Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 7.11 - 14.11.2013 Tansania Tansania viisumeista perittiin jälleen normitaksa eli 50 USD/hlö, ennen rajaporttia oli kirjauduttava sisään maahan, rajaportin jälkeen "seuralaisemme", punapaitainen kaveri, vei Heikin jonnekin hökkeliviidakkoon, josta 90 000 shillingillä (n. 40 euroa) sai ostettua sen pakollisen vakuutuksen. Raja-alue oli melkomoinen sählinkipaikka, lukuisat pienet moottoripyörät sujahtelivat ohitse mistä vain pääsivät, edestakaista liikennettä oli vaikka kuinka paljon, paikalliset kai pääsivät liikkumaan vapaasti raja-alueella, polkupyöriä ei enää näkynyt kennelläkään.   Lilongwessa tapaamamme englantilainen kaveri mainitsi meille: "Odottakaahan, kun pääsette Tansaniaan, siellä on vähän erilaista...." Välittömästi rajan jälkeen nousimme vuoristoon, upeat maisemat ja niin vihreää! Ja aika nopeasti kohtasimme jo ensimmäiset poliisit, jotka tarkastivat paperit kommentilla "hyvä, että teiltä löytyy vakuutuskin!" Matkalla Mbeyaan poliisikontrollipaikkoja oli tiuhaan, lähes joka kylässä, yleinen nopeusrajoitus 80 km/h ja kylien kohdalla 50 km/h, "hump"it, hidasteet, hiljensivät vauhtia automaattisesti, eräässäkin pikkukylässä niitä oli seitsemän peräkkäin... Ajelimme lähes rajoitusten mukaan, muiden vauhti oli jotain muuta ja poliisit pysäyttelivät autoja sieltä täältä.     Meillä riitti aikaa maisemien ihasteluun, vuorten ylle alkoi kuitenkin vähitelleen nousta tummia pilviä. Ajattelimme, että pääsemme kaupunkiin ennen sadetta, alkuun pieni sade ei haitannut, mutta sitten iski tosi rankka kuuro emmekä ihan ennättäneet alta pois. Kuuro kesti 5 min, loppumatka märissä ajovarusteissa ei tuntunut niin mukavalta, varsinkin kun sateen myötä lämpötila laski 15 plusasteeseen. Mbyessa, keskustan ankeassa, venäläistyylisessa hotellissa teimme illalla ajosuunnitelman, ensiksi Iringaan ja sitten Dar es Salaamiin, Intian valtameren rannoille. Siellä voisi käydä syömässä muutamat merenelävät ja harkinnassa oli myös reissu Sansibarille. Matkaa rannikolle oli 830 km. Darista löysimme myös Finnish Guesthouse Onnela -nimisen majoituksen, jonka ajattelimme tsekata. Iringaan mennessä ajoimme poliisitutkaan jossain kylässä, nopeutta meillä oli tutkan mukaan 62 km/h - poliisien mukaan se oli jo vakava rike ja sakko olisi 30 000 TSH - oliko meidän nopeus vai jonkun muun? Seltimme poliseille, että "no money", olemme tulossa Malawista ja pankkiautomaatille pääsisimme vasta Iringassa - ehkä uskoivat, ehkä eivät, selvisimme kuitenkin puhuttelulla ja huomautuksella. Lupasimme olla tarkkaavaisempia. Iringa sijatsee 1600 m korkeudessa kukkulalla, josta oli näkymät Little Ruaha -jokilaaksoon. Alkuperäinen Cape - Kairo reitti kulki aikoinaan Iringan kautta. Yövyimme Neema Craftin yhteydessä olevassa majatalossa, Neema Craft toimii koulutuskeskuksena kuuroille ja vammaisille ja majatalo kahviloineen tarjosi myös työpaikan aika monelle heistä. Myymälästä sai ostaa heidän valmistamiaan tuotteita, kaikki kierrätys- tai luonnonmateriaaleista tehtyjä. Siisti , viihtyisä ja vierailunarvoinen