Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 25.11 - 4.12.2013 Etiopia Majoituimme Moyalessa Koket-hotelliin, Exellencey Bed Guest Roomiin. Kaupungin paras hotelli, mutta vettä tuli vasta seuraavana aamuna ja sähkötkin katosivat pari kertaa. Mutta oli kuitenkin toimiva nettiyhteys ja mainiot järjestyssäännöt.  Aamulla palasimme takasin raja-alueelle hakemaan leimat carneeseen. Pyörän tullaus oli nyt tarkampaa kuin mitä aikaisemmin missään muualla. Virkailija tarkasti jopa pyörän rungon numeron, lisäksi kaikki elektroniikkalaitteet oli ilmoitettava, ja myös näytettävä. Saimme mukaamme väliaikaisen tuontiluvan em. laitteille ja pyörälle. Kintereillämme pyöri jälleen itseään oppaaksi nimittävä paikallinen, neuvoja riitti mm. rahanvaihtoon, lähin automaatti löytyisi vasta 500 km:n päästä ja hänen avullaan olisimme päässeet raja-alueen automaatille shillinkien nostoon, ja vaihtamaan shillingit birreihin. Ei innostanut kokeilla, millainen ongelma syntyisi viisumeiden kanssa. Pankki ja automaatti löytyivät kuitenkin kaupungin ulosmenevän tien varrelta. Päivä alkoi sitten kiemurteluilla, Addis Abebaan vievän Moyale Road- tien ensimmäiset 100 km olivat reikäistä ja monttuista asfalttia, välillä tosin parempaakin, mutta kapeaa, pintatietä. Liikennettä oli harvakseltaan, savimajakyliä siellä täällä. Lapset vilkuttelivat tien varrella. Aurinko paistoi, kukkulat ja vuoret olivat trooppisen kasvillisuuden peittämät, seassa tuhansia termiittikekoja. Tie muuttui paikoitellen upean uudeksi asfaltiksi ja paikoitellen tietyömaan kiertoteiksi. Yabelan jälkeen kyliä alkoi olla vähän väliä ja jonnekin vaeltavat ihmisjoukout kansoittivat tien vieret, välillä koko pääväylä oli jalkakäytävänä, oli ylä- ja alamäkeä. Seassa pyörivät kanat. vuohet, lehmät ja isommissa kylissä vielä kolmipyörätaksit.       Perässämme kuului koko ajan lastenhuudot: you, you, you, you, yuu, yuu... faranji, faranji, faranji. Lasten huutelut vietlä jotenkin ymmärsi, mutta ei aikuisten miesten epämääräistä älämölöä, heidän huudot (fuck you) eivät vaikuttaneet mitenkään ystävällisiltä... Kerjääviä käsiä riitti jokapuolella. Lapset olivat likaisia resupekkoja, naiset ja tytöt kantoivat vesikanistereita ja puunippuja, pojat paimensivat vuohi- ja lehmälaumoja, miesten rooli näytti jälleen kerran olevan keskinäinen seurustelu. Tosin joissakin kylissä oli myös paljon koulupukuisia lapsia. Sääliksi kävi erään vanhan naisen pyykinpesu tien varren rapakossa. Aliarvioimme täysin 400 km päivämatkaan käytettävän ajoajan. Meiltä meni siihen yli yhdeksän tuntia, vuorten takaa nousi jo synkät sadepilvet ja lopulta rankka sadekuuro ryöpsähti niskaamme. Saavuimme Dilaan illan pimetessä, onneksi ei ollut vaikeuksia löytää majoitusta, sillä amharan kielikoukeroita oli muunnettu englantiin: moteela-, hoteela-, ristoraantii- tai shope-kylteistä ei voinut erehtyä. Vähän ennen Dilaa pyörän perässä alkoi ilmetä nykimistä, epäilimme takavanteen vääntyneen, sillä kaikkia tien monttuja ei voinut mitenkään