Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 15.11 - 20.11.2013 Kenia Tansanian ja Kenian välinen Namangan raja-alue oli iso rakennus- ja tietyömaa. Välillä ihmetyttää, miksi nämä rajanylityspaikat ovat kaikkialla niin sekaisia ja sokkeloisia, pölyiset presidentinkuvatkin keikkuvat toimistojen seinillä aina vinossa... Tai ehkä ne ovat sekamelskaa vain meille kertaläpikulkijoille, turistiystävällisyyttä ei myöskään virkailijoilta kannatta odottaa. Tämäkin raja-alue voi vuoden kuluttua näyttää jo toiselta rakennustöiden valmistuttua. No, ystävällisiä opastajia (=vakuutusmyyjiä) löytyi täältäkin, ei edes kypärää saanut päästä pois, kun kolme kaveria oli jo selittämässä, mihin parkkeeraat, mihin mennä ensiksi ja mihin seuraavaksi. Hypimme kaivontojen ja ojien ylitse ja jostain takaviistosta löytyi Tansanian tullirakennus, sormenjäljet, naaman kuvaus, leimat papereihin ja ulos. Kenian tulli oli vähän matkan päässä, rakennuksen edustalla tapasimme kolme motoristia, hollantilaisen ja kaksi englantilaista, jotka olivat matkalla alaspäin. Eipä näitä pyörällä liikkujia olla liiemilti tavattu tällä reissulla; vaihdoimme muutaman sanan ja toivottelimme toisillemme turvallista matkaa, Egypti kuulema kaaos... Siirryimme passijonoon, viisumit jälleen 50 USD/hlö, sormenjäljet ja naamakuva talteen, ulkomaalaisten tiemaksu 20 USD ja leimat carneeseen.   Tullirakennuksen edusta oli varsinainen markkinapaikka, masai-naiset hyörivät ympärillä kuin herhiläiset yrittäessään myydä koruja ja matkamuistoja, joku veti kädestä ja sekunnissa ranteeseen oli napsautettu rannekoru: mama present to you, give one dollar, euro five, shilling Tansania, Kenia, all mani ok! Maman hampaaton naama kolmen sentin päässä omastani - sain lopulta korun lukon auki ja palautettua sen takaisin. Onneksi alueelle saapui pikkubusseja ja kaupustelijat siirtyivät uusien uhrien kimppuun.  Vakuutuskauppias jo odottelikin meitä, ahtauduimme hänen kolmen neliön toimistoon, ja ensimmäistä kertaa meille alettiin myymään "yellow cardia", vakuutusta joka kattaisi lähes kaikki Afrikan maat. Tähän asti kaupan on ollut vain yksittäisiä, kunkin maan omia, sisäisiä vakuutuksia. Tai ei edes olla osattu kysyä muuta. Tämä pakollinen vakuutus on ns. kolmannen osapuolen vakuutuus, käytännössä meille ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta jos sitä ei ole, niin ratsatessa maksat sen moninkertaisesti. Pienen räknäyksen jälkeen hankimme vakuutuksen, joka kattaisi meille loppureissun maat, Kenia, Etiopia, Sudan, Egypti... Voitaisiin jatkossa ainakin sivuuttaa kaikki rajoilla pyörivät vakuutuskauppiaat. Voimassaoloaika oli 3 kk, hinta 8000 KSH ( n. 70 euroa), loput Tansanian shillingit kelpasivat ja Kenian shillinkejä noudettiin ATMstä rajapuomin toiselta puolelta. Toinen myyjistä lähti opastamaan Heikkiä ja takaisin tullessa kaverin suupielet olivat korvissa asti, kyyti bemarin takapenkillä oli hänelle varmaankin tämään vuoden kohokohta, josta riittäisi kerrottavaa kavereille pitkäksi aikaa.  Rajalta Nairobiin, pääkaupunkiin, oli matkaa 180 km, kaupunkia lähestyttäessä liikenne lisääntyi ja lisääntyi... Mieletön, kello viiden ruuhka, viimeiset 20 km kaupungin ohikulkutiellä veivät meiltä yli kaksi tuntia, tien vierillä ei ollut reunamia, joita pitkin ajella ja oikoa, ei auttanut kuin odottaa jonojen purkautumista ja edetä hitaasti. Majapaikkaamme Upper Hill Campsiteen pääsimme pimeyden koittaessa, viimeiset 5 km olivat pelkkää kytkimen luistatusta ylämäissä ja pyörästä alkoi kuulua huolestuttavalta kuulostavaa ronklaavaa ääntä.   