Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 19.12 - 31.12.2013 Egypti Vietimme Assuanissa neljä yötä, proomu Sudanista saapui päivää myöhemmin kuin me, torstaina illan suussa. Ja täkäläisten perjantai oli siis sunnuntai, joten kaikki paikat olivat kiinni. Pyörän tullaus siirtyi lauantaille. Mutta jäihän aikaa tointua Niilin "risteilystä" ja kierrellä katselemassa nähtävyyksiä. Yksi aamupäivä kului v 1997 avatussa Nuubian museossa, jonka muinaisesineet olivat peräsin Nuubian alueelta ja suurin osa pelastettu Niilin tulvien alta. Koululaisryhmät ryntäilivät nurkasta toiseen ja heille olimme museon kiinnostavin nähtävyys. "Hello, hello", ja kännyköiden kamerat räpsyivät huuteluiden tahtiin. Meitä olisi kiinnostanut enemmäkin nuubialaisten historia kuin meitä valokuvaavat nuorisolaumat. .     Livingstone & kumppanit eivät koskaan päässeet Niilin lähteiden tutkimuksissaan riittävän kauas. Sinisen Niilin alkulähteet löytyvät Pohjois-Etiopian ylängöiltä Tanajärvestä ja Valkoisen Niilin Ugandan, Ruandan ja Burundin joki - ja suistoalueilta. Joet yhtyvät Khartumin keskustassa ja kaikkiaan noin 6650 km pitkä Niili jatkaa matkaansa Sudanin ja Egyptin halki Niilin suistoon ja Välimereen. 80% vedestä on peräisin Sinisestä Niilistä. Etiopia suunnittelee parhaillaan Siniseen Niiliin massiivista "renesanssipatoa" (Grand Etiophian Renessaince Dam), Egypti taas ei salli kenenkään vaarantaa joen virtausta, vettä ei kuulema enää riittäisi Egyptiin asti. Joten, odotettavissa lienee hässäkkää tälläkin rintamalla! Sudanin puolella on useita patoja, uusin v 2009 käyttöönotettu Merewen pato, ja kuuluisin lienee Egyptin Assuanin pato. Sähkötuontanto on siis taattu ja Niilin tulviminen on saatu hallintaan, mutta Assuanin vanha pato, uusi pato ja Nasserjärvi ovat haudanneet alleen kokonaisia kyliä ja kaupunkeja, puhumattakaan vanhoista historiallisista kohteista, kymmenet tuhannet nuubialaiset joutuivat myös etsimään itselleen uudet asuinsijat. Mohamedin kyyditsemänä kävimme Assuanin padoilla, v 1902 avattua vanhaa patoa oli korotettu 1910 - ja 1930-luvuilla, ja uuden padon rakentaminen alkoi 1960-luvulla Neuvostoliiton rahoittamana. Pituutta viimeisimmällä padolla on 3,8 km ja korkeutta 111 m. Tekoallas, Nasserjärvi, ei myöskään ole mikään pieni lätäkkö, järven pituus on 550 km.     1960-luvulla Unescon avustuksella parikymmentä vanhaa historiallista kohdetta onnistuttiin pelastamaan Nasserjärven alta, pelastusoparaatio käytännössä tarkoitti osien siirtämistä uuteen paikkaan. Kävimme moottorivenellä pienellä Agilikan saarella, jonne oli siirretty Isikselle omistetun Phileonin temppelin 4000 osaa. Temppelin osia oli koottu uuteen uskoon, entisöintityöt olivat erinomaiset, kuin olisi liikkunut alkuperäisessä ympäristössä. Vanhasta paikasta näkyi vielä muutamia jäänteitä vedenpinnan yläpuolella.     Ja olihan vielä palattava joelle, nyt feluccan kyydissä.       Lauantaina Mohamed serkkunsa kanssa ja Heikki lähtivät satamaan tullaamaan pyörää. Päivään sisältyi pari vierailua liikennepoliisin toimistossa egyptiläisen rekisteriotteen hankkimista varten, tunti vierähti satamatullissa carnetin leimauksessa ja teetä juoden, liikennevakuutuksen hankinta kuukaudeksi, virkamiehen nouto tutkimaan pyörän runkonumero ja lopuksi egyptiläisen rekisterikilven kiinnitys pyörään. Heikki oli mukana vain muutamaa allekirjoitusta varten. Mohamed kavereineen hoiti siis koko homman reilussa aamupäivässä. Kaikki maksut yhteensä ja Mohamedin palkkio oli 200 USD. Erinomaista palvelua! Ainoa hankaluus koko operaatiossa oli saada pyörä pois proomusta, proomu oli toisen proomun takana ja ei pyörää sieltä nostamalla saanut ulos. Joten proomun kapteeni, pientä korvausta vastaan, joutui siirtämään proomunsa uuteen paikkaan, laiturin viereen.   