paikka. Iringasta Dar es Salaamiin oli matkaa 501 km. Jo heti rajan jälkeen meille kävi selväksi, että tämän maan liikenne ei ollut mitään lasten leikkiä, rekka- ja bussiliikennettä oli paljon. Rekkojen vauhti raskaista kuormista johtuen oli välillä hidasta, bussien vauhti taas järjetöntä, oli lukemattomia vaarallisia ohitustilanteita ja ohituksia vastaantulevasta liikenteestä huolimatta. Meidänkin oli väistettävä useita kertoja pientareelle, ettemme olisi jääneet jonkun kaaharin alle. Onneksi tie oli leveä ja hyväkuntoinen. Poliiseja ja tutkia oli paljon sekä varoituskylttejä, joissa pyydettiin noudattamaan liikennesääntöjä, mutta valvova silmä ei tietenkään yllä joka paikkaan.   Ajoimme alkumatkan ylängöllä ja sivusimme Udzungwa Mountains National Parkin upeaa vuoristotietä pitkin, oli reheviä laaksoja palmu-, banaani- ja baobab-puineen (apinanleipäpuu). Varsinkin baobab-laakso oli vaikuttava, laaksossa oli sadottain lehdettömiä, kuin ylösalaisin kääntyneitä järkäleitä, joissakin yksilöissä oli jopa valkoisia kukkia.     Tie kulki myös Mikumi National Parkin läpi, havaintoina kolme kirahvia, pari puhvelia, seepra, antilooppeja ja apinoita.   Daria lähestyessä kostean kuuma meri-ilma nosti hien pintaan, rekkaliikennettä oli runsaasti molempiin suuntiin. Parikymmentä kilometria ennen keskustaa alkoi mittava tietyöosuus, jonka seurauksena oli täydellinen kaaos ja valtavat ruuhkat. Rekat, bussit, autot, moottoripyörät, 3-pyörätaksit tunkivat jokainen mihin vain pääsivät, pienikin rako tai kolo, ja aina siihen oli jo joku siirtymässä. Vastaantulijoita oli paikoissa, jossa heitä ei pitänyt olla, autoja oli poikittain tiellä, oli peräänajoja ja lisää ruuhkia. Hiki valui kypärän sisällä ja selkää pitkin, mikään ei liikkunut mihinkään suuntaan. Vähitellen tapahtui pientä liikettä, pääsimme jostain raosta siirtymään tien reunaan, moottoripyörät ja 3-pyörätaksit ajelivat penkereitä pitkin ja niiden imussa liikuimme vähitellen kaaoksen ohi isoon risteykseen, josta pääsimme kaupungin sivuteille. GPSn avulla suunnistimme loppumatkan Onnelaan.  Kolkuttelimme Onnelan portteja, vartija tuli aukaisemaan ja pienen jutustelun jälkeen selvisi, että muurien takaa löytyi todellakin muutamia majotuskäyttöön tarkoitettuja huoneistoja. Alue oli suuri ja käsitti useita rivitalomaisia rakennuksia, paikka oli suomalaisten rakennuttama ja aikoinaan myös asuttama, mutta suomalaisyhdyskunnan harvennettua se oli 2000-luvulla luovutettu Tansanialle. Ja erinomainen sijainti, lähes valtameren rannalla, Msasani Peninsulan niemimaalla. Rakennukset olivat nytkin asuttuja, ja majapaikkaa siellä piti myös eräs komennuksella oleva suomalaispariskunta perheineen. Onni-baari, kirjasto ja muut kokoontumistilat toimivat edelleenkin Darin muidenkin suomalaisten kokoontumispaikkana, tikanheittoa, lentopalloa, saunomista jne. Tapasimme illalla pari muutakin expat -pariskuntaa, heillä oli kokemuksia Darin lisäksi monesta muustakin paikasta Afrikan mantereelta, ja muualtakin. Meillä oli mielenkiintoinen jutusteluilta ja samalla kertyi myös hyviä, uusia matkavinkkejä, joista kiitokset seurueelle!     