Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 21.11 - 24.11.2013 Kenia Nairobissa vierähti viikko, kolme päivää meni pyörän korjauksessa Jungle Junctionissa; tiistaina purkuhommat, keskiviikkona osien metsästys ja torstaina kasaus. Alunperin pyörälle oli tarkoitus tehdä vain normaali huolto ja vaihtaa renkaat, pyysimme kuitenkin mekaanikkoa kuuntelemaan "pyörän outoja ääniä". Kuuntelun ja pienen purkamisen jälkeen löytyi ongelmakohta, kardaanin toisen nivelen akseli oli murtunut ja käytännössä ajelut oli ajeltu, toistaiseksi. Kilometrejä kulkupelillämme oli jo yli 120 000 km, joten kaikenlaista saattaisi tulla jo eteen. Tuumailuja ja mietintää: tilatko uusi kardaani jostain Euroopasta, Etelä-Afrikasta tai muualta (paikalliselta BMW-huollosta sitä ei löytynyt), kestäisi ainakin viikon tai kaksi, vai onnistuisko korjaaminen? Alkoi kiertäminen JJ:n autokuskin kanssa Nairobin varaosaliikkeissä, onni oli myötä ja jo ensimmäisestä liikkeestä löytyi alunperin Toyotan varaosanumerolla olevat "ristilaakerit", jotka kävivät yksyhteen kardaanin niveliin. Seuraavaksi kaupungin toiselle laidalle Nairobi Camshaft Centreen, jossa luvattiin aamuun mennessä prässätä vanhat laakerit pois, täyttää/koneistaa hajonnut laakerikorvake sekä prässätä ja lukita uudet laakerit paikoilleen. Torstaina puoliltapäivin JJ:n mekanikko pääsi kasaamaan pyörää, kardaanin korjaus maksoi n. 100 euroa sekä muut huolto- ja korjaustyöt n. 300 euroa mukaan lukien uusi kiinalainen takarengas (Golden Tyre). Eturengasta ei nopeasti löytynyt, joten Jannelan butiikista hankitun renkaan olisi kestettävä Eurooppaan asti. Takaboxin lukkoon katkennut avain saatiin myös ongittua ulos lukkopesästä. Paul ja Maria jatkoivat matkaansa kohti pohjoista jo keskiviikkona, me pääsimme jatkamaan matkaa perjantaina. Aikainen kukonlauluun ajoittuva startti takasi sen, että pääsimme ulos kaupungista ennen aamuruuhkia. Tarkoitus oli ajaa pariskunta kiinni jossain matkan varrella ennen Etiopiaa. Matkan varrella sivuutimme vielä yhden valtavan vuoren, Mount Kenya (5199 m), jonka lumikentät siintelivät näkökentässä aamun aikaisina tunteina, kunnes vähitellen häipyivät pilviverhon taakse. Vuoren pääsi kiertämään sekä länsi- että itäpuolta, ajoimme länsipuolta vehreitä ylänköjä pitkin, Nanyukissa ylitimme päiväntasaajan.     iltapäivällä huomasimme viestin, että Ebenhardin pariskunta oli kääntynyt takaisin Marsabitiin vievältä tieltä, heidän mukaansa tie oli mahdoton ajaa ja he aikoivat palata takaisin Nairobiin. Vastaan he eivät tulleet, joten heidän reitti taisi kulkea vuoren toista puolta. Etiopiaan vievästä tiestä oli nyt saatu niin ristiriitaisia tietoja, joten kai se oli mentävä itse tsekkaamaan. Yövyimme Gadisa Hotel&Campilla, Isiolossa, jossa illan suussa satoi kaatamalla... missähän kunnossa hiekkatie olisi aamulla? Lähdimme jälleen aikaisin liikkeelle, rajalle Moyaleen oli matkaa 526 km, joista 277 km Marsabitiin, jossa aioimme yöpyä. Isiolo - Merille -välinen osuus, 136 km, oli uutta ja erinomaista asfalttitietä, tiellä liikkuvat muutamat vuohi-, lehmä-, aasi- ja kamelilaumat olivat ainoat hidasteet. Muuta liikennettä ei ollut.   Merillen jälkeen alkoi Afrikan huonoimmaksi tieksi mainittu soratie. Tie oli kuitenkin oletettua parempi, välillä hiekkaa, välillä pientä kiveä, paikoitellen jatkuvaa nimismiehenkiharaa ja sateiden aiheuttamia monttukohtia. Mutta ihan kohtalainen ajettava kuivalla kelillä, jos täristyksiä ja vähäisen liikenteen nostattamia pölypilviä ei haittatekijöiksi lasketa. Surkeampiakin teitä on aikaisemmilla reissuilla ajettu ja sorateiden varrelta lähteneille ei tämä miltään "hell roadilta" vaikuttanut. Pahimmat kohdat olivat helposti kierrettävissä, pyörää säästellen etenimme hitaanlaisesti, ajoaikaa Marsabitiin kertyi kuusi tuntia. Maisemat vaihtelivat akaasiametsistä pusikoihin, oli rehevän vihreää.     