Lähdimme sunnuntaina Luxoriin, pohjoiseen vei tiet Niilin molemmin puolin, valitsimme länsipuolen, aavikkoreitin, koska se olisi ollut nopeampi ajaa. Mutta tiekontrolli ja aseistetut sotilaat passittivat meidät takaisin itäpuolelle, länsipuoli oli kuulema vaarallinen ja olisimme ollut liian helppo kohde - käsimerkeillä osoittivat ampumista. Palasimme takaisin Niilin itärannalle, Assuan-Luxor -tie merkitsi satoja hidasteita, kylää kylän perään, parin sadan kilometrin matkaan meni yli neljä tuntia. Vietimme Luxorissa joulun, fixeri Mohamed suositteli meille ystävänsä hotellia, Gezira Gardens, yllätykseksemme hotellissa oli tarjolla aattoillan runsas joulubuffet ja ohjelmaa napa- ja dervissitansseineen.     Kiersimme myös Luxorin nähtävyyksiä. Kuninkaiden laakson kalkkikivirinteisiin kaivetut uuden valtakunnan ajan hallitsjoiden hautapaikat 500 vuoden ajalta ovat jatkuvien kaivauksien kohde, 64 hautaa on tähän mennessä löydetty, ja useampi näistä tunnistettu. Kävimme niistä kolmessa, Ramses III, Rames IV ja Ramses IX, joiden haudat oppaamme mukaan olivat parhaiten säilyneet. Suurin osa haudoista on aikojen kuluessa ryöstetty ja osittain tuhottukin. Mitä pidempi faaraon valtakausi oli, sitä isompi, laajempi ja koristeellisempi hautakompleksi oli, haudan rakentaminen kun alkoi heti hallitsijaksi nimityksen jälkeen.   Kierrokseemme sisältyi myös Hatshepsutin kuolintemppelin rauniot, Hatshepsut oli ensimmäinen merkittävä naisfaarao (ja vallan merkkinä hänellä oli myös parta) lähes 20 vuoden ajan, ja Theban nekropoli, ylimistön hauta-alue, josta on löydetty yli tuhat tunnistettua hautaa. Kaikki nämä kohteet sijaitsivat Niilin länsirannalla.     Lautalla pääsi nopeasti myös itäpuolelle, joten kiersimme myös Luxorin palatsin, joka oli useamman hallitsijan - Amenhotep III, Ramses II, Hatshepsut - aikaansaannos. Valtavia pylväikköjä, patsaita, sfinksejä ja 25 m korkea obeliski. Toinen obeliskeistä oli päätynyt Pariisiin Cocorde-aukiolle, Joshepine kun oli aikoinaan keksinyt pyytää Napoleonilta pientä matkamuistoa Egyptistä!     Turisteja ei ollut täälläkään häiriöksi asti, liikkumisen teki rasittavaksi matkamuistoroinan kaupustelijat, vossikkakuskit, felucca-kapteenit - kaikki "itkivät" matkailijoiden vähyyttä ja tykyttivät palveluitaan minkä ennättivät! Tervehdyssanat meille olivat "Nokia, Nokia, Nokia".     Kairon ja Egyptin pohjoisosat päätimme jättää suosiolla väliin, tietämämme mukaan Damiettan satamakaupunki oli tällä hetkellä ainoa, josta on rahtiliikennettä Eurooppaan, mutta ei matkustajaliikennettä. Libya-Tunisia -reittikään ei onnistune Egyptin suunnalta. Joten katse kohti itää: Jordania-Iran-Turkki-Eurooppa talvea vasten (ja ajallisesti) ei vaikuttanut järkevältä, ja sitten haravoimaan muita laivareittejä. Löytyi Grimaldi-yhtiön Fides-rahtilaiva joka ottaa muutaman matkustajan ja kulkuneuvon, alus lähtee Ashdodesta, Israelista noin 10. pnä. tammikuuta ja reitti kulkee Turkin ja Slovenian kautta Malfalconeen, Pohjois-Italiaan. Saimme varattua paikat ko. rahtilaivaan, joten tiedossa 10 päivän Välimeren rahtilaivaristeily tammikuussa. Jätimme Luxorin ja Niilin maisemat, aavikkotietä pitkin ajoimme Punaisenmeren rannalle, Hurghadaan. Poliisikontrolleja oli matkalla useampikin, ajoreitti piti selvittää ja kansallisuuden perään kyseltiin - tosin eivät he Suomesta tienneet mitään - yhdessäkin kontrollissa meni melkein puoli tuntia, kun poliisi soitteli jonnekin eteenpäin. Lopulta jälleen huitovat jatkamaan matkaa. Viime päivien attentaatit olivat saaneet näkökään poliisivoimat varpailleen!   