18. Pura Vida

26.2 - 1.3.2012
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Costa Rica
 
Panama – Costa Rican rajalle oli Almirantesta matkaa reilut 70 km, kyseisen raja-aseman piti olla suhteellisen nopea muihin kahteen, esim. Interamericaan, verrattuna, näin olimme kuulleet. Ja sunnuntaina liikennekin olisi hiljaisempaa. Maiden välissä oli Sixaolan rajajoki ja joen yli vei kapea, pitkä, ruostunut silta. Suurin osa matkaajista, backpackareita, ylitti sillan jalkaisin, muuta liikennettä ei juurikaan ollut. Sillan ajokaistat olivat kolmen lankun levyiset, kaistojen välissä oli vanha ratakisko, vaikutti ensisilmäyksellä epämääräiseltä, ajettavissa?!
 

Rajalla vierähti aikaa yli kaksi tuntia, Panaman tulli kielsi meitä poistumasta maasta, koska pyörän tullauspaperista puuttui leimat, vain viisi erilaista! Virkailija löi blankolle paperille mallit leimoista, pyörän maahantullaus oli hänen mielestään mitätön! Ilmeisesti virkailija Panama Cityn lentokentän tullauspisteessä ei osannut hommaansa, mutta olikos se meidän vika? Samantekevää meille, olimme poistumassa maasta, Panama City – Sixaola välillä pyörän paperit oli tarkastettu kahdesti, näissä poliisin tietarkastuksissa ei meille kommentoitu mitään puuttuvista leimoista. Ja tiesimme, että samanlaisella paperilla kyseisen rajapyykin läpi oli mennyt jo useampi muu motoristi, tosin usean tunnin odotuksen jälkeen.

Alkoi siis ”viivytystaistelu”, virkailija sanoi soittavansa Panaman tullipisteseen, naapurivirkailija kuiskutti selän takaa, että 25USD:lla hän hoitaa asian nopeasti... Saimme onneksi passit takaisin ja siirryimme sopivassa välissä seuraavalle luukulle, jossa exit-leimat lyötiin passeihimme mukisematta. Tämän jälkeen ilmoitimme tullivirkailijalle, että aiomme poistua maasta, kyseisellä pyörän paperilla ei ole meille enää mitään käyttöä, varsinkin kun vaikutti, ettei hänellä ollut aikomustakaan hoitaa ulostullausta seuraaviin tuntien aikana. Maksoimme Panaman tullille jonkinlaisen 3USD/hlö kirjausmaksun ja tullivirkailija käski meidän häipyä... Siirryimme notkuvia lankkuja pitkin joen yli Costa Rican tulliin, jossa oli edessä jälleen oma paperihommansa, mutta joka sujui ystävällisen naisvirkailijan toimesta mutkattomasti, mutta myös hitaasti. Costa Ricassa on pakollinen 17USD vakuutusmaksu, joka piti maksaa ennen tullauspapereiden laatimista.Vakuutuksen, samoin kuin kopiot kaikista papereista, sai ostettua tullin lähellä olevasta kopiontiliikkeestä.
 

 
Tämän jälkeen olimme Christoffer Columbuksen v 1502 löytämässä ”Intiassa”, Costa Ricassa, rikkaalta rannikolta ei kuitenkaan kultaa löytynyt ja pääelinkeinoksi ticoille (costaricalaiset) muodostui maatalous. Banaania, kahvia ja ananasta. Ajoimme valtavien banaanipuuviljelmien reunustamaa tietä pitkin Cahuitaan, jossa tapasimme jälleen saksalaiset motoristiystävämme.
 
 
 
Karibialaistyylinen rantapaikka Cahuita oli jo selkeä turistipaikka, kylä oli täynnä majoituspaikkoja ja ravintoloita valtavan hiekkarannan ja luonnonpuiston tuntumassa. Meille tämä tarkoitti kävelyreissua viidakkopolulla, pulikontia aaltojen ja hiekan seassa, hyvää ruokaa ja letkeää meininkiä!
 
 
 
 
 
Seuraavana päivänä ajoimme vielä koko porukalla kohti sisämaata ja eräässä pienessä kylässä oli jäähyväisten aika, tiemme erkanivat jälleen kerran, itse suuntasimme jo viistosti kohti pohjoista ja Nicaraguaa.
 

