|
15.1 - 19.1.2012
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Ecuador
Siirryimme Trujillon maisemista eteenpäin edelleen Panamericaa pitkin, sunnuntaista huolimatta rekkoja oli runsaasti liikenteessä. Transalpinistit tapaisimme seuraavan kerran Quitossa, Ecuadorissa. Pohjois-Perun rannikkomaisemat Nascasta lähtien ovat olleet samantyyppiset, hiekkaa, dyynejä, hiekkavuoria, jokien suistot kuitenkin vehreitä ja rehviä, täynnä viljelyksiä: sokeriruokoa, perunaa, paprikaa, maissia, hedelmäpuita, puuvillaa, jne. Pienet kylät ovat ränsistyneitä ja likaisia, elämä pyörii pääkadun varrella hedelmäkojun äärellä kanojen ja kalkkunoiden seurassa. Isommat kaupungit ovat kuhinapesiä, pieniä kauppoja, kuppiloita, korjaamoja, kioskeja, valtavia markkina-alueita, joissa porukka sukkuloi mopotakseilla ja autoilla sinne ja tänne. Jätteiden määrä katujen ja teiden varsilla on jotain käsittämätöntä, ennemmin tai myöhemmin perulaiset varmaan hukkuvat omiin sotkuihinsa...
  Kaiken tämän keskeltä löytyy myös valtava määrä historiaa, Perusta kaikki tietänevät ensisijaisesti Machu Picchun inkakulttureineen, mutta Perun pohjoisosissa on ollut useita korkeakulttuurisia väestöryhmiä alkaen jo parituhatta vuotta ennen ajanlaskua, valtavia kaupunkeja palatseineen, temppeleineen ja pyramideineen. Kansa on palvonut kuuta ja aurinkoa, magialla ja noituudella on ollut oma jalansijansa. Useita näistä historiallisista kohteista on osittain entisöity ja avattu yleisölle, mm. Caral, Casma, Paramonga, Sechin, Chan Chan, Tucume. Muutamaan näistä teimme museovisiitin, kierrokset argeologisilla alueilla vaatisivat runsaasti aikaa sekä oppaan (lähinnä espanjakielisiä tarjolla) mukaan.
    Alueilla liikuskeli myös eläviä ”jäänteitä” menneestä maailmasta, Perun karvattomia koiria – näitä ei juuri muualla oltu nähtykään. Koirarotu on aikoinaan ollut ylimistön suosiossa, muotoja ja kuvia esiintyi mm. useissa keramiikkaesineissä. Ja eräs koiran ominaisuus, normaalia korkeampi ruumiinlämpötila, lienee taannut koiralle varman paikan isäntänsä kyljessä yöaikaan.
Chiclayon jälkeen ajoimme sisämaahan, maisemat vaihtuivat kukkuloiksi, liikenne laantui ja ajoimme Piuraan lähes tyhjää tietä pitkin, ennen kaupunkia oli yksi poliisikontrolli ja jälleen kysyttiin vain vakuutuksen perään. Aamulla jatkoimme Piurasta Sullivanin kautta Ecuadorin rajalle ja vaihdoimme maata La Tinan-Macaran rajanylityspaikalla. Rajamuodollisuudet sujuivat helposti, ja yllätykseksemme bensa maksoi tankatessa vain 0,35e/litra. Rajan jälkeen alkoi jälleen vuorille nousu, maisema muuttui nopeasti vihreäksi ja metsäiseksi, mutkaisat tien kiemurat ja vuoren huipuilla oleva sakea sumu hidastivat vauhtia ja stoppasimme yöksi Lojaan (2063 m), joka on Ecuadorin vanhimpia kaupunkeja. Heikin äkillinen mahatauti vaati vielä toisen yöpymisen Lojassa.
    Sairastelupäivän jälkeen pääsimme jälleen auringonpaisteessa tien päälle, vuorten takana roikkuivat jälleen jo mustat pilvet. Sääolosuhteet vuoristossa vaihtuvat nopeasti, pilvet liikkuvat kovaa vauhtia, hetkessä auringonpaiste voi vaihtua kaatosateeseen. Upea tie ja upeat maisemat 2000- 3000 m:n korkeudessa, lämpötila +10 asteen paremmalla puolella, siellä täällä pieniä maanvyöryjä. Ajelimme pienten vuoristokylien läpi, muutamassa kylässä huomoita herätti paikallisten pukeutumistyyli, kaikki kulkivat mustissa vaatteissa, miehillä mustat polvihousut, naisilla mustat hameet, mustat ponchot ja musta huopahattu kruunasi mustuuden.
    Sade yllätti meidät vasta myöhään iltapäivällä, jolloin olimme Ingapircassa, Ecuadorin merkittävimmillä inkaraunioilla. Inkat valloittivat alueen canaris-väestöltä 1400-luvun loppupuolella, paikka oli strategisesti tärkeä Quiton ja Cuscon välillä. Canariskulttuurissa arvojärjestys oli kohdallaan; kansalaiset palvoivat kuuta ja koska kuu oli femininen, niin naisia pidettiin miehiä arvokkaampina. Kuun muoto esiintyi mm. alueen kaikkien rakennelmien muodoissa. Keskeisellä paikalla oli kuunmuotoon aseteltujen kivien alla hauta, johon kylän tarkein naishenkilö, Canaris-prinsessa, oli haudattu yhdeksän elävän naisen kanssa. Elävänä hautaamista yhdessä merkkihenkilön kanssa pidettiin suurena kunniana...
      Meille ei kuu eikä aurinko enää paistanut, vaan sade yltyi ja sumu sakeni, seuraavat kaksi tuntia menikin pilvien keskellä, tiestä erotti juuri ja juuri keltaisen keskiviivan. Jäimme yöksi Alausiin, tienvarsihotelliin, huoneessa oli koleaa ja kylmää, kaikki vaatteet olivat aamullakin vielä aivan märkiä. Mutta sumu oli kadonnut ja ikkunoista aukeni hienot näkymät alas kylään, jota hallitsi valtava San Piedron patsas.
  Loppumatka Quitoon (2850 m), Ecuadorin pääkaupunkiin, sujui loistavaa tietä pitkin, Riobambasta eteenpäin maisemaa hallitsevat useat aktiiviset tulivuoret, joista Cotopaxi (5897m) on maailman korkein toimiva tulivuori. Valitettavasti pilvet peittivät vuorten huiput. Quitossa päädyimme Mariscaliin, uuteen kaupunginosaan, ”gringolandiaan”, muiden turistien sekaan. Pyörä sai majapaikan bemarin huollosta, Limasta hamstratut varaosat vaihdettaisiin paikoilleen.
Perjantaina kiertelimme katselemassa Quiton vanhan kaupungin nähtävyyksiä, Quito oli Etelä-Amerikan v. 2011 kulttuuripääkaupunki, eikä syyttä. Upeita rakennuksia, aukioita, toreja, kirkkoja, ja vanhassa kaupungissa todella oli vanhan kaupungin tunnelma! Ja jos täältä voisi jonkun matkamuiston mukaansa ottaa (jos kypärän voisi vaihtaa) - niin se olisi panamahattu; selvisi ainakin, miten se tehdään!
Paluumatkalla löysimme sattumalta www.freedomBikeRental.com -nimisen mp-reissuja järjestävän, pyöriä vuokraavaan liikkeen, joiden omistajien kanssa pidimme hauskan juttutuokion ja saimme myös hyviä vinkkejä jatkoreissua varten.   |
 |
|
|
|
