Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 30.10 - 6.11.2013 Malawi Chipatasta oli 30 km ajomatka rajalle, kwaschat vaihdoimme rajalla Malawin kwaschoihin, ja kuten olettaa saattoi, huonoon kurssiin. Jälleen kerran piti päästä selville maan hintatasosta, Malawin seteleissä löytyi numeroita riittävästi ja kun päässä yritti pyörittää kurssiarvoja dollarin, randin, euron ja edellisen maan valuutan kautta, niin tuntui jo, että vähemmästäkin sekoaa. Viisumista ei peritty mitään ja tullin jälkeen lunastimme sen pakollisen pyörävakuutuksen, 3400 MK (n. 7 euroa), vakuutus oli voimassa kuukauden. Tämä oli nyt yhtenevä viisumin voimassaoloaikaan, mm. Sambiassa minimivakuutus oli 3 kk:lle, viisumi kuitenkin vain kuukauden ajalle, pyörä kai olisi voinut jatkaa maassa matkaa ilman kuskia? Muita maksuja ei ollut, ja välittömästi rajan jälkeen poliisikontrollissa tarkastettiin ajokortti ja vakuutus. Rajalta Lilongween, maan pääkaupunkiin, oli matkaa 120 km. Rajan ja pääkaupungin välinen seutu oli täynnä pieniä kyliä tai harvempaa asutusta, pieniä, punatiilisiä olkikattotaloja vieri vieressä tai yksitellen. Rakennusmateriaalit saivat omista "tiilitehtaistaan", tiiliä poltettiin melkein joka talon nurkalla.   Talojen ympärillä oli pieniä viljelysmaita, pellot kynnettyinä, odottaen sateita... ja paljon ihmisiä matkalla jonnekin tai jostakin, jalkaisin tai polkupyörillä. Kaikki mahdolliset toiminnot ja kaupankäynti keskittyi kylissä päätien varteen, joten matkanteko oli hitaanpuoleista, yleinen nopeusrajoitus 80 km/h, maantieliikennettä myöskin hidasti muutamat poliisien tiesulut, joissa oli odoteltava puomin aukaisua.     Lilongwessa etsimme tunnin ajan ennakolta katsottua majapaikkaa, Mufasa Lodgea, vanhasta kaupungista - Lonely Planetin oppaan tiedoissa on huomattu aiemminkin pieniä ristiriitoja, nyt heitto karttaan merkitystä oli pielessä useamman korttelin verran ja kohteen kuvauskin oli ihan jotain muuta kuin todellisuus. Oli työlästä sahata muutamaa katua edestakaisin iltapäivän helteessä, autojonoissa, lopulta kyselyjen perusteella löysimme oikeaan osoitteeseen. Lodgen palvelu oli ystävällistä, noutivat meille jopa kylmät cokikset kaupungilta, koska olivat kadottaneet respan lukitun kylmäkaapin avaimen. Ja aamulla meitä odotti pesty pyörä!  Illalla pyörähdimme vanhan kaupungin keskustassa ja kokeilemassa useampaakin pankkiautomaattia ennen kuin Visa kelpasi, kertanostorajoitus oli 40 000 MK (n. 80 euroa), joten taas joutui pankkia lihottamaan useammalla nostotapahtumalla. Suurin seteli oli arvoltaan 1000 kwachaa ja ongelma olikin, että mihin valtavan setelimäärän saisi järkevästi tungettua... Lilongwesta jatkoimme Salimaan ja Senga Bayhin, Malawijärven rannalle, järvi kattaa lähes viidenneksen maan pinta-alasta. Järveä kutsutaan myös Njassajärveksi, sillä Livingstonen "löytäessä" järven, paikalliset käyttivät järvestä nimeä "njassa" = järvi. Järvi on 560 km pitkä ja leveimmältä kohdaltaan 75 km leveä, järvessä elää yli 600 kalalajia, joista 350 lajia ei tavata mistään muualta. Tänä päivänä liikakalastus on suuri ongelma, lajit ovat katoamassa, kun pienimmätkin sintit siirtyvät paikallisten ruokapöytiin. Telttailimme kolme päivää Steps Campsitella, torstain ja perjantain koko alue oli lähes pelkästään meidän käytössä (lisäksi vain toinen autoileva pariskunta), upea hiekkaranta, kristallinsinistä vettä, aurinkoa aamusta iltaan. Uintia ja löhöilyä, ruoan tähteitä varastelevien apinoiden touhujen seurailua sekä seurustelua alueen vartijoiden kanssa. Vartijoilla oli ritsat apinasotaa varten. Kalastajien kulkuvälineinä oli pienet kanootit tai moottoriveneet, kalastajat lähtivät aikaisin aamulle järvelle ja palasivat illalla takasin saaliin kanssa. Chambo- ja kambango-kalaa löytyi ruokalistalta, ja olivat erinomaisia. Naapurihotellin palvelut olivat myös käytettävissä. Launtaina tilanne muuttui, yksityisyys ja rauha katosivat pikkubussien kuljettaessa paikallista väkeä paikalle, hulinaa, huisketta ja megamökää riittii aamusta myöhään yöhön. Joten illalla korvatulpat käyttöön ja sunnuntaina tien päälle heti klo 6 jälkeen.       