väistää. Maan pääkielet ovat amhara ja englanti, näiden lisäksi on n. 80 muutakin kieltä ja lisäksi murteet, etnisiä väestöryhmiä on yli 80, sekoitus Lähi-Idän ja Afrikan väestöjä. Etiopian väkiluku on Afrikan toiseksi suurin, n. 87-90 miljoonaa, näistä noin puolet on alle 20-vuotiaita. Etiopiaan saavuttaessa siirryttiin myös menneisyyteen, menossa on vuosi 2006, vuosi vaihtui syyskuun 11. pnä. Maassa noudatetaan juliaanista kalenteria, vuodessa on 13 kuukautta, joista 12 kuukautta on 30 päivän mittaisia ja 13. kuukausi on 5 tai 6 päivän (jos karkausvuosi) mittainen. Ja kellonajat lasketaan 12 tunnin mukaan, meidän aamu klo 6 on täällä klo 12, klo 7 vastaavasti klo 1 jne. Illan klo 18 on jälleen klo 12 ja klo 19 klo 1.00, erotuksena käytetään sanoja aamulla, illalla ja yöllä. Äkkiseltään melko sekavaa. Pidimme Dilassa huilipäivän, takana oli useamman päivän takamuksia koettelevaa rytyytystä. Afomia-hotellissa jouduimme perehtymään amharan kieliseen ruokalistaan, meillä ei ollut aavistustakaan mitä tilasimme, henkilökunnan englannin kielen taito oli melko puutteellinen. Ruokapöytään löytyi lopulta tef-jauhoista paistettuja valtavankokoisia suolalettuja (injera) hyvinmaustetun lihamuhennoksen kera, letun palasilla kauhottiin muhennosta suuhun, vasurin oli vain muistettava käyttää oikeaa kättä. Kahvinjuontiin oli myös varattava aikaa, seremonia alkoi papujen paahtamisella, sitten pavut jauhettiin ja varovasti kiehuvaa vettä kannuun - tuoreus oli taattu.   Pyörän takarenkaasta löytyi muutama lommo, tarkastimme ilmanpaineita ja jatkoimme kohti Addis Abebaa. Nykiminen jatkui edelleen ja vähitellen voimistui, perästä alkoi kuulua ihmeellistä naksutusta. Tulipa mieleen takauma; kohta istuttaisiin jälleen tienposkessa miettimässä, miten päästä eteenpäin. Kurvasimme huoltoaseman pihaan, Abebaan oli matkaa vielä 280 km ja vaikutti siltä, että sinne asti ei päästäisi ajamalla. Huoltoaseman pihaan saapuii kuorma-auto ja ryhdyimme neuvonpitoon keikasta Addis Abebaan, 4000 ETB:llä (n. 150 euroa) kuski lupasi viedä meidät Wim's Holland Houseen, jonka tiesimme overlandereiden tukikohdaksi. Soitto sinne varmisti asian. Kuski lähti tyhjentämään kuormaa ja vähän ajan kuluttua huoltamon pihaan saapui kuorma-auto, kuski hoki Addis Abeba, 4000 ETB, OK -OK?! Pyörä nostettiin lavalle ja samalla saapui se alkuperäinen kuski paikalle. Autot olivat samanlaiset eikä meillä ollut aavistustakaan, että jälkimmäinen kuski nappasikin keikan toisen nenän edestä - no, meille siis sama - kuskit riitelivät aikansa keskenään ja joku rahasumme vaihtoi omistajaa. Pääsimme lopulta matkaan.   Liikennepoliisit pysäyttivät meidät neljä kertaa, kerran piti todistaa pyörän omistusoikeudet, kerran rapsahti sakot apukuskin lavalla olemisesta. Reilun neljän tunnit kuluttua saavuimme AA:aan, kaupunkiajo kesti vajaat kaksi tuntia. Kiinalaisten tietyömaat ja junarautatien rakentaminen aiheuttivat valtavat ruuhkat, umpikujia ja kiertoteitä toisensa jälkeen, lopulta pyörä nostettiin Wim's Housen pihalle. Isäntäväki, hollantilainen William ja hänen täkäläinen vaimonsa toivottivat meidät tervetulleiksi ja kertoivat, että olimme paikassa, jossa kaikki ongelmat ratkaistaan. Don't worry!   