Paimentolaisia liikkui runsaasti, keskellä ei mitään putkahti joku aina pusikoiden takaa tielle, ruokaa yrittivät kysellä, mutta eipä meillä mitään eväitä mukana ollut. Muutamia upeissa kaula- ja pääkoristeissaan liikkuvia naisia liikkui myös tien varrella, harmi, että niitä ei kameran kuviin saanut tallennettua. Laisamisen maakunnassa asuu useita alkukantaisia heimoja, joiden elämä helpottunee olennaisesti parempien kulkuyhteyksien myötä. Lehtitietojen mukaan heimojen välisiä keskinäisiä kiistoja esiintyy edelleen, onneksi matkalijat on jätetty rauhaan. Marsabitissä yövyimme Henry's Campilla, olkikattohuvimajan jääkaapista sai kylmät oluet, siisti ja halpa huone, ja värikkäisiin "pöytäliinoihin" (kanga) päästä varpaisiin kietoutuneet naiset valmistivat meille hyvän illallisen. Aamulla aloitimme loppupään "hell roadista", matkaa Moyaleen oli jäljellä 245 km. 55 km oli jälleen uutta pintatietä ja sen jälkeen alkoivat tietyöt. Kiertotieosuuksien kunto vaihteli, osa oli kovapintaista soraa/hiekkaa, osa kivisempää, osa mutaista tai kovapohjaista savikkoa, osa hienoa hiekkaa. Maisemat olivat ruohotasankoa ja kivien peittämää aavikkoa. Matkalla oli muutamia tiesulkuja ja asemiesten kontrolleja kylien kohdilla.   Kiinalaisten tekemät tietyöt etenivät vauhdilla, Marsabit - Turbi välillä eriasteisia rakennusvaiheita oli menossa 130 km verran ja Turbi - Moyalen välikin oli jo aloitettu, n. 60 km loppupäästä oli enää vanhaa ja alkuperäistä tietä. Matka eteni hitaasti ja vielä hitaammin sadekuuron iskiessä päälle. Sateen yllättäessä olimme tietenkin hiekkaisella osuudella, punainen ohut hiekka muuttui tosi nopeasti niljakkaan liukkaaksi mutavelliksi ja tien montut täyttyivät sadevedestä isoiksi yli tien meneviksi lätäköiksi. Rapakoiden syvyyttä oli vaikea arvoida. Reilun 8 tunnin jälkeen tulimme Moyaleen, n. 15 km ennen kaupunkia oli vielä yksi poliisikontrolli ja heillä piti passit tarkistuttaa; small talk, väsyneinä, tien kunnosta ei enää paljon innostanut: olisihan se voinut parempikin olla, mutta parin vuoden kuluttua erinomainen. Liikennemäärä ainakin lisääntyy huomattavasti. Moyalen kaupunki levittäytyi rajan molemmin puolin, Kenian puoleinen osa oli pieni ja keskustan katu oli surkeassa kunnossa, ankean rähjäistä eikä palveluja tarjolla. Väkeä oli runsaasti liikkeellä. Käytimme viimeisiä Kenian shillinkejä tankkaukseen, bensaa löytyi vain kanistereista, litramäärä oli rajoitettu, mutta ulkomaalaisia palveltiin ja saimme melkein tankin täyteen ison yleisöjoukon seuratessa tapahtumaa. Loput shillingit vaihdoimme birreihin.  Kenian passintarkastuksesta selvisi nopeasti. Maiden välissä olevan joenuoman ylitse vievä tie oli puoliksi sortunut, liikenne muuttui oikeanpuoleiseksi. Etiopian passintarkastuskoppi oli jälleen vaikea löytää ja sitä piti kysyä muutamankin kerran ohikulkjoilta. Huolimatta etukäteen hankituista viisumeista, ynseä miesvirkalija tenttasi jälleen matkamme tarkoitusta, ja hänelle olisi pitänyt selvittää tarkat osoitteet tulevista majoituspaikoista - no, eihän me niitä osattu hänelle kertoa. Kaikki aikaisemmat passin leimat hän tutki tarkkaan ja kirjasi tiedot sinikantiseen kirjaan - mikähän tämänkin tilastoinnin tarkoitus oli?   Sunnuntaina tulli oli kiinni emmekä saaneet tullattua pyörää - virkalija olisi kyllä tullut paikalle erillistä maksua vastaan. Eipä sillä tullauksella ollut kiire, ilta oli jo hämärtymässä, takamus puuduksissa ja niskat jumissa päivän rytkytyssession jälkeen, joten ryhdyimme etsimään yösijaa. |
 |
|
|
|