Jatkoimme kohti pohjoista järven rantaviiva seurailevaa M5-tietä pitkin, huolimatta aikaisesta startista, emme olleet yksin tiellä. Väkeä oli liikkeellä jälleen runsaasti, Saliman ja Nkhotakotan väliselle 110 km matkalle karttaan oli merkitty vain yksi kylä, mutta käytännössä koko väli oli tiheää asutusta. 16 miljonaa asukasta on kansoittanut pienen maan joka kantin, maan asukastiheys on yksi Afrikan suurimpia. Naiset ja lapset olivat pyykinpesussa tai kaivolla hakemassa vettä, miehet polkupyörillään liikenteessä kokoontuen kyläkokouksiin puiden katveisiin.   Tie oli kapea ja väisteltäviä riitti, siis jälleen melko hidasta matkaamista, joten Nhkotakotassa hakeuduimme jälleen rannalle. Buukkasimme itsemme Stima Inn:iin jo kello 10 jälkeen, muita vieraita ei ollut, lodgen isäntä manaili työvuoronsa laistanutta työntekijäänsä, joutui itse tuuraajaksi, mutta olihan hänellä sitten aikaa rupatella meidän kanssa useampi tunti. Tyypillisiä yrittäjän tarinoita: vaikeuksia pyörittää businesta, byrokratiaa on liikaa, maan asiat huonosti hoidettu, korruptiota, ongelmia tavarahankinnoissa, järvi kalastetaan tyhjäksi, jne. - meille onneksi jo ex-elämää... Ulkonäöltään rakennus (entinen virkamiesten toimisto) muistutti vanhaa hinaajaa ja rakennuttaja oli käyttänyt mielikuvitusta haaliessaan aikonaan rakennusmateriaaleja.     Iltapäivällä (formulan ohella - vaihteeksi TV:stä muutakin kuin jalkapalloa!) seurasimme naisten uurastusta rannalla, isot määrät hiekkaa siirtyi rannalta tien viereen kasoihin ja myöhemmin myyntiin. Naisen pään päällä kulkee käsittämätön määrä tavaraa - kokeilepa kylmälaukkua tai vesimelonia tai kuokkaa tai vesikanisteria tai läjää polttopuita ja kävele kantamuksesi kanssa muutama kilometri! Lisäksi vielä useammalla naisella on pieni lapsi selkäkantamuksessa. Ryhtiongelmia ei ainakaan ole kenelläkään.   Aamulla jatkoimme edelleen rantatietä eteenpäin, tiessä oli paikkaa paikan päällä ja paikkojen vieressä reikiä, Nkahta Bayssa tie kääntyi sisämaahaan ja nousimme vuoristoon, viidakkomaisissa maisemissa saavuimme Mzuzuun.   Korkeimmat vuorenhuiput olivat yli 2500m, sitten pudottauduimme mutkaisan kurvikasta alamäkeä jälleen Malawijärven rannalle - maisema vuorilta järvelle oli kerrassan upea!  504 km tuntui jälleen takamuksissa, Chitimbasta löysimme Chtimba Campin, jota hollantilaispariskunta oli pyörittänyt viimeiset kuusi vuotta. Paikkaa oli sipistelty kuntoon vuosien aikana - välllä vaikeuksienkin kautta - mutta nyt heillä oli paikallista luotettavaa henkilökuntaa apuvoimina. Hekin manailivat, miten asioiden hoito on vaikeaa ja vie aikaa. Väestö on kouluttamatonta ja epäluotettavaa, eletään vain tätä päivää.   Nykyisellä presidentillä (Joyce Banda) on kädet täynnä töitä yrittäessään siivota edeltäjänsä korruptoitunutta ja läpimätää virkamieskuntaa ulos viroistaan, terveydenhoitoa ja koulutusmahdollisuuksia on parannettu ja toiveita on, että naispressan muutkin toimenpiteet johtaisiva maan vähitellen parempaan tilaan. Kaksi päivää nautimme rantaelämästä, viimeisen yön olimme jälleen paikan ainoat asukkaat. Sähköt katkeilivat vähän välia. Ja hiekkaa tälläkin rannalla riitti, keskipäivän paahteessa ei jalkapohjat kestä hiekan kuumuutta, mutta järviveden lämpötilasta ei kannattanut valittaa, todella nautinnollista. Ke-aamuna ajoimme 120 km Tansanian rajalle, Malawin tullin jälkeen saimme peräämme kymmenien rahanvaihtajien joukon ja vakuutusmyyyjät. Rekka- ja muu liikenne oli tukkinut raja-asemien välisen tien kokonaan, puikkelehtimalla pääsimme vähän matkaa etenemään ja sitten yksi auto tukki kapean väylän, kuski oli kadoksissa eikä löytynyt mistään. Neuvonantajia ja hääräjiä oli ympärillämme useita, tuolta kautta pääsee kiertämään, ei vaan tuolta... Sivulaukkukin piti välillä irrottaa ja avuliaiden kavereiden vääntäessä boxia irti, avain katkesi lukkopesään. Lopulta pyörää työnnettiin ja vedettiin takaisinpäin ja pääsimme joidenkin rekkojen välistä tienpientareelle. Ahdistavaa, kun väkeä pyöri ympärillä kuin paremmillakin markkinoilla. Eikä 40 plusasteen lämpötila yhtään helpottanut olotilaa.   Pääsimme lopulta Tansanian tulliin, punaiseen kauluspaitaan sonnustaunut vakuutusmyyjä seurasi meidän kintereillä koko ajan, hän oli päättänyt, että vakuutus hoidetaan hänen konttorissaan! |
 |
|
|
|