Seuraavana päivänä paikalle saapui mekaanikko Ron (myös hollantilainen) ja hänen tuomionsa oli nopea ja lyhyt: perän laakeri on hajonnut, kaupungista löytyy varaosat ja perä on korjattavissa! Pyörän perä purettiin ja tunnin kuluttua istuimme Williamin autossa matkalle autokorjaamolle, jossa italialainen Andrea otti osan käteen ihmetelläkseen miten taka-akselin osat irrotettaisiin toisistaan ja laakeri saataisin irti. Puolen tunnin kuluttua työssä tarvittava aputyökalu oli valmis, osat saatiin irti toisistaan ja viallinen laakeri väännettyä irti. Seuraavana aamuna reissattiin kaupungille kiertämään varaosaliikkeitä - laakeri ja tiiviste löytyivät helposti - ja takaisin Andrean korjamolle, jossa osat prässättiin uudestaan paikoilleen. Ja sen jälkeen vielä pyörän kasaus. Kaikkiaan työhön meni varmaan vähemmän aikaa kuin mitä takseilla ajeluihin paikasta toiseen. Ron, paikallinen McIver, totesi, että bemari oli täysin ajokelpoinen, viallinen laakeri siirtyi Wim'n Pubin hyllylle muiden "matkamuistojen" (särkyneitä iskunvaimentimia, sulaneita mäntiä yms.) joukkoon. Bemarin korjaus (osat, työt, taksiajelut) maksoi 4730 ETB (n. 180 euroa), käytetyn perän hinta Englannista rahteineen, 8-10 päivää) olisi maksanut n. 800 euroa...     Vietimme viikonlopun AA:ssa, Wim's Hollandhousessa oli muutamia muitakin pohjoiseen matkalla olevia autoporukoita, joiden kanssa arvuuttelimme Egyptistä ulospääsyä - kenelläkään ei ole näyttänyt olevan mitään tietoa, pääseeko sieltä jostain nurkasta Euroopan puolelle.   Aikamme kuluksi vierailimme Kansallismuseossa, jonka kuuluisin nähtävyys oli Lucy, ihmisapinan luilla on ikää 3,2 milljonaa vuotta, myöhemmin on vielä löydetty Selamin, 3,4 milj vuotta ja Ardin, 4,4 milj vuotta, luut, ihmiskunnan kehityksen onkin sanottu olevan lähtöisin Etiopian Awash-joen laaksosta. Ja maan historia lienee myös oma tarinansa, josta edes historoitsijat eivät tiedä oikeastaan mitään, on taruja ja tarinoita kuningatar Saabasta ja kuningas Salomonista, Mooseksen lakikirjojen päätymisestä Aksumiin, keisarivallan periytymisestä kuningas Salomonista aina maan viimeiseen keisariin Haile Selassieen. Oliko hän suora Salomonin jälkeläinen - kuka tietää? Meille tutumpia nimiä taitavat olla juokisjat Haile Gebresellassie ja Bekele.     Keisari Menelik ll perusti Addis Abeban vuonna 1887 Entoto-vuoren laaksoon, Finfinne-nimisten kuumien lähteiden ympärille. Sijaintinsa puolesta maailman kolmanneksi korkeimmalla (2300 m) sijaitseva kaupunki on nykyisin sekoitus uutta ja vanhaa, modernien pilvenpiirtäjien vieressä on peltihökkeleitä, aasit kulkevat mersujen seassa, on paljon kerjäläisiä, rampoja sekä ympärillä hässäköivia mukuloita (taskuvarkaita). Osa kaupungista on tällä hetkellä laajana tie/rautatietyömaana ja kiertoteiden vuoksi kulkeminen on paikoitellen hankalaa. Siniseksi maalatut. ränsistyneet lada-taksit ovat nopein tapa liikkua, katuosoitteilla ei ole merkitystä, täytyy vain tietää joku tunnettu rakennus tai paikka osviitaksi.     