|
6.1 - 14.1.2012
Teksti Ulla Mustonen, kuvat Heikki Mustonen
Peru
Andien ylitse 650 km 11 h:ssa – ja keleistä löytyi kaikki vaihtoehdot, lämpötila vaihteli +3 - +27 asteen välissä, oli auringonpaistetta, lyhyitä ja pitkiä sadekuuroja, räntää, rakeita, sumupilviä, hernerokkasumua, tuulta, lunta, pieniä maanvyörymiä. Tie kiemurteli vuorenrinteitä ylös ja alas, aikainen aamulähtö takasi, että ennätimme juuri valoisan aikaan Nascaan. Tiellä oli jälleen paljon rekkaliikennettä ja kurveissa oli oltava varuillaan, kun vastaantulijat useimmiten kaarsivat väärää kaistaa pitkin vastaan.
    Nascan Friend's Housessa tapasimme Transalpeillaan reissaavat saksalaiset motoristiystävämme Janan, Patrickin ja Romanin, joiden kanssa jatkoimme la-aamupäivällä Panamericaa pitkin kohti pohjoista. Suuntasimme Ican lähistöllä olevaan pienen Huacachinan kaupungin dyynimaisemiin, matkalla katsastimme vielä Nascan figureeja, tällä kertaa päätien varrella sijaitsevista näköalatorneista.
    Lauantai-iltapäivä vierähti uima-altaalla ja autohurjastelussa dyyneillä, ja jos oli ollut mutkia vuoristoteillä, nyt oli vaihteeksi tarjolla vuoristoradan tunnelmia, ylös dyynin harjanteelle ja kovaa vauhtia alas. Ja lisäksi vielä hiekkalautailua, meille kuitenkin mahalaskua, dyynien rinteillä. Pilveen mennyt taivas esti meiltä auringonlaskunäkymät, mutta iloksemme iltaravintolassa oli Happy Hour-tarjouksena Pisco Sourit puoleen hintaan!
    Sunnuntaina matkamme jatkui Paracasin luonnonsuojelujalueelle, jossa teimme parin tunnin veneretken Isla de Ballestas -saariryhmän ympäri, näimme merileijonia, muutamia pingviinejä ja sadointuhansin erilaisia merilintuja. Matkalla saarille näimme Paracasin niemimaalla olevan valtavan ”hiekkakaktuksen” - jälleen näitä mystisiä juttuja, joille ei ole selitystä... Kaktuksen tiedetään olleen paikalla vähintään muutamia satoja vuosia. Ballestasin saaria kutsutaan myös ”köyhän miehen Galapagoseksi” harvinaisten lajien vuoksi ja myöskin guano-saariksi lintujen valtavien ulostemäärien (käytetty lannoitteeksi) vuoksi – ja sitähän riitti!       Ja lisää aktiviteettejä: huristelimme 60 km sisämaahan, hiekkadyynit muttuivat karuksi vuoristomaisemaksi ja päädyimme laaksotietä pitkin Lunahuanan kylään Rio Caneten varrelle, pyörät vaihtuivat isoon kumilauttaan ja hurjastelimme 4 km kuohuvia koskia alas. Tämä oli jo vauhdikasta menoa – ja onneksi joen vesi oli lämmintä, oppaamme osasi kieputella lauttaa isoimpien aaltojen läpi sihen tahtiin, ettei kukaan meistä säilynyt kuivana. Märät vaatteet vaihtoon ja palasimme takaisin dyynien sekaan Panamericalle, kohti Limaa.
    Pysähdyimme 60 km ennen pääkaupunkia, Pucusanan pieneen, hiekkavuorten rinteillä olevaan kalastajakylään. Vei hieman aikaa löytää sopiva yösija neljälle moottoripyörälle ja päädyimme lopulta pariksi yöksi Mirador -hosteliin kaupungin yläpuolelle, kukkulan huipulle, loppumatka perille oli kuoppaista hiekkatietä ja jälleen kymmenen räksykoiran saattelemina, mutta hostelissa saimme erittäin ystävällisen vastaanoton. Ja kukkulalta aukesi hieno näkymä alas rannalle ja lahdelle.
    Nascan jälkeen matkantekomme on ollut hitaanlaista ja kaikenlaisen touhuilun ohessa pyörien remonttien suunnittelua. Romanin pyörästä oli ketjut ja ratas aivan lopussa ja meillä oli tarvetta uudelle akulle, joten keskiviikkona kävimme Limassa varaosien hankintareissulla (ilman matkatavaroita), samalla meille tarjotui tilaisuus poiketa suurlähetystössä uutta pressaa äänestämässä. Meillä reissu kesti 7 tuntia ja toiselle pyöräkunnalle 12 tuntia. Transalpeja ei Perussa juurikaan ole ja takaratasta pyörään ei ollut löytyä millään. Sukkulointi 9 miljoonan asukkaan Liman liikenteessä ei ole mitään herkkua. Röyhkeys on valttia liikenteessä ja turvavälit on kymmensenttisiä. Lähetystön konsulin mukaan täällä saa ajokortin ostaa kunnantalolta ilman sen kummempia testejä ja ajokokeita.
Aamulla sukelsimme uudestaan Liman liikenteeseen, Panamerica kulkee kaupungin läpi ja tie vaihteli 2-kaistaisesta 5-kaistaiseksi. Liikenne oli mieletöntä, oli kaistanvaihtajaa joka suunnasta ja läheltäpiti-tilanteita useita. Mm. Roman sai auton pyöränsä kylkeen, onneksi hän pysyi pystyssä töytäisystä huolimatta! Savusumun/sumun/pakokaasujen keskeltä keskustasta pilkisti useita kirkontorneja, ne tuli katsastettua reitin varrelta. Kesti 1,5h päästä esikaupunkien ja keskustan läpi väljemmille ajoväylille. Hiekkadyynit ja hiekkavuoret reunustivat valtaväylää, toisella puolella siinsi paikka paikoin sumun reunustama Tyyni valtameri.
    Reittimme varrella sijaitsi myös Caral (2600 -2000 e.a.), Amerikan vanhin sivilisaatio ja nähtävillä vielä kuuden pyramidin rauniot.
    Rannikkoajomme kesti koko päivän päättyen Trujillon yläpuolella olevaan pieneen Huanchacon kylään, surfaajien paratiisi, valtameren aallot pauhavaat täydellä voimallaan ja vesi on kylmää... Mutta sää muuten niin helteistä, keskipäivän jälkeen ei voi tehdä muuta kuin istua varjossa ja nauttia lämmöstä!
    Trujillon ympäristö on täynnä ikivanhoja historiallisia paikkoja, mm. chimujen pääkaupungin Chan Chanin, Etelä-Amerikan suurimpia savitiilisiä kaupunkeja, rauniot sijaitsevat muutaman kilometrin päässä – nähtävillä olisi siis hiekkaa ja savitiiliä, joita maanjäristykset ja El Nino eivät vielä ole vieneet mukanaan. Mutta nyt taitaa varjoinen ja viileä terassi voittaa...
|
 |
|
|
|