Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen 7.10 - 11.10.2013 Botswana Jostain menneisyydestä muistui mieleen maa nimelta Betsuanamaa, on Kalaharin autiomaa, ja Mma Ramotswe tutkii -kirjat & tv-sarja - siinäpä lähtökohdat visiitille Botswanan tasavaltaan. Rajalla tuli heti pula pulasta, paikallista valuuttaa ei meillä ollut eikä rahanvaihtajilla ollut asiaa rajavyöhykkeelle. Tarvitsimme ensi alkuun 140 pulaa pyörävakuutusta varten. Ylitimme rajan ja ajoimme 3 km rajan lähellä olevaan kylään etsimään pankkiautomaattia. Automattia ei löytynyt, mutta huoltoaseman kassalta saimme huonoon kurssiin dollareilla paikallista valuttaa, ja palasimme takaisin tullin kassalle, sen jälkeen virkailija luovutti meille kanissa olleen carnetin takaisin.  Rajalta matkamme jatkui kohti etelää, Zimbabwen rajan tuntumassa kulkevaa valtatietä pitkin, tie oli erinomainen ja leveä. Muutama tietyöpätkä osui matkan varrelle, mutta onneksi kiertotieosuudet oli päällystetty. Ja muutenkin oli vähän liikennettä, jokunen antilooppi, kirahvi ja isohko norsulauma osui näköpiiriin matkan varrella.     Tasaista suoraa jollotusta savannin keskellä oli vajaat 300 km, matkan puolessa välissä tuli vastaan puomit ja meidät pysäytettiin. Alas pyörän selästä, teimme muutamia tanssiaskelia pienessä altaassa, sen jälkeen pyörä ajettiin likaisen rapaiselta näyttävän syvennyksen läpi - puhdistustoimet oli tehty ja eteen päin. Näitä desifiointipisteitä oli jatkossa muuallakin, samoin kuin eläinten liikkumista estäviä tieralleja, suu- ja sorkkataudin leviämistä yritetään estää kaikin tavoin. Iltapäivällä lämpötila hipoi jälleen 40 asteen tietämillä, joten nähtyämme Natan keskustassa uima-altaalla varustetun North Gate Lodge, oli helppo päätös hypätä pyörän päältä majoittautumaan. Naapurihuoneistoon tuli illan aikana joku motoristi, moikkasimme pikaisesti, ja kaveri starttasi jo aamu neljältä matkaan, mekin pääsimme liikkeelle paria tuntia myöhemmin.  Natasta lähdimme sisämaahan kohti Maunia, aamun muutamat tunnit olivat ajamisen kannalta kohtalaisen "viileät", +25 - 30 asteen hujakoilla. Nata - Maunin välisellä osuudella sivusimme Makgadikgadin suolatasankoja (alueena suurempi kuin Bolvian Salar de Uyuni), ja ohtimme muutama pölyisen, savisen, kuivan lammikon. Suolatasangosta ei juurikaan saanut käsitystä, eikä aavikoille vieville pikkuteille ollut tietenkään menemistä. Muutama yksinäinen, lehdetön ja valtavankokoinen boabab (apinanleipäpuu) toi vaihtelua aavikko/savannimaisemaan. Maan turistikeskus on Maun, joka on portti Okavango Deltaan. Keski-Angolasta alkunsa saava Okavango-joki leviää Botswanassa 16.000 km2 laajuiseksi suistoalueeksi, joka on täynnä jokia, laguuneja ja saaria. Alueella on runsaasti elämiä ja lintuja. Deltan sisälle jää lukuisia turistikohteita, jotka ovat pääosin saavutettavissa vain 4x4 -maastureilla, ja mm. osa kohteista vain lentoteitse, majoituksen taso vaihtelee puskateltoista 5-tähden luksukseen. Kulkupelimme siis määritteli jälleen meidän majoituskohteen: jäimme Maunin liepeillä olevaan Dolarlodgeen, jonka respan avulla saimme varattua päiväretken Deltalle. Mosu Safari Toursin maasturi nouti meidät aamulla hotellista ja ajoimme vajaan tunnin hiekkateitä jonnekin vesistöjen reunamille. Rannalla meitä odotti opas/mokoromeloja, istuimme muovijakkaroille mokoron (kanootin) pohjalle, ja pitkällä keppisauvalla kaveri sujautti ruuhen kaislojen sekaan.     