkiin. Mutta, että omalla
pyörällä päästään Valtoihin ja että se saadaan siellä
tullattua ulos ja konttiin Houstonissa, vaatiikin hieman byrokratian
koukeroita ja niitä ei tehdä viime minuuteilla rajalla. Ja tämä
kuvio selvisi meille sattumalta etsiessämme
laivarahtimahdollisuuksia, onneksi etukäteen. USAn rajalle
saapuessamme joudumme hakemaan väliaikaista tuontilupaa pyörälle
(siis normaaliprosessi), mutta luvan liitteeksi tarvitaan EPA
Nonresident Exemption Letter, joka on anottava etukäteen! Mutta
onko lupa tarpeellinen vai ei – tästäkin liikkuu ristiriitaisia
tietoja.
Lähtimme vapaamuotoisen kirjeen United
States Enviroment Protection Agency -virastoon, jolle esitimme
pyynnön maahantuonnista sekä pyörän ja hakijan tiedot. Tämän
jälkeen saimme ”memorandumin”, joka piti hyväksyä
allekirjoituksella ja lähettää heille takaisin. Reilun viikon
kuluttua tästä saimme virallisen lupakirjeen EPAlta. Kirje antaa
luvan tuoda ”ei USAn määräykset täyttävän ajoneuvon”
väliaikaisesti maahan, korkeintaan yhdeksi vuodeksi. Määräys on
tullut voimaan 2010 ja eri raja-asemat vaihtelevasti vaativat sitä.
Halusimme kuitenkin olla varmoja, että pyörä saadaan maahan ja
maasta pois, joten anoimme luvan. Tähän kirjeenvaihton meni aikaa
kaikkiaan parisen viikkoa, mutta homma sujui sähköpostitse ja vaati
vain tulostamista ja skannailua nettikahviloissa.
Toinen asia on vakuutus, joka USAssa
ei ole pyöräkohtainen, vaan henkilökohtainen. Ei pakollinen, mutta
ehkä kuitenkin suotava. Sitäkään ei saa rajalta. Väliaikaisen
vakuutuksen ja vielä järkevähintaisen etsiminen on meneillään,
haimme vakuutusta lopulta Fernet-nimisestä vakuutusyhtiöstä
(halvin löydetty), jonka vakuutuksen minimi oli 1 kk, tämäkin
anomus oli lähetettävä heille allekirjoitettuna Päätöstä
odotellaan.
Ja kaikki tämä noin viikon ajelua
varten, alunpitäen meidän piti ajaa Miamiin saakka, mutta
suunnitelmat muuttuivat ja määränpääksi jää Houston, TX.
Karttalinkki
< Edellinen - Takaisin hakemistoon - Seuraava >