 
Suunnitelmissamme oli käydä La Fortunassa ja Costa Rican aktiivisella Arenal-tulivuorella (yksi monista, mutta kuuluisin), hyvällä tuurilla ehkä näkisimme savua ja laavaa. Tulivuori oli purkautunut viimeksi v 1968. La Fortuna oli turistien valtaama, kuten olettaa saattoikin. Keskusta oli täynnä hotelleja, turistibusseja, matkanjärjestäjiä, krääsäkauppoja – mutta tavallaan ymmärrettävää, tulivuori kiehtoo, kaikki haluvat sinne ja niin mekin. Majapaikkamme emäntä kertoi kyllä heti meille totuuden: ” No lava!”
 
Olimme keskiosassa maata, jossa kesäaikana ei ole juurikaan sateita, mutta nyt oli, yöllä alkanut sade jatkui pitkänä lotinana koko aamupäivän ja vielä kuuroina iltapäivälläkin. Tulivuori oli paksujen pilvien peitossa eikä vuorelle ollut koko päivänä mitään näkymää. Jotain muuta siis. Pari. kilometriä kaupungin ulkopuolella sijatsi Ecocentro Danaus, pieni luontopuisto, jossa jälleen, hyvällä onnella, olisi nähtävillä sademetsien eläimistöä ja kasvillisuutta. Kasvillisuutta oli runsaasti, mutta hillitön vesisadekuuro kai karkotti kaikki eläimet: bongasimme kuitenkin yhden laiskiaisen, perhosia, lintuja, muutaman ison ”rotan” ja yhden pikkiriikkisen, kirkkaanpunaisen myrkkysammakon. Ja nämäkin meiltä olisi todennäköisesti jäänyt huomaamatta, ellei edelläkulkeva porukka oppaansa kanssa olisi osoitellut meillekin oikeat pusikot.
 
 
 
 
Aamulla aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta tulivuoren yllä roikkui tietenkin pilvet. Ei paras näkymä, mutta parempi kuin eilen. Paikallisen aamiaisen, paistettua riisiä, mustia papuja ja kanamunaa lisukkeena, nautimme parin amerikkalaisen vanhemman miehen seurassa majapaikkamme puutarhan ruokailukatoksessa. He olivat jo viettäneet useamman viikon Fortunassa ja olivat paikasta todella viehättyneitä, toinen heistä toivoi löytävänsä englannin kielen opettajan hommia, vuokrakämpän ja mukavan naisen seurakseen – sen jälkeen elämä olisi ”perfect”... Meidän mielestä paikka oli liian turistivoittoinen pitempään oleskeluun. Jätimme heidät haaveilemaan ja jatkoimme omia polkujamme tulivuoren rinteille, 17 km kaupungin ulkopuolelle. Pyörähdimme 10USD/hlö sisäänpääsymaksun avittamina näköalapaikalle kiikaroimaan, mustuneet laavavirrat olivat näkyvissä rinteillä, ei muuta. Joten jatkoimme ajoamme Arenal-järven rantaa pitkin ja aioimme vielä patikkareissulle viidakkopoluille, mutta 25USD/hlö sisäänpääsymaksu oli jo jotain, jota ei enää sulatettu.
 
 
 
Costa Ricassa sanotaan "Pura Vida", "Täyttä elämää". Maa onkin luontomatkailijan unelmapaikka, täynnä luontopuistoja ja luonnonsuojelualuita, flooraa ja faunaa, tulivuoria, sademetsiä, aktivitettiä on tarjolla niin paljon, että pelkkä ajatuskin jo hengästyttää! Puistojen sisäänpääsymaksun jälkeen voi omatoimisesti tietenkin liikkua ko. kohteissa, mutta paikallisen oppaan kanssa tai ohjatuilla retkillä kaikki on tietenkin helpompaa. Aamiaisella toinen amerikaanoista kertoi osallistuneensa 2h kestävälle kanjonipatikkareissulle hintaan 90USD, oli sisältänyt retkilounaan... Onneksi meiltä löytyy Metsähallituksen ylläpitämät kansallispuistot ja luonnonsuojelualueet, joihin on vapaa pääsy!
 
Patikointi siis jäi, kiersimme Arenal-järven, Tilaranin kautta päädyimme Interamericalle ja eteenpäin kohti Nicaraguan rajaa. Olimme jälleen Tyynen valtameren tuntumissa ja lähes Patagonian kaltaiset voimakkaat sivutuulet (sisämaan suunnasta) riepottelivat ajoa. Jätimme jälleen rajanylityksen aamuun ja yövyimme La Gruzin alapuolella, Salinas Bayn lahden rannalla.
 
 
 
 

Comments