Perjantaina lähdimme anomaan viisumeita Etiopian suurlähetystöstä, taksilla. Vaikka lähteystö oli suhteellisen lähellä majapaikkaamme, reissumme kesti yli kolme tuntia. Lähetystön portilla oli turvatarkastus, kaikki tarpeeton tavara jätetiin portieerin säilytykseen, naisvirkailijalle piti selvittää aikaisemmat matkareittimme ja miksi halusimme Etiopiaan. Passeista tutkittiin kaikki leimat ja saimme anomuskaavakkeet täytettäväksi. Kopiot passien etusivuista, pyörän rekisteriotteesta, ajokortista, carneesta ja passikuvat olivatkin jo mukana, näiden lisäksi jokaisesta carneen jo käytetystä sivusta oli myös liitettävä kopio Heikin anomukseen. Onneksi puuttuvat paperit sai kopioitua lähtystössä. Vielä kerran tarkastettin kaikki paperit ja virkalija kirjoitti puollon anomukseen. Tilinumero käteen, takaisin taksiin ja pankkin maksamaan 20 USD/viisumi, kummaltakin oli oltava oma kuitti. Ja kuittien kanssa takaisin lähetystöön. Maanantaina iltapäivällä luvattiin passit takaisin. Työstähän tämä jo kävi! Vietimme viikonlopun Upper Hillin Campsitella, sieltä löytyi hyvä kirjasto, lehtiä, kunnon wifi, mukavat oleskelutilat ja kylmä suihku. Sunnuntaina tilasimme jälleen taksin ja kävimme Karen Blixen -museossa sekä Bomas of Kenya -kulttuurikeskuksessa. Karen Blixenin (k. 1962) entinen siirtomaa-ajan tyylinen koti oli tehty museoksi ja kalustettu vasta Out of Africa -filmatisoinnin jälkeen, pihalta oli hieno näköala Ngong Hills -kukkuloille (kuin kämmenen rystyset). Blixen lienee yksi harvoja valkoihoisia siirtomaalaisia, joka on saanut merkittävän aseman tässä maassa; kaupunginosa, teitä, sairaala, ravintoloita oli nimetty hänen mukaansa Kareniksi. Hänen Afrikassa viettämänsä 26 vuotta (v 1914 -31) oli melkoista tragediaa päättyen kahviplantaasin konkurssiin ja paluuseen takaisin Tanskaan, jossa hän jatkoi kirjailijan uralla. Afrikkaan hän ei palannut enää koskaan.     Bomaksessa seurasimme kenialaisia ja afrikkalaisia musiikki -ja tanssiesityksiä ja teimme kierroksen tutustuen eri heimojen savimajojen rakennustyyleihin, arkkitehtien luomuksista ei voi näiden kohdalla puhua. Kaupungin ydinkeskustaan emme lähteneet, ostoskeskukset jätimme myös suosiolla väliin, taksin ikkunasta näimme Kiberan slummialueen, valtavan pelttikattoisen hökkelikylän, joka on yksi Afrikan suurimpia 1,2 milj. asukkaineen.       Nairobia sanotaan Afrikan turvattomimmaksi kaupungiksi, rikollisuus ja ryöstöt ovat arkipäivää, useita pommiräjäytyksiä, terroristi-iskuja yms., joten Nairobbery-nimitys kuvastanee hyvinkin tätä kylää. Liikkumissamme kaupunginosissa oli kylläkin siistiä ja rauhallista, kaikki asuin- ja muut rakennukset sijaitsivat tietenkin muurien ja vartioitujen porttien takana, mm. käyttämämme pankki sjaitsi lukitun portin takana, ja taksin alusta tutkittiin peilin avulla ennen pihaan ajoa. Vartijoita näkyi joka puolella, poliiseja ei juurikaan missään. 1600 m merennpinnan yläpuolella sijatsevassa kaupungissa on ainakin ilmasto-olosuhteet sopivan viileät meille. Alkuviikko alkoi siis jälleen vierailulla Etiopian lähetystössä, viisumit oli myonnetty, vaihdoimme samalla majapaikkaa kaupungin reunamille, Jungle Junctioniin. Kyseinen JJ on suosittu overlandereiden keskuudessa, omistajalla Chrisillä on majoitustilojen yhteydessä myös korjaamo&huolto, jossa bemarin huolto ei olisi mikään ongelma aikoinaan BMW:llä työskennelleen saksalaisen ja hänen mekaanikkonsa käsissä. Iso piha-alue oli täynnä säilytyksessä ja huollossa olevia moottoripyöriä ja 4x4-matkailumaastureita Motoristeja ei täällä näkynyt, mutta isolla matkailuautoilla liikkuvilla eteläafrikkalaisilla Paulilla ja Marialla oli sama suunta kuin meillä.   Suunnitelmissamme oli lähteä jatkamaan matkaa yhdessä. Säiden puolesta oli tälle viikolle luvassa päivittäisiä sadekuuroja. Kenian pohjoisosissa Marsabit - Moyale välinen Etiopian rajalle vievä osuus on nimeltään Great North Highway. Tiedossa on yksi tämän reissun haastavimmista pätkistä, muutama sata kilometria päällystämätöntä tietä, hiekkaa, kiveä ja ties mitä muuta. Pari vuotta sitten ajo oli suositeltavaa vain poliisisaattuessa. Tilanne on kuitenkin rauhoittunut, mutta kimpassa liikuuminen ei kuitenkaan olisi mikään huono ajatus. Ko. osuuden ajaneiden kuvaus tiestä on kaukana highwaysta - "Hell Road" - muuta parempaakaan reittiä Keniasta Etiopiaan ei ole. Mutta, pyörän huollossa paljastuikin iso ongelma, kardaanin nivelen yksi akseli oli katkennut (se ääni!) ja pyörä on ajokelvoton toistaiseksi. Onneksi vika löytyi täällä korjaamolla eikä tien päällä. Saattaa olla, että oleskelu Nairobissa venyy ja lähtöpäivä siirtyy... päästäänköhän ylittämään päiväntasaaja? |
 |
|
|
|
