|
To 16.12. - la 18.12.2010
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Argentiina
Puerto Madrynista aamulähtöä tehdessä saimme Viedmassa tapaamiltamme kandalaiskavereilta viestin, että matkantekoon saattaisi tulla pieniä esteitä: Chubutin ja Santa Cruzin maakunnissa ei bensa-asemilta välttämättä saisi bensaa lakon vuoksi, kandalaisille tämä oli kuulema aiheuttanut toimivien bensa-asemien etsintää ja tuntien jonotusta asemilla. Selvittelimme asiaa tarkemmin hostelin isännä kanssa ja uutisista löytyi lisätietoa, YPF:n, paikallinen suuri öljy-yhtiö, toimihenkilöt olivat lakossa ja jakelu bensa-asemille oli lopetettu Chubutin ja Santa Cruzin maakunnissa. Ko. maakunnat ovat Argentiinan suurimpia öljyntuottaja-alueita. Uutisista ei tietenkään löytynyt mitään tietoa lakon mahdollisesta loppumisesta tai jatkumisesta.
Tämähän kuulosti lupaavalta, sillä seuraavat 2000 km matkamme kulkisi kyseisten maakuntien läpi Ruta 3:a pitkin. Päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle, sillä hostel-elämä ei enää nuorison kanssa pidemmän päälle kiinnostanut, eikä varsinkaan yhteisvessan/suihkun jakaminen 10 muun kanssa.
Päivämatkamme etelään, Comodoro Rivadaviaan oli 450 km, bensa-asemia oli vain muutama tällä välillä ja tankkasimme aina kun siihen oli mahdollisuus. Meillä ei ollut mitään ongelmia bensan saannin suhteen eikä myöskään mitään jonotuksia. Garayalden kohdalla huoltoaseman ikkunat olivat motoristitarroja täynnä - jotain muutakin katseltavaa kuin puskamaisemat! Silmään pisti mm. Nick Sandersin tarra tältä vuodelta. Kotona kun on tämän maailmankiertäjän kirjoja ja videoita (www.nicksanders.com). Pistimme PMU MC:n tarran joukon jatkoksi.
  Comodoro Rivadavian on maakunnan ”Oil Capital”, kaupunkiin saapuessamme lähitienoilla alkoi näkyä YPF:n öljynporaustorneja ja isoja öljysäiliöita.
Kaupunki on kuin valtavaan soramonttuun ja sen rinteille rakennettu, mantereen puolella korkeita hiekkakukkuloita öljynporaustorneineen ja vastapuolella valtameri. Kukkuloiden rinteillä useita jyrkkiä katuja, joille ei edes pyörää pystynyt parkkeeraamaan.
Aloitimme jälleen majapaikan etsinnän ja törmäsimme seuraavaan: pyörä olisi jätettävä yöksi kadulle, ei omaa parkkipaikkaa. Ja seuraava suurempi ongelma: emme voi majoittaa ketään, kun tähän ja tähän kaupunginosaan ei tule tänään vettä! Päädyimme lopulta kaupungin ulkopuolelle pieneen hotelliin, jossa parkkipaikka sisäpihalla ja vesi juoksi – mutta vain illalla. Aamulla täälläkin hanat olivat tyhjät. Matkaan siis nopeasti ja siivoojien ongelmaksi jäi vetämätön vessa...
Vaikka aamu oli aurinkoinen, oli koleaa, mittari näytti vain +9 astetta. Kovassa sivutuulessa ajaessa tuli äkkiä kylmä, pysähdyimmekin muutaman kymmenen kilometrin jälkeen ja lisäsimme vaatetta. Suunta meillä oli nyt kohti länttä, Sarmientoon katsomaan ”kivettynyttä metsää”, rannikolta kaupunkiin oli matkaa 160 km.
Tie Sarmientoon vie monen kauniin laakson ja kukkulan läpi, mutta harmittavasti maisema oli öljypumppujen ja öljysäiliöiden rikkoma, mutta öljy täytynee kaivaa sieltä mistä sitä löytyy.. .Tullessamme lähemmäksi kaupunkia laskeuduimme vehreään laaksoon ja tien vieren lammikoissa näkyi flamingoja.
  Sarmientossa ajoimme ensin turisti-infoon ja saimme ehdotuksia yöpaikoiksi ja pian ”koti” muutamaksi päiväksi oli taas tiedossa.
Jätimme liiat tavarat hotelliin ja lähdimme 30 km:n päässä sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle Bosuque Petrificado Sarmientoon, karulle alueelle, joka 65 miljonaa vuotta sitten oli ollut sademetsää. Vuorten rinteillä ja maassa näkyi kivisiä ”puupökkelöitä”. Pölkyt eivät ole kivettynyttä puuta, vaan mineraaleja. Kivettymä on syntynyt siten, että puun kuoleman jälkeen hienorakeiset maakerrokset ovat peittäneet sen nopeasti esim. jokien pohjassa. Vesi on kuljettanut puun orgaanisen aineksen pois ja puu on korvautunut mineraaliaineksella. Ainoastaan puun ulkoinen rakenne ja muoto on siis säilynyt. Koska ilmiö on erittäin hidas, alkuperäisen puun vuosirenkaat ja joskus jopa madonreiät toistuvat.
      Kävelykierros kovatuulisessa pölkkylaaksossa kesti noin 1,5 h, sen jälkeen kävimme vielä pienessä museossa ihailemassa fossiileja. Törmäsimme laaksossa myös Viedmassa tutustumiimme saksalaismotoristeihin, jotka olivat aamulla lähteneet pienestä kylästä Rivadavian alapuolelta, Rada Tillysta oli vedentulo oli myös loppunut.
  Palailimme takaisin kaupunkiin samaa reittiä, jälleen 30 km hiekkatierytyytystä, jossa vain kapea ajoura, muu osa tiestä pehmeää pientä kivimassaa ja kovassa sivutuulessa urassa pysyminen oli tosi työlästä.
Lauantaina kävelimme kaupungilla, vaihteeksi yritimme paikalliseen museoon, mutta suljettuhan se oli... Pienen kylän nähtävyydet olivatkin siinä, joten su-aamu palaamme takaisin rannikolle.
|
 |
|
|
|