Rapuja nauttiessamme päätimme, että Sansibarin jätämme väliin - olimme saaneet kontaktin Egyptiin, Kamal-nimiseen fixeriin: lautta kulkee ja bensaa on saatavilla, hän lupasi järjestellä papereita ja olla apuna, kun saavumme maisemiin... Joten suunta takaisin sisämaahan ja toistaiseksi edelleenkin pohjoista kohti, Kilimanjaro olisi nähtävä ja Ngorongorossa voisi viettää muutaman päivän ennen Keniaan siirtymistä. Su-aamu teimme sightseeing-ajelun Dar es Salaamin keskustassa (maan entinen pääkaupunki ja iso satamakaupunki), kaupungin ympäri kiertävä rantatie oli hieno, rannan mädäntynyt haju tökki välillä nenään tosi pahasti. Liikennettä oli vähän, mutta ydinkeskustaan asti ulottuvat tietyöt vaikeuttivat hieman kaupungista poispääsyä. Oikaisimme muutaman kerran jalkakäytäviä pitkin, ajoimme pari kertaa kiellettyä ajosuuntaa vastaan kierrellen betoniporsaita (joku poliisi huitoi meitä pysähtymään, mutta ei oltu huomaavinamme), kunnes pääsimme jälleen varsinaiselle tietyömaaosuudelle ja vähitellen ulos kaupungista. Kaupunkiin vievät ajokaistat olivat jo ruuhkautuneet.     Chalinzesta käännyimme pohjoiseen, liikenne hiljeni huomattavasti ja matkan teko tuntui jo leppoisalta sunnuntaiajelulta, kunnes Korogwen jälkeen alkoi tietyömaa ja rytyytimme pölyisiä hiekkakiertoteitä useammankin kilometrin. Mombosta nousimme pienelle vuoristotielle, 32 km Lushotoon (n. 2300 m), jossa yövyimme luterilaisen seurakunnan majatalossa.     Aamuherätys tuli moskeijan kaiuttimista auringon noustessa, oli siis aikainen herätys. Palasimme samaa tietä takaisin, raitis ilma, upeat maisemat ja kapea vuoristotie tekivät reitistä ajamisenarvoisen, mitä nyt muutamat kiireiset bussikuskit aiheuttivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä! Tien reunamilla ei innostanut juurikaan kurkkia alaspäin, pudotusta oli riittämiin! Moshi, Kilimanjaron alapuolella oleva kaupunki, oli seuraava pysähdyspaikka, kuvittelimme kaupungin turistikeitaaksi, mutta rauhallista oli. Pientä hidastelua keskustan risteyksissä ja perässämme juoksi jo matkantarjoajaa ja matkamuistokauppiasta, meidät olisi "huiputettu" Kilimanjarolle jo vaikka samana päivänä. Kieltäydyimme lyhyistä ja pitkistä patikkareissuista, emmekä halunneet lähteä kansallispuistoon katsomaan 100 USD:lla, miten jotkut lähtevät kapuamaan ylös vuoren rinnettä tai miten kahvia valmistetaan. Pitkin ajopäivää olimme katsellet pilviverhojen takana piileskelevää vuorenmöhkälettä, näkymä oli jo käynyt tutuksi vesi- ja olutpullojen etiketeistä, mutta pitäsihän huippu todeta omin silmin! Joten majoittauduimme keskustan Kindoroko-hotelliin, jossa oli rakennuksen laajuinen kattoterassi ja hulppea näkymä suoraan vuorelle. Ja sitten vain odottelemaan, illan tullen pilvet alkoivat väistyä ja lumipeitteinen huippu paljastui vähitellen esiin. Afrikan korkein vuori, 5895 m, muodostuu kolmesta sammuneesta tulivuoresta, Kibo (5895 m), Mawenzi (5149 m) ja Shira (3962 m), on myös Unescon maailmanperintökohde. Seuraavana aamuna auringon nousun jälkeen näkymä oli vielä parempi, kirkas sininen taivas ilman pilven pilveä, ehkä jossain häämötti Kibon Uhuru Peak, "vapauden huippu"... Pian kello 9 jälkeen vuori verhoutui jälleen pilvien taakse. Ja aamiaisella tarjottiin kunnon tansanialaista kahvia!     