Sunnuntaina pyörähdimme saksalaisen koulun järjestämässä hyväntekeväisyys/adventtitapahtumassa, joulupukki oli saapunut ilahduttamaan lapsia, tarjolla oli bratwurstia ja olutta. Vuosittain järjestettävä tapahtuma oli kerännyt paikalle varmaankin kakki Addiksessa asuvat ulkomaalaiset.     Aioimme jatkaa maanantaina matkaa, mutta ensiksi päätimme käydä Sudanin lähetystössa varmistamssa viisumit, jotka anoimme Lusakassa. Tyly kohtelu, asia ei kuulu heille, menkää takaisin Lusakaan, jos haluatte tietää jotain... Olimme nyt pyörällä liikkeellä ja lähetystöstä palatessamme oli käydä kehnosti; eräs kiertotiepätkä oli mutainen ja märkä, ehkä öljyinen, etupyörä lähti liirtoon ja menimme nurin keskellä katua. Liejun alla oli asfalttia, vasen lonkka - auts, oikea olkavarsi - auts, pääkoppa - kops. Pyörän tukiraudat raapivat asfalttia. Ensimmäinen ajatus oli. että äkkiä ylös, ennen kuin joku tulee takaa päälle. Onneksi takaatulevien refleksit toimivat, onneksi kaaduimme pientareen puolelle - joku tuli nostamaan pyörän pystyyn ja selvisimme tilanteesta ilman mitään isompia vaurioita. Umpirapaiset ajovarusteet vaativat myöhemmin hieman pyykkäystä. Jäimme siis vielä Addikseen. Saimme lopulta puhelimitse kiinni Lusakan lähetystön virkalijan, joka lupasi selvittää viisumitilannetta. Kävimme myös Egyptin lähetystössä anomassa viisumit, varmuuden vuoksi, kun joku oli sitä mieltä, että Sudanin rajalla tarkastetaan jatkoyhteys? Ja jälleen byrokratian koukeroita, nyt oli todistettava, mistä viisumimaksuihin tarvittavat rahat olivat peräsin, siihen onneksi kelpasi pankkiautomaatin tosite ja luottokortti, tosin kummaltakin olisi pitänyt olla omansa. Tai avioliittotodistus. Eipä nyt tullut mukaan - lopulta naimisissaolosta (ja siis maksuutakuusta) riitti todisteeksi, että kummankin passeissa oli sama sukunimi. Viisumit (290 ETB/hlö) sai noutaa keskiviikkona. Saatuamme sähköpostiin epämääräisen vastauksen Lusakasta menimme takasin Sudanin lähetystöön, lopputulos oli, että aikaisemilla anomuksilla ei ollut mitään virkaa, rajalta ei löytyisi mitään dokumentteja, meidän oli anottava uudestaan viisumit. Ja niitä ei voinut anoa ennen kuin Egyptin viisumi olisi myönnetty. Abeban Sudanin lähetystö myönsi maahan ainostaan transit-viisumin, voimassaoloaika 15 pv ja hinta 93 USD/hlö. Käsittelyaika 24h ja anomuksia vastaanotto vain joka toinen päivä... "This is Africa", täällä hoetaan! Joten oli vielä kerran kierrettävä lähetystöt. Jotain hyötyä pienestä meuhkaamisesta Sudanin lähetystössä oli, meitä kohdeltiin nyt ystävällisesti ja meidät viittilöitiin jonon ohi ensimmäisiksi luukulle. Ja kohta on jo Etiopian viisumeidenkin voimassaoloaika umpeutumassa, ennätämme vielä tehdä kierroksen, tosin nyt lyhemmän kuin mitä alunperin ajattelimme, Etiopian pohjoisosissa - seuraavaksi Lalibelaan! |
 |
|
|
|