Hurghadan eteläosissa sijaitsivat viimeisen päälle hienot lomakeskukset, kaupungin keskustan hotelleja kansoittivat venäläiset, ja koko keskusta oli arabia-venäjänkielisiä kylttejä täynnä, kaupungin pohjoisosat olivat osaltaan rakennustyömaana, keskeneräistä hotelleja ja loma-asuntoja oli kilometritolkulla. Tuhansienen asuntojen rakennustyöt olivat pysähtyneet kokonaan - hautautuvatkohan hiekkaan tulevina vuosina? Onnistuimme buukkaamaan itsemme hotelliin, jonka asukkaista enemmistö oli venäläisiä - all inclusive takasi muutamalle joulunviettäjälle pidemmänkin juhlan ja turvamiehillä riitti välillä hommia juopuneiden miesten uloskuskaamisessa... Lauttayhteys Hurghadasta Sharm el Sheikhiin, Siinain eteläkärkeen, oli lopetettu toistaiseksi vähäisten matkustajamäärien vuoksi. Hieman harmi, sillä 1,5 h lauttamatka muuttui lähes 800 km ja kahden päivän mittaiseksi ajomatkaksi, ensin Punaisenmeren rantaa pitkin Sueziin ja sitten Siinain toista puolta alas. Egyptin itäranta oli pelkkää aavikkoa, hiekkavuoria ja merta. Aavikkoa halkoi erinomainen tie, varsinkin kun ajokaistat olivat parinsadan metrin etäisyydellä toisistaan. Suezinlahden rannoilla oli myös tuhansien keskeneräisten loma-asuntojen rivistöt, näiden kaikkien työt olivat keskeytyneet. Lahdella näkyi useita öljynporauslauttoja sekä rahti- ja tankkerialuksia, itse Suezin kaupunki oli ruma ja bunkkerimainen, öljyteollisuuden hajuhaitat oli huomattavat. Illalla oli joillakin jossakin "ampumaharjoitukset", rynnäkkökiväärien sarjatulta ja yksittäisiä laukauksia kuului useampaankin kertaan, kun kysyimme aamulla tilanteesta, vastaus oli, että ohi on jo...   Kaupungista oli ajettava reilut parikymmentä kilometria pohjoiseen, Ahmed Hamdi -tunnelia pitkin pääsimme alittamaan Suezin kanavan ja maantieteellisesti siirryimme Afrikasta Aasiaan. Itse kanavasta ei näkynyt mitään, kohdat, joista oli ollut vilahdus uomaan, oli peitetty korkeiden hiekkavallien taakse. Ennen tunnelia oli kolme peräkkäistä turvatarkastusta, joista pääsimme läpi käden heilautuksella, tunnelimaksua ei meiltä myöskään peritty. Sharm el Sheikhiin vievällä 400 km:n matkalla oli yhdeksän tiesulkua kylien ja muutamien isojen teiden risteyksissä, oli useita panssarivaunuja ja paljon aseistettuja sotilaita, ja meidät pysäytettiin joka kerta papereiden tarkastusta varten. Olihan siis jonkinlaista ajankulua, matkamaisemat kun jälleen olivat pelkkää hiekka-aavikkoa ja merta. Loppumatkan kaupunkiin ajoimme Siinain vuorten keskellä ja päädyimme melkomoiseen turistirysään, lomakeskuksia ja hotelleja oli vieri vieressä, ja jostain oli löydettävä vapaa huone. Useamman kyselyn (täynnä tai ei hotellikäytössä) jälkeen päädyimme jonnekin kaupungin liepeille isoon hotelliin, ja olimme turvamiesten mielestä epäilyttävimmät vieraat, pyörä oli jätettävä parkkiin kauimmaiseen pihanurkkaan, kaikki matkatavarat purettiin ja tsekattiin ennen kuin pääsimme sisään hotelliin! Kerroimme kyllä vartijoille, että takana on 14 maan rajanylitykset eikä turvatarkastuksissa kassimme ennenkään olleet ketään kiinnostaneet, joten olihan ihan kivaa, että näin matkan loppusuoralla joku halusi lopultakin tutkia likaisia t-paitoja ja sukkia! Pääsimme jälleen all inclusive -palveluiden pariin, ja nyt englantilaisten "Benidorm"-porukoiden seuraan.     Tämä ei ollut meitä varten, joten päätimme karistaa Sharm el Sheikhin hiekat jaloistamme, siirryimme n. 100 km Agaban lahden rannikkoa pitkin Dahabiin, jonka alkukantaisempi ja hieman rähjäisempi olemus sopi paremmin meille. Mirage Village -hotellin "tämä hotelli on kuin kotisi" -kyltti piti paikkansa, oleskelutilojen houkuttelevat beduiinilöhöilypatjat, arabialainen kahvi, rantabulevardin värikäs elämä, ravintoloiden ja kuppiloiden tarjonta houkuttelivat meidät jäämään uuden vuoden viettoon Dahabiin.     Vuosi vaihtui beduiini-illan merkeissä ja uuden vuoden alussa siirrytään Taban kautta Israeliin. |
 |
|
|
|