Matkamme jatkui kohti Ngorongoroa, jos näimme äsken maanosan korkeimman vuoren, piti vastapainoksi katsastaa syvä monttu eli Ngorongoron kraateri ja luonnonsuojelualue. Ajoimme Aruhsan kautta Karituun, Rift Valley on masai-heimon asuinaluetta sekä Tansanian että Kenian puolella, kummallakin puolella kyseistä heimokansaa asuu n. vajaa puoli milljoonaa. Punasävyisiin viittoihin kietoutuneita, pitkiä ja laihoja miespuolisia masaita liikkui runsaasti tienvarsilla ja aroilla lehmä- ja vuohilaumojen perässä. Heimolaiset elävät vielä tänä päivänäkin tiukasti vanhojen perinteiden mukaisesti, eivätkä he myöskään pidä valokuvia räpsivistä turisteista lainkaan (muuta kuin rahaa vastaan). Osa masaista etsii nykyisin elantoaan jo kaupungeistakin, mm. Dar es Salaamissa hehin törmäsi vartiointitehtävissä, lehmien sijaan kaitsivat autoja hotellien parkkipaikoilla.   Karitusta oli löydettävä majotuspaikka, joka järjestäisi meille päiväretken Ngorongoroon, Octagon Lodgen henkilökunta oli erittäinen avuliasta ja he hoitivat puolestamme tarvittavat järjestelyt. Päivän reissulle kertyi hintaa yli 500 USD ja shillinkeinä rahamäärä oli valtava seteliläjä, luottokortti ei heille maksuvälineenä käynyt. Turisteilta osataan ottaa rahat, mutta turha itkeä, kun reissu oli oma valinta. Onneksi kylän kolmannesta ATMstä löytyi riittävästi rahaa.   Aamulla klo 7 Footonearthadventuren kuskiopas odotti meitä respan ovella, saimme eväspaketit kainaloon ja ajoimme puolen tunnin matkan suojelualueen portille ja edelleen kraaterin reunamia tunnin verran, kunnes tie kiemurteli 600 m alemmaksi kraaterin pohjalle.     Kattilamainen muodostelma, kaldera, syntyi 5 km korkean tulivuoren rohmahtaessa kasaan, 304 km2 laajuisella ruohotasongolla asustaa n. 25 000 nisäkästa, eikä bongauskohteita ei tarvinnut etsimällä etsiä, eäimet olivat esillä kuin tarjottimella. Päivän mittaan näimme valtavia seepra- ja puhevelilaumoja, joitakin norsuja, erilaisia antilooppeja, apinoita, strutseja, lintuja, shakaaleja, virtahepoja sekä useita leijonia. Lisäksi masai-paimenia liikkui karjalaumoineen kalderassa, heillä on oikeus laiduntaa karjaansa luonnonsuojelualueella. Haittana oli tietenkin useiden kymmenien safariautojen liikenne ja liikenteen nostamat pölypilvet, mutta kaikkiaan reissu oli sen maksamamme rahaläjän arvoinen. Puhumattakaan Octagon Lodgen erinomaisesta palvelusta, olimme jälleen ainoat asiakkaat.           Eväspaketit läkisiäisinä lähdimme torstaina kohti Kenian rajaa, mielessä pari ikävää uutista: aikoinaan Cuscon Perussa tapaamamme Norton Ratsin omistaja Jeff (joka etsi meille mm. mp-mekaanikon) oli menehtynyt moottoripyöräonnettomuudessa. Motomon-ystävämme Chris, joka aloitti lokakuussa Afrikan kiertämisen länsipuolta pitkin, oli kolaroinut auton kanssa Ghanassa, käsi murtunut kolmesta kohtaa, ruhjeita, pyörä hajalla, ja todennäköisesti kotimatka edessä. |
 |
|
|
|