|
12.2 - 18.2.2012
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Kolumbia, Panama
Cartagenassa oli helteistä... merituuli onneksi vähän vilvoitteli, mutta oikeasti oli kuuma, kuuma!
Pyörän ongelmat siirtyivät Panamaan, pari päivää metsästimme osia ja tilasimme ne Englannista, Motoworksista. Ongelma oli, että Panama Citystä piti vielä löytää osoite, johon ne lähetettäisiin. Joten teimme hotellivarauksen kaupunkiin kerrankin etukäteen. Oletus oli, että osat siirtyisivät Karibian ylityksen aikana, noin viikossa mantereelta toiselle?! Maanantaina siirsimme jälleen pyörää pienellä kuorma-autolla, tullin kautta, rantalaiturille. Ja seuraavaksi laivaan. Stahlratte (www.stahratte.de) oli parkissa ulompana merellä ja tavaraliikenne laivalle sujui pienellä kumilautalla. Jouduimme odottelemaan iltapäivään, jolloin vuorovesi olisi korkeimillaan, sillä pyörä siirtyi nostamalla laiturilta lautalle. Ensin hivutettiin etupyörä, sen jälkeen perä ja laivan kaverit lähtivät puksuttelemaan lautalla kohti alusta. Miten pyörä nostettiin Stahlrattelle, sitä emme nähneet... Mutta luotettava oli miehistön taitoihin, kapteeni Ludwigin mukaan n. 200 pyörää seilaa aluksen mukana vuosittain.
    Muiden pyörät siirtyivät samalla tavalla tiistaina, yksi kerrallaan, ja myös suurin osa matkatavaroista.
Seuraavana aamuna kokoonnuimme jälleen laiturille, meitä matkustajia oli kaikkiaan 19. Ja jälleen kumilautta seilasi laiturin ja laivan välillä useampaan otteeseen. Pyörät, yhteensä yhdeksän, löytyivät laivan kannelta, kaikki siisti paketoituina ja suojattuina suolaveden pärskeiltä.
Majoitustilat porukalle sijaitsivat alakannella, verhoilla eristettyjä makuupaikkoja, lisäksi pieniä oleskelutiloja, keittiö ja avoin ulkokansi ruokailutiloineen olivat myös käytettävissämme. Ja sitten matkaan, Karibian risteily alkoi, Cartagena ja samalla Etelä-Amerikka jäivät taakse. Vielä kaupungin silhuettia katsellessamme, miehistö (Ludwigin lisäksi kolme muuta) briiffasi meitä tulevaan: seuraavat vajaat 30 h matkaisimme avomerellä, sitten pari päivää San Blasin palmusaarten katveessa Comarca de Kuna Yalan rannikolla ja la-aamupäivällä oli edessä loppumatka Panamaan, Cartiin, Väli-Amerikkaan. Ja jotta reissumme ei olisi ollut ihan joutenoloa, jaoimme keskenämme kyökkivuorot.
 Parin tunnin laivamatkan jälkeen emme enää nähneet rantaviivaa missään, muutama rahtialus oli vielä parkissa ulompana merellä, laiva keinui jo mukavasti ja ensimmäiset seurueesta siirtyivät jo makuuasentoon. Aallot olivat parhaillaan ehkä parimetrisiä ja liikkuminen meille maakravuille oli laivan keinumisen vuoksi hankalaa, lyhyin töppö- ja välillä sivuaskelein pääsi parhaiten eteenpäin. Kyökkivuorossa, lautaspino tai kattila sylissä, liikkuminen kysyikin jo mielikuvitusta! Vähitellen päivän mittaan yksi toisensa jälkeen katosi punkkaosastolle enemmän tai vähemmän huonovointisena. Illallispöydässä meitä oli koossa enää miehistön lisäksi muutama! Itse selvisimme avomeriosuudesta yhden etukäteen otetun matkapahoinvointipillerin avulla erinomaisesti!
Reissun aikana saimme myös seuraa, ensin delfiineistä ja myöhemmin amerikkalaisesta sotalaivasta, joka roikkui kintereillämme useamman tunnin ajan - alukselta kyseltiin radion välityksellä miehistöstä ja matkasta. Vastaukset kaiketi kelpasivat, koska eivät ryhtyneet seurantaa kummempiin toimenpiteisiin.   Torstaina alkuiltapäivästä laskimme purjeet ja heitimme ankkurin veteen, ympärillämme oli lukuisia pieniä hiekkarantaisia palmusaaria (Kuna-intiaaniyhteisön hallinnoimana alueena turismi saarilla erittäin rajoitettua), turkoosinsinistä vettä, laineiden liplatusta. Ohjelmassa oli uintireissuja saarille, snorklausta, pulikoimista, löhöilyä, ”rope swingejä”, auringonottoa, hyvää ruokaa, rommia, hauskaa seuraa... Paikalliset, ”kunalaiset” toivat välillä kalaa ruokapöytäämme. Vietimme Janan synttäreitä kakkukahvien merkeissä ja ilta päättyi grillipartyyn rantahietikolla. Ja kuten arvata saattoikin, kaksi täydellistä päivää paratiisissa kuluivat turhankin nopeasti...           La-aamulla laivan koneet jälleen käynnistyivät anivarhain, purjeet ylös ja edessä oli vielä viiden tunnin matka Darienin niemimaan rannikkoa pitkin Cartiin. Varsinaista satamaa ei Cartissa ollut, vaan iso, pitkä kivilaituri, joka oli täynnä matkustajia matkatavaroineen menossa viikonlopun viettoon saarille. Väenpaljouden vuoksi Stahrattea ei päästetty laiturin viereen, joten pyörät siirrettiin jälleen veneen avulla mantereelle, yhdeksän pyörän siirto-operaatio kesti vajaat kaksi tuntia ja vaati melkoisia voimankoitoksia miesporukalta.        
|
 |
|
|
|
