Marokko, Marrakech-Beni Mellal-Azrou 22.3. - 26.3.2015 Marrakech
kutsui, siirryimme sisämaahan ja liekö koleat kelit syynä:
ajopäivä kävi Heikin voimille tai joku muu pöpö - perillä hän
kaatoi heikkona hetkenään pyörän (oli parkissa, sivulaukku repesi
kiinnikkeistään), ja tämän jälkeen hän makasi pari päivää
horkassa punkan pohjalla vällyjen alla ellei istunut vessassa...
Dropeilla paranneltiin vointia, ja laukku saatiin myöhemmin
kiinnitettyä remmeillä tukevasti paikoilleen. Jardin Majorelle on upea keidas terrakotan punaisten rakennusten välissä. Taidemaalari Jacques Majorelle aloitti 1920-luvulla rakentamaan puutarhaa, johon hän keräsi kasveja eri maanosista, puutarha siirtyi Yves Saint Larentin ja hänen kumppaninsa Pierre Bergen omistukseen 1980-luvulla (nykyisin säätiö). Kaktusten, palmujen ja bambujen takaa löytyi berberikulttuurista kertova museo (v 2011), jossa on nähtävillä pariskunnan keräämiä esineitä, pukuja, mattoja ja koruja. Putiikissa olevat Laurentin suunnittelemat marokkohenkiset "matkamuistot" olivat laadultaan hieman toista kuin mitä Medinan kojuissa (ja niissä tuskin oli tinkimisvaraa!), "Love posters" -kokoelma oli myös laaja. Berberiviitat eivät heiluneet näiden muurien sisällä, puutarhassa oli vain turisteja, ja niin harras tunnelma, että oli aivan outoa.... Ja vettä tuli taivaalta lisää, jätimme punaisen kaupungin ja sitä ympäröivät palmumetsät taaksemme, samoin kuin vuorille ja berberkyliin vievät tiet, ja lähdimme takaisin kohti pohjoista. Tievarret olivat mutavelliä ja valtavia lätäköitä, asfalttitie oli sortunut yhdestä kohti, mutta kiertotietä pitkin paikan ohi pääsi helposti. Beni-Mellalia ympäröivät vuoret olivät sadepilvien peitossa, jäimme yöksi kaupunkiin, aamulla verhojen takaa pilkisti aurinko sekä lumihuippuiset vuoret. Säätiedotusten mukaan luvassa oli vihdoinkin aurinkoa, joten jatkoimme sisämaan suuntaan ensin Atlas-vuoriston reunamilla ja vähitellen nousimme yhä ylemmäs kukkuloille. Maantieliikenne oli jälleen rauhallista, poikkeuksena muutamat romumersuilla (ja näitä romuluokan mersuja muuten täällä riittää) ajavat kuskit, poliiseja + tutkiakin on vähän väliä ja aivan yllättävissä paikoissa. Eikä muuten mikään harvinainen näky ole rinnakkain ajava aasi - ja Porschekuski.
|