Puikkelehdimme oppaamme lykkimänä pitkän tovin kaislojen ja lumpeiden seassa, näkymä oli joko kirkas taivas tai sankka kaislaviidakko. Äkkinäinen olisi varmasti eksynyt kapeille kanaaliväylille, kaislojen suhina ainoastaan paljasti, että liikkellä oli muitakin mokoromatkaajia, seisovat melojat tietenkin näkivät toinen toisensa. Eräällä isommalla järvipätkällä näimme muutaman virtahevon, tämäkin laguunin selkä, varmuuden vuoksi, melottiin kaislikon reunamia pitkin.       Välillä rantauduimme ja patikoimme pari tuntia kuivalla maalla: termiittikekoja, kilpikonnan, seepran ja norsun luut, ei eläinhavaintoja. Puolen päivän jälkeen pidimme lounastauon, ja yllättän seepralauma toljotti ateriointiamme, paluumatkalla näimme vielä muutaman norsun ja opas nappasi verkollaan kissakaloja ilta-ateriakseen. Oli siis meille lepopäivä, makoilua kanootin pohjalla, peittävän vaatetuksen ansiosta vain nilkat ja ranteet paloivat auringon paahteessa...         Maunista jatkoimme edelleen länttä kohden, Kalaharin autiomaa oli edessämme, maisema hiekkapohjaista matalaa tai vähän korkeampaa puskaa.  Seuraava stoppimme oli Ghanzissa, tänne olimme sopineet treffit ystävämme Maritan siskon kanssa. Yritimme ensiksi löytää yösijan Thakadun Campilta, mutta päätieltä 3 km pätkä oli jälleen mahdoton urakka, 200 m kyntämistä hiekassa, kytkimen luistatusta, savua... ja takaisin kaupungin keskustan hotelliin. Tapasimme Pian ja pari hänen kollega/työtoveriaan illansuussa ja siirryimme uudestaanThakaduun, nyt autolla, illalliselle. Mukavaa seurassa, antilooppien, kudujen ja gnuiden liikkuessa illan pimetessä ympärillämme, kilistelimme myös maljat (siis kaljat) hääpäivämme kunniaksi. Ja kyllä kudu maistui lautasellakin erinomaiselta!  Ghanzin jälkeen käännyimme Trans-Kalahari Highwaylle ja huristimme parisataa kilometriä vielä autiomaassa. Näimme runsaasti strutseja, kyseisen elukankin vauhti on melko nopeaa, yksi strutsi juoksi rinnallamme pientareella pitkän pätkän, vauhtia linnulla oli yli 50 km/h...   Strutsien vauhdittaessa matkaamme saavuimme Mamunon raja-asemalle ja Namibiaan. Rajalla oli jälleen lunastettava rajanylitys/liikennemaksu N$ 140 (n. 10 euroa), jälleen kerran oli käytävä rahanvaihdossa rajan takana. Tullivirkailija ilmoitti lähtevänsä peräämme, jos emme palaa takaisin maksamaan tiemaksua.  Botswanassa oleskelumme jäi vajaan viikon mittaiseksi, 85% maan pinta-alasta on Kalaharin autiomaata, maan itäiseen nurkkaan sijoittuva pääkaupunki Gaborone ja ylänköseudut jäivät pois reitiltämme. Erinomaiset tiet, nopeus 120 km/h, liikennettä ei juuri lainkaan. Itsenäistymisen (1966) jälkeen löydetyt timanttiesiintymät ja muu kaivosteollisuus on nostanut maan talouden jaloilleen ja muihin naapurimaihin verratuna maa vaikutti vauraalta. Suuret tuloerot oli kuitenkin myös nähtävissä: aasivankkureilla pääsi liikenteessä etenemään yhtä hyvin kuin mersumaasturillakin, Mma Ramotswen näköisiä, uhkean ulkomuodon omaavia naisia liikkui katukuvassa kuin myös kännykkää räpläävää, pillifarkkuista nuorisoa, eikä kerjääviltä poikalaumoiltakaan voinut välttyä